Protestivaalit, vapausvaalit, vaalikonevaalit…? – Sekalaista vaalipohdiskelua

Vaikka nykyisin vastustankin vaaleja - koska äänestämällä ei voi vaikuttaa - pidän vaaleja edelleen mielenkiintoisina. Pahoista tavoista ei pääse helposti eroon tai jotain sellaista. No, enimmäkseen suhtautumiseni on melko välinpitämätöntä, mutta joitakin asioita nousee välillä esiin.

Ensinnäkin vaalikoneet. Uusi Suomi avasi tällä kertaa pelin Puoluekoneella, joka on siitä virkistävä ajatus, että puoluettahan sitä todellakin Suomen vaalitavassa ensisijaisesti äänestetään ja vasta toissijaisesti ehdokasta. Valitettavasti mukana ovat vasta eduskuntapuolueet, mutta ehkä ne muutkin puolueet sinne tulevat US:n lupauksen mukaisesti.

Kysymysten osalta toteutus on valitettavasti samaa tyypillistä, kelvotonta vaalikonekauraa kuin aina ennenkin. Jo ensimmäinen kysymys, "Pitäisikö lapsilisät poistaa hyvätuloisilta?", on vapausmielisen vastaajan kannalta hirvitys. Vastaus olisi luonnollisesti vahva kyllä, koska lapsilisät pitäisi poistaa kaikilta, mutta puoluekone ei tulkinne vastausta aivan näin vaan laskenee vastaajan kylmästi populistiksi.

Eikään ei voi vapausmielinen kuitenkaan vastata, mutta ei myöskään "en osaa sanoa", koska osattaisiinhan tässä sanoa, jos vastausvaihtoehdot sen sallisivat. Kaikki vaihtoehdot ovat siis enemmän tai vähemmän vääriä. Kun muissakin kysymyksissä on samaa ongelmaa, aivan kuin kaikki poliittiset kysymykset olisivat aseteltavissa vastakkain kyllä-ei-akselille, niin yritäpä siinä sitten vastata.

No, jotenkin onnistuin vastaamaan ja tuloksena lähinnä minua oli RKP, huikealla 48% samanmielisyydellä. Kaukaisin puolue oli puolestaan Vasemmistoliitto, 33% samanmielisyydellä. "Parhaan" ja huonoimman osuman ero oli siis vain 15 prosenttiyksikköä. Ehkä tämä antaa jotain kuvaa siitä, miten lähellä kaikki eduskuntapuolueet toisiaan ovat konsensus-Suomessa. Jos vielä kysymyksenasettelu olisi objektiivisempaa ja moniulotteisempaa, osumaprosentitkin vastaisivat paremmin todellisuutta: en nimittäin varmasti ole edes 48% asioista samaa mieltä edes RKP:n kanssa.

Toisaalta, ehkä en kuulu vaalikoneiden kohderyhmään. Silti erityisellä mielenkiinnolla odotan ainakin sitä, millaisia tuloksia antaa aikoinaan perustamani Sosiaalinen Vaalikone uusien omistajiensa käsissä, kunhan vielä saavat ehdokkaat vastaamaan sen kysymyksiin...

Mitä tulee itse vaaleihin, niin vaikka en edelleenkään usko äänestämällä voitavan vaikuttaa, osittaiset sympatiani ovat silti entisen puolueeni Liberaalien suunnalla. On sinänsä mukavaa, että Liberaaleilla on taas ainakin yksi uusi aktiivinen blogaajakin, Jouni Flemming, jonka kirjoitukset ovat pääsääntöisesti lähes kokonaan hyviä. Lisäksi "puolue" on vihdoin saanut jopa uudistettua nettisivunsa.

Lisäksi osittain sympatisoin Piraattipuoluetta, koska poliittisen piratismin teoreettinen kulmakivi on periaatteessa yhtenevä libertarismin kanssa, nähdäänhän piratismissa immateriaalioikeudet nimenomaan loukkauksena luonnollisia omistusoikeuksia kohtaan. Valitettavasti piraatit eivät jostain syystä vaadi johdonmukaisesti immateriaalioikeuksien kumoamista kokonaan vaan tarjoavat jotain vajaata välimallin ratkaisua... Huoh. Siis sama ongelma kuin Liberaaleillakin. Rohkeus ei riitä radikaaleihin teemoihin.

Joka tapauksessa on sinänsä luonnollista ja sopivaa, että Liberaalit ja Piraattipuolue tekevät yhteistyötä siten, että ensinmainitut ovat mukana jälkimmäisen vaalilistoilla, kun Liberaaleilta puuttuu edelleen (ja nähtävästi tällä menolla ikuisesti) se oma puolue. Mutta Piraattipuolueen ja sen listoilla olevien Liberaalien äänestäjillä onkin käsissään varsinainen äänestäjän kuluttajansuojapommi, sillä Piraatit ovat epätoivoissaan tai ymmärtämättömyyttään (?) hyväksyneet listoilleen myös talousdemokraatteja, jotka nyt eivät voisi ainakaan talouspoliittisesti enää kauempana Liberaaleista olla, enkä kyllä nyt näe heillä mitään yhteistä piraattienkaan kanssa.

Jos siis äänestät Liberaalia, äänesi saattaa hyödyttää talousdemokraattia! Esimerkiksi Keski-Suomessa Jani Korhosta äänestäessä ääni saattaa mennä jonkun "Tähtikävelijän" eduksi. No, todellisuudessa ongelma on mitätön, sillä Piraattipuolue ei tule saamaan yhtään ehdokasta läpi vaaleissa. Ja vaikka saisikin, ei se muuttaisi mitään, koska äänestämällä ei voi vaikuttaa.

Todellisia läpipääsymahdollisuuksia kunnolla vapaushenkisistä ehdokkaista on nähdäkseni vain kahdella, nimittäin Kokoomuksen Henri Heikkisellä ja Elina Lepomäellä. Heikkinen tunnetaan erityisesti innovatiivisista julkisuustempauksistaan, mutta molemmilla on paljon oikeita näkemyksiä ja laadukkaita blogitekstejä. Eivät hekään täydellisiä ehdokkaita ole, mutta suurin mielenkiintoni vaaleissa kohdistuu silti varmaankin heihin. Puolue tosin on molemmilla totaalisen väärä, mutta oikeaa puoluetta ei tietysti ole olemassakaan.

Mutta se siitä. Suomen vaalit, jotka eivät muuta mitään, vaikka Perussuomalaiset nousisikin kolmen suurimman joukkoon, ovat kuitenkin loppupeleissä hiiren papanoita verrattuna isompiin kuvioihin: euron (ja sitä kautta ehkä myös EU:n) vääjäämättömään tuhoon; domino-efektiin Pohjois-Afrikassa ja arabimaailmassa; Kiinan, Brasilian ja muiden kuplien puhkeamiseen valuuttakriisin kärjistyessä; dollarin todennäköiseen hyperinflaatioon; jne.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Puoli maailmaa on pian enemmän tai vähemmän tulessa, ja jotkut vielä jaksavat kuvitella, että äänestämällä voisi vaikuttaa. Hih. :-)

Ohjeita aloittelevalle salaliittoteoreetikolle

Esipuhe

Internet on ainakin toistaiseksi siitä erinomainen asia, että siellä kaikenlainen keskustelu ja tiedonlevitys on mahdollista ja hyvin vapaata ilman kontrollia, vaikka rajoituspyrkimykset käyvätkin kuumina useissa maissa, Suomi mukaanlukien. Vapaalla tiedonlevityksellä on myös haittapuolensa.

Kun suuri osa väestöstä on aiheesta tai aiheetta oppinut luottamaan kaikenlaiseen tiedonvälitykseen ja uutisointiin, on terve epäilys kaikkea kirjoitettua kohtaan aiheellista vähäisempää, ja siksi monenlainen väärä tai vääristelty tieto uppoaa joihinkin Internetin käyttäjiin kuin häkä. Erityisesti suosiotaan kasvattavat lukuisat salaliittoteoriat. Tämän vuoksi seuraavassa on lyhyt opas aloitteleville salaliittoteoreetikoille ja muista asiasta kiinnostuneille.

On lienee paikallaan korostaa, etten tällä kirjoituksella halua suinkaan tukea vapaan tiedonvälityksen rajoittamista Internetissä tai muuallakaan. Päinvastoin, kannatan täysin rajoittamatonta tiedonvälitystä, kuten vanhat lukijani hyvin tietävät. Sen sijaan tarkoitukseni on auttaa ihmisiä kehittämään kriittisyyttään, skeptisyyttään ja aivan tervettä, maalaisjärkeen perustuvaa epäilystä erilaisten villien salaliittoteorioiden esittäjiä ja muun hämärän tiedon levittäjiä kohtaan.

