Asioita

Joukko sekalaisia asioita:

  • Ensi perjantaina 11.12. on Jyväskylässä jälleen Liberaalimafia, Gastropub Jalossa klo 19 alkaen (ks. Facebook-event). Torstaina klo 18 Liberaalimafiat löytyvät Helsingistä (OlutRavintola Kaisla, Vilhonkatu 4) ja uutena Tampereelta (Irish bar O’Connells, yläkerta/kirjasto, Rautatienkatu 24)!
  • Liberaalien kannattajakortteja voi nyt täyttää verkossa niin, että vastaanottaja maksaa postimaksun: puolueeksi.liberaalit.fi.
  • Ihme ja kumma!, hyviä talousaiheisia kirjoja on alettu jälleen julkaista suomeksi myös paperimuodossa. Murray N. Rothbardin Mitä valtio on tehnyt rahallemme? ja Jim Coxin Ytimekäs opas talouteen löytyvät pian kirjakaupoista, ja jo nyt niitä voi ennakkotilata kustantajan verkkokaupasta (linkit edellä). Hinnat eivät päätä huimaa, itsekin tilasin jo molemmat kirjat. Taloudenperusteet.comista löytyy sähköisenä paljon muutakin.
  • Maanantaina TV1 klo 20:00 MOT: Ilmastogate. Salatut kansiot paljastavat ilmastotutkijoiden eliitin likaiset temput.

Kymmenen syytä orjuuden puolesta

Orjuutta on ollut olemassa tuhansia vuosia, kaikenlaisissa yhteiskunnassa ja kaikkialla maailmassa. Aikoinaan ihmisyhteisöjen kuvitteleminenkin ilman orjuutta vaati äärimmäisiä ponnisteluja. Silti, silloin tällöin, omalaatuisia toisinajattelijoita ilmaantui vastustamaan sitä, useimmat heistä väittäen, että orjuus on moraalinen kauhistus ja siksi ihmisten pitäisi päästä eroon siitä. Orjuuden lakkauttamisen kannattajat saivat yleensä kohdata reaktioita aina lievästä huvittuneisuudesta rajuun paheksuntaan ja jopa väkivaltaisiin hyökkäyksiin.

Kun ihmiset vaivautuivat antamaan perusteluja orjuuden lakkauttamisen vastustamiselle, he esittivät hyvin erilaisia ajatuksia. Tässä kymmenen sellaista ideaa, joihin kirjoittaja on törmännyt lähdekirjallisuudessa.

1. Orjuus on luonnollista. Ihmiset ovat erilaisia ja meidän täytyy jopa odottaakin, että tietyillä tavoilla ylivertaiset ihmiset — esimerkiksi, älykkäämmät, moraalisemmat, tietävämmät, teknologisesti taitavammat tai taistelukykyisemmät — tekevät itsestään näissä suhteissa heikompien herroja ja omistajia. Abraham Lincoln esitti tämän idean eräässä kuuluisista vuoden 1858 väittelyistään senaattori Stephen Douglasin kanssa: ”Valkoisen ja mustan rodun välillä on fyysinen eroavaisuus, jonka uskon ikiajoiksi estävän näiden kahden rodun elämisen keskenään sosiaalisesti ja poliittisesti tasavertaisina. Ja sikäli kun ne eivät voi tasavertaisina elää, niin kauan kuin he elävät keskenään, täytyy heidän välillään olla ylivertaisen ja alistetun suhde, ja minä kenen tahansa muunkin ihmisen lailla suosin sitä, että ylivertainen asema annetaan valkoiselle rodulle.”

2. Orjuutta on aina olut. Tämä perustelu on esimerkki loogisesta virheestä nimeltä argumentum ad antiquitatem (argumentti antiikkisuudesta tai perinteestä). Siitä huolimatta se vakuutti ihmisiä asiasta, erityisesti konservatiivisuuteen kallellaan olleita. Jopa muut kuin konservatiivit saattoivat antaa sille painoa sillä periaatteella, että vaikka emme ymmärrä miksi jokin sosiaalinen instituutio kestää, sen pysyvyys saattaa olla hyvin perustelua logiikalla, jota emme vain vielä ole ymmärtäneet.

3. Maailman jokaisessa yhteiskunnassa esiintyy orjuutta. Ääneenlausumaton korollaari tästä on se, että jokaisessa yhteiskunnassa täytyy esiintyä orjuutta. Monelle ihmiselle jonkin instituution yleisyys näyttää olevan riittävä perustelu sen tarpeellisuudesta. Ehkäpä on niin, kuten eräs väitteen versio menee, että jokaisessa yhteiskunnassa on orjuutta, koska tietynlaiset työtehtävät ovat niin vaikeita tai alentavia, että vapaa ihminen ei niitä suostuisi tekemään, joten jos meillä ei olisi orjia tekemässä kyseisiä töitä, ne eivät tule tehdyiksi lainkaan. Jonkun, kuten Vanhassa Etelässä sanottiin, täytyy puhdistaa likakaivo, ja vapaat ihmiset eivät voi sietää sellaista tointa.

4. Orjat eivät pysty huolehtimaan itsestään. Tämä idea oli suosittu Yhdysvalloissa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella sellaistenkin ihmisten kuin George Washingtonin ja Thomas Jeffersonin keskuudessa, jotka pitivät orjuutta moraalisesti arveluttavana, mutta pitivät silti orjia saadakseen näiltä palvelua ja tuloja näiden ”palvelijoiden” (kuten he mielellään orjia kutsuivat) pakolla tekemistä tuotteista. Olisi julmaa vapauttaa ihmisiä, jotka vapauduttuaan vain vaipuisivat epätoivoon ja kurjuuteen.

5. Ilman omistajia orjat kuolisivat pois. Tämä idea on edeltävän äärimuoto. Vielä senkin jälkeen kun orjuus oli lakkautettu Yhdysvalloissa vuonna 1865, monet ihmiset jatkoivat tämän ajatuksen esittämistä. Pohjoisen journalistit, jotka matkasivat Etelään heti sisällissodan jälkeen, näkivät kuinka mustat olivat todellakin ilmeisesti kuolemassa sukupuuttoon korkean kuolleisuutensa, alhaisen syntyvyytensä ja toivottoman taloudellisen tilanteensa vuoksi. Surullista mutta totta, jotkut tarkkailijat julistivat, vapautetut orjat tosiaan olivat taitamattomia, laiskoja tai moraalittomia käyttäytyäkseen rotunsa eloonjääntiä tukevilla tavoilla.

6. Siellä missä rahvas on vapaata, heidän asiansa ovat jopa huonomminkin kuin orjilla. Tämä argumentti sai suosiota Etelässä viimeisinä vuosