Lasten päivähoito julkisena palveluna

Subjektiivinen päivähoito-oikeus nousee silloin tällöin poliittisen keskustelun aiheeksi. Päivähoitokysymykseen suhtaudun siten, että sekin asia kuuluu mielestäni yksin vanhempien ratkaistavaksi. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja tuet vääristävät tilannetta, vanhemmat tekisivät erilaisia päätöksiä ilman niitä.

Yhteiskunnan järjestämässä päivähoidossa (kuten muissakin yhteiskunnan palveluissa) on erotettava kaksi asiaa: palvelun kustantaminen verovaroista ja palvelun tuottaminen.

Nykyään on täysin väärin olettaa, että jotain palvelua (kuten päivähoitoa) ei tuotettaisi, jos yhteiskunta ei sitä tuottaisi. Yritysmaailma on myös opettanut, että monialaiset organisaatiot ovat hyvin harvoin tehokkaita, joten jokaisen organisaation kannattaa keskittyä ydinosaamiseensa ja ulkoistaa muut osansa.

Jos sitten oletetaan, että yhteiskunnan ydinosaaminen liittyy enemmän yhteiseen päätöksentekoon kuin päivähoitopalvelujen käytännön asioihin, niin pelkästään näistä lähtökohdista päästään siihen, että yhteiskunnan ei pitäisi toimia päivähoitopalveluiden (ja muiden vastaavien palvelujen) tuottajana.

Tämä johtopäätös ei sulje pois yhteiskunnan osallistumista kyseisten palvelujen kustantamiseen. Toisin sanoen ko. palvelut voitaisiin kustantaa verovaroista, vaikka ne olisivatkin yksityisten yritysten (esim. perhepäivähoitaja voisi olla yksityisyrittäjä) tuottamia.

Mietitäänpäs sitten sitä kustannuspuolta. Päivähoitopalveluthan rahoitetaan osittain palvelumaksuilla (eli vanhemmat maksavat kuukausittain maksua, joka riippuu heidän tuloistaan) ja suuremmalta osin verovaroista. Verovarat tulevat kaikilta kansalaisilta. Tässä tapauksessa veronmaksajat voidaan jakaa kahteen ryhmään, eli sellaisiin, jotka itse ovat päivähoitoikäisten vanhempia ja sellaisiin, jotka eivät ole.

Ensimmäisen ryhmän kohdalla kyse on rahan kierrättämisestä valtion kautta heille itselleen, eli he tukevat itse itseään eli maksavat veroina palveluista, joita itse saavat. Yksinkertaisempi, tehokkaampi ja paremmin kohdistuva ratkaisu heidän kohdallaan olisi se, että he maksaisivat kyseiset rahat itse suoraan palveluntuottajille. Jäisi välistä pois byrokratiankin kustannukset.

Toinen ryhmä on sekalaisempi. Siihen kuuluu mm. sellaisia, jotka ovat aiemmin olleet päivähoitopalvelujen asiakkaita, toisia, jotka tulevat myöhemmin olemaan asiakkaita, ja kolmansia, jotka eivät ikinä saa tai hanki lapsia, joten eivät myös ole ko. palveluiden asiakaskunnassa. Yhteistä tähän ryhmään kuuluville on se, että he kaikki maksavat veroissa palveluista, joita he eivät itse saa.

Toki, osa heistä on ollut tai tulee olemaan myös saamapuolella, mutta hyvin harva heistä jää pysyvästi nettosaajaksi, veroja kun maksetaan helposti jopa 40 vuotta, mutta päivähoitopalveluja käytetään harvoin pidempään kuin viidestä kymmeneen vuotta, jos sitäkään. Osa heistä (sekä tarkoituksella että vastentahtoisesti lapsettomat ja muuten päivähoitopalveluja käyttämättömät) puolestaan ovat koko ikänsä maksupuolella.

Joka tapauksessa, vaikka osa tai jopa kaikki kakkosryhmästä maksaisivatkin päivähoitoveronsa mielellään, nykykäytäntö ei kysy heidän mielipidettään, vaan pistää aseen heidän ohimolleen ja ottaa rahat sinänsä hyvään tarkoitukseen väkisin. Yhteiskunnalla ei voi olla sellaista oikeutta, koska yhdelläkään yhteiskunnan yksittäisellä jäsenellä ei ole sellaista oikeutta.

Millään ryhmällä ei voi olla enempää oikeuksia kuin sen jäsenillä. Jos joku yksittäinen henkilö tekee tuollaista, sitä kutsutaan rikollisuudeksi. Jos joku ryhmä tekee tuollaista, sitä kutsutaan järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Ja ei, yksittäisen henkilön tai mafian suorittamaa ryöstöä ei yhtään lievennä se, että rikollinen ostaa osalla ryöstösaaliistaan uhrilleen jotain palvelua, jota tämä saattaa tarvita tai olla tarvitsematta. Ei ole lieventävä asianhaara siis yhteiskunnankaan kohdalla.

Ei, en kannata yhteiskunnan järjestämää -- en sen tuottamaa enkä kustantamaa -- päivähoitoa. Vapaaehtoisen kanssakäymisen kautta saavutettaisiin siinäkin kaikille osapuolille paras lopputulos.

Sama järkeily koskee toki muitakin julkisia palveluita. Kaikki niistä maksavat, toiset enemmän, toiset vähemmän, ja kutakin palvelua käyttää vain osa. Kun nämä oikein ynnättäisiin, selviäisi, että suurin osa maksamistamme verovaroista palautuu meille itsellemme takaisin, vain pieni osa niistä menee vähempiosaisille, mahdollisesti sitä jopa suurempi osa menee parempiosaisille ja tietenkin järisyttävä osa itse koneiston pyörittämiseen. Järkee vai ei? No ei. 

 

[Tämä kirjoitus on hieman muokattu uudelleenjulkaisu 24.8.2009 kirjoittamastani alkuperäisestä kommentista.]