Salaliittoteoriat pähkinänkuoressa

Lähes kaikki salaliittoteoriat käsittelevät jollain tavoin vallanpitäjien (tai “todellisten” vallanpitäjien, salaisen eliitin ja maailmanhallituksen) juonia tavallisia ihmisiä kohtaan. Tämä on nähdäkseni merkki sinänsä aivan aiheellisesta epäluulosta vallankäyttäjiä kohtaan, mutta jos epäluulo ja siitä purkautuva toiminta suuntautuu salaliittoteorioiden kehittämiseen ja levittämiseen, niin kaikki tuo voimavara valuu hukkaan.

Yleensä salaliittoteorioissa on siis taustalla jokin pahantahtoinen vallankäyttäjä tai sellaisten ryhmittymä, jonka tarkoitus on edistää jotain ilkeää päämääräänsä toteuttamalla jokin epämiellyttävä tai väkivaltainen teko yleisöltä salassa.

Yleisimpiä salaliittoteorioiden väitettyjä päämääriä ovat muun muassa ihmisten ajatusten kontrollointi, väestönkasvun kontrollointi, eliitin rahan ja vallan lisääminen, huomion harhauttaminen jostakin tärkeästä aiheesta, maailmanhallituksen ja uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) luominen, jonkin julkisen teon (hyökkäys, sota, tms.) oikeuttaminen ja niin edelleen.

Yleisimpiä salaliittoteorioiden väitettyjä tekoja ovat muun muassa salamurhat, false flag -operaatiot (esim. 9/11), haitallisten kemikaalien ja säteilyn levittäminen väestön keskuuteen (esim. chemtrails, rokotteet, betaflares) ja erilaiset julkiset huijaukset (esim. ilmastonmuutos).

Tyypillisesti salaliittoteoriat nivoutuvat yhteen toisiinsa ainakin syyllisten (salainen maailmanhallitus tai muu vastaava eliitti) ja mahdollisesti myös päämäärien osalta. Lisäksi ne ovat yleensä kaiken kritiikin yläpuolella ja kaikki aiheellisetkin vasta-argumentit tulkitaan lähestulkoon automaattisesti eliitin levittämäksi disinformaatioksi ja kriitikko eliitin sätkynukeksi.

Kaikki ei ole salaliittoa mikä siltä näyttää

Kuten olen yrittänyt aiemminkin, joidenkin lukijoiden mielestä epäonnistuneesti, tuoda ilmi, mielestäni tietynlaisia tapahtumia tulkitaan aivan liian herkästi salaliittoteorioiksi. On täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, että useilla toisistaan täysin riippumattomilla, jopa eri toimialoilla toimivlla, toimijoilla on saatavilla omaa etua keskenään samankaltaisten ja jopa yhtenevien keinojen käyttämisestä. Tällöin on helppo kuvitella, että toimijat ovat keskenään salaliitossa tai jonkun salaliiton ohjauksessa, vaikka näin ei mitenkään välttämättä todellisuudessa ole.

Jos esimerkiksi asian X (oli X sitten totta tai ei) käyttäminen markkinoinnissa ja julkisen sääntelyn lobbaamisessa on hyödyksi toimijoille A, B ja C, niin jokaisen toimijan kannattaa oma-aloitteisesti käyttää asiaa X hyväkseen. Koska tällainen oman edun tavoittelu ei edellytä salaliittoa, ei ole syytä olettaa, että sellainen on olemassa. Usein on toki mahdollista, että toimijat tai osa toimijoista harjoittavat täysin julkisesti keskenään yhteistyötä asian X tiimoilta, mutta sekään ei ole määritelmällisesti salaliitto.

Yksi esimerkki tällaisesta on ihmisen väitetysti aiheuttama ilmastonmuutos (AGW, AGCC tai AGCD), jota jotkut ilmastoskeptikoiksi yleisti luettavat henkilöt pitävät maailmanlaajuisena salaliittona eliitin vallan pönkittämiseksi ja kansan kyykyttämiseksi, jossa ovat mukamas mukana niin YK, maailman hallitukset, Bilderberg-ryhmä, Rooman klubi, Margaret Thatcher, monikansalliset suuryritykset, ympäristöjärjestöt ja niin edelleen.

Vaikka jollakin tai joillakin toimijoista voikin olla esimerkiksi global governance -tyyppisiä (YK) motiiveja oman ilmastohypettämisensä taustalla, se ei silti tarkoita jättimäistä globaalia salaliittoa, sillä jokaisella erillisellä toimijalla voi olla ja onkin omat erilliset syynsä olla mukana luomassa AGW-kuvaa. Esimerkiksi poliitikot lisäävät sillä vaikutusvaltaansa, byrokraatit kasvattavat ohjelmiaan, tiedemiehet saavat lisää rahoitusta, ympäristöjärjestöt kasvavat ja kasvattavat vaikutusvaltaansa, suuryhtiöt (öljy- ja energiayhtiöt mukaanlukien) kasvattavat voittojaan, jne. Kaikilla toimijoilla on oma syynsä ajaa samaa asiaa, joten niiden ei tarvitse olla salaliitossa keskenään, vaikka yhteistyötä saattavat tehdä ja monesti tekevätkin - usein täysin julkisesti.

Salaliittojen ylitsepääsemätön kompastuskivi

Yksikään salaliitto ei pääse yli samasta ongelmasta, joka kohtaa kaikkia vapailla markkinoilla toimivia kartelleja: jokaiselle salaliiton (tai kartellin) yksittäiselle jäsenelle on kannattavampaa pettää salaliitto (tai kartelli), vaikka salaliiton (tai kartellin) jäsenten kokonaishyödyn kannalta olisi parasta, että kaikki pysyisivät kuuliaisesti mukana. Kysymys on siis vangin dilemmasta. Ongelma ainoastaan pahenee salaliiton (tai kartellin) kannalta sitä mukaa, mitä suuremmaksi sen jäsenten määrä kasvaa. Toisin sanoen, todennäköisyys sille, että joku tai jotkut salaliiton jäsenistä pettää salaliiton kasvaa sekä jäsenmäärän että ajan funktiona lähestyen yhtä.

Jos siis puhutaan globaaleista, tuhansien ja taas tuhansien ihmisten tiedossa olevista salaliitoista, jotka ovat toimineet jopa kymmeniä vuosia, niin on jo aika epätodennäköistä, ettei kukaan jäsenistä olisi tullut kaapista todisteiden kera.

Älä usko kaikkea mitä jossain lukee

Aina toisinaan kuitenkin näkee väitettyjen salaliittojen jäsenten tai muiden asiasta mukamas hyvin tietävien paljastuksia salaliitoista. Esimerkiksi äskettäin netissä kiersi nimettömän puolalaisen lentokonemekaanikon kertomus oudoista putkista jonkun lentokoneen viemärijärjestelmän yhteydessä. Tämä oli muka todiste chemtrails-salaliittoteorian (lentokoneiden jättämien tiivistymisjuovien mukana/sijasta levitettävistä väestöön vaikuttavista kemikaaleista) puolesta, mutta kuka tahansahan voi kirjoittaa sellaisen tekstin!

Se, että asia kerrotaan jossain tiedotusvälineessä - televisiossa, sanomalehdessä, internetissä... - ei tee siitä vielä totta. On erittäin tärkeää noudattaa lähdekritiikkiä kaikkien tiedotusvälineiden suhteen, mutta ehkä erityisesti internetin suhteen. Sekä netin että perinteisten medioiden kohdalla on hyvä kiinnittää huomiota sekä kirjoittajan että kyseisen median/sivuston sidonnaisuuksiin: konservatiivisen median niin netissä kuin paperillakin voi odottaa julkaisevan vähintäänkin puolitotuuksia uudistusmielisistä ja samoin hörhömedian voi odottaa julkaisevan hörhöyksiä. Mikään tiedotusväline ei ole poliittisesti tai aatteellisesti sitoutumaton, sillä niitä kaikkia on tekemässä poliittisesti ja aatteellisesti sitoutuneita ihmisiä.

Salaliittojen näkeminen kaikkialla myrkyttää mielesi

Salaliittoteoretisointi voi olla mukava ja mielenkiintoinen harrastus. Erityisesti salaliittoteoreetikkojen seuraaminen ja heidän kanssaan väittely voi olla toisinaan varsin viihdyttävää. Siksi kannattaa olla erityisen varovainen salaliittoteorioihin uskomisen kanssa. Vaikka on periaatteessa ihan mahdollista, että jotkut salaliittoteoriat (JFK?) ovat ainakin osittain aiheellisiakin, jo ensimmäistenkin salaliittoteorioiden kritiikitön hyväksyntä - saati levittäminen totuutena - on merkittävä mielenterveydellinen riski.

