Kapitalismia vastaan, solidaarisuuden puolesta?

Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten Kumpulan vaihtopiiristä, jossa paikalliset asukkaat voivat ostaa toisiltaan tai vaihtaa keskenään palveluja kumpenni-nimistä valuuttaa hyväksi käyttäen. Rahan eli vaihdon välineen käyttäminen onkin järkevää, sillä se mahdollistaa epäsuoran vaihdannan ja helpottaa siten vaihtokumppaneiden löytämistä.

Varsinkin palvelujen osalta vaihto- ja vaihdantataloutta on ollut maailman sivu eikä se sinänsä ole mitään ihmeellistä. Veronkiertoahan se toki on, jos (ja kun) vaihtopiiriläiset eivät maksa asianmukaisia veroja palveluistaan. Kumpenni-vaihdossa mielenkiintoista ovatkin hankkeen perustelut. Hollannista kotoisin oleva perustajajäsen Ruby van der Wekken nimittäin kehuu vaihtopiiriä ”solidaariseksi tavaksi käydä kauppaa” ja ”vaihtoehdoksi kapitalistiselle markkinataloudelle”. Hän ei voisi olla enemmän väärässä!

Vaihtopiiri on todellisuudessa kapitalistista markkinataloutta puhtaimmillaan. Siinä ihmiset käyvät keskenään vapaaehtoisesti kauppaa itse hyväksymillään ehdoilla ja valuutalla, eikä kukaan ulkopuolinen pääse vaikuttamaan kaupan sisältöön tai muotoon. Ei ole työaikalainsäädäntöä, ei verotusta, ei yleissitovia työehtosopimuksia, ei kuluttajansuojalautakuntaa, ei siis kertakaikkiaan mitään ulkopuolista sääntelyä. Kauppa tapahtuu puhtaasti vain ja ainoastaan ostajan ja myyjän välillä. Se on kapitalistista markkinataloutta eikä mitään muuta.

Solidaarisuus on varsin häilyvä ja turhankin innokkaasti ja joustavasti viljelty termi. Wikipedian mukaan se tarkoittaa yhteisvastuuta muista ihmisistä, myös kansainvälisesti. Riippuu hyvin pitkälle tulkintatavasta onko vaihtopiiri solidaarista vai ei. Mitään perinteisiä yhteisvastuun tunnusmerkkejähän siitä ei löydy hakemallakaan, kuten vaikkapa verotuksella kustannettua terveydenhuoltoa varattomillekin. Jos taas solidaarisuus tai yhteisvastuu käsitetään niin, että toimitaan henkilökohtaisella tasolla niin, että se on hyväksi muillekin ihmisille (eli väkivallattomasti ja sopimuksia kunnioittaen), niin juuri sitähän kapitalistinen markkinatalous on, joten vaihtopiirikin voidaan nähdä solidaarisena.

Perinteistä solidaarisuutta, siis esimerkiksi julkisia terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja, vaihtopiiri kuitenkin vastustaa mitä suurimmassa määrin, sillä siinähän ei todellakaan makseta veroja myydyistä palveluista saati saaduista tuloista. (Verottaja epäilemättä mielessään kiittää Hesarin toimittajaa tämän vaihtopiirin tuomisesta tietoon.) Tässä mielessä vaihtopiiri on hyvin epäsolidaarinen tapa käydä kauppaa, sillä siitä eivät pääse osallisiksi muut kuin kaupan osapuolet itse, niin kuin oikein onkin.

Laajemmassa asiayhteydessä erilaisten vaihtopiirien ja paikallisrahojen ilmeinen yleistyminen on selvä merkki siitä, että nykyinen verotuksen ja sääntelyn kuormitus rasittaa ihmisiä yhä enemmän ja siksi he etsivät keinoja kiertää niitä. Tällaisen toiminnan laajeneminen puolestaan vaikeuttaa entisestään sosiaalivaltion rahoitusongelmia, vaikka toistaiseksi puhuttaneenkin verrattain pienistä luvuista. Pienten piirien vaihtokauppa on kuitenkin sen verran tehotonta toimintaa, että niihin osallistuvatkin tekevät edelleen suurimman osan hankinnoistaan verotuksen ja sääntelyn alaisten kanavien kautta.

