Ilmastonmuutos "todistettu" – entä sitten?

Uusi Suomi uutisoi tänään varsin pitkällä jutulla ilmastonmuutoksen olevan nyt todistetun, kun Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden mukaan Suomessa vuosikymmenen keskilämpötila 1930-luvulta lähtien on noussut kokonaiset kolme asteen kymmenystä. Jutussa todetaan monta kertaa otsikkoa myöten, että ilmastonmuutos on nyt todistettu ja vieläpä tosiasia. No, jopas nyt, pitäisikö tässä ilmastoskeptikoiden sitten ryömiä takaisin likaisiin koloihinsa ja olla hiljaa, vai mitä tällä tosiasioiden toistamisella oikein haetaan?

Otetaan nyt aluksi nyt vaikka sellainen letkautus, että Ilmatieteen laitoksella ja meteorologian opinnoissa on ilmeisesti jäänyt tieteen filosofian perusteet vähemmälle, sillä Karl Popperista lähtien on ollut selvää, että tieteessä ei todisteta mitään tosiasiaksi, vaan testataan teorioita, todistetaan niitä vääriksi ja tietyin varauksin luotetaan niihin, joita ei vielä ole todistettu vääriksi. Jonkin teorian todistaminen oikeaksi ja tosiasiaksi edellyttää kaikkien datapisteiden havainnoimista, mikä on luonnontieteissä äärimmäisen harvoin ylipäätään mahdollista.

Mutta letkauttelu sikseen. Katsotaanpa, mitä YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC sanoo ilmastonmuutoksesta. IPCC:n mukaan viime vuosisadalla maapallon ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,7 °C ja kuluvan vuosisadan aikana lisää lämpöä pitäisi tulla keskimäärin kahdesta neljään astetta. Sekä menneellä että kuluvalla vuosisadalla lämpenemisen piti ja pitäisi keskittyä pohjoisille leveysasteille ja vähäisessä määrin tropiikkiin.

Maantieteestä tiedämme, että Suomi on noilla pohjoisilla leveysasteilla. Täällä siis olisi pitänyt viime vuosisadalla lämmetä selvästi enemmän kuin tuo maapallon keskimääräinen 0,7 °C. Ja nyt Ilmatieteen laitos sitten julistaa, että ilmastonmuutos on todistettu sillä, että seitsemässä vuosikymmenessä - viime vuosisadan lämpimimmän vuosikymmenen eli 1930-luvun jälkeen - Suomessa lämpeni tosiaan ne kokonaiset 0,3 astetta! Hmm. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, mutta jätän Ilmatieteen laitoksen tutkijoille kotitehtäväksi selvittää mikä ihme se mahtaa olla.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota sellaiseen pieneen sivuseikkaan, että maapallon - saati Suomen - ilmaston keskimääräinen lämpeneminen viime vuosisadalla ei ole ollut juurikaan kyseenalainen. Onhan se ihan luotettavista mittareista nähty ja tilastoitu asia. Huolta on toki kannettu kaupunkien lämpösaarekeilmiön vaikutuksista mittarituloksiin, varsinkin kun maaseudun mittauspisteitä on kautta maailman lopetettu ja mittarointi on keskittynyt kasvaviin kaupunkeihin. Siltikään viime vuosisadan lämpeneminen ei ole ollut kiistanalaista. Sen kuuluttaminen ei muuta mitään eikä oikeastaan tässä vaiheessa enää ole edes mikään uutinen.

Kuitenkaan se, että ilmasto todistettavasti on lämmennyt, ei ensinnäkään kerro yhtään mitään siitä, mistä tuo lämpeneminen johtuu, eikä toisekseen yhtään mitään myöskään siitä, että lämpeneekö ilmasto jatkossakin vai ei.

Toisin sanoen, se että keskilämpötilat ovat nousseet, ei yksinään riitä todistusaineistoksi tukemaan sen paremmin sitä teoriaa, jonka mukaan ilmastoa lämmittävät ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut, kuin sitäkään teoriaa, jonka mukaan viime vuosisadan lämpeneminen on vain tai pääosin luonnollista vaihtelua. Silti näiden likimain kiistattomien mittaustulosten uutisoinnissa on jostain syystä aina se pohjavire, että kysymys on ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eikä mistään muusta.

Jos taas menneistä lämpötiloista voisi suoraan päätellä tulevat lämpötilat, niin viimeisten seitsemän vuosikymmenen perusteella voimme johtaa, että jo 700 vuoden kuluttua Suomessa on lämmennyt kokonaista kolme täyttä astetta, mikä ei ole nykyisten ilmastopelkojen kannalta kovin hälyttävää. (Mutta lämpeneminenhän toki kiihtyy, eikös vaan. Sitä ei vaan niistä menneistä lämpötiloista näe. ;-)) Jos taas otamme hieman pidemmän tarkkailuvälin, vaikkapa joitakin tuhansia vuosia, niin on täysin selvää, että tuota pikaa, jo joidenkin satojen tai tuhansien vuosien päästä käsissämme on uusi jääkausi.