Jos otat salaliittoteoriat osaksi maailmankuvaasi, alat ajan myötä nähdä niitä kaikkialla. Vuosikausia ja vuosikymmeniä salaliittoteorioihin maailmankuvansa perustaneet ihmiset ovat jo siinä pisteessä, että juuri mikään ei enää ole ihmisten normaalia, itsekästä toimintaa, vaan lähes kaiken ympärillä - ja varsinkin maailmalla ja politiikassa - tapahtuvan taustalla on jonkinlainen salaliitto ja pahansuopa eliitti. Erityisesti tietenkin salaliittoteoreetikolle itselleen tapahtuvat ikävät asiat ovat aina jonkun salaliiton syytä eivätkä milloinkaan salaliittoteoreetikon itsensä syytä.

Tällainen maailmankuva voi vain haitata ihmisen pyrkimyksiä oman ja läheistensä elämän parantamiseen. Ratkaisujen etsimisen sijaan tällaisen maailmankuvan omaava henkilö keskittyy etsimään syyllisiä tai syntipukkeja ja syyttämään heitä kaikesta pahasta ja vaatimaan heitä ja muita korjaamaan asiat.

Eikö salaliittoja sitten muka ole lainkaan?

Olisi typerää väittää, ettei salaliittoja olisi ollut, olisi nykyään ja tulisi jatkossa olemaan lainkaan. On selvää, että ihmisluonteeseen kuuluu oman edun tavoittelu, ja jos se tuntuu onnistuvan parhaiten juonittelemalla muiden kanssa toisten selän takana, niin silloin niin myös tehdään.

On kuitenkin muistettava, että ihmiset ovat aina omasta näkökulmastaan rationaalisia olentoja eivätkä ryhdy hankkeisiin, joiden subjektiiviset riskit ja haitat ovat suuremmat kuin niiden subjektiiviset hyödyt. Vastaavasti he ryhtyvät hankkeisiin, joiden subjektiiviset hyödyt ovat niiden subjektiivisia riskejä ja haittoja suuremmat. Tämä havainto yhdistettynä aiemmin esiteltyyn salaliittojen kompastuskiveen tuottaa sen johtopäätöksen, että useimmat todelliset salaliitot ovat verrattain pienen piirin juttuja ja sellaisinakin verrattain lyhytikäisiä. Ne alkavat, kun niiden osallistujat kokevat hyötyvänsä salaliitosta enemmän kuin kiinnijäämisestä olisi haittaa ja päättyvät, kun joku tai jotkut osallistujista kokevat salaliiton muuttuneen itselleen epäedulliseksi tai salaliiton paljastamisen itselleen edulliseksi.

Näin ollen esimerkiksi varsin lyhytaikainen ja pienen piirin salahanke John F. Kennedyn raivaamisesta pois tieltä saattaa vaikuttaa jossain määrin uskottavalta, kun taas vuosikymmenien mittaiset ja välttämättä tuhansia ihmisiä käsittävät salahankkeet esimerkiksi ilmastohuijauksesta tai lentokoneiden kemikaalijuovista vaikuttavat erittäin epäuskottavilta.

Loppusanat

Riippumatta siitä kuinka uskottavalta jokin salaliittoteoria vaikuttaa, on hyvä suhtautua siihen terveen skeptisellä mielenkiinnolla, mutta jättää suosiolla ottamatta sitä millään tavoin oman toimintansa pohjaksi. Salaliittoteorioista ja varsinkin -teoreetikoista voi oppia kaikenlaista, mutta ilman konkreettisia todisteita on mieletöntä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Ilman todisteita salaliittoteoriat ovat kuriositeetti eivätkä mitään muuta.

Epäluulo vallanpitäjiä kohtaan toki kannattaa säilyttää, varsinkin jos he eivät kerro kaikkea. Ja milloinkas he olisivat kertoneet? Demokratiassa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään syytä pimittää mitään tietoa koko lystin maksajilta eli tavallisilta kansalaisilta...

Sen sijaan todellisen maailman haasteisiin kannattaa paneutua todellisen maailman keinoilla. On lukuisia poliittisia aiheita, joihin eräät tahot yhdistävät varsin villejäkin salaliittoteorioita, kuten jo pariin kertaan mainittu AGW sekä nykyisin erityisesti rahatalous. Sen sijaan, että syyttelisi niiden tiimoilta vihreää YK-eliittiä maailmanhallituksen haikailusta tai juutalaisia pankkiirisukuja New World Orderin luomispyrkimyksistä, kannattaa mieluummin pureutua näiden ongelmien todellisiin kiistakysymyksiin.

Lisäksi kannattaa muistaa, että jos taivaalla näkyy jotain erikoista, niin se erikoisuus voi johtua ihan vaan siitä, että kyseinen ilmiö on harvinainen, etkä vain ole sitä ennen sattunut näkemään.

Loppuun heitän lähinnä huumorimielessä erään villin salaliittoteorian, joka ehkä ansaitsee ajatuksen tai kaksi, mutta ei varmaankaan enempää: Entäpä jos kaikki nykyisin netissä leviävät salaliittoteoriat ovatkin NWO-eliitin itsensä liikkeelle laskemia epäluuloisten kansalaisten harhauttamiseksi todellisista salahankkeista? :-)

Ilmastonmuutos "todistettu" – entä sitten?

Uusi Suomi uutisoi tänään varsin pitkällä jutulla ilmastonmuutoksen olevan nyt todistetun, kun Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden mukaan Suomessa vuosikymmenen keskilämpötila 1930-luvulta lähtien on noussut kokonaiset kolme asteen kymmenystä. Jutussa todetaan monta kertaa otsikkoa myöten, että ilmastonmuutos on nyt todistettu ja vieläpä tosiasia. No, jopas nyt, pitäisikö tässä ilmastoskeptikoiden sitten ryömiä takaisin likaisiin koloihinsa ja olla hiljaa, vai mitä tällä tosiasioiden toistamisella oikein haetaan?

Otetaan nyt aluksi nyt vaikka sellainen letkautus, että Ilmatieteen laitoksella ja meteorologian opinnoissa on ilmeisesti jäänyt tieteen filosofian perusteet vähemmälle, sillä Karl Popperista lähtien on ollut selvää, että tieteessä ei todisteta mitään tosiasiaksi, vaan testataan teorioita, todistetaan niitä vääriksi ja tietyin varauksin luotetaan niihin, joita ei vielä ole todistettu vääriksi. Jonkin teorian todistaminen oikeaksi ja tosiasiaksi edellyttää kaikkien datapisteiden havainnoimista, mikä on luonnontieteissä äärimmäisen harvoin ylipäätään mahdollista.

Mutta letkauttelu sikseen. Katsotaanpa, mitä YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC sanoo ilmastonmuutoksesta. IPCC:n mukaan viime vuosisadalla maapallon ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,7 °C ja kuluvan vuosisadan aikana lisää lämpöä pitäisi tulla keskimäärin kahdesta neljään astetta. Sekä menneellä että kuluvalla vuosisadalla lämpenemisen piti ja pitäisi keskittyä pohjoisille leveysasteille ja vähäisessä määrin tropiikkiin.

Maantieteestä tiedämme, että Suomi on noilla pohjoisilla leveysasteilla. Täällä siis olisi pitänyt viime vuosisadalla lämmetä selvästi enemmän kuin tuo maapallon keskimääräinen 0,7 °C. Ja nyt Ilmatieteen laitos sitten julistaa, että ilmastonmuutos on todistettu sillä, että seitsemässä vuosikymmenessä - viime vuosisadan lämpimimmän vuosikymmenen eli 1930-luvun jälkeen - Suomessa lämpeni tosiaan ne kokonaiset 0,3 astetta! Hmm. Jokin tässä nyt ei aivan täsmää, mutta jätän Ilmatieteen laitoksen tutkijoille kotitehtäväksi selvittää mikä ihme se mahtaa olla.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota sellaiseen pieneen sivuseikkaan, että maapallon - saati Suomen - ilmaston keskimääräinen lämpeneminen viime vuosisadalla ei ole ollut juurikaan kyseenalainen. Onhan se ihan luotettavista mittareista nähty ja tilastoitu asia. Huolta on toki kannettu kaupunkien lämpösaarekeilmiön vaikutuksista mittarituloksiin, varsinkin kun maaseudun mittauspisteitä on kautta maailman lopetettu ja mittarointi on keskittynyt kasvaviin kaupunkeihin. Siltikään viime vuosisadan lämpeneminen ei ole ollut kiistanalaista. Sen kuuluttaminen ei muuta mitään eikä oikeastaan tässä vaiheessa enää ole edes mikään uutinen.

Kuitenkaan se, että ilmasto todistettavasti on lämmennyt, ei ensinnäkään kerro yhtään mitään siitä, mistä tuo lämpeneminen johtuu, eikä toisekseen yhtään mitään myöskään siitä, että lämpeneekö ilmasto jatkossakin vai ei.

Toisin sanoen, se että keskilämpötilat ovat nousseet, ei yksinään riitä todistusaineistoksi tukemaan sen paremmin sitä teoriaa, jonka mukaan ilmastoa lämmittävät ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut, kuin sitäkään teoriaa, jonka mukaan viime vuosisadan lämpeneminen on vain tai pääosin luonnollista vaihtelua. Silti näiden likimain kiistattomien mittaustulosten uutisoinnissa on jostain syystä aina se pohjavire, että kysymys on ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eikä mistään muusta.