Jatkuvasti kasvava vaihdantatalous on myös eräänlaista varautumista tulevaan; siihen, että jonain päivänä verotus ja sääntely kasvavat niin raskaiksi, että kamelin selkä katkeaa ja sosiaalivaltio on lopultakin jo aivan liian pitkäksi venyneen elinkaarensa päässä. Kuollut ei ole enää elvytettävissä. Kehittynyt vaihdantatalous ja myös vaihtoehtoiset valuutat, sikäli kun valtiovalta ei niihin puutu kovalla kädellä niiden kasvaessa liian merkittäviksi, ovat ensiarvoisen tärkeitä välineitä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi romahduksen jälkeisissä olosuhteissa.

”Romahdus” — seminaari Suomen tulevaisuudesta

PÄIVITYS: Tilaisuuden video saatavilla nyt tästä linkistä!
Välitän edelleen oheisen ilmoituksen ”Ahvenryhmän” järjestämästä tapahtumasta. Huomatkaahan, että ilmoittautumisaikaa on jäljellä varsin niukalti!

“Romahdus”
- seminaari Suomen tulevaisuudesta

Tervetuloa keskustelemaan akateemisessa hengessä poliittisista kysymyksistä

Aika: la 17.4. klo 10.00-16.00
Paikka: Hotelli Arthur, Vuorikatu 19 Helsinki
Hinta: omakustannushinta 30 euroa sisältää lounaan ja kahvit

Seminaarin aiheet ovat:

1. Kansainvälisen finanssijärjestelmän romahdus
2. Hyvinvointivaltion romahduksen syyt ja seuraukset
3. Materialistisen elämäntavan romahdus
4. Kansanvallan romahdus?

Puhujina ovat mm:
prof. Timo Vihavainen (Helsingin yliopisto)
Sampo Terho (tutkija, MPKK)
Risto Pietilä (yksityisyrittäjä, www.hopea.fi)
Pasi J. Matilainen

Ilmoittautuminen: sähköpostitse osoitteeseen ahvenryhma@gmail.com torstaihin 8.4. mennessä. Osallistumismaksu maksetaan käteisellä paikan päällä.

Seminaari loppuu kello 16, sen jälkeen 16 – 18 pidetään kokous tulevasta toiminnasta.

Tilaisuuden jälkeen on eri maksusta mahdollisuus osallistua saunailtaan.

Tervetuloa!
Toivottaa puoluepoliittisesti sitoutumaton keskustelukerhomme.

Kreikan talouden pelastaminen ja Euron loppu | Philipp Bagus

Euron arvo on laskenut Yhdysvaltain dollarin suhteen viikkojen ajan. Finanssimarkkinoilla on herännyt epäilyksiä euroalueen niin kutsuttujen PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) julkisen talouden rahoituksesta. Kreikan kohdalla kriisi on pahin, kun sen kymmenvuotisten velkakirjojen korko lähenee 7 prosenttia. Kreikan hallitus arvioi valtion budjettialijäämäksi 12,7% BKT:sta vuonna 2009. Bruttovaltionvelka on 113% BKT:sta. Jos korko, jota Kreikka joutuu maksamaan veloistaan, jatkaa kasvuaan, maa saattaa joutua laiminlyömään sitoumuksensa.

Kreikan hallitus on pyrkinyt palauttamaan luottamusta valtion tulevaisuuseen julistamalla julkisen sektorin palkat jäädytetyiksi, virkamiesten määrää vähennettäväksi sekä korotuksia polttoaineiden, tupakan, alkoholin ja suurten kiinteistöjen verotukseen. Näiden toimenpiteiden avulla budjettialijäämä olisi tarkoitus kutistaa kahdeksaan prosenttiin vuonna 2010. Markkinat eivät tosin luota onnistumiseen.

Vaikka veronkorotukset voivat aiheuttaa kreikkalaisille uusia ongelmia, muihin ongelmiin ei edelleenkään saada ratkaisua: valtava julkinen sektori säästyy merkittäviltä leikkauksilta. Palkat pysyvät kilpailukyvyttöminä vahvojen ammattiliittojen ansiosta.

