Verotuksen hinta

"Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen." -- Veronmaksajien keskusliitto

Tämän määritelmän mukainen veroaste ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Esimerkiksi Suomen veroaste oli 43,1% viime vuonna, mikä ei ole lähellekään sitä määrää, minkä verran valtio (ja kunnat, mutta luen ne tässä kirjoituksessa valtion osiksi) todellisuudessa verottaa. Todellisen veroasteen laskeminen onkin sitten pari astetta työläämpää, mutta tässä kirjoituksessa esitän suuntaa antavan arvion siitä.

Kuinka paljon valtio kaiken kaikkiaan kerääkään veroja ja veroluonteisia maksuja siitä, että työntekijä tekee töitä ja ostaa antaisemillaan rahoilla tuotteita? Verokertymän purkaminen on itse asiassa yksinkertaisempaa aloittaa tuotantoprosessin alkupäästä.

Olen täältä löytyvään Google-taulukkoon (HTML-versio) laskenut geneerisen mielikuvitustuotteen (Gemitu) verokertymän aina raaka-ainetuottajasta lähtien, kuluttajan ostoskassiin saakka. Koska tuotteen valmistuksen jokaisessa vaiheessa kertyy muun muassa työhön liittyviä veroja ja yhteisöveroja, lopulliseen tuotteen myyntihintaan sisältyykin itse asiassa paljon enemmän veroja kuin pelkkä arvonlisävero. Gemitun hinnassa erilaisia veroja on melkein 43%, mikä pitää suuntaa antavasti paikkansa tavallisten tuotteiden kohdalla, paitsi ettei laskelmani ota huomioon kaikkia veroja, kuten erilaisia valmisteveroja. Tuotteiden keskimääräinen verorasitus on siis todellisuudessa vähintään 43%.

Jotta kuluttaja voi ostaa jonkin tuotteen, hänen on ensin ansaittava palkkaa tai muuta tuloa. Olettaen, että kuluttaja on jyväskyläläinen kirkkoon kuulumaton henkilö, jonka bruttopalkka on 2000 €/kk, hänen tuloveroprosenttinsa on 17. Tällöin hänen nettopalkkansa on 65% siitä summasta, jonka hänen työnantajansa maksaa palkkana, veroina ja sivukuluina hänen palkkaamisestaan. (Ks. Yrittäjät.fi:n Palkkalaskuri) Jotta kuluttajalle jäisi käteen Gemitun hinta 78,25 €, hänen työnantajansa on maksettava yhteensä 120,38 €.

Summa on naurettavan suuri siihen nähden, että Gemitun valmistaminen ja yrittäjien myyntikatteet yhteensä eli tuotteen täysin veroton hinta on 45,00 €. Kaiken kaikkiaan Gemitun valmistamisesta ja ostamisesta ostamiseen tarvittavat ansiot huomioiden valtio siis kerää veroja yhteensä 75,38 € eli noin 63% kuluttajan työnantajan maksamasta rahasta.

Jos verotusta ei olisi lainkaan, kuluttajan ostovoima olisi 1,5 - 2,7-kertainen nykyiseen nähden! Ja tämä on siis alaraja, todellinen veroaste on nykyisin vieläkin suurempi, kun kaikki erilaiset verot otetaan huomioon. Ostovoimakerroin riippuisi siitä, missä suhteessa säästyneet työnteon verot jakautuisivat työnantajan ja työntekijän kesken. Jos työnantaja pudottaisi palkan nykyisen nettopalkan tasolle, ostovoima olisi 1,5-kertainen, jos taas työnantaja maksaisi jo nykyisin maksamansa summan kokonaan työntekijälle palkkana, ostovoima olisi 2,7-kertainen.

Tällä kasvaneella ostovoimalla kuluttaja olisi verotuksen puuttuessa vapaa omien tarpeidensa, mieltymystensä ja harkintansa hankkimaan esimerkiksi niitä palveluita, joilla verotuksen tarpeellisuutta perustellaan.

Verotuksen poistamisella olisi lisäksi työllisyyttä voimakkaasti kehittävä vaikutus, sillä työnteettämisestä tulisi todellisen veroasteen poistumisen verran kannattavampaa. Jos kirvesmies nykyisin haluaa ostaa perheelleen sadalla eurolla ruokaa, hänen palkkaajansa on maksettava yhteensä noin 150 euroa, josta noin 50 euroa menee veroihin ja sivukuluihin. Ilman veroja saman ruokamäärän saisi noin 50 eurolla, jolloin kirvesmies voisi myydä työtään tuolla samalla 50 eurolla. Hänen palkkaamisensa olisi siis sata euroa halvempaa eli samalla rahalla saisi kolme kirvesmiestä, joista jokainen pystyisi ostamaan perheelleen saman verran ruokaa kuin mihin aiemmin vain yksi pystyi.

Lyhyesti sanottuna: Verotus nimenomaan luo juuri sitä työttömyyttä ja köyhyyttä, joilla sen tarpeellisuutta perustellaan. Verotus luo itseäänruokkivan kehän, joka synnyttää lisää työttömyyttä ja köyhyyttä ja sitä kautta tarvetta verottaa lisää, ja kun ei enää voida verottaa lisää, otetaan velkaa niin paljon ja kauan kuin mahdollista...

Muutosturva on täystuhon airut

Kauppalehden mukaan Paperiliiton Ahonen varovaisesti tukee AKT-laisten ahtaajien lakkoa, koska nämä tavoittelevat muutosturvaa, jollainen kelpaisi paperimiehillekin. Ahtaajille pitäisi saada vaatimattomasti vuoden palkka erorahana, ei sen enempää. Varmasti kelpaisi itse kullekin, mutta katsotaanpa silti, mitä muualla maailmalla on muutosturvasta seurannut. Yksi maailman menestyneimmistä ammattiliitoista on epäilemättä yhdysvaltalainen United Auto Workers (UAW) eli Yhtyneet autotyöläiset.

UAW sai jo vuonna 1987 sovittua muutosturvasta amerikkalaisten autonvalmistajien kanssa. Tämä siis aikana, jolloin nousukausi oli huipussaan ja Fordit, GM:t ja Chryslerit menivät helposti kaupaksi. Tämä oli epäilemättä erityisen helppo saavutus, sillä Yhdysvalloissa ammattiliitot voivat kieltää liittoon kuulumattomia työskentelemästä samoissa tehtaissa (ks. ”union shop”).