Jos taas menneistä lämpötiloista voisi suoraan päätellä tulevat lämpötilat, niin viimeisten seitsemän vuosikymmenen perusteella voimme johtaa, että jo 700 vuoden kuluttua Suomessa on lämmennyt kokonaista kolme täyttä astetta, mikä ei ole nykyisten ilmastopelkojen kannalta kovin hälyttävää. (Mutta lämpeneminenhän toki kiihtyy, eikös vaan. Sitä ei vaan niistä menneistä lämpötiloista näe. ;-)) Jos taas otamme hieman pidemmän tarkkailuvälin, vaikkapa joitakin tuhansia vuosia, niin on täysin selvää, että tuota pikaa, jo joidenkin satojen tai tuhansien vuosien päästä käsissämme on uusi jääkausi.

Kuten todettua, ilmastonlämpeneminen itsessään ei kerro mitään sen syistä eikä sen jatkumisesta. Mutta koska ilmeisestikään sen syistä eikä jatkumisesta ole enää mitään kunnollista sanottavaa, keskitytään jauhamaan siitä menneestä lämpenemisestä ad nauseam. Miten minusta jotenkin tuntuu myös siltä, että nämä perättäiset kunnon talvet ja vieläpä tämän talven erityisen kunnolliset pakkaset ovat menneet niin sanotusti jonkun housuun siellä Ilmatieteen laitoksella, minkä vuoksi siellä koetaan jotain erityistä tarvetta muistutella lämpenemisestä näin pakkasten keskellä?

Eihän siitä ole edes kymmentä kuukautta, kun olin A-talk-ohjelmassa keskustelemassa ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon kanssa näistä ilmastoasioista, ja nämä molemmat vakuuttivat yhtenä suuna, että kunnon talvia on entistä harvemmin, enää vain kerran kahdessakymmenessä vuodessa ja myöhemmin vielä harvemmin... Jos tieto pitää vielä kutinsa, niin seuraavaa kahta perättäistä kunnon talvea voinemme odotella sitten noin neljän vuosisadan päästä, vai mitä?

Demari lyttää ilmastoskeptikot – tai sitten ei

En ole tainnut koskaan lukea Uutispäivä Demarin printtiversiota, jos ei lasketa sen jonkun viikko- tai kuukausiliitteen taannoista Vapaus-numeroa, josta luin Sampo Syreenin artikkelin vapaudesta. Se oli hyvä artikkeli, mutta Sampo ei olekaan demari. Muuten en katso menettäneeni mitään jättäessäni lehdykän omaan arvoonsa. Nyt oli kuitenkin luettava, sillä olinhan itse ollut haastateltavana Demarin 30.11. julkaisemaan ilmastojuttuun.

Täytyy sanoa, että mielikuva lehdestä ei parantunut. Se ei ollut tietenkään yllättävää, sillä "toimittajan" asenteellisuus löi aika vahvasti läpi jo puhelimessa. Käyn tässä blogauksessa läpi artikkelin pahimmat epäkohdat. Itse artikkeli on luettavissa tästä linkistä. Nettiversio täällä.

Avauslause: "Suomen ilmastoskeptikoiden joukossa ei ole ainuttakaan, jolla olisi ilmastotieteellinen koulutus."

Tämän väitteen kirjoittaja ilmeisesti perustaa allekirjoittaneen todistukseen siitä, että Ilmastofoorumi ry:n jäseninä ei ole ilmastotutkijoita (tai ainakaan sellaiseksi tunnustautuneita). Allekirjoittaneen ja myös jututetun Boris Winterhalterin väitteet siitä, että ilmastotutkimusta työkseen tekevillä on hyviä ja ymmärrettäviä syitä olla tulematta ilmastokaapista ulos, kirjoittaja kumoaa Ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutosyksikön päällikön lausunnolla ottamatta lainkaan huomioon, että kyseisellä päälliköllä saattaa olla oma lehmä ojassa puhuessaan konsensuksen puolesta.

Ilmastotieteellistä koulutusta ei muuten ole kenelläkään, vaan ilmastotutkimus on poikkitieteellinen tutkimusala, johon osallistuu muun muassa meteorologeja, fyysikoita, matemaatikkoja, tilastotieteilijöitä - ja myös niitä geologeja, joiden asiantuntemusta kirjoittaja vähättelee. Kokonaisvaltaisen "ilmastotieteellisen" kuvan omaavat tiedemiehet ovat erittäin harvassa jakolinjan molemmin puolin, eikä "ilmastotiedettä" ole minkään yliopiston koulutusohjelmassa.

Sitä paitsi, koska ilmastokeskustelussa ei ole kysymys tieteestä vaan politiikasta, kuten myöhemmin ilmenee, niin mitä merkitystä sillä on, onko skeptikoissa mukana ilmastotutkijoita vai ei? Ainakin oman kritiikkini kärki kohdistuu nimenomaan ilmastopolitiikkaan, vaikka siitä tieteestäkin joutuu toki väkisin jatkuvasti puhumaan.

"Koulutuksen sijaan ilmastoskeptikoiden nokkamiehiä näyttää yhdistävän arvomaailma. Yllättävän moni ilmastonmuutoskriittisen Ilmastofoorumi ry:n aktiiveista ajaa mahdollisimman suurta markkinoiden vapautta, ja yhdistyksen johdosta löytyy yhteyksiä liberaalipuolueeseen." ... "Yllättävän monella nokkamiehistä on myös libertaarit arvot. Libertarismiin kuuluu ajatus mahdollisimman suuresta yksilöiden ja markkinoiden vapaudesta. Suomessa aatetta edustaa Liberaalit-puolue."

No niin! Toisin sanoen ilmastoskeptikot ovat kirjoittajan mukaan riistokapitalisteja, jotka rahankiilto silmissä haluavat tuhota maapallon. Olipas omaperäinen veto! No, kuten kirjoittajalle puhelimessakin totesin, yhteydet Liberaaleihin ja libertaareihin ovat nähdäkseni lähinnä sattumanvaraisia. 

Ilmiö, jota "toimittaja" tässä hakee, on se, että yhdistystoiminnasta kiinnostuneet henkilöt tuppaavat osallistumaan useiden eri yhdistysten toimintaan omien kiinnostuksen kohteidensa puitteissa. Koska liberaaleja on vähän ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneita sellaisia vielä vähemmän, ei ole mitenkään ihmeellistä, että Liberaaleissa toimivia liberaaleja toimii myös muissa yhdistyksissä, kuten Ilmastofoorumi ry:ssä. Muiden puolueiden kannattajia on enemmän, joten on huomattavasti epätodennäköisempää, että muita puolueita kannattavat ilmastoskeptikot sattuisivat olemaan aktiivisia ilmastoyhdistyksen lisäksi myös omien puolueidensa johdossa.

Ilmastoskeptikoiden puoluekantoja on muuten tutkittukin, minkä "toimittaja" olisi kyllä halutessaan helposti netistä selvittänyt. Ilmastofoorumi ry nimittäin teki vuonna 2008 netissä kyselytutkimuksen, johon vastasi yli tuhat ihmistä. Skeptikoiden (eli kyselyssä kriittisesti ilmastokysymyksiin suhtautuneiden) suurimmat puoluekannat olivat järjestyksessä Perussuomalaiset ja Keskusta sekä kutakuinkin tasapäisinä Kokoomus ja SDP. Liberaaleja vastanneista taisi olla muutamia, joka tapauksessa alle kymmenen, eli todennäköisesti pitkälle samoja henkilöitä joihin tässäkin viitataan.

Muuten, Liberaalit ry ei edusta libertarismia vaan sosiaaliliberalismia. Virhe on perustavanlaatuinen, sillä periaatteessa sosiaaliliberaali ohjelma ei kovin merkittävästi poikkea vasemmistopuolueiden ohjelmista eikä ole lainkaan libertarismin mukainen. Poliittisen "toimittajan" luulisi olevan selvillä edes poliittisista kysymyksistä. Mutta eihän sitä kaikkea (mitään?) voi toivoa.

"[Ilmastofoorumi ry:n] puheenjohtajana toimii Pasi Matilainen..."

Itse asiassa olen ex-puheenjohtaja, mutta erosin tehtävästä vasta Demarin jutun ilmestymisen jälkeen. (Asiaan ei muuten liittynyt mitään draamaa, vaan kysymyksessä on allekirjoittaneen ekspatriaatio eli pidempiaikainen työhön liittyvä maastamuutto, jonka kanssa mitkään luottamustoimet eivät ole kovin yhteensopivia.)

", jolla on atk-laitteistoja ja ohjelmointikonsultointia tarjoava yritys."