Lisäksi ei ole lainkaan selvää, että hallitus voi pitää näistä pienistä menonkevennyksistä kiinni, koska helmikuussa on odotettavissa yleislakko. Joulukuussa 2008 Kreikassa mellakoitiin verrattain pieniä poliittisia uudistuksia vastaan. Koska enemmistö kansalaisista vaikuttaa olevan menoleikkauksia vastaan, hallitus ei välttämättä kykene estämään valtion menemistä konkurssiin.

Vuosien ajan Kreikan hallitus on näyttänyt esimerkkiä melko hillittömästä julkisesta kulutuksesta. Tämä korostui entisestään, kun Kreikka liittyi Euroopan talous- ja rahaliittoon, minkä seurauksena sen valtionvelkakirjojen korko laski reilusti.

Kreikan alhaista korkotasoa tuki vahvojen euromaiden epäsuora takuu siitä, että nämä tulevat tukemaan heikompia maita vaikeina aikoina. Joten Euron ensimmäisten vuosien aikana kreikkalaisten velkakirjojen korot laskivat; ne lähestyivät Saksan velkakirjojen tasoa. Kreikan valtio kulutti villisti, mutta maksoi korkoa huomattavasti konservatiivisemman julkistalouden mukaan. Tänä aikana Kreikan talous ja äänestäjäkunta tottuivat alhaisen korkotason tukemiin kasvaviin julkisiin menoihin.

Kun maailmanlaajuinen talouskriisi puhkesi, sekä vahvojen että heikkojen euroalueen maiden budjettialijäämät kasvoivat. Vahvoilla mailla oli omat ongelmansa ja ihmiset alkoivat epäillä, josko vahvat sittenkään tukisivat heikkoja maita hätätilanteessa. Lisäksi Kreikan ja Saksan velkakirjojen korkoero alkoi kasvaa.

Tänä päivänä kysytään, pelastavatko muut euromaat Kreikan taloudellisesti? Heikkojen maiden päättäjät tapaavat korostaa unionin solidaarisuutta, kun taas vahvemmat maat tekevät selväksi, että pelastusta ei ole tulossa.

Silti koko keskustelu on harhaanjohtava: muu unioni on jo koko ajan pelastamassa Kreikkaa. Euroopan keskuspankki (EKP) hyväksyy Kreikan valtion velkakirjoja vakuutena lainoista. Eurooppalaiset pankit voivat ostaa Kreikan velkakirjoja (joista saatava korko on tällä hetkellä yli 3% suurempi kuin Saksan vastaavista) ja käyttää näitä vakuutena ottaakseen lainaa EKP:lta yhden prosentin korolta — erittäin kannattava kauppa siis.

Pankit ostavat Kreikan velkakirjoja, koska ne tietävät, että EKP hyväksyy ne vakuutena uusille lainoille. Koska EKP:lle maksettava korko on pienempi kuin Kreikan maksama korko, kreikkalaisille velkakirjoille on kysyntää. Jos EKP ei hyväksyisi niitä vakuutena, Kreikka joutuisi maksamaan paljon nykyistä korkeampaa korkoa niistä. Tämä tarkoittaa sitä, että Kreikkaa pelastetaan jo.

Euroalueen muut maat maksavat laskun. Uusia euroja lasketaan käytännössä liikkeelle EKP:n hyväksyessä Kreikan velkakirjoja vakuuksina. Kreikan velat arvopaperistetaan ja setelirahoitetaan, ja Kreikan hallitus käyttää velkakirjoista saamansa rahat vahvistaakseen kannatustaan väestönsä keskuudessa.

Hinnat alkavat nousta Kreikassa ja raha virtaa muihinkin maihin, nostaen hintoja ympäri euroaluetta. Muissa maissa ihmiset kokevat hintojen nousevan tulojaan nopeammin. Tämä on tulonsiirtoa Kreikan hyväksi. Kreikan valtiota pelastetaan jatkuvalla ostovoiman siirrolla muualta Euroopasta.