Joka tapauksessa, UAW:n saavuttama sopimus oli huippuluokkaa: jos työntekijä irtisanottiin autotehtaasta, työnantaja velvoitettiin maksamaan julkisen työttömyyskorvauksen päälle lisää niin että 48 viikon ajan irtisanottu sai 100% saman verran korvausta kuin hänen palkkansa oli ollut. Käytännössä siis sama kuin AKT:n vaatima vuoden palkan kokoinen eroraha, joskin UAW:n duunarit eivät saaneet mitään kertakorvausta. Mutta ei tässä vielä kaikki! Jos duunari ei ollut työllistynyt tuon 48 viikon aikana (ja miksi olisi…), työnantaja oli velvollinen palkkaamaan hänet takaisin ”työpankkiin”, jossa irtisanottu saattoi odotella työllistymistä vaivaisella 95% palkalla. Tästä työpankista UAW on tosin alkanut viime vuonna joustamaan liittovaltion autotehtaille maksamien miljarditukien edellyttämänä.

Mutta miksiköhän liittovaltio (eli amerikkalaiset veronmaksajat) ylipäätään joutuivatkaan maksamaan moneen otteeseen miljardeja ja taas miljardeja dollareita yhdysvaltalaisille autonvalmistajille, jotta nämä eivät kaatuisi? No, mietitäänpä. Esimerkiksi vuonna 2008 maailman kaksi suurinta autonvalmistajaa, General Motors ja Toyota myivät molemmat 9,37 miljoonaa uutta autoa. Aika huikeita määriä, joten liikevoittokin on varmaan sen mukainen, eikö vain?

No ei. Siinä missä Toyota teki 17,1 miljardia dollaria voittoa, General Motors teki 38,7 miljardia dollaria tappiota. Toyota siis nettosi noin 1800 dollaria per myyty auto ja GM otti takkiin 4100 dollaria jokaisesta myydystä autosta! Käsittämätöntä, eikö vain?

No ei. Jos vertaamme GM:n ja Toyotan Yhdysvalloissa sijaitsevia autotehtaita, huomaamme, että GM:n UAW:iin kuuluvat työntekijät saavat 28 dollarin tuntipalkkaa, kun taas Toyotan UAW:iin kuulumattomat työntekijät saavat 26 dollarin tuntipalkkaa. Palkkaero ei ole kamalan suuri, mutta etuisuuksien ero on sitäkin suurempi: erilaisten etuisuuksien kanssa GM:n duunareiden tuntiansio kohoaa 73 dollariin tunnilta, kun toyotalaisten kokonaisansio on vain 44 dollaria tunnilta.

Ansioiden ero on edelleen ”vain” 29 dollaria tunnissa, ei kai sellainen nyt mitään firmaa vielä kaada, eihän? Siinähän vain annetaan se lisäarvo tekijälleen, eikö niin? Entäpä sitten, jos irtisanotuille eli työtä tekemättömille pitää maksaa 95% tuosta ansiosta (niin, etuisuudetkin, terveydenhuoltoineen kaikkineen!) eli reilut 69 dollaria tunnilta mahdollisesti jopa vuosien ajan, jos nämä eivät satu työllistymään muualle?

Toivottavasti viimeistään tässä vaiheessa pienet rattaat alkavat raksuttaa pahimpienkin kotimaisten ay-jäärien mielissä… Jopa UAW:n pitkäaikaisen johtajan, sosialisti Walter P. Reutherin (1907-1970) tiedetään sanoneen, että ”Entistä enemmän palkkaa entistä vähemmästä työstä johtaa varmaan umpikujaan.”

Muutosturva on varma tapa tuhota suomalaisen teollisuuden viimeisetkin kilpailukyvyn rippeet, eikä se turvakaan kovin vahva ole, jos ja kun siihen velvoitetut yritykset menevät konkurssiin. Ahtaajat — kuten paperimiehetkin ja muut vastaavat usein — sahaavat lakkoilemalla vain omaa oksaansa, ja jos he vieläpä onnistuvat muutosturvatavoitteissaan, he onnistuvat jopa sahaamaan sen oksan poikki.

Ammattiliitoilla voisi olla paljon tarjottavaa sekä työntekijöille että työnantajille. Valitettavasti hyvä asia on pilattu täysin antamalla ammattiliitoille (sekä työnantajaliitoille!) erityisoikeuksia tehdä yleissitovia työehtosopimuksia. Työehtosopimusten tulisi koskea vain ja ainoastaan sopijaosapuolia, ei muita yrityksiä eikä muita työntekijöitä. Ammattiliittojen avulla olisi esimerkiksi mahdollista tehokkaasti valmistella sopimusluonnoksia ilman että jokaisen työntekijän ja työnantajan tarvitsee neuvotella aina aivan kaikesta itse.

Työehtosopimusten yleissitovuus sen sijaan on tehnyt suomalaisista työmarkkinoista työnantajien ja työntekijöiden vastakkainasettelun taistelukentän, jäykistänyt työmarkkinoita ja aiheuttanut osaltaan mittavaa työttömyyttä. Yleissitova muutosturva tulee toteutuessaan pahentamaan tätä tilannetta ja sen seuraukset tavallisille ihmisille tulevat olemaan katastrofaaliset. Ay-pamput Räty ja Ahonen mukaanlukien, poliittisesti eliitistä puhumattakaan, tosin sen kuin porskuttavat, eihän heillä henkilökohtaisesti mitään hätää ole eikä tule olemaan. Omaa etua siellä ajetaan meidän muiden kustannuksella.

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat yleissitovien työehtosopimusten kannalla. Ns. porvaripuolue Kokoomuskin vastustaa vain yleissitovuuden laajentamista, ei yleissitovuutta sinänsä. Suomalaisista poliittisista liikkeistä Liberaalit on ainoa, joka tavoiteohjelmassaan vaatii yleissitovuuden poistamista ja puolustaa yksilöiden sopimusvapautta.

Tutustu Liberaaleihin netissä, Facebookissa, YouTubessa tai vaikkapa Irc-galleriassa. Jos et ihan vielä halua liittyä Liberaalien jäseneksi, käy ainakin täyttämässä Liberaalien kannattajakortti osoitteessa puolueeksi.liberaalit.fi. Se ei maksa mitään eikä sido sinua mihinkään, ainoastaan auttaa Liberaaleja pääsemään puoluerekisteriin ja saamaan ääntään kuuluviin.

Vapautemme — myös työvapautemme — avaimet ovat käsissämme. Onko meillä rohkeutta käyttää niitä? Nykyiset vallanpitäjät eivät sitä halua. Sinä päätät.

Omistusasumisen verottamisesta — ei ”asuntotulon” verottamiselle

Pyrkimys omistusasumisen verotuksen kiristämiseen on ilmeisen kova, sillä nyt alivaltiosihteeri Hetemäen verotyöryhmän lisäksi jo toinen taho eli Valtion taloudellinen tutkimuslaitos esittää niin sanotun asuntotulon verottamista, pitäen sitä asuntoverotuksen kehittämisen ideaalimallina. Asuntotulolla siis tarkoitetaan sitä ”säästöä”, jonka ihminen saa asuessaan omassa asunnossa vuokra-asunnon sijasta.

