Kiireellinen To Do -lista

Kirjoitin blogissani syyskuussa 2009, että lama ei ole vielä ohi, vaan pahin on vielä edessä. Kuinka ollakaan, lama ei ole vieläkään ohi ja pahin on edelleen edessä.

Poliitikot ovat ostaneet vippaskonsteilla jatkuvasti lisää aikaa tuossa kirjoituksessani mainitsemien kriisin todellisten syiden ratkaisemisen sijasta ja näin tehdessään ovat pahentaneet tulevaa, väistämätöntä korjausliikettä. Kuplan ei ole annettu puhjeta, vaan siihen on puhallettu yhä lisää kuumaa ilmaa, kuten olenkin ennustanut.

Lopullinen ratkaisu alkaa kuitenkin häämöttää. Euroopan tuoreimmat poliittiset käänteet - siis Ranskan ja Kreikan vaalit - todennäköisesti antavat vauhtia eurobondihaaveille, siis tuolle vihoviimeiselle vippaskonstille, jonka jälkeen oljenkorsia ei enää ole, vaan kupla pääsee vihdoinkin tyhjentymään. Silloin kolme vuotta sitten maalaamani kuvat massatyöttömyydestä ja asuntojen hintojen romahtamisesta ovat todellisuutta, kun vuosikymmenien saatossa velkaantumalla tehty pääoman syöminen ja tuhoaminen paljastuvat koko kauheudessaan.

Vaikka en usko poliittisiin ratkaisuihin, enkä varsinkaan suomalaiseen valtaa pitävään poliitikkokaartiin, heillä olisi vielä nyt mittaamattoman arvokas paikka yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Kansainväliset sopimukset todennäköisesti ovat poliittista realiteettia, jota emme voi paeta, mutta jotain erittäin hyödyllistä voisimme kotimaassa ihan omin voimin tehdä.

Seuraavilla toimilla emme voi tulossa olevaa massatyöttömyyttä ja yleistä köyhtymistä kokonaan välttää, mutta niitä voidaan lieventää ja lyhentää merkittävästi, jos toimet toteutetaan ajoissa - eli nyt. (En tosin pidättele hengitystäni.)

1. Työehtosopimusten yleissitovuuden lakkauttaminen

Yleissitovat työehtosopimukset eivät paranna työllisyyttä, vaan parantavat työllisten työehtoja työtaistelutoimenpiteiden uhalla. Tämän voinevat kaikki myöntää. Käytännön seuraus tästä on se, että työn teettäminen on kalliimpaa ja riskipitoisempaa, jolloin yrittäjillä on varaa työllistää vähemmän. Yleissitovien työehtosopimusten vallitessa työttömyys on suurempaa kuin ilman yleissitovuutta. Yleissitovuuden lakkauttaminen ei tarkoita kaikkien työehtosopimusten tai edes ammattiyhdistysten neuvottelemien työehtosopimusten katoamista, vaan ainoastaan työntekijöiden ja työnantajien valinnan- ja neuvotteluvaran sekä työmarkkinoiden joustavuuden lisääntymistä ja sitä kautta työllisyyden paranemista.

2. Yhteistoimintamenettelyn lakkauttaminen

Myös raskaan yt-menettelyn edellyttäminen lisää työttömyyttä, sillä se tekee palkkaamisesta suuren riskin. Koska yt:t ovat pitkät ja raskaat, yritysten ongelmat kasautuvat ennenkuin niihin ryhdytään. Fire at will vähentäisi työllistämisen riskejä ja joustavoittaisi yritysten toimintamahdollisuuksia, kummankin seurauksen johtaessa työllistymismahdollisuuksien lisääntymiseen.

3. Työnantajamaksujen poistaminen yksityishenkilöiltä ja yksityisyrittäjiltä

Miksi yrittää paikata ongelmaa jollain hassulla kotitalousvähennyksellä, kun voi poistaa itse ongelman? Jopa pienimuotoinen työllistäminen on luvattoman kallista: työntekijän käteen jäävä ansio on suhteettoman pieni työnantajan maksamiin kokonaiskustannuksiin, jolloin pienemmät hommat kannattaa ennemmin tehdä itse, teettää pimeästi tai jättää tekemättä. Suuresta määrästä pieniä hommia kertyy suuret määrät työtä.

4. Yrittäjyyden esteiden poistaminen

Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen on Suomessa kansainvälisesti tarkastellen melko helppoa, on edessä silti melkoinen pykäläviidakko, tarpeettomista riskeistä puhumattakaan. Yrittäjyyteen kannustavista ja heitä haikailevista poliitikkojen korupuheista olisi siirryttävä tekoihin ja muun muassa lopetettava yrittäjien pakolliset eläkevakuutukset, yritykseen takaisin sijoitettujen voittojen verotus, yritystuet ja starttirahat, aiemmin epäonnistuneiden yrittäjien rankaiseminen ja muut eläväisen yrittäjäkulttuurin esteet.