Euron tulevaisuus on niin pimeä sen vuoksi, että holtittomalle talouspolitiikalle on näin kovat kannustimet, ei vain Kreikassa, vaan myös muissa maissa. Eräät muut maat ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Kreikka. Espanjassa virallinen työttömyysaste lähestyy 20 prosenttia ja julkinen alijäämä on 11,4% BKT:sta. Portugali julkisti suunnitelman yksityistää kansallista omaisuutta alijäämänsä ollessa 9,3% BKT:sta. Irlannin asuntokupla puhkesi ja alijäämä on 11,5% BKT:sta.

Kannustimet vastuuttomaan käyttäytymiseen näille ja muille maille ovat selvät. Miksi kattaa menoja korottamalla epäsuosittuja veroja? Miksi ei sen sijaan myisi velkakirjoja, jotka ostetaan luomalla uutta rahaa, vaikka se lopulta nostaisikin hintoja koko euroalueella? Miksi ei ulkoistaa poliittiselle vallalle tärkeän julkisen sektorin menojen kustannuksia muille?

Rahajärjestelmässämme itse rahan omistusoikeuksia ei ole riittävän tarkkaan määritelty eikä niitä riittävästi puolusteta, mikä kannustaa inflationääriseen luoton laajennukseen. Fiat-rahaan ja osittaiseen kassavarantoon perustuva pankkijärjestelmämme tuottaa yhteismaan ongelman, jollaisesta aina seuraa resurssien liikakäyttö.

Tyypillinen esimerkki yhteismaan ongelmasta on merien liikakalastus. Koska kalaparvet eivät ole kenenkään omaisuutta, kalastamisen kustannukset kalakannalle ulkoistuvat kaikille muille kalastajille. Jos et kalasta niin monta kalaa kuin mahdollista niin nopeasti kuin suinkin pystyt, kilpailijasi kalastaa ne.

Vastaavasti pankkitalletusten omistusoikeuksia ei ole tarkasti määritelty. Pankeilla on kannustin laajentaa luottoa ja ulkoistaa kustannukset yhteiskunnalle.

Euroalueen jäsenmaat voivat myös jossain määrin ulkoistaa hillittömän talouspolitiikan kustannukset. Mikä tahansa hallitus, jonka velkakirjat kelpaavat vakuutena EKP:lle voi käyttää tätä rahapainokonetta rahoittamaan menojaan. Tämän strategian kustannukset siirtyvät osittain muille maille, kun vastikään luotu uusi raha nostaa hintoja kautta rahaliiton alueen.

Jokaisella hallituksella on kannustin synnyttää suurempia alijäämiä kuin muualla euroalueella, koska sen kustannukset voidaan ulkoistaa. Tästä seuraa se, että eurojärjestelmässä on sisäänrakennettu taipumus jatkuvaan ostovoiman heikkenemiseen. Tämän liikakäyttö voi lopulta aiheuttaa euron romahduksen.

Mikä tahansa yhteismaan ongelma voidaan ratkaista yksityistämällä kyseinen resurssi. Mutta yksityistämisen sijasta hallitukset yleensä suosivat sääntelyä.

Myös Euroopan rahaliittoon (EMU) lisättiin sääntelyä, jota kutsutaan Vakaus- ja kasvusopimukseksi (Stability and Growth Pact), joka edellyttää, että jokaisen euromaan vuosittainen budjettialijäämä on alle 3% ja bruttovaltionvelka korkeintaan 60% BKT:sta. Näiden sääntöjen noudattamiseksi määriteltiin myös sanktioita.

Sanktioita ei ole koskaan kuitenkaan määrätty ja yleensäkin sopimuksesta ei välitetä. Vuonna 2010 yhtä lukuunottamatta kaikilla euromailla odotetaan olevan suurempi alijäämä kuin 3% ja keskimääräinen euromaan valtionvelka on 88% BKT:sta. Saksa, joka oli tärkein näitä rajoituksia vaatinut valtio, oli ensimmäisten joukossa jättämässä niitä noudattamatta.

Mikä on siis euron tulevaisuus? Kuten olemme nähneet, synnynnäiset kannustimet eurojärjestelmässä kannustavat valuutan tuhoamiseen, koska alijäämien kustannukset voi ulkoistaa. Tämän vuoksi tulevaisuudelle on kolme pääasiallista vaihtoehtoa.