”Asuntotulon” verottamisen mielettömyys tulee ilmiselväksi, kun verrataan sitä sen johdonmukaisiin vastineisiin. Ihminen saa ”säästöä” esimerkiksi syömällä kotona ravintoloiden sijasta, siivoamalla itse kotinsa palkatun siivoojan sijasta, hoitamalla itse lapsiaan perhepäivähoitajan tai päiväkodin sijasta, ja niin edelleen. Pitäisikö nämä kaikki ja muut vastaavat johdonmukaisesti saattaa verolle? No ei todellakaan, eikä pidä ”asuntotuloakaan”.

Itse asiassa joskus ajattelin kirjoittaa parodian siitä, kuinka työttömyys ratkaistaisiin verottamalla kaikkea ihmisten omatoimista tekemistä. Luulin jo sen kirjoittaneenikin, mutta en ainakaan nyt löydä sellaista kirjoitusta blogistani. Ideana kuitenkin oli se, että esimerkiksi kodin siivoamisesta itse pitäisi maksaa valtiolle ne vastaavat työn sivukulut, jotka siivoojan palkkaamisesta olisi pitänyt maksaa. Nehän ovat tietyllä tavalla ajateltuna valtion täysin ansaittuja (heh heh) tuloja, joita tavallisella ihmisellä ei ole oikeutta kiertää tekemällä asioita itse työvoiman palkkaamisen sijasta.

Tällä kertaa vastaavaa ideaa ajavat siis ihan oikeat tutkijat ja virkamiehet, joten parodiahorisontti on ylitetty. Taisin tarkemmin ajatellen pitää tuota parodiaani liian vaarallisena julkisesti esitettäväksi, jokuhan saattaisi ottaa sen tosissaan. Nyt siitä ei enää ole pelkoa.

On muuten huomattava, että ”asuntotulolla” on oikeasti myös kustannuksia, nimittäin vaihtoehtoiskustannuksia: asumalla omistusasunnossaan ihminen ”menettää” ne tulot, jotka hän saisi asuntonsa antamisesta vuokralle. Yleisen tukipolitiikan ja asuntotulologiikan johdannaisena olisi varmaankin asianmukaista korvata omistusasujille nämä menetetyt tulot…

Asumisen verotuksessa on toki kehitettävää, siitä ei päästä mihinkään. Esimerkiksi edellä mainittujen tutkijoiden toinen vaihtoehtomalli heidän ideaalimallilleen sisältää asuntolainojen korkovähennyksen poiston. Tämä olisi ihan asiallinen muutos, sillä vaikka verovähennykset ovat lähtökohtaisesti hyvä juttu, korkovähennyksessä on kysymys omistusasumisen tukemisesta, joka paitsi siirtyi omistusasuntojen hintoihin hyvin nopeasti, myös vääristää markkinoita ja kannustaa omistusasumiseen niissäkin tilanteissa, joissa vuokralla asuminen olisi muuten järkevämpää. Sama tietysti koskee muitakin vastaavia tukia, mutta korkovähennyksen poistaminen olisi varmaankin helpointa ja nopeimmin toteutettavissa. Verotusta kokonaisuudessaan on toki leikattava, eli korkovähennyksen poistaminen ei saa olla keino kiristää kokonaisveroastetta.

Järkevintä verotus- ja asumispolitiikkaa ajaa Suomen poliittisista liikkeistä Liberaalit ry. Lue Liberaalien tavoiteohjelma ja täytä kannattajakortti verkossa, jotta Liberaalit voivat asettaa ehdokkaita seuraavissa eduskuntavaaleissa ja ajaa ohjelmansa mukaista edistyksellistä politiikkaa.

[Päivitys 14:34: Yllä viittaamani aiempi kirjoitukseni oli tietenkin Työllistäminen kannattavammaksi. Kiitokset sen löytäneelle Juusolle! Jokohan sitä on tullut blogattua liikaa, kun ei enää löydä omia kirjoituksiaan…]

Työttömyys kuriin, eikä mitään selityksiä!

Päivän uutisoinnin mukaan työttömyys lähenee jo kymmentä prosenttia, nuorisotyöttömyys jopa neljännestä työvoimasta. Vielä ollaan jäljessä syyskuisesta veikkauksestani 20% kokonaistyöttömyydestä, mutta kova on suunta sinnepäin, tammikuussa työttömiä oli 35,6% enemmän kuin vuotta aiemmin (ja työttömyyden kasvun hienoisesta hidastumisesta on tuskin syytä olla iloinen). Ja tämä on häväistys, sillä tämäkin ongelma olisi suhteellisen helposti ja nopeasti korjattavissa, jos vain poliittisilta päättäjiltä löytyisi rohkeutta tunnustaa tosiasiat ja ryhtyä toimenpiteisiin.

Työllistäminen on liian kallista.

Suomen Yrittäjien palkkalaskurilla selviää vaivatta, että 2000 euron bruttopalkka maksaa pk-työnantajalle todellisuudessa noin 2800 euroa, josta työntekijä itse saa nettona noin 1560 euroa eli noin 56%. Jos työntekijän tuottavuus eli arvo (nykyinen tai odotettu) yritykselle on alle 2800 euroa, työntekijää ei yksinkertaisesti kannata palkata. Kuitenkin palkkaaminen on absoluuttisesti kannattamatonta vasta, jos työntekijän tuottavuus on alle 1560 euroa, eli 1240 euron keinotekoinen kannattamattomuusikkuna on synnytetty verotuksella ja sääntelyllä.

Työllistämisen kannattavuutta voi parantaa kolmella tavoin: 1) kohottamalla työn tuottavuutta riittävästi, 2) alentamalla palkkaa riittävästi tai 3) vähentämällä työn vero- ja sääntelytaakkaa riittävästi. Työn tuottavuutta yrittäjät pyrkivät parantamaan jatkuvasti muutenkin, joten voitaneen olettaa, että siitä ei lisää pelivaraa löydy. Ratkaisuvaihtoehdoiksi jäävät tällöin palkan alentaminen ja/tai verotuksen ja sääntelyn leikkaaminen.

Työllistäminen on liian riskialtista.

Työllistämisen riskit ovat tietysti eräänlainen kustannus, mutta koska niitä riskejä erikseen pahennetaan yhteiskunnan taholta, on syytä mainita se erillisenä kohtana. Työllistämisen ikuinen riski on se, että yrittäjä on arvioinut tilanteen väärin, eikä joko tarvitsekaan lisää työvoimaa tai henkilövalinta on ollut väärä. Tästä syntyy luonnollisesti tappiota yritykselle, mutta se kuuluu yrittäjyyteen kuin nenä naamaan.

Riskinottaminen on olennainen osa yrittämistä. Mutta jos yrittäjä tekee virhearvion esimerkiksi materiaalien tai toimitilojen suhteen, hän voi virheen huomatessaan pyrkiä rajoittamaan tappioita korjaamalla virheensä pikimmiten — esimerkiksi siirtymällä sopivampiin toimitiloihin.