* * *

Ja niin edelleen. Tarkkaavainen lukija varmasti löytää punaisen langan mainituista toimista ja pystyy jatkamaan listaa itse.

Valtion näkökulmasta osa mainituista ja vastaavista toimista ovat tietenkin kustannuksia, kun esimerkiksi vero- ja maksutulot vähenevät. Samalla ne ovat kuitenkin säästöä yksityiselle sektorille eli mahdollisuus investoida ja luoda lisää työpaikkoja, kuluttamisesta puhumattakaan.

Toki valtion olisi aiheellista karsia myös kulujaan vähentyneiden tulojensa (vaikka ne eivät lopulta vähentyisikään) kattamiseksi. Hyviä aloituskohteita olisivat muun muassa maataloustukien lopettaminen, TE-toimistojen lopettaminen, kuntien valtionosuuksien (ja samalla kuntien lakisääteisten tehtävien) lopettaminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan lopettaminen ja niin edelleen.

Ehdottamani toimet ja säästöt ovat rankkoja, joten en usko niiden toteutumiseen ennenkuin on liian myöhäistä. Ne ovat myös välttämättömiä, joten ne tulevat myös toteutumaan, mutta vasta kun on liian myöhäistä. Jyrki ja Jutta eivät muuten tule olemaan suosittuja lapsille annettavia nimiä tulevaisuudessa.

Velka on myös moraalinen kysymys

Helsingin Sanomiin oikein kolumnin kirjoittanut Elina Grundström on sitä mieltä, että velka ei ole moraalikysymys. Kreikan hallituskaan ei Elinan mukaan mahtanut oikein mitään sille, että ulkomainen lainaraha vyörymällä vyöryi maahan, mitä nyt muun muassa vähän vääristeli tilastoja suurten amerikkalaisten investointipankkien paitsi päästäkseen mukaan euroon, myös ottamaan lisää velkaa.

Elina on luonnollisesti tässäkin väärässä. Velka ei ole tietenkään ole pelkästään moraalikysymys, mutta kyllä se sitäkin on.

Moraali ei sinänsä liity velan ottamiseen tai antamiseen, eikä välttämättä suoraan edes maksamatta jättämiseen, jos maksukyvyttömyys on suunnittelematonta, sillä velanantajahan ottaa aina riskin luottotappioista; osittain juuri siksihän velasta maksetaan korkoa, siis sen lisäksi, että ylipäätään saataisiin velanantaja antamaan velkaa eikä sijoittamaan rahojaan johonkin tuottavampaan.

Jos sen sijaan maksukyvyttömäksi hakeudutaan tarkoituksella, jotta velkaa ei voisi eikä tarvitsisi maksaa pois, tai alunpitäenkin haettiin velkaa antamalla vääriä tietoja tulevasta maksukyvystä tai luottokelpoisuudesta, niin kyseessähän on puhdas petos. Jos petos ei ole Elinan mielestä moraalikysymys, niin johan on kumma. Ja kuten alussa todettiin, juuri tätähän Kreikka on harjoittanut alusta lähtien, siis aloitettuaan pyrkimisen mukaan euroon. Kreikan tilikirjojahan keiteltiin Goldman Sachsinkin tuella niin, että vanhan vitsin venäläistä yrittäjääkin hirvittäisi.

Toinen velan moraalikysymys liittyy Elinankin kolumnissaan hehkuttamaan virhepäätelmään, että valtioiden ei koskaan tarvitsisi maksaa velkojaan pois. Tältä asia toki voikin näyttää valtioiden velkaantumishistoriaa seuratessa, kun vuosikymmeniä ja joissain tapauksessa vuosisatoja velkaa on vain otettu ja otettu sekä vanhat maksettu pois uudella velalla tai "järjestelty". Tämä on kuitenkin ollut mahdollista vain siksi, että valtioiden takaisinmaksukyvyn on kuviteltu kasvavan vähintään käsi kädessä velkamäärien kanssa.

Mutta mietitäänpäs vaikkapa satunnaista rahastosijoittajaa nimeltä Ella. Ella on varovainen sijoittaja ja pelkää pörssikurssien heilahtelujen vievän rahansa. Toisaalta, ei se pankkitilin mitätön korkokaan Ellan mieltä lämmitä. Siispä Ella pistää rahansa varmoina mainostettuihin korkorahastoihin, jotka sijoittavat Ellan ja muiden rahat AAA-luokiteltujen valtioiden velkakirjoihin.