  1. Vakaus- ja kasvusopimusta aletaan lopulta noudattaa sanktioiden voimalla. Valitettavasti vahva poliittinen vastarinta tekee tästä vaihtoehdosta epätodennäköisen.
  2. Konservatiivisemmat jäsenvaltiot kieltäytyvät holtittomampien maiden avustamisen jatkamisesta. Taloudellisesti vahvemmat maat pakottavat heikot maat konkurssiin ja ulos rahaliitosta.
  3. Valtiot jatkavat alijäämiensä kasvattamista, yrittäen ulkoistaa kustannukset. Ne taipuvat kannustimille ja osallistuvat kulutuskilpaan, joka johtaa hyperinflaatioon ja euron romahduksen lähestymiseen.

(Tämä kirjoitus on vapaa suomennos Philipp Bagusin artikkelista The Bailout of Greece and the End of the Euro. Bagus toimii apulaisprofessorina Universidad Rey Juan Carlos -yliopistossa Madridissa ja vierailevana professorina Prahan yliopistossa. Sekä alkuperäinen artikkeli että tämä käännös on julkaistu CC-BY-lisenssin alla.)

Asioita

Joukko sekalaisia asioita:

  • Ensi perjantaina 11.12. on Jyväskylässä jälleen Liberaalimafia, Gastropub Jalossa klo 19 alkaen (ks. Facebook-event). Torstaina klo 18 Liberaalimafiat löytyvät Helsingistä (OlutRavintola Kaisla, Vilhonkatu 4) ja uutena Tampereelta (Irish bar O’Connells, yläkerta/kirjasto, Rautatienkatu 24)!
  • Liberaalien kannattajakortteja voi nyt täyttää verkossa niin, että vastaanottaja maksaa postimaksun: puolueeksi.liberaalit.fi.
  • Ihme ja kumma!, hyviä talousaiheisia kirjoja on alettu jälleen julkaista suomeksi myös paperimuodossa. Murray N. Rothbardin Mitä valtio on tehnyt rahallemme? ja Jim Coxin Ytimekäs opas talouteen löytyvät pian kirjakaupoista, ja jo nyt niitä voi ennakkotilata kustantajan verkkokaupasta (linkit edellä). Hinnat eivät päätä huimaa, itsekin tilasin jo molemmat kirjat. Taloudenperusteet.comista löytyy sähköisenä paljon muutakin.
  • Maanantaina TV1 klo 20:00 MOT: Ilmastogate. Salatut kansiot paljastavat ilmastotutkijoiden eliitin likaiset temput.

Mistä inflaatio tulee?

Lähes jokaiselta löytynee kotoa Monopoli-lautapeli. On aika kaivaa se esiin ja tehdä pieni käytännön koe. Ensinnäkin, kerää kiva peliporukka, mitä enemmän pelaajia, sen hauskempaa tietenkin. Varatkaa aikaa ainakin kahdelle pelille.

Pelatkaa ensin yksi peli Monopolin oikeilla säännöillä. Jos Monopolia tulee pelattua usein ja pelin kulku on hyvin tuttu, tämän voi jättää väliin, muutoin se kannattaa ehdottomasti pelata ensin.

Toinen peli pelataan hieman muunnelluilla säännöillä. Kun pelin alkuvalmistelut on tehty, kaikki ylijääneet rahat siirretään syrjään. Peli pelataan muuten normaalisti, mutta pankissa (jota voinee kutsua tässä yhteydessä myös valtioksi) ei ole välttämättä aina rahaa, vaan sitä kertyy vasta maksetuista veroista, tonttien hinnoista, rakentamisesta, yms. Jos pankissa ei satu olemaan rahaa, kun kuljet lähtöruudun kautta tai saat jonkun muun palkkion, et saa kyseistä palkkiota, et nyt etkä myöhemmin, eli pankki ei jää sinulle velkaa.