Työllistämisen yhteydessä tapahtuvia virheitä yrittäjän ei kuitenkaan monissa tapauksissa anneta korjata, ainakaan kovin helposti. Jos yrittäjä palkkaa arviointivirheen vuoksi liikaa työntekijöitä tai vääränlaisia työntekijöitä, näiden irtisanominen voi edellyttää raskasta yt-prosessia ja olla työn ja tuskan takana. Tätä ylimääräistä riskiä vastaan voi tosin suojautua käyttämällä määräaikaista tai vuokratyövoimaa, mikä muutoin saattaisi kuitenkin työnantajallekin olla vähemmän mieleinen vaihtoehto. Lisäksi epävarmimmat ja kiireettömimmät työtehtävät jätetään yksinkertaisesti täyttämättä tai yritetään saada tehtyä esimerkiksi laatutasoa alentamalla optimaalista vähemmällä työvoimalla.

Poliittiset toimenpiteet.

Edellä kuvattuihin epäkohtiin puuttuminen on konkreettisten toimenpiteiden tasolla hyvin, hyvin yksinkertaista.

Ensinnäkin, työnantajien ja työntekijöiden keskinäisen sopimusvapauden kunnioittaminen mahdollistaa työmarkkinoiden joustavuuden lisääntymisen ja sitä kautta helpomman ja rohkeamman työllistämisen. Tämä tarkoittaa suomeksi työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista.

Toisekseen ja tärkeämpää on työn keinotekoisten kustannusten leikkaaminen. Ei ole millään tavoin kestävää, että vain niukasti yli puolet työnantajan työllistämiskustannuksista päätyy työntekijälle itselleen. Edellä en edes huomioinut sitä, että sekä työnantajia että työntekijöitä rokotetaan yhteiskunnan taholta myös monin muin tavoin, pääomaveroista ja kulutusveroista lähtien. Yhteiskunnan tuottavan osan taakka on yksinkertaisesti liian suuri, eikä se pysty tuottamaan riittävästi elättääkseen koko yhteiskuntaa. Tilannetta voisi verrata siihen, että maanviljelijä joutuisi kyntämään peltoa kymmenien kilojen kivireppu selässä ja rautapallokahle nilkassaan.

Yhteiskunnan kestämätön huoltosuhde.

Perimmäinen syy työttömyyteen ja yleensäkin kansantalouden moniin ongelmiin on se, että tuottava väestönosa on laitettu kustantamaan kaikkien muiden ylläpito. Jos yhteiskuntaa verrataan perheeseen, nykytilanteessa työtä tekevä perheenisä tai -äiti elättää työllään kotona olevan puolisonsa, lapsensa ja eläkkeellä olevat omat ja puolisonsa vanhemmat sekä byrokraatin, joka työkseen suunnittelee, kuinka tuottavaa työtä tekevän perheenisän tai -äidin tulot käytetään. Vertaus on toki karkea kärjistys, mutta kutakuinkin juuri tästä on kyse.

Tuottavalle väestönosalle on toinenkin nimi, nimittäin yksityinen sektori. On toki totta, että julkiseen sektoriin kuuluu paljon asioita, joita tehtäisiin joka tapauksessa ilman julkisen sektorin olemassaoloakin, kuten koulutus- ja terveydenhuoltopalvelut sekä turvallisuuden, järjestyksen ja oikeuden ylläpito. Nämä voitaisiin periaatteessa lukea tuottavaan väestönosaan, mutta kompastuskiveksi muodostuu se fakta, että yksityinen sektori tuottaisi nämä asiat eri tavalla ja eri suhteissa verrattuna julkiseen sektoriin. Tällöin julkisen sektorin tuottamina niissä on väistämättä ainakin jonkin verran tehottomuutta ja poliittisesta ohjauksesta johtuen usein jopa paljonkin.

Tästä johtuen meidän on todettava, että tuottavaa työtä eli ihmisten vapaaehtoisesti hankkimien tuotteiden ja palveluiden tuottamista Suomessa tekee 1,7 miljoonaa ihmistä. Näiden elätettävinä on 3,6 miljoonaa muuta suomalaista, puhumattakaan ulkomaille menevistä erilaisista kehitysavuista, ilmastotuista ynnä muista vastaavista. Jokainen yksityisellä sektorilla yrittävä ja työskentelevä elättää siis itsensä lisäksi keskimäärin 2,11 muuta suomalaista.

Kuten edellä todettiin, osa julkisen sektorin töistä kuuluu tuottavaan työhön, pääasiassa siksi, että ne mahdollistavat osaltaan yksityisen sektorin tuottavuutta. Mutta koska julkisen sektorin toimintaan kuuluu olennaisesti tehottomuus ja ylisuuret kustannukset, on koko julkinen sektori laskettava huoltosuhteen saavalle puolelle. (Analyysiä vääristänee jonkin verran myös se, että osa yksityisestä sektorista tekee alihankintaa julkiselle sektorille, mutta tämä virhe toimii toiseen suuntaan eli tasapainottaa edellistä.) Tällöin ylivoimaisesti kallein elätettävien ryhmä on julkisen sektorin työllistämät 0,65 miljoonaa ihmistä.

Julkinen sektori ei toki ole kallein ryhmä kokonsa puolesta, esimerkiksi pelkästään työvoiman ulkopuolella olevia on 2,7 miljoonaa. He ovat kallein ryhmä siksi, että he kuuluvat työvoimaan ja tekevät tuottamatonta työtä ja saavat siitä palkkaa, joka on tuottavan työn tekijöiltä verotettua. Toisin sanoen, sen lisäksi, että julkinen sektori on kustannus yksityiselle sektorille, se on myös pois yksityisen sektorin voimavaroista. Talouden tilanne olisi hyvinkin erilainen, jos julkinen sektori työllistäisi vain 0,3-0,4 miljoonaa ihmistä, jolloin yksityisellä sektorilla olisi varaa ja resursseja työllistää paitsi koko julkisen sektorin vaje, myös jopa satoja tuhansia ihmisiä enemmän.

Tämä tilanne voisi myös hyvin olla todellisuutta, jos 1990-luvun alun laman jälkeen olisi lähdetty toiseen suuntaan. Käytännössähän koko viimeisen kahden vuosikymmenen yksityisen sektorin tuottavuuden kasvu on ohjautunut julkisen sektorin kasvuun. Työpaikat ovat siis syntyneet julkiselle sektorille yksityisen sektorin kustannuksella. Jos näin ei olisi tehty, yksityinen sektori olisi voinut käyttää tuottavuuden kehittymisen hedelmät yksityisen sektorin itsensä kehittämiseen. Tämä olisi mahdollistanut entistä suuremman kasvun — ja työllisyyden.