Kun sitten tulee se päivä, jolloin osan tai kaikkien kyseisistä AAA-valtioista luotettavuus niiden kuvitellusta takaisinmaksukyvystä katoaa eikä pelastuspaketteja enää tule, on myös yksityisten sijoittajien vuoro kantaa kortensa kekoon. Tällöin Ellakaan ei saa sitä huikeaa kahden tai kolmen prosentin vuosittaista korkotuloa, vaan menettää suuren osan, ehkä yli puoletkin pääomastaan; jopa kaiken, jos pahasti käy.

Koska valtiot eivät oikeasti voi velkaantua loputtomasti, tämä tilanne tulee vastaan kaikkien valtioiden kohdalla, jos ne eivät lopeta velkaantumistaan. Koska valtiot eivät aio lopettaa velkaantumistaan, vaan johtavat kansantaloustieteilijätkin, puhumattakaan satunnaisista kolumnisteista, kilvan hehkuttavat virhehokemaa, ettei velkoja koskaan tarvitse maksaa pois, niin tällaisten roskapaperivelkakirjojen markkinoiminen varmoina sijoituskohteina on kaikkea muuta kuin moraalista toimintaa, niin välittäjiltä kuin poliitikoiltakin.

Valtioiden velkaantumisen kolmas ja pahin moraalinen dilemma liittyy kuitenkin siihen, miksi valtiot ylipäätään ottavat velkaa. Ne nimittäin tekevät sitä siksi, että äänestäjille luvataan ja annetaan yhtä ja toista, jos nyt ei ihan kuuta taivaalta, mutta verorahat riittävät vain niin valitettavan lyhyen matkaa, eikä verojen kiristäminen loputtomasti äänestäjiä suuresti miellytä. Velka ei puolestaan maksa juuri mitään, sitä on saatavilla näennäisen loputtomasti tai ainakin olennaisimpien lupausten verran ja kaikki tietävät ettei sitä tarvitse koskaan maksaa pois, tai ei ainakaan itse tarvitse olla enää siitä päättämässä, vaan sen tekee joku muu; joten, miksipä poliitikot - Kreikan sellaiset mukaanlukien - eivät ottaisi velkaa?

Mutta aivan kuten yksityistenkin, myös valtioiden (mehän olemme valtio, eikö?) on maksettava velkansa joskus pois. Ja niinhän ne tekevätkin jatkuvasti, mutta nykyisin se tehdään ottamalla uutta velkaa velanmaksuun. Jonain vähemmän kauniina päivänä kuitenkin käy niin, että säästöt on syöty ja kukaan ei enää luota kenenkään velanmaksukykyyn eikä uutta velkaa enää tule. Tällöin velat on maksettava kiristämällä verotusta tai säästämällä muista kuluista hirmuisesti, todennäköisesti sekä että.

Valtion velkaantuminen on siis tulevaisuuteen siirrettyä verotusta. Se on poliitikoille helppoa, sillä maksupäivä on ollut aina vuosikymmenien päästä. Eivät he enää itse ole niitä veronkiristyksiä ja leikkauksia tekemässä. Se on myös äänestäjille, varsinkin vanhemmalle väelle helppoa. Eivät he ole enää niitä veroja maksamassa tai palveluita menettämässä.

He - sekä poliitikot että äänestäjät - ovat ottamalla velkaa valtiolle eläneet lastenlastensa tai lastenlastenlastensa kustannuksella.

Ja jos se on Elinan mielestä moraalista toimintaa, niin toivonpa vaan, ettei hänellä ole lapsia. Sitä kun ei tiedä, mitä tuollaisesta moraalikasvatuksesta seuraisi.

Kuten jo mainittu, valtio pääsee eroon veloistaan myös järjestelemällä ne eli jättämällä ne maksamatta, tarvittaessa osoitellen innokkaimpia velkojia velaksi hankituilla panssarivaunuilla ja sotalaivoilla. Tällöin lapsenlapset toki säästyvät, mutta velkojia on tullut petettyä oikein olan takaa.

Toinen perinteinen keino on pistää painokoneet pyörimään ja maksaa velat pois monopolirahalla. Tällöin velkojat kyllä nimellisesti saavat rahansa, mutta jokaisen pennin tai sentin arvo onkin vähemmän kuin velkaa annettaessa. Samalla myös ne veroja muutenkin maksavat lapsenlapset joutuvat taas kärsimään ja maksamaan isiensä synneistä, sillä myös inflaatio on vero, se ei vain näy palkkalaskelmassa eriteltynä, mutta jokainen palkaksi saatu euro muuttuu rahanpainamisen ja inflaation myötä aiempaa arvottomammaksi.

Kuten jo sanottua, tavalliseen velan ottamiseen ja antamiseen moraalikysymykset eivät sinänsä liity, mutta valtion velkaantumiseen todellakin liittyy, ja moraali on siitä kaukana.