Tämä toinen pelimuoto simuloi tilannetta, jossa valtio ei paina lisää rahaa vaan taloudessa kiertävän rahan määrä on vakio. Sivutuotteena se simuloi erityisen tehotonta tulonsiirtojärjestelmää, mutta sillä on vähemmän merkitystä.

Kuinka toinen peli eroaa ensimmäisestä? Halutessanne voitte pitää kirjaa kummankin pelin kulusta. Sellainen varoituksen sana, että toinen peli saattaa olla hieman pidempi, joten aikaa kannattaa varata hyvin. Jos omaat hyvän mielikuvituksen, mutta et itse peliä tai peliporukkaa, voit myös pohdiskella pelien eroja pelaamatta. Vastauksia kommentteihin. :)

Rahaa painamalla ei päästä eroon verotuksesta

Nimimerkki G3org3 Orw3ll/Nimi on useammin kuin kerran tämän blogin kommenteissa ehdottanut, että verotus voitaisiin lopettaa, jos valtio ottaisi itselleen (keskuspankilta) oikeuden painaa rahaa ja kustantaisi julkiset palvelut painamillaan rahoilla. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siinä, että nykyinen verotus vastaa Suomessa työväestöön kohdistuvaa noin miljoonan henkilötyövuoden orjuutta, mutta siirtyminen verotuksesta rahan painamiseen ei muuttaisi tätä asiaa ratkaisevasti.

Edelleen täytyy pitää mielessä se, mitä raha oikeasti on. Se on vain vaihdon väline, ei siis mikään itseisarvo tai päämäärä. Rahaa ei voi syödä eikä se ei pidä lämpimänä talvella. Rahalla voi kuitenkin ostaa ruokaa ja lämpöä. Tämä on kolikon yksi puoli.

Toinen puoli, vähintään yhtä tärkeä, on se, että rahaa saa tuottamalla markkinoille tuotteita ja palveluita. Toisin sanoen raha toimii vaihdonvälineenä molempiin suuntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että voit hankkia muiden tuottamia tuotteita ja palveluita vain siksi, että olet myös itse tuottanut tuotteita ja palveluita muille. Jos esimerkiksi olet automekaanikko, raha vain helpottaa autonkorjauspalveluidesi vaihtamista vaikkapa ruokaan ja lämpöön, muista asioista puhumattakaan.

Jos taas olet valtio ja otat oikeudeksesi painaa lisää rahaa ja ostaa sillä tarvitsemiasi tuotteita ja palveluita, niin et tule antaneeksi vaihdossa mitään. Painokoneita pyörittävä ja painamansa rahan käyttämiseen pakottava valtio siis ottaa (ei osta, koska ostaminen on vaihtamista) käyttöönsä tuotteita ja palveluita. Vaikka tällaisen valtion ei tarvitsisi verottaa kansalaisiaan suoraan, vaikutus olisi käytännössä sama, sillä valtio edelleen käytännössä orjuuttaisi kansalaisiaan. Vaikutus voisi toki kohdistua eri ihmisiin eri tavalla kuin suora verotus. (Tämä myös havainnollistaa tehokkaasti, kuinka valtio ei koskaan tuota mitään, vaan ainoastaan kuluttaa.)

Itse asiassa (ja tämä on varmasti sekä ensimmäinen että viimeinen kerta, kun meikäpoika puolustelee verotusta!) verotus on todennäköisesti parempi tapa hoitaa kansalaisten orjuuttaminen. Ensinnäkin se on läpinäkyvämpi kuin valtion oma setelirahoitus, jonka kohdistumisesta kansalaisiin edes valtio itse ei varmasti pysyisi kärryillä. Toisekseen setelirahoitus käytännössä välttämättä aiheuttaisi inflaatiota, jolloin sen haittavaikutukset kohdistuisivat verotustakin pahemmin juuri heikoimpaan väestönosaan eli niihin, joille uusi raha kiertäisi viimeisenä.

Verotus on kyllä lopetettava, mutta huonoa ei kannata korvata huonommalla. Sen sijaan tien verotuksen leikkaamiseen on lähdettävä julkisten menojen leikkaamisesta. Valtion on yksinkertaisesti kulutettava vähemmän, jotta kansalaiset voisivat kuluttaa ja investoida enemmän.