Menneitä virheitä ei tietysti saa tekemättömiksi, mutta talouden suunnanmuutos on edelleen mahdollinen. Julkisen sektorin, verotuksen ja sääntelyn leikkaaminen on toki poliittisesti raskasta ja voi aiheuttaa lukuisiakin henkilökohtaisia kärsimysnäytelmiä — esimerkiksi jostain Kelan tai Työvoimatoimiston asiakaspalvelusta kerätyllä 30 vuoden työkokemuksella voi olla hankala löytää kysyntää yksityiseltä sektorilta — mutta se tuska on joka tapauksessa edessä, ja mitä kauemmin siihen menee, sitä suurempi se tuska on. Yksityisen sektorin kantokyky tulee katkeamaan väistämättä jossain vaiheessa — kasvava ja suuri työttömyys on jo nyt osoitus sen selvästä ylittymisestä — nykyisen kehityksen jatkuessa, ja kun niin käy, massatyöttömyys, asunnottomuus sekä lukuisat muut kärsimykset tulevat olemaan arkipäivää.

Jotain on tehtävä. NYT!

Talouden korjaaminen olisi aloitettava jo nyt eikä eduskuntavaalien jälkeen. Mutta koska niin ei tule käymään nykyisten päättäjien tarrautuessa kiinni valta-asemiinsa vaikka väkisin, on eduskuntavaaleihin saatava mukaan rohkean ja korjaavan talouspolitiikan toteuttajia.

On kuitenkin yhtä lailla tärkeää, että muutoksia ei toteuteta liian radikaalisti inhimillisistä seurauksista välittämättä. Tähän Liberaalien tavoiteohjelman kohdat, kuten työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen ja negatiivisen tuloveron mallilla toteutettu perustulo, ovat omiaan. Ne lisäävät työmarkkinoiden joustavuutta ja helpottavat julkisen sektorin leikkaamista aiheuttamatta kärsimystä kansalaisille.

Jos olet samaa mieltä suunnanmuutoksen tarpeellisuudesta, älä jää toimettomaksi. Tutustu Liberaaleihin esimerkiksi Helsingissä torstaina klo 18 OlutRavintola Kaislassa (jossa on puoluepoliittisesti sitoutumaton Liberaalimafia-tapahtuma, mutta siellä on usein monia Liberaaleja paikalla) tai vaikkapa lauantaina Jyväskylän kävelykadulla klo 12-16 Liberaalien kannattajakorttikeräyksessä. Osoitteesta liberaalit.fi löytyy luonnollisesti lisää tietoja. Ja täytä ainakin Liberaalien kannattajakortti helposti ja maksutta netissä osoitteessa puolueeksi.liberaalit.fi.

Tulevaisuutemme avaimet ovat käsissämme. Onko meillä rohkeutta käyttää niitä? Nykyisillä vallanpitäjillä ei ole. Sinä päätät.

Täydennystä — se mitä jäi sanomatta

Käyn tässä kirjoituksessa läpi joitakin asioita, joita yritin viime viikon A-talk-ohjelmassa (videolinkki) sanoa, mutta välillä en osannut ja välillä en saanut puheenvuoroa.

Alussa Ilmatieteenlaitoksen Alestalo totesi, että nyt IPCC:n raporteista löydetyt ”muutamat lipsahdukset” ovat vaikutustutkimuksen (AR4 WG2) puolella, joka ei ole hänen mukaansa yhtä edistyksellistä kuin ”peruskova ilmakehän fysiikka-, meteorologia- ja kemiapuoli” (AR4 WG1). Ensinnäkin ”lipsahduksia”, joka on varsin vähättelevä ilmaisu varsinkin joidenkin paljastuneiden virheiden kohdalla, on huomattavasti enemmän kuin muutama. Pelkästään Greenpeacen julkaisuja on käytetty lähteenä kymmenkunta kertaa, puhumattakaan muiden järjestöjen ja yritysten julkaisuista sekä jopa graduista ja lehtiartikkeleista.

Toisekseen virheitä on osoitettu myös WG1:n puolella käytetyistä tutkimuksista ja prosesseista, mutta ne ovat sitä ”peruskovaa” tiedettä, josta ei suuria otsikoita saa revittyä kirveelläkään — esimerkiksi joidenkin tilastollisten menetelmien epäsopivuus puulustotutkimuksiin, lähdeaineistojen piilottaminen kriitikoilta tai IPCC:n raportin hyvinkin teknisten vertaisarviointikommenttien perusteeton hylkääminen eivät nyt vain kiinnosta suurta yleisöä — joten ne eivät ole saaneet tuulta alleen eikä niitä ole siten tarvinnut käsitelläkään.

Ensimmäistä kertaa ääneen päästyään ministeri Lehtomäki toisti hyvin opittua mantraa, jonka mukaan ilmastonmuutosta tapahtuu ja ihmisellä on siinä rooli. Sama mantra toistui ministerin toisessa puheenvuorossa, jossa hän salli kuitenkin pienen epäilyksen häivän, jolla sitten perusteli sitä, että kaikista ilmastonmuutoksen vastaisista toimista on joka tapauksessa hyötyä ympäristön kannalta, vaikka ilmastonmuutos ei olisikaan totta, ja että ehdoton valtaosa niistä on joka tapauksessa järkeviä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Onko järkevää polttaa Indonesian sademetsiä öljypalmuviljelmien eli biopolttoaineiden tieltä? Onko järkevää aiheuttaa ruoan hinnan nousua polttamalla ruokaa polttoaineena, jolloin maailman kaikkein köyhimmät näkevät nälkää? Onko järkevää pakottaa ihmiset siirtymään kalliimpiin, huonompiin, ympäristölle haitallisempiin elohopeaa sisältäviin ja joissain tapauksissa enemmän energiaa kuluttaviin (!!!) energiansäästölamppuihin? Onko järkevää tuhota kotimaisen ja eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaa tuotannon siirtymistä vähemmän ympäristöystävällisiin olosuhteisiin kehittyviin maihin? Onko järkevää tukea verovaroista joitakin erityisaloja ja siten aiheuttaa työttömyyttä muille aloille? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja niin tehdessä käy selväksi, että ehdoton valtaosa tehdyistä ja suunnitelluista ilmastotoimista on haitallisia ihmisille ja/tai ympäristölle sekä hyödyttömiä ilmastolle ja kaikelle muullekin. Missä ne joka tapauksessa hyödylliset toimet viipyvät?

Luonnonvarojen ylikulutuksesta Lehtomäki hätäili pariinkin otteeseen ja piti sitä ilmastonmuutokseen läheisesti linkittyvänä asiana. Epäselväksi jäi mitä luonnonvaroja Lehtomäki ajatteli säästää ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla, sillä kyseiset toimet keskittyvät kuitenkin lähinnä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja lopulta lopettamiseen. Miksi esimerkiksi kivihiiltä pitäisi säästää? Ilmastonäkökulmat poislukien, mitä haittaa on kivihiilen ylikulutuksesta? Jos kivihiili on niin kamala aine, niin emmehän halua tulevienkaan sukupolvien sitä käyttävän, joten sen säästäminen tuntuu aika turhalta.