Täh?! Ilmeisesti "toimittaja" osaa kuin osaakin käyttää Googlea, vaikka ei edellä mainittua kyselytutkimusta ollutkaan löytänyt. Soisi hänen silti myös tarkistavansa tietonsa. JSN:n ohjeet eivät koskene puoluelehtien palkkalaisia? Joka tapauksessa, tässä viitattaneen 2008 kunnallisvaalien ajaksi perustamaani toiminimeen, jonka edellä mainittu toimiala on puhtaasti verohallinnon keksintöä. Itse kirjoitin perustamislomakkeeseen toimialaksi "IT-konsultointi", mutta se ei ilmeisesti ollut validi. Toiminimi oli olemassa Sosiaalinen Vaalikone -palvelua varten, joka taidettiin muuten silloin mainita myös jossain demari.fi-sivuston artikkelissa. Lakkautin toiminimen alkuvuodesta 2009, mutta se roikkuu edelleen netin erilaisten yrityshakemistojen sivuilla. (Soittelevatkin penteleet vieläkin! Pro tip: älä koskaan käytä omaa puhelinnumeroasi yrityksen tiedoissa vaan avaa yritykselle oma liittymä.) Todellisuudessa olen (IT-alan) palkkatyöläinen, mutta joo, sehän ei varmaan sopisi "toimittajan" maalaamaan mielikuvaan yhtä hyvin kuin markkinauskovaisen yrittäjän leima.

Minun taustojeni lisäksi kirjoittaja on selvitellyt ainakin kahden muun Ilmastofoorumin aktiivin taustoja googlettamalla ja ihan Facebookista asti. Voin kuvitella "toimittajan" pettymyksen, kun taustalta ei löytynyt yhtään huoltoaseman myyjää tai muunlaista öljyrahaa. Mutta oikeasti hei nyt! Kenet tämä kirjoittaja yrittää vakuuttaa objektiivisuudestaan saati sitten asiastaan julistamalla vastustajiensa taustoja julkisesti? Eikö itse asiasta ole oikeasti mitään sanottavaa, kun keskitytään viestintuojien koulutukseen ja muihin "likaisiin" yksityisasioihin?

"Olet kauppatieteiden kandidaatti. Millä asiantuntemuksella kyseenalaistat ilmastoteorioita?"

Kuten vastauksessani sanoin - ja kuten olen koko puheenjohtajuuteni ajan sanonut - ilmastokeskustelu on enemmän politiikkaa kuin tiedettä. Ilmastopolitiikassa vallitsee täysi varmuus vääjäämättömästä tuhosta ja ihmisen syyllisyydestä siihen. Ilmastotieteessä tällaista varmuutta ei ole, edes IPCC ei puhu täydestä varmuudesta vaan suuresta todennäköisyydestä. IPCC:n raporttien varsinainen ilmastonmuutosta koskeva osuus (WG1) on varsin hyvin tieteellisellä pohjalla, mutta vaikutuksia (WG2) ja torjuntaa sekä sopeutumista (WG3) koskevissa osioissa mukana on hyvin vahvasti politiikka ja ympäristöjärjestöjen lobbaus. WG3:n toinen puheenjohtaja jopa äskettäin myönsi lehtihaastattelussa, että Cancunin ilmastokokouksessa ei ole kysymys ilmastosta tai ympäristöstä vaan maapallon resurssien uudelleenjaosta! 

Ei tarvitse olla ilmastotieteilijä päätelläkseen, että uudelleenjakosuunnitelmat (saati monet muut ilmastopoliittiset kuviot) eivät vaikuta ilmastoon millään tavoin, mutta heikentävät kyllä ihmisten elintasoa ja sitä kautta heidän mahdollisuuksiaan ottaa paremmin huomioon ympäristöasiat kaikessa toiminnassaan.

Suomessa ei valtioneuvostollakaan ole muuten nimettyä ilmastotieteellistä asiantuntijaa, mutta sen sijaan on nimetty ilmastopoliittinen asiantuntija, jolla on yhteiskuntatieteellinen koulutus. Jos "toimittaja" olisi johdonmukainen, hän kysyisi kyseiseltä maisterilta, että millä asiantuntemuksella hän allekirjoittaa ilmastoteoriat. Eihän hänkään ilmastotieteilijä ole. Mutta eihän se olekaan oleellista, vaan se politiikka ja ne poliittiset toimenpiteet, joita ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla voidaan tehdä. Kuten jakaa uudelleen maailman resurssit tai ohjata kansalaisten varallisuus suuryrityksille, jotka ovat ilmastoasiassakin hyvää pataa poliitikkojen kanssa.

Ihmissuhteet – Viimeinen Vapaa Markkina

Mietin viikonloppuna kirjoittavani joskus siitä, mitä kaikkea valtio nykyisin sääntelee, rajoittaa, kieltää ja verottaa. Aikani pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että on paaaaaljon helpompi listata asioita, joihin valtio ei millään tavalla puutu. Se on nimittäin erittäin lyhyt lista, koska siihen löytyy vain yksi asia, ja jopa sekin vain varauksin.

Oli vaikkapa seksuaalisesta markkina-arvoteoriasta mitä mieltä tahansa, niin ihmis- ja parisuhteet ovat viimeinen vapaa markkina, sillä ystävyys- ja kaverisuhteiden sekä parisuhteiden muodostus on ainoa asia, johon valtio ei puutu tai sekaannu.

Kaikenlaisia ihmissuhteita voi pyrkiä muodostamaan periaatteessa kenen kanssa tahansa ja jokainen on vapaa valitsemaan, kenen pyrkimyksiin vastaa myönteisesti ja kenen ei. Ihmissuhteet ovat kaikkien osapuolien kannalta vapaaehtoisia. Valtio ei niihin pakota ketään eikä myöskään estä ketään sellaisiin ryhtymästä.

Mutta varsinkin parisuhteissa sääntely toki astuu kuvaan varsin pian. Avioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet ovat tietysti lailla säädettyjä, ja niiden solmimisella on muitakin sääntelyseuraamuksia. Lisäksi myös avoliiton sääntely on joidenkin poliitikkojen asialistalla, joskin myös sillä on jo nykyisin vaikutuksia muunmuassa sosiaalitukiin. Näistä johtuen parisuhteiden vapaat markkinat rajoittuvat niiden muodostamiseen.

On hyvä juttu, että saamme sentään valita kumppanimme ja ystävämme, vaikka kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin valtio sekaantuu enemmän tai vähemmän. On varsin mahdollista, että kaikissa maissa tilanne ei ole tältäkään osin yhtä onnellisesti kuin täällä, vaikka viralliset kastijärjestelmät ja muut vastaavat taitavatkin olla kaikissa maissa lakkautettuja. Silti hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään tuon "saamme" -sanan kohdalla.

Se, että saamme tehdä jotakin vapaasti, viittaa siihen, että valtio/hallitsija on suuressa armossaan moisen toiminnan meille sallinut. Aivan kuin valtiolla tai hallitsijalla olisi oikeus tai valta se meiltä edes kieltää! Ihmissuhteiden kohdalla asia onkin jokaiselle päivänselvä, paitsi ehkä niille, jotka vaativat lakisääteisiä oikeuksia ihmissuhteisiin vaikkapa alemman tason miehille tai naisille eli sääntelyä ihmissuhdemarkkinoille.

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten ihmissuhteisiin eikä sitä oikeutta ole myöskään valtiolla. Ajatuskin on absurdi. Samoin kaikki ymmärtävät, että kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten henkilöön, omaisuuteen, elinkeinoon tai muuhun yksityisasiaan. Silti useimmat eivät pidä mitenkään omituisena ajatusta, että valtiolla jostain kumman syystä sitten onkin valta puuttua toisten henkilöön, omaisuuteen, elinkeinoon ja moneen, moneen muuhun asiaan.

Se, jos mikä, on minusta varsin omituista.

Siksi onkin erityisen päräyttävää, kun kutakuinkin kaikista maailman ongelmista syytetään vapaita markkinoita, koska sellaisia ei ole missään. Paitsi niissä parisuhteissa tietenkin. Eiväthän parisuhteetkaan ole ongelmattomia eivätkä kaikki niistä kestä niin kauan kuin osapuolet alunperin aikoivat, joten pitäisikö niitäkin sitten oikeasti säädellä? Voisiko joku valtion virkamies löytää kaikille sopivat kumppanit ja ystävät, jotta ihmissuhteiden ongelmilta säästyttäisiin?

Ei tietenkään. Ihmis- ja parisuhteiden ongelmathan räjähtäisivät käsiin, jos ne suhteet annettaisiin ylhäältä eivätkä ihmiset olisivat niissä mukana vapaaehtoisesti. Eivät ihmiset silloin sitoutuisi niihin eivätkä kantaisi niistä vastuutakaan ja pelkästään se tuhoaisi useimmat suhteet hyvin varhain. Täysin sama pätee kaikkeen, mitä valtio sääntelee. Sääntely rapauttaa sitoutumisen ja vastuun suoraan suhteessa määräänsä. Muun muassa - sääntelyllä on toki muitakin haittoja - siksi säännellyt markkinat eivät toimi.

