Verotuksen ja äänioikeuden suhde

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on Suomessa likipitäen pyhä asia ja tietyllä tapaa verrattain varhaisen käyttöönottonsa vuoksi myös ylpeyden aihe. Lähes yhtä pyhää ja ylpeyttä herättävää on kansainvälisesti vertailtuna toistaiseksi suhteellisen "toimiva" verotus. Kuten lukijani tietävät, en ole verotuksen ystävä, enkä oikeastaan demokratiankaan, mutta pohdin tässä niiden keskinäistä suhdetta ja niiden positiivista kehittämistä sillä oletuksella, että kummastakaan ei ole mahdollista päästä eroon.

Rajaan analyysin kahteen tärkeään verotuksen perusteluun. Ensimmäinen on se, että verotuksella voidaan rahoittaa tulonjako ja julkiset palvelut siten, että jokaisella on saatavilla perustoimeentulo ja laajat peruspalvelut periaatteessa kaikissa tilanteissa. Toinen on se, että verotuksella (erityisesti progressiivisella tuloverolla) rahoitetun tulonjaon katsotaan ehkäisevän äärimmäistä köyhyyttä ja siitä johtuvaa rikollisuutta, mikä nähdään kaikkien etuna.

Äänioikeuden suhteen vertailen kahta erilaista vaihtoehtoa: yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta (nykymalli, joskin mm. vaalipiirijako vähän kyseenalaistaa sitä yhtäläisyyttä) sekä varmasti useimpien taantumuksellisena pitämää maksettujen verojen määrään perustuvaa äänioikeutta.

Jos ajatellaan yhtiömuotoja, niin nykyvaltio ei vertaudu oikein sen paremmin osakeyhtiöön kuin osuuskuntaankaan. Osakeyhtiöissä on käytännössä käytössä ääni per äyri -periaate, eli yhtiöön sijoitettu pääoma eli omistettujen osakkeiden määrä määrittelee äänioikeuden määrän. Osuuskunnissa äänioikeus on puolestaan yhtäläinen, mutta niin on (useimmiten) myös osuuskuntalaisilta vaadittu panos, esimerkiksi osuuskuntamaksu. Nykyvaltiossa äänioikeus on yhtäläinen, mutta vaadittu panos on jopa progressiivisesti sitä suurempi, mitä suuremmat ovat kansalaisen tulot ja varallisuus.

Yhtäläisen äänioikeuden malli on siitä kohtalokkaasti haavoittuvainen, että jos yhden äänen valta (eli valtion menot jaettuna annettujen äänien määrällä) on enemmän kuin äänioikeutettujen enemmistöltä vaadittu henkilökohtainen panos (eli valtion verot jaettuna äänioikeutettujen määrällä), niin äänestäjillä on kannustin ja taipumus kannattaa politiikkaa, joka siirtää varallisuutta rikkaammilta köyhemmille. Samaan lopputulokseen päästään, jos enemmistö pystyy kannattamaan verotuksen lisäämistä siihen pisteeseen, että mainittu raja ylittyy. Vuoden 2010 talousarvion ja vuoden 2007 eduskuntavaalien tiedoilla yhden äänestäjän valta on 18203 euroa ja yhden keskimääräisen äänioikeutetun panos on 7650 euroa. Raja ylittyy siis nykyisin kirkkaasti.

Koska suurin osa äänestäjistä siis voi käyttää valtaa enemmän kuin joutuu vallankäyttöön panostamaan, tuloksena saadaan politiikkaa, joka ensisijaisesti pyrkii hyödyttämään vähemmän panostavia (eli vähävaraisempia) enemmän panostavien (eli varakkaampien) kustannuksella. Koska suuri osa äänestäjistä on lisäksi kokonaan tai lähes kokonaan yhteiskunnan tukien ja julkisten palveluiden varassa, he pyrkivät tuottamaan politiikkaa, joka laajentaa kyseisiä tukia ja palveluita.

Tämän välillisenä seurauksena sekä nettosaajien että täysin riippuvaisten määrät kasvavat jatkuvasti ja vastaavasti nettomaksajien määrä vähenee. Kehitys johtaa väistämättä siihen, että pienenevä maksajien joukko ei enää kykene ja/tai halua rahoittaa enemmistön ylläpitoa ja palveluita. Tällöin järjestelmä romahtaa.