On huomattava, että kaikkien muiden luonnonvarojen kulutusta ilmastonsuojelu vähentää vain ja ainoastaan yhdellä tavoin eli aiheuttamalla haittaa ihmisten taloudelliselle toiminnalle. Mitä vähemmän ihmisillä on varaa kuluttaa, sitä vähemmän luonnonvaroja kuluu. Esimerkiksi hiilivero ei siis suoraan vähennä esimerkiksi raudan, nikkelin tai veden kulutusta. Ainoastaan ihmisten hyvinvoinnin ja elintason laskeminen vähentää. Paljastaako tämä ilmastonsuojelun todellisen tavoitteen eli YK:n ympäristöohjelman UNEP:n perustajan Maurice Strongin sanoin ”teollisten yhteiskuntien alasajon”? Mene ja tiedä, se lähentelisi jo salaliittoteoriaa, joita vahvasti epäilen, mutta joka tapauksessa, se on ainoa keino saada ilmastotoimilla vähennettyä luonnonvarojen kulutusta. Toinen keino on vähentää väestöä, mutta sitä eivät poliitikot ole ehdottaneet.

Monille aiheutti epäselvyyttä se, mitä tarkoitin suorilla ja epäsuorilla toimilla. Esimerkkinä käynee asia, jolla ainakin aiemmin usein perusteltiin ilmastotoimia, eli trooppisten tautien kuten malarian leviäminen. Sen sijaan, että toivottaisiin hiilidioksidin leikkaamisen vähentävän tai rajoittavan malariaa, on huomattavasti halvempaa puuttua malariaan suoraan, eli ostaa hyttysverkkoja sekä erityisesti kasvattaa asumisväljyyttä. Lena Huldénin väitöstutkimuksen mukaan nimenomaan asumisväljyys ja kotitalouksien koko on ratkaisevaa malarian leviämisen suhteen, ei keskilämpötila, sillä malariaa levittäviä hyttysiä esiintyy kylmissäkin maissa ja malariaepidemioita on aiemmin esiintynyt Jäämeren rannikkoa myöten. Samoin on monia muita ympäristöongelmia, joihin ilmastotoimet eivät vaikuta yhtään, kuten vesistöjen kuormittuminen maatalouden päästöistä tai Tyynenmeren jättimäinen jätelautta.

Myöhemmin kritisoituani sitä, että uusiutuvan energian alalle synnytetään verovaroin ja muiden tukitoimien avulla (esim. suunnitellut syöttötariffit) työpaikkoja, jotka kuitenkin synnytetään vain ja ainoastaan muiden kustannuksella, Lehtomäki vastasi, että ”clean tech” on kasvava ala ja että sieltä voi jotain merkittävää syntyä. Ympäristöministeri todisti tässä aika hyvin sen, ettei ymmärrä taloudesta mitään, ja karkeasti tiivistettynä vastasi väitteeseeni tuetun työllistämisen muuta työllisyyttä tuhoavasta vaikutuksesta, että tuettu työllistäminen työllistää. Duh?

Kuten sanoin, tukityöllistäminen tapahtuu vain ja ainoastaan toisten alojen kustannuksella. Kun puhtaisiin teknologioihin, oli se sitten tuulivoimaa, jätehuoltoa tai mitä vain, kaadetaan veroeuroja tai syöttötariffeja, tottahan toki ne alat kasvavat ja työllistävät lisää. Jokainen tukieuro on kuitenkin väistämättä muualta pois, joko veroina tai valtionvelkana eli tulevana verotuksena. Espanjassa kokemus ja tutkimus (PDF) on osoittanut, että jokaista luotua uusiutuvan energian (ei siis vain tuulivoiman, kuten ohjelmassa väitin) työpaikkaa kohti menetetään 2,2 työpaikkaa muualla, tai jokaista neljää luotua työpaikkaa kohti menetetään yhdeksän muuta työpaikkaa. Jokainen espanjalainen ”vihreä työpaikka” on maksanut veronmaksajille keskimäärin 571 tuhatta euroa ja jokainen tuulivoimatyöpaikka yli miljoona euroa. Valtiolla ei ole mitään taianomaista rahahanaa, josta valuu ilmaista rahaa, vaan kaikki tämä on pois tavallisten ihmisten ja yritysten toiminnasta.

Tätä on tietysti turha kertoa poliitikolle. Kaikki poliitikot ovat sairaalloisen innostuneita työllistämisestä ja kun pakkaan lisätään ilmastoinnostus, niin on ihan varmaa, että jos joku riittävän uskottava taho väittäisi, että kuoppien ja ojien kaivaminen hillitsee ilmastonmuutosta, niin poliitikot olisivat juoksujalkaa palkkaamassa työttömiä kaivuutöihin. Kaikki hekumoisivat siitä, kuinka kuoppatalkoilla ehkäistään ilmastonmuutosta ja työllistetään valtavat määrät ihmisiä, mutta kukaan ei muistaisi sitä, että jonkun täytyy niiden kaivajienkin palkat maksaa, eikä se raha edelleenkään valu mistään valtion taikahanasta ilmaiseksi. Sitten meillä olisi täystyöllisyys, kuoppia ja ojia kaikkialla ja jatkuvasti kasvava kaivamisteollisuus sekä tietenkin jatkuvasti vähemmän julkista rahoitusta kaikkeen muuhun, kuten peruspalveluihin. Ja maailma pelastuu…

Katastrofeillakin Lehtomäki muisti pelotella, kuten asiaan kuuluu. Miljoonakaupungit ja suuret väestömäärät kun ovat mahdollisesti jäämässä nousevan meriveden alle, tulvia ja myrskyjä tulee lisää ja niin edelleen. Ei havaintoakaan esimerkiksi toimittajan alussa viittaamasta tutkimuksesta, jota IPCC:n raportissa oli ennenaikaisesti siteerattu väärin, ja jonka mukaan ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen välillä ei ole havaittu yhteyttä. Ei havaintoakaan tutkimuksista, joiden mukaan ihmisten tuottaman hiilidioksidin ja luonnonkatastrofien välillä ei ole havaittu yhteyttä.

Alestalo tuki tätä näkökulmaa toisessa kohtaa vertaamalla ilmastotoimia kotivakuutukseen. Kumpikin kun maksaa rahaa ja kumpikin on epävarman tapahtuman varalle. Tämä on eräs versio varovaisuusperiaatteesta, jonka mukaan toimia tulee tehdä riippumatta ongelman epävarmuudesta, koska tuhot voivat olla niin suuret.