Haaste lukijoille: Nimeä ja perustele jokin asia, jota valtio ei mielestäsi sääntele jollain tavoin. Voi olla, etten ole vain miettinyt asiaa tarpeeksi, kun en ihmissuhteiden lisäksi muuta keksinyt. Lähetä ehdotuksesi kommentteihin, niin katsotaan, pääsenkö myöntämään erehtyneeni. :)

Kannustimet

Tärkein yksittäinen asia mitä voit koskaan oppia taloudesta - tai ihmisen toiminnasta ylipäätään - on kannustimien ymmärtäminen.

Useimmat ihmiset itse asiassa ymmärtävätkin kannustimien seuraukset, mutta eivät vain tule ajatelleeksi niitä kaikkien asioiden yhteydessä, vaikka ne aivan kaikkeen vaikuttavatkin.

Vaikutusvaltaiset poliitikot puolestaan eivät koskaan ymmärrä kannustimia täydellisesti, vaikka usein yrittävätkin käyttää niitä hyväkseen, käytännössä joka kerta surkeasti ja tuhoisasti epäonnistuen.

Esimerkki poliitikoiden yrityksestä käyttää hyväkseen kannustimia ovat tietynlaiset tuet muun muassa joukkoliikenteelle. Poliitikkojen tarkoitus voi esimerkiksi olla saada lisää joukkoliikennettä tukemalla sitä. Tuet luovat kannustimen yksityisille lisätä joukkoliikennettä yli normaalin kysynnän poliittisesti päätetylle tasolle. Joukkoliikennetukia myönnetään kuitenkin rajatusti, harvoille valituille toimijoille ja vain tietty määrä, joten tukien luomat kannustimet eivät riistäydy käsistä.

Poliitikot eivät kuitenkaan pääsääntöisesti millään käsitä, että mikä tahansa tuki luo kannustimia päästä osalliseksi niistä tuista mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jos esimerkiksi tuetaan kasvihuonekaasujen tuhoamista tai hävittämistä, niin pitäisi olla täysin selvää, että jos halvin saada kyseisiä tukia on ensin valmistaa mahdollisimman tehokkaita (eli pahoja) kasvihuonekaasuja ja sitten tuhota ne samat kaasut, niin silloin näin myös tapahtuu.

Ilkan pääkirjoitus 15.11.2010:

Aikoinaan Kiotossa tehty ilmastosopimus antaa teollistuneillle [sic] länsimaille mahdollisuuden ostaa ylimääräisiä päästöoikeuksia kehitysmaista, jos kohdemaa samanaikaisesti sitoutuu päästöjä leikkaaviin toimiin.

Kiinalaiset kemianteollisuuden yhtiöt ovat keksineet tavan, jolla näin voi suoranaisesti huijata rahaa. Yritykset ovat ryhtyneet rahanhankkimistarkoituksessa valmistamaan hiilidioksidia yli 12000 kertaa vahvempia HFC-kasvihuonekaasuja, jotta niitä voidaan tuhota päästökauppamarkkinoilla.

HFC-kaasusta saatu korvaus on ollut parhaimmillaan viisinkertainen tehtaiden alun perin valmistamaan kaasuun verrattuna. Niinpä ainakin osa tehtaista alkoi valmistaa ainoastaan HFC-yhdisteitä.

Tuollaisista 80% myyntivoitoista voi vapailla markkinoilla ainoastaan haaveilla, tähän pystyy ainoastaan valtioiden väliintulo! Vanha nyrkkisääntö: kun tuetaan jotain, saadaan sitä lisää. Kun tuetaan tuhottavia kaasuja, saadaan lisää tuhottavia kaasuja. Kaasutehtailijat kiittävät ja veronmaksaja pyllistää kovempaa.

Mitä niihin kannustimiin vielä tulee, niin itse asiassa kaikki valtioiden teot vaikuttavat kannustimiin, eivät suinkaan vain tuet. Esimerkiksi huumeiden kieltäminen kasvattaa huomattavasti kannustimia ryhtyä erittäin voitokkaaseen, joskin myös riskialttiiseen salakuljetusbisnekseen. Mutta ehkä asia on helpompi saada läpi peruspoliitikon tajuntaan noiden tukikannustimien kautta, jos se nyt ylipäätään on mahdollista...

Hyvä, parempi, paras – kelvottomat vertailut

Suomi pärjää perinteisesti hyvin erityisesti erilaisissa hyvinvointi- ja koulutusvertailuissa. Vertailujen keskeinen, usein kritiikkiäkin herättänyt ongelma on usein niiden arvolatautunut mittaristo, eli esimerkiksi etsittäessä "hyvinvointia" julkisen sektorin suhteellisen koon perusteella, "hyvinvointia" yllättäen löytyy enemmän niistä maista, joissa julkisen sektori on suhteellisen suuri.

Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, mutta ehkä jopa tärkeämpi vertailujen ongelma on se, että vertailut ovat vertailuja. Vertailu ei siis kerro mitään siitä, onko jokin maa (tai muu vertailtava kohde) oikeasti hyvä jossakin, vaan ainoastaan sen, onko se parempi kuin jokin toinen tai ehkä paras vertailluista. Paraskaan ei vaan välttämättä ole hyvä, vaikka yleisesti komparatiivi ja superlatiivi käsitetäänkin positiivia eli perusastetta "suuremmiksi", ellei muuta ole vertailukonjunktiolla (kuin) ilmaistu.

Jos vertailuasteet asetetaan akselille huonosta hyvään, ne voivat esiintyä kahdessa eri kohdassa:

  • Huono < parempi < paras < hyvä < parempi < paras

Sekä parempi että paras voivat siis yhtä hyvin olla huonoja tai hyviä. Jos kaikki muut vertailtavat kohteet ovat huonoja, ei vertailun perusteella voida mitenkään tietää, onko edes paras hyvä. Hyvyys onkin ratkaistavissa vain objektiivisilla tai moraalisilla mittareilla.

Valitettavasti varsinkin politiikassa erilaiset vertailut saavat paljon huomiota ja johtavat keskustelua harhaan. Esimerkiksi käy vaikkapa Newsweekin "Suomi on maailman paras maa" -uutinen, jota on sittemmin ahkerasti käytetty argumenttina suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntakokeilun puolesta, tai PISA-tutkimus, joka julistamalla Suomen koulutusjärjestelmän parhaaksi muka todistaa jotain koulutusmallimme hyvyydestä.

Mutta onko pelkkä paremmuus edes tavoiteltava asia? Vastaus on jyrkkä ei. Toki paremmuus on houkutteleva ajatus, mutta kuten tiedämme, huonosta ei saa hyvää tekemälläkään. Onko tavoiteltava asia olla esimerkiksi vähiten väkivaltainen eli siinä mielessä paras tai naapuria vähemmän väkivaltaisempi eli siinä mielessä parempi puolisonhakkaaja? Ei tietenkään. Huonoa ei auta parantaa, vaan se on korvattava hyvällä. Huonon "parantaminen" on paitsi ajan ja vaivan haaskaamista, myös sen huonon pitkittämistä eli asian säilyttämistä huonona!

On mieletöntä perustella poliittisia muutosehdotuksia sillä, että sen jälkeen yhteiskunta olisi parempi tai vaikkapa vapaampi. Ainoat muutokset, joihin kannattaa panostaa, ovat ne, että tehdään yhteiskunnasta hyvä ja vapaa ja kaikkea muuta objektiivisesti määriteltävää ja mitattavaa hyvää. Unohdetaan vertailut ja katsotaan olemmeko oikeasti hyviä. Hyvästä kannattaa sitten vaikka pistää paremmaksikin.

Valitettava vastaus on tietenkin se, että nykyisin emme ole hyviä. Valtio välikätenämme me varastamme toisiltamme, määräilemme ja pakotamme toisiamme, estämme toisiamme yrittämästä ja tekemästä työtä ja jopa sairastutamme toisiamme luomallamme kontrolli- ja holhousyhteiskunnalla. Ei se ole hyvää, vaan huonoa, jopa pahaa. Jokainen meistä, joka tähän osallistuu, vaikkapa vain yrittämällä tehdä siitä paremman, ei voi rehellisesti pitää itseään hyvänä.

Verotuksen hinta

"Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen." -- Veronmaksajien keskusliitto

Tämän määritelmän mukainen veroaste ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Esimerkiksi Suomen veroaste oli 43,1% viime vuonna, mikä ei ole lähellekään sitä määrää, minkä verran valtio (ja kunnat, mutta luen ne tässä kirjoituksessa valtion osiksi) todellisuudessa verottaa. Todellisen veroasteen laskeminen onkin sitten pari astetta työläämpää, mutta tässä kirjoituksessa esitän suuntaa antavan arvion siitä.