Kuten todettua, ilmastonlämpeneminen itsessään ei kerro mitään sen syistä eikä sen jatkumisesta. Mutta koska ilmeisestikään sen syistä eikä jatkumisesta ole enää mitään kunnollista sanottavaa, keskitytään jauhamaan siitä menneestä lämpenemisestä ad nauseam. Miten minusta jotenkin tuntuu myös siltä, että nämä perättäiset kunnon talvet ja vieläpä tämän talven erityisen kunnolliset pakkaset ovat menneet niin sanotusti jonkun housuun siellä Ilmatieteen laitoksella, minkä vuoksi siellä koetaan jotain erityistä tarvetta muistutella lämpenemisestä näin pakkasten keskellä?

Eihän siitä ole edes kymmentä kuukautta, kun olin A-talk-ohjelmassa keskustelemassa ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon kanssa näistä ilmastoasioista, ja nämä molemmat vakuuttivat yhtenä suuna, että kunnon talvia on entistä harvemmin, enää vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa ja myöhemmin vielä harvemmin... Jos tieto pitää vielä kutinsa, niin seuraavaa kahta perättäistä kunnon talvea voinemme odotella sitten noin neljän vuosisadan päästä, vai mitä?

Joitakin oleellisimpia uuden Puheenvuoron puutteita

- Bloggaajan omat kommentit ovat vaalean sinisellä eli samalla värillä kuin kommenttien linkit. Näin ollen linkit eivät erotu bloggaajan tai puheenvuorolaisen kommenteista muuten kuin heiluttamalla hiirtä niiden päällä. Linkkien korostaminen esim. b- tai u-tageilla ei myöskään toimi. Korjausehdotus: linkin tai tekstin väri vaihtoon ja/tai linkkeihin alleviivaus.

- Puheenvuoro-uudistusta edeltävät artikkelit ovat menettäneet kappalejakonsa eli kaikki teksti on yhteen pötköön. Näin ollen tekstejä on erittäin ikävää lukea. Kappalejako on kuitenkin tallessa muokkaustilassa, joten korjausehdotus: ylläpito palauttakoon kappalejaon ohjelmallisesti. Ei ole vaikeaa.

- Uuden ulkoasun teksti on liian tiivistä, mikä tekee siitä paikoitellen vaikealukuista hyvin näkevillekin. Korjausehdotus: fontti vaihtoon.

- Kommentointi on säikeistetty siten, että kommentteihin voi vastata suoraan. Vastaus tulee heti vastauksen kohteena olevan kommentin perään, paitsi jos uusi kommentti on jo kolmannella tasolla, jonka jälkeen kommenttiketju toimii perinteisesti. Varsinkin pitkissä ja aktiivisissa keskusteluissa kommenttien ja keskustelun seuraaminen on lähestulkoon mahdotonta uusien kommenttien putkahdellessa milloin mihinkin väliin ja niiden ollessa erittäin huonosti korostettuja. Korjausehdotus: vanha, yksisäikeinen kommenttipalsta takaisin.

- Kommenttien jakautuminen usealle sivulle 300 kommentin rajan ylittyessä on varmasti serveriteknisesti perusteltua, mutta siinäkin on kehitettävää. Esimerkiksi sähköposti-ilmoitukset uusista kommenteista eivät sisällä toimivaa linkkiä, jos uusi kommentti on toisella tai sitä myöhemmällä kommenttisivulla, vaan linkki osoittaa aina ensimmäiselle sivulle. Korjausehdotus: linkki osoittamaan oikeaan kommenttisivuun tai kaikki kommentit yhdelle sivulle. Lisäongelma: jos kommenttien sivutus säilyy, kommenttilinkit menevät potentiaalisesti rikki käyttäjien lisätessä uusia kommentteja aiemmille sivuille. Tällöin sivurajan lähellä olevat kommentit vaihtavat sivua.

- Kommenttien suoralinkit eivät ole näkyvillä vaan sellainen pitää tehdä aina sitä tarvitessa itse. Korjausehdotus: kommenttilinkit näkyviin johonkin, esim kommentin järjestysnumeroon, jonka voisi myös palauttaa.

Phil Jones valehtelee ja Usari toimii äänitorvena

Laitoin Uuden Suomen toimitukselle äsken oheisen sähköpostin. Toistan sen tähän, koska en jaksa kirjoittaa samaa asiaa uudelleen blogikirjoitukseksi.