Lisäaikaa ennen romahdusta järjestelmä voi ostaa leikkaamalla sekä veroja että menoja, mutta koska ongelma on äänioikeuden ja verotuksen suhteessa, leikkaukset kumotaan ennen pitkää ja sama meno jatkuu viiveellä, suoraan kohti romahdusta.

Jos sekä demokratia että verorahoitteinen valtio halutaan säilyttää ilman romahdusta, ainakin jomman kumman on muututtava. Äänioikeuden ja verotuksen suhteessa on siirryttävä joko osuuskuntamalliin (yhtäläinen ääni ja yhtäläinen panos, ks. esim. aiempi kirjoitukseni Millainen olisi minarkistinen Suomi?) tai osakeyhtiömalliin eli äänioikeus on suoraan verrannollinen panokseen eli valtion ja kuntien tapauksessa maksettuihin veroihin.

Osuuskuntamallissa verotus ei ole progressiivinen mutta ei myöskään suhteellinen, vaan absoluuttinen tasavero, eli jokainen maksaa saman summan. Koska käsittelin sitä em. aiemmassa kirjoituksessani, en puutu siihen sen enempää tässä.

Osakeyhtiömalli eli sijoitetun panoksen mukaisesti painotettu äänioikeus kuulostaa varmasti taantumukselliselta. Vastahan siitä päästiin eroon 1900-luvulla! Mielestäni se on kuitenkin yhtäläiseen äänioikeuteen verrattuna harkitsemisen arvoinen malli, sillä se käytännössä poistaa äänestäjän vallan ja panoksen välisen epäsuhdan. Tällöin äänestäjillä on kannustin säilyttää ja kehittää vaurautta eikä suinkaan kuluttaa ja tuhota sitä.

Mutta pystyykö painotettu äänioikeus vastaamaan kirjoituksen alussa mainittuihin kahteen verotuksen perusteluun eli toimeentulon ja peruspalveluiden takaamiseen sekä niiden johdosta vähentyneeseen köyhyyteen ja siihen liittyvään rikollisuuteen?

Progressiivisen verotuksen puolustajat ovat oikeassa siinä, että rikkaat ja varakkaat hyötyvät eniten alhaisesta rikollisuudesta, sillä heillä on eniten menetettävää. Painotetun äänioikeuden vallitessa tämä ilmenisi siten, että jos verovaroin tuotettu perustoimeentulo ja julkiset palvelut ovat kustannustehokkain tapa vähentää köyhyyttä ja siihen liittyvää rikollisuutta, niin silloin ne toteutettaisiin myös siinä järjestelmässä. Vastaus on siis todennäköisesti kyllä.

Toteutustapa olisi kuitenkin todennäköisesti nykyisestä poikkeava. Toisin kuin yhtäläisen äänioikeuden ja progressiivisen verotuksen mallissa, jossa äänestäjät käyttävät keskimäärin enemmän valtaa kuin joutuvat panostamaan, painotetun äänioikeuden mallissa maksajilla on enemmän kannustimia vaatia vastinetta rahoilleen. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että perusturvasta tulisi vastikkeellista, vaan todennäköisemmin sitä, että perusturva ja -palvelut toteutettaisiin tehokkaammin, vähemmällä byrokratialla ja tuottavammin.

Sivuvaikutuksena yhteiskunnasta kokonaisuudessaan tulisi vähemmän byrokraattinen ja vähemmän tuhlaileva eli käytännössä varakkaampi. Koska maksajat haluaisivat minimoida veronsa minimoimatta kuitenkaan valtaansa, kokonaisveroaste laskisi ja verovaroin tuotettaisiin vain välttämättömät ja oikeasti yhteiset asiat.

Lopputuloksena sekä rikkaat että köyhät vaurastuisivat, mutta koska samalla tuloerot voisivat mahdollisesti kasvaa, niin ei liene pelkoa, että tähän suuntaan mentäisiin... No, rommausta odotellessa siis.