Kuinka paljon valtio kaiken kaikkiaan kerääkään veroja ja veroluonteisia maksuja siitä, että työntekijä tekee töitä ja ostaa antaisemillaan rahoilla tuotteita? Verokertymän purkaminen on itse asiassa yksinkertaisempaa aloittaa tuotantoprosessin alkupäästä.

Olen täältä löytyvään Google-taulukkoon (HTML-versio) laskenut geneerisen mielikuvitustuotteen (Gemitu) verokertymän aina raaka-ainetuottajasta lähtien, kuluttajan ostoskassiin saakka. Koska tuotteen valmistuksen jokaisessa vaiheessa kertyy muun muassa työhön liittyviä veroja ja yhteisöveroja, lopulliseen tuotteen myyntihintaan sisältyykin itse asiassa paljon enemmän veroja kuin pelkkä arvonlisävero. Gemitun hinnassa erilaisia veroja on melkein 43%, mikä pitää suuntaa antavasti paikkansa tavallisten tuotteiden kohdalla, paitsi ettei laskelmani ota huomioon kaikkia veroja, kuten erilaisia valmisteveroja. Tuotteiden keskimääräinen verorasitus on siis todellisuudessa vähintään 43%.

Jotta kuluttaja voi ostaa jonkin tuotteen, hänen on ensin ansaittava palkkaa tai muuta tuloa. Olettaen, että kuluttaja on jyväskyläläinen kirkkoon kuulumaton henkilö, jonka bruttopalkka on 2000 €/kk, hänen tuloveroprosenttinsa on 17. Tällöin hänen nettopalkkansa on 65% siitä summasta, jonka hänen työnantajansa maksaa palkkana, veroina ja sivukuluina hänen palkkaamisestaan. (Ks. Yrittäjät.fi:n Palkkalaskuri) Jotta kuluttajalle jäisi käteen Gemitun hinta 78,25 €, hänen työnantajansa on maksettava yhteensä 120,38 €.

Summa on naurettavan suuri siihen nähden, että Gemitun valmistaminen ja yrittäjien myyntikatteet yhteensä eli tuotteen täysin veroton hinta on 45,00 €. Kaiken kaikkiaan Gemitun valmistamisesta ja ostamisesta ostamiseen tarvittavat ansiot huomioiden valtio siis kerää veroja yhteensä 75,38 € eli noin 63% kuluttajan työnantajan maksamasta rahasta.

Jos verotusta ei olisi lainkaan, kuluttajan ostovoima olisi 1,5 - 2,7-kertainen nykyiseen nähden! Ja tämä on siis alaraja, todellinen veroaste on nykyisin vieläkin suurempi, kun kaikki erilaiset verot otetaan huomioon. Ostovoimakerroin riippuisi siitä, missä suhteessa säästyneet työnteon verot jakautuisivat työnantajan ja työntekijän kesken. Jos työnantaja pudottaisi palkan nykyisen nettopalkan tasolle, ostovoima olisi 1,5-kertainen, jos taas työnantaja maksaisi jo nykyisin maksamansa summan kokonaan työntekijälle palkkana, ostovoima olisi 2,7-kertainen.

Tällä kasvaneella ostovoimalla kuluttaja olisi verotuksen puuttuessa vapaa omien tarpeidensa, mieltymystensä ja harkintansa hankkimaan esimerkiksi niitä palveluita, joilla verotuksen tarpeellisuutta perustellaan.

Verotuksen poistamisella olisi lisäksi työllisyyttä voimakkaasti kehittävä vaikutus, sillä työnteettämisestä tulisi todellisen veroasteen poistumisen verran kannattavampaa. Jos kirvesmies nykyisin haluaa ostaa perheelleen sadalla eurolla ruokaa, hänen palkkaajansa on maksettava yhteensä noin 150 euroa, josta noin 50 euroa menee veroihin ja sivukuluihin. Ilman veroja saman ruokamäärän saisi noin 50 eurolla, jolloin kirvesmies voisi myydä työtään tuolla samalla 50 eurolla. Hänen palkkaamisensa olisi siis sata euroa halvempaa eli samalla rahalla saisi kolme kirvesmiestä, joista jokainen pystyisi ostamaan perheelleen saman verran ruokaa kuin mihin aiemmin vain yksi pystyi.

Lyhyesti sanottuna: Verotus nimenomaan luo juuri sitä työttömyyttä ja köyhyyttä, joilla sen tarpeellisuutta perustellaan. Verotus luo itseäänruokkivan kehän, joka synnyttää lisää työttömyyttä ja köyhyyttä ja sitä kautta tarvetta verottaa lisää, ja kun ei enää voida verottaa lisää, otetaan velkaa niin paljon ja kauan kuin mahdollista...

Pelastaaksesi maailman, kuinka monta Sinä tappaisit? | Shannon Love

Ajatuskoe: Oletetaan, että jotenkin tietäisit ehdottoman varmasti, että vuosisadan päästä jokin tapahtuma tuhoaisi maapallon, tuhoten kaiken tuntemamme elämän. Oletetaan, että jotenkin tietäisit ehdottoman varmasti keinon, joka estäisi tuon kaiken elämän tuhoutumisen. Oletetaan kuitenkin, että tuon keinon hinta on miljardeja ihmishenkiä. Pelastaaksesi maailman, kuinka monen ihmisen tappamisen voisit oikeuttaa?

Etkö voisi perustella miljardien ihmisten tappamista ihmiskunnan ja kaiken muun elämän pelastamiseksi? Mikä moraalinen kanta tai mikä muu hyvä voisi painaa vaa'assa enemmän kuin kaikkien kuoleman estäminen? Tosiaankin, miljardien murhaamisesta kieltäytyminen olisi itsessään koko historian turhamaisin ja ilkein teko.

Tämä abstrakti ajatuskoe riippuu jostakin, mitä meillä todellisessa maailmassa ei koskaan ole: ehdoton varmuus. Todellisessa maailmassa ei ole mitään keinoa tietää ehdottoman varmasti, että miljardien tappaminen nyt pelastaisi kaiken elämän sadan vuoden päästä. Ilman tuota varmuutta tämän tyyppiset "tapa vähän pelastaaksesi paljon" -ajatuskokeet menettävät merkityksensä eivätkä tarjoa mitään moraalista opastusta tai näkemystä todelliseen maailmaan.

Sen sijaan tällaiset ajatuskokeet osoittavat kuinka ehdoton varmuus tekee helpoksi jokaiselle, riippumatta henkilön humaaniudesta ja myötätuntoisuudesta, rauhallisesti järkeistää miljardien kuoleman. Äärimmäisten tapahtumien ja niihin liittyvien moraalisten valintojen kohdalla päämäärät todellakin oikeuttavat keinot.

Tämän seurauksena voidaan päätellä, että ajatukset, jotka väittävät ennustavansa äärimmäisiä tapahtumia suurella varmuudella, luovat oikeutuksen vastaaville äärimmäisille toimenpiteille. Tällaiset ideat muuttavat abstraktit ajatuskokeet konkreettisiksi totuuksiksi, joiden edessä ihmiset tuntevat pakkoa tarttua toimeen.

Katastrofaalisen ihmisperäisen ilmastonlämpenemisen (Catastrophic Anthropogenic Global Warming, CAGW) ajatuksen puolestapuhujat ovat hyvin, hyvin varmoja siitä, että suuri tuhoisa tapahtuma tekee tuloaan maapallolle. He toistavat taukoamatta, että tiede on ehdottomasti todistanut, että tämä tulevaisuuden haitta tapahtuu, ellemme ryhdy merkittäviin toimenpiteisiin jo tänään sen torjumiseksi.

Heidän ehdoton varmuutensa CAGW:n suhteen herättää ilmeisen kysymyksen: estääkseen niin massiivisen ja ennennäkemättömän ehdottoman varman haitan, kuinka monta miljoonaa ihmistä he olisivat valmiita tappamaan tänään?

Siitä näkökulmasta CAGW-myönteiset propagandashokkivideot, joissa CAGW-teoriaa epäileviä ihmisiä murhataan rennosti ja verisesti, eivät yht'äkkiä näytäkään niin hauskoilta ja nuorekkailta.

Luonnollisesti CAGW:n kannattajat julistavat välittömästi, että koska heidän tarkoituksensa on puhdas ja epäitsekäs, heidän ajatuksensa eivät voi kehittyä oikeutukseksi joukkomurhalle.

Valitettavasti historia kertoo toista. Kunhan ajatus on saanut laajalti tunnustusta, kunhan sen on hyväksynyt riittävän monta ihmistä, ajatuksen liikkellepanijat eivät voi hallita sitä, millaisten tekojen oikeutuksena muut sitä käyttävät. Ihmiset, jotka luovat ajatuksia ehdottomasta varmuudesta, luovat hirviöitä, joita he eivät pysty hallitsemaan.