Hei,

Artikkelissanne ”Skeptikkojen uhkailema professori: Ilmastonmuutos ei ole keksittyä” (jonka yhteydestä on näemmä unohtunut toimittajan nimi) kirjoitatte CRU:n johtajan Phil Jonesin sanoneen Guardianin haastattelussa, että ”Me emme ole poistaneet mitään viestejä tai dataa.” (alkuperäinen ”We’ve not deleted any emails or data here at CRU.”)

Oletteko sattuneet huomaamaan, että 3. joulukuuta 2008 lähettämässään sähköpostissa Phil Jones nimenomaan kertoo, että ”About 2 months ago I deleted loads of emails, so have very little – if anything at all.”

Tässä yhteydessä haluaisin myös viitata Julkisen sanan neuvoston antamiin Journalistin ohjeisiin ja erityisesti seuraaviin kohtiin:

8. Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

20. Olennainen virhe on viipymättä korjattava.

Ystävällisin terveisin,

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

Sitten asiasta kolmanteen. Muistakaahan pk-seutulaiset, että huomenna torstaina on taas Liberaalimafian tapaaminen klo 18:05 OlutRavintola Kaislassa (ks. Facebook-event). Jani, milloinkas me täällä Jyväskylässä pidetään seuraava tapaaminen, muistaakseni pallo oli sulla? :)

Lisäys: Toki olisin voinut mainita Usarille myös siitä, että vuodetuissa sähköposteissa Phil Jones pyytää kollegoitaan poistamaan sähköposteja, jotka liittyvät erääseen Freedom of Information Act -vaatimukseen (Mike, Can you delete any emails you may have had with Keith re AR4? Keith will do likewise. Can you also email Gene and get him to do the same? We will be getting Caspar to do likewise.), tai siitä, että Phil Jones kertoo mieluummin tuhoavansa datan kuin antavansa sen kenellekään nähtäväksi (The two MMs have been after the CRU station data for years. If they ever hear there is a Freedom of Information Act now in the UK, I think I’ll delete the file rather than send to anyone.) ja että kun Jonesin olisi lopulta pitänyt luovuttaa alkuperäinen data, se olikin yllättäen kadonnut lopullisesti. Mutta kirjoitin nopeasti enkä muistanut. No, lukekoot täältä.

Lisäys #2: Usarin artikkeli on nyt hieman päivittynyt, joskin laimennus oli varmaankin pakko sitten laittaa: ”Jonesin väitteen asettaa outoon valoon se, että hakkerin julkaisemissa, Jonesin lähettämiksi väitetyissä sähköpostiviesteissä hän sanoo sekä itse poistaneensa viestejä että kehottaa kollegaansa poistamaan tiettyjä viestejä. Sähköpostien aitoutta ei ole kuitenkaan voitu näyttää toteen.” Jones toki on myöntänyt sähköpostit aidoiksi, kuten myös moni muu asianomainen, eikä kukaan ole kiistänyt yhdenkään viestin aitoutta, joten tuo Usarin laimennus näyttää vähän hassulta.

Poliittinen yhteisösivusto

Uusi Suomi on näemmä päättänyt uudistaa blogipalvelunsa poliittiseksi yhteisöpalveluksi, mikä on tervetullut kehitysaskel. Olen itsekin moista suunnitellut, mutta vapaa-ajan puute ja realistinen suhtautuminen omiin mahdollisuuksiin tässä asiassa ovat, hmm, viivyttäneet toimeen ryhtymistäni. :)

Täysin toimeton en asian suhteen ole ollut. Kaikkihan muistanevat taannoin kehittämäni ja ylläpitämäni Sosiaalisen vaalikoneen? Se on nyt paremmissa käsissä, kun en löytänyt resursseja toteuttaa suunnitelmiani tuon yhteisösivustoidean suhteen. Tein kuitenkin aikaa sitten asiasta pienimuotoisen esitelmän, jonka nyt julkaisen vapaaseen käyttöön, niin Uuden Suomen yhteisöpalvelujen kehittäjille, Sosiaalisen vaalikoneen uusille omistajille kuin kaikille muillekin. (Itse asiassa Uusi Suomi on varmaankin ideoistani tietoinen, sillä yritin päätoimittajaa houkutella yhteistyökumppaniksi asiassa lokakuussa 2008, oheisen esitelmän kera.)

Työnimenä ideallani oli tuolloin vuosi sitten Politiikka 2.0. Aika omaperäistä, eikö vain? :) Aihetta koskevan esitelmän voit ladata tästä linkistä (PDF). Toivottavasti siitä joku saa jotain irti, itse aion keskittyä muihin ideoihin jatkossa. Mutta mutta, kuten Usarin kehitysjohtajan blogissa kommentoin, pidän yhteisöpalvelun kehityksessä erityisen tärkeänä nykyisten blogien pysyväislinkkien pysyväisyyttä myös jatkossakin! Ei tule välttämättä olemaan helppoa, mutta toivon heiltä siihen tietoa, taitoa ja aikaa löytyvän.