Kotivakuutuksen ottamisesta jokainen voi kuitenkin päättää itse ja mahdollisiin kotia ja irtaimistoa koskeviin tuhoihin voi varautua muutenkin, esimerkiksi panostamalla omaan huolellisuuteen, palovaroittimiin ja niin edelleen tai vaikkapa sopeutumalla mahdollisiin ongelmiin etu- ja jälkikäteen. Ilmastotoimissa vaihtoehtoja ei anneta, vaan jokaisen on osallistuttava ilmastonmuutoksen torjuntaan, halusi tai ei. Samalla kannustetaan sopeutumattomuuteen, vaikka ilmasto muuttuu aina, ja ehkäistään mahdollisuuksia sopeutumiseen. Esimerkiksi verottamalla köyhää tehdään hänelle vaikeammaksi muuttaa turvallisemmalle alueelle. Tai tukemalla tulva-alttiiden alueiden vakuutuksia tai tuhokorjauksia verovaroista kannustetaan ihmisiä edelleenkin asumaan alueella riskeistä huolimatta.

Samalla näitä riskejä, joita voi tapahtua ihan ilman ihmisen vaikutustakin, pidetään välittöminä uhkina ja unohdetaan pitkät aikavälit. IPCC:n parhaan arvion mukaan merenpinnat nousevat puolisen metriä vuoteen 2100 mennessä. On tutkimuksia ja ympäristölobbareita, joiden mukaan tämä arvio on liian pieni, ja monet puhuvat metristä tai useista metreistä vuoteen 2100 mennessä. Oli miten oli, 90 vuotta on pitkä aika. Merenpinnan nousu metritolkulla tuskin tapahtuu kertarytinällä vaan vähitellen ajanmittaan. Vaikkapa kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä tarkoittaa keskimäärin 2,2 senttimetriä vuodessa. Tällainen nousuvauhti epäilemättä olisi riittävän suuri, jotta kaikki sen voisivat havaita. (Sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu.) Tällöin 90 vuotta (tai vaikka vain 50 tai 30 vuotta) riittää siihen, että kaikki maailman merenranta-asutus siirtyy muutaman sata metriä (paikallisista olosuhteista riippuen ehkä enemmänkin) sisämaahan päin. Korallisaarilla tämä ei toki riitä, mutta nepä eivät jääkään veden alle, vaan ”kelluvat” sen pinnalla niin kauan kuin korallit elävät ja kasvavat. Tämä ”ratkaisu” tapahtuisi ihan itsekseen, jos sille on tarvetta, kunhan lopetetaan verovarojen käyttö riskialueilla asumisen tukemiseen. Jännintä tässä on se, että sama homma toimii, oli ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa tai ei, ja jos sille ei ole tarvetta, niin sitä ei edes tehdä! Ajatella, paikalliset ihmiset ihan itse päättämässä omasta elämästään, onhan se aika mielikuvituksellista ja rohkeaa toki, ainakin poliitikon näkökulmasta.

Päätän tämän sekavan ja polveilevan kirjoitukseni tähän, pituuttakin sillä kun on jo liikaakin. Ohjelmassa taisi vielä jotain muutakin jäädä sanomatta, mutta tuossa olivat varmaan ne tärkeimmät. Ohjelman jälkeen asia on muuten kehittynyt edelleen, ja monet keskeiset ilmastotutkijat (kuten professori Mike Hulme) ja muut asiantuntijat (kuten professori Atte Korhola) ovat puhuneet IPCC:n hajottamisen puolesta. Ehkä Lehtomäki voisi yrittää palauttaa uskottavuutensa (saamani palautteen mukaan se koki kovia kolauksia A-talkissa) rippeitä osoittamalla aloitteellisuutta asian suhteen ja ottamalla vaatimuksen pöydälle ensimmäisenä ministeritason poliitikkona? Selvää on, että IPCC ei voi jatkaa nykyisellään, politisoituneena mukatiedekoneistona. Toivottavasti IPCC:n kaatuminen tervehdyttää ilmastotiedettä enemmänkin, eikä uusien organisaatioiden luomisen jälkeen homma jatku aivan entisellään. Poliitikkojen on pidettävä näppinsä erossa tieteestä!

Valtio ja työttömyys

Kaikki varmaan tuntevat sanonnan, jonka mukaan rikkinäinenkin kello on kahdesti vuorokaudessa oikeassa. Nyt yksi sellainen on löytänyt sattumalta oikean vastauksen, joskin täysin väärillä perusteluilla. Usari nimittäin uutisoi Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrttiahon lausuneen, että ”Todellisuudessa valtio alkaa olla tässä maassa työttömyyden kasvun suurimpia syyllisiä.” Erittäin totta, varsinkin jos korvataan sanat alkaa olla sanalla on ja yliviivataan sana kasvun.

Yrttiahon mielestä valtio edesauttaa työttömyyden kasvua irtisanomalla omia työntekijöitään. No, totta sinänsä, jos se pitäisi paikkansa, mutta samalla yksityisen sektorin verorasituksen pitäisi laskea (ellei valtio käytä säästyneitä rahoja johonkin muuhun), jolloin yksityisen sektorin työllistämiskyky paranee (mikä ei välttämättä tietenkään kohdistu samoihin henkilöihin). Valtio kuitenkin aiheuttaa työttömyyttä muilla tavoin paljon enemmän ja on monessa tapauksessa ainoa syyllinen työttömyyteen. (Sivuhuomiona todettakoon, että Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa valtio työllisti 12,6% enemmän ihmisiä kuin vuosi takaperin ja kunnat 2,5% enemmän, julkinen sektori kokonaisuudessaan siis 4,8% enemmän. Yrttiaho on siis väärässä myös perusteluissaan.)

Ilmeisin tekijä on verotus. Kun verotuksella (ja veroluonteisilla maksuilla, jotka lasken mukaan verotukseen) käytännössä tehdään yrittämisestä ja työntekemisestä vähemmän kannattavaa, se väistämättä johtaa työttömyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi pienyrityksen tuotto kasvaisi lisätyöntekijän palkkaamisesta 1500 euroa kuukaudessa (eli uuden työntekijän tuottavuus olisi 1500e/kk), mutta työntekijän palkka veroineen ja sivukuluineen maksaisi 2000 euroa, niin palkkaaminen jää tapahtumatta, koska siitä aiheutuisi tappiota yritykselle.

Tämä siitä huolimatta, että uusi työntekijä itse saisi nettona käteen vain tuhat euroa, joka on vähemmän kuin hänen tuottavuutensa. Jos verotusta ja sivukuluja ei olisi tai niitä olisi vähemmän kuin 500e/kk, niin yrityksen kannattaisikin palkata uusi työntekijä. Pk-yritysten kyky työllistää on erittäin tärkeää, sillä ne edustavat suurinta osaa yrityksistä ja työllistävät yli 60% yksityisen sektorin työntekijöistä.