Ne varhaiset Ranskan vallankumouksen jäsenet, jotka synnyttivät Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen, uskoivat että järki voisi ehdottomasti korvata perinteen. He eivät olisi koskaan voineet uskoa, että heidän ajatuksensa voisivat millään johtaa Suureen Terroriin, Keisarikuntaan ja maanosan laajuiseen sotaan.

Geenitutkijat, jotka loivat ajatuksen eugeniikasta, käyttivät parasta heidän aikanaan käytettävissä ollutta tiedettä. Hyväksyttynä tieteenä eugeniikasta tuli laajalti hyväksyttyä koulutettujen, sekulaarien henkilöiden keskuudessa yli poliittisten rajojen. Sitä pidettiin "vakiintuneena tieteenä". Yksikään eugeenikko ei ennakoinut, että heidän ajatustaan käytettäisiin perusteluna kaikkein suurimmalle sodalle ja holokaustille.

Marxistit kaikkialta maailmasta, jotka ryntäsivät liittymään vastaperustettuun Kommunistiseen Puolueeseen 1917, vilpittömästi uskoivat edistävänsä maailmaa, joka olisi vapaa haluista, tietämättömyydestä, sorrosta ja epätasa-arvoisuudesta. He eivät vähäisimmässäkään määrin kuvitelleet heidän kannattamiensa ajatusten synnyttävän totalitaarisia, massamurhaavia hallintoja, jotka puskisivat ihmiskunnan sukupuuton kynnykselle useammin kuin kerran.

Äärimmäiset toimenpiteet vaativat äärimmäisiä perusteluita äärimmäisellä varmuudella. Kääntäen, äärimmäisten tapahtumien varmuus tuottaa perusteluita äärimmäisille toimenpiteille. Opinkappaleet, jotka esittävät ehdottoman varmoja äärimmäisiä tulevaisuuksia, olivatpa ne hyviä tai pahoja, luovat oikeutuksia äärimmäisille toimenpiteille riippumatta ajatusten alkuperäisten kehittäjien tarkoitusperistä.

Kaukana historiassa uskonnolliset profetiat tuottivat varmuudet, joilla oikeutettiin äärimmäiset toimenpiteet. Modernissa maailmassa samaa virkaa toimittavat järkeillyt argumentit ja tiede. Tämän vuoksi kaikki 1900-luvun suuret pahat saapuivat käärittyinä pseudotieteellisiin perusteluihin.

Kommunismin pahuudet tapahtuivat, koska keskeinen marxistinen opinkappale synnytti varmuuden historiallisesta väistämättömyydestä. Marxismin mukaan oli ehdottoman varmaa, että luonnonvoimat ajoivat ihmisyhteisöjä etukäteen määritellyn evoluution kautta kohti yhtä vakaata kommunistista utopiaa. Ainoa asia mitä ihmiset voisivat tehdä oli joko hidastaa tai nopeuttaa tuota kehitystä. Marxistit väittivät että tämä kehityskulku utopiaan oli tieteellisessä varmuudessaan samaa luokkaa kuin fyysikoiden ennustukset planeettojen kiertoradoista.

Varmuus niistä suunnattomista hyödyistä, joita kirkkaana loistava tulevaisuus tarjoaisi, salli kommunistien järkeillen oikeuttaa minkä suuruisen tahansa valehtelemisen, manipuloinnin, orjuuttamisen, murhaamisen, jne., kunhan he uskoivat, että nuo pahuuden teot toisivat utopian käsille nopeammin. Kun kommunististen valtioiden hirmutekojen todisteet tuotiin heidän eteensä, vapaan maailman kommunistit totesivat, että kaikki se oli hyvin surullista mutta täysin välttämätöntä, aivan kuten raajojen amputaatio ennen nukutuslääkkeiden keksimistä. Marx oli todistanut tieteellisesti, että kaikki se täytyi tehdä.

Ajatus CAGW:sta epäilyksettä sopii historialliseen kuvioon ehdottoman varmuuden ajatuksista, joita ennen pitkää käytettiin oikeuttamaan äärimmäisiä tekoja.

Rinnastus CAGW:n ja kommunismin välillä on erityisen häiritsevä, kun otetaan huomioon, että monet niistä ihmisistä, jotka kokevat eniten varmuutta CAGW:sta, ovat kommunistien suoria ideologisia jälkeläisiä, heidän kanssamatkustajiaan tai puolustajiaan. On oletettavaa, että nämä ihmiset kääntäisivät katseensa pois ehdottaman varman CAGW-tuhon estämisen nimissä toteutetusta joukkomurhasta, aivan kuten heidän älylliset edeltäjänsä käänsivät katseensa pois Stalinin, Maon ja Pol Potin joukkomurhista.

Kun näet jonkun Mao- tai Che-t-paitaan pukeutuneen julistavan ehdotonta varmuutta CAGW:sta, sinulla on kaikki syyt olla todella huolissasi. Kyseessä on sama mielenlaatu, sama halu uskoa. Vain kostyymit ovat vaihtuneet. Loppujen lopuksi, jos joku nuorekas, muodikas kommunisti 1920-luvulla olisi tehnyt videoita, he olisivat hyvinkin saattaneet tehdä sellaisen, jossa ihmisille sanottiin, että heillä "ei ole paineita" hyväksyä marxismia yhteiskunnan kehittämiksi... hetkeä ennen kuin heidät tapettaisiin koomisesti.

Hah, hah.

Psykologit ovat pitkään olleet sitä mieltä, että vitsit paljastavat ylevöityjä himoja. Jotta tämä video edes vaikuttaisi hauskalta jonkun mielestä, tämän henkilön täytyy omata täysi, ehdoton usko CAGW:een ja siihen ehdotettuihin ratkaisuihin. Jotta vitsissä olisi mitään iskua, henkilön täytyy jollain tasolla uskoa, että CAGW:n uhka on niin varma, että väkivalta on oikeutettua. Sellainen uskomus on aihe huoleen, sillä historia viittaa siihen, että fantasiat väkivallasta johtavat sen muuttumiseen todelliseksi.

Useimmat CAGW:n puolestapuhujat eivät ymmärrä ilmastonlämpenemisen tiedettä, mutta sen sijaan yksinkertaisesti olettavan sen olevan ehdottoman varmaa, koska niin moni ihminen sanoo niin olevan. He unohtavat, että politiikka siittää sekä liioittelua että varmuutta. Maltillisina ja mahdollisina alkavat ongelmat kehittyvät poliittisessa paineessa ehdottoman varmoiksi elämän ja kuoleman kriiseiksi.

Politiikan paine on johtanut siihen, että CAGW:n kannattajat ovat ottaneet maltillisen ja järkeenkäyvän vaaran, joka vaatii seurantaa ja tutkimusta, ja mutatoineet sen massiiviseksi ja varmaksi uhaksi, joka vaatii mitä äärimmäisimpiä vastatoimenpiteitä. Jo nykyisin heidän käsityksensä tämän uhan laajuudesta ja varmuudesta on ajanut heidät näkemään kaiken epäilyksen niin mielikuvituksellisen vaarallisena, että se oikeuttaa julkisen pilkan, joukosta eristämisen ja työuran menettämisen. Näin tehdessään he luovat toisintoa marxismin kehityksestä stalinismiksi.

Tietämättään ehdottoman varman CAGW:n kannattajat ovat ottaneet abstraktin ajatuskokeen siitä, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään pelastaakseen elämän maapallolla, ja tehneet siitä konkreettisen todellisuuden monille. Kaikkia maailmassa, kymmenet miljoonat ihmiset, jotka uskovat CAGW:n ehdottomaan varmuuteen, joutuvat varmasti kysymään itseltään: "Kuinka pitkälle minun on mentävä estääkseni tämän ehdottoman varman megatuhon? Kuinka monta ihmistä saatan joutua tappamaan tänään estääkseni sen?" Jokainen, joka ottaa CAGW:n ehdottoman varmuuden vakavasti, joutuu ennen pitkää kysymään itseltään nuo kysymykset. He ovat tehneet ajatuskokeesta totta mielissään ja joutuvat toimimaan sen mukaan.

CAGW:ssä on kaikki tunnusmerkit sellaisesta ajatuksesta, joka tultuaan poliittiseksi doktriiniksi on mutatoitunut ehdottomaksi varmuudeksi, joka voi oikeuttaa äärimmäisimmät kuviteltavissa olevat toimet. Tässä historiallisessa kontekstissä nuo shokeeraavat videot eivät edusta markkinoinnin ylilyöntiä vaan pienenpientä hain selkäevän kärkeä rikkomassa meren pinnan.

Verenvuodatus seuraa perässä.

(Tämä artikkeli on vapaa käännös blogisti Shannon Loven artikkelista "To Save the World, How Many Would You Kill?", joka on julkaistu Chicago Boyz -blogissa 2.10.2010. Käännös on tehty ja julkaistu alkuperäisen kirjoittajan luvalla.)