On myös huomattava, että tällä laskelmalla valtion on tuhottava neljä yksityisen sektorin marginaalityöpaikkaa synnyttääkseen yhden julkisen sektorin työpaikan. Todellisuudessa suhdeluku ei varmaankaan ole neljä, mutta välttämättä suurempi kuin yksi. Julkinen sektori elää yksityisen sektorin siivellä. Julkinen sektori ei itse tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttaa, joten se ei voi työllistää enemmän tai edes yhtä paljon, kuin mitä se estää yksityisellä sektorilla työllistymästä. Itse asiassa, jos oletetaan suhdeluvuksi niinkin pieni kuin 1,3 (eli työllistäessään yhden valtio tuhoaisi vain 1,3 yksityisen sektorin työpaikkaa), koko julkinen sektorin poistaminen rasittamasta yksityistä sektoria tarkoittaisi sitä, että meillä olisi faktisesti työvoimapula, olettaen että nykyisin työvoiman ulkopuolella olevat eivät haluaisi tai voisi siirtyä työvoimaan.

Toinen tärkeä tekijä on työehtosopimusten yleissitovuus. Sen vaikutus on sama kuin verotuksella, mutta koskee eri väestöryhmää. Siinä missä verotus ehkäisee ammattitaitoisten, ehkä hyväpalkkaistenkin työllistymistä, työehtosopimusten vähimmäispalkat ja muut työehdot ehkäisevät ammatti- ja kielitaidottomien tai muuten alentuneen tuottavuuden henkilöiden palkkaamista. Jos esimerkiksi työnhakijan tuottavuus on vaikkapa 500 euroa kuukaudessa ja vähimmäispalkka on 1000 euroa kuukaudessa, niin palkkaaminen jää tapahtumatta tai tehtävään valitaan joku tuottavampi hakija. Jos taas itse työtehtävän tuottavuus on alan vähimmäispalkkaa pienempi, työhön ei edes haeta ketään, vaan se joko jätetään tekemättä tai yritetään teettää muilla työntekijöillä lisä- tai ylitöinä.

Erityisen harmillinen tämä tilanne on sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka olisivat halukkaita tekemään töitä, mutta taitoja ei ole syystä tai toisesta hankittu etukäteen. Työssäolessa taidot voisivat karttua nopeasti, mutta yrityksellä ei välttämättä ole varaa palkata ketään opettelemaan, kun oppimisesta ei ole takeita, varsinkaan, jos oppimiseen voi mennä enemmän aikaa kuin mitä koeaika kestää.

On myös huomattava, että tässäkin asiassa valtio yrittää korjata aiheuttamiaan ongelmia uusilla virityksillä. Yksi esimerkki on nk. sosiaaliset yritykset, joihin palkataan alentuneen tuottavuuden työntekijöitä verovaroilla tuettuna. Nämä kuitenkin vääristävät kilpailua ja vaarantavat muiden yritysten kannattavuutta ja työllistämiskykyä, tai jos ne toimivat aloilla, joissa ei ole kilpailua, niin ei siellä välttämättä ole kysyntääkään, jolloin työ on mukatyötä.

Kolmas, joskin selvästi edellisiä vähemmän tärkeä tekijä, on työttömyysturva. On nimittäin ihmisiä, jotka arvostavat vapaa-aikaa enemmän kuin työtä. Tai no, melkein kaikki ihmiset taitavat arvostaa enemmän vapaa-aikaa kuin työtä. :) Joka tapauksessa, jos työttömänä saa rahasumman X, joka on esimerkiksi vain joitakin satoja euroja vähemmän kuin mahdollisesta työstä saatava palkka, niin käytännössä päivärahojen ja palkan erotus on se korvaus, jonka asianomainen saa menetetystä vapaa-ajasta. Kuka haluaa tehdä töitä kahdeksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa, jos siitä saa vaikkapa parisataa euroa kuussa? Aika harva, jos ei osaa ajatella sitä työkokemuksen hankkimisena kohti parempia palkkoja. Puhumattakaan siitä, että muut lisätuet, kuten asumistuki, saattavat tehdä työllistymisestä täysin kannattamatonta, eli työtulot voivat olla jopa pienemmät kuin tuet.

Tällaiset ihmiset ovat työttömiä tavallaan omasta tahdostaan, mutta mikäli työttömyysturva olisi alhaisempi tai olematon, he varmasti etsisivät innokkaammin töitä. Korkea työttömyysturva siis kannustaa joutilaisuuteen.

Työttömyysturvan jäykät säännökset aiheuttavat myös työttömyysloukkuja. Syntyy tilanteita, joissa jotain työtä ei kannata ottaa vastaan, koska se aiheuttaisi tukien menettämisen ja taloudellisen riskin. Myöskin taitojen kartuttaminen eli opiskelu on tarpeettoman vaikeaa työttömänä, joskin tätä ollaan käsittääkseni jo ensi vuonna korjaamassa.

Liberaalien perustulomalli eli negatiivinen tulovero olisi huomattavasti joustavampi ratkaisu työttömyysturvaan. Satunnaisten töiden vastaanottaminen olisi helpompaa ja aina varmasti kannattavaa. Lisäksi byrokratia olisi huomattavasti vähäisempää, mikä vähentäisi julkisen sektorin menoja.

Yhteenvetona, julkisen sektorin menoja (eli sen yksityiseen sektoriin kohdistamaa rasitusta) tulisi muutenkin vähentää rajusti, mikä parantaisi yksityisen sektorin kykyä menestyä ja työllistää. Julkisen sektorin menot tuhoavat aina enemmän yksityisen sektorin työpaikkoja kuin luovat niitä julkiselle sektorille. Lisäksi työehtosopimusten säännökset estävät alemman tuottavuuden henkilöiden työllistymistä ja mahdollisuuksia kehittää taitojaan työelämässä.

Lisäksi suuri osa valtion muustakin sääntelystä aiheuttaa tavalla tai toisella työttömyyttä, mutta edellä mainitut olivat varmasti niitä tärkeimpiä tekijöitä. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että todellisuudessa valtio on tässä(kin) maassa työttömyyden suurin syyllinen.

***

Tässä yhteydessä voisin myös suositella paria muuta kirjoitusta. Jani Korhosen kirjoitus kapitalismin todellisesta luonteesta on ennakoidusti ymmärretty monelta suunnalta tieten tahtoen väärin. Hyvä kirjoitus joka tapauksessa, ja tärkeä, sillä erilaiset näkemykset termien tarkoituksesta aiheuttavat tarpeetonta turhautumista keskusteluissa. Liberaalien tuoreen puoluesihteerin Jari Metsälän kirjoitus eri poliittisten suuntausten taipumuksesta varastaa kansalaisilta ei puolestaan ole saanut ansaitsemaansa huomiota ainakaan kommenttien määrän perusteella. Sijainnilla lienee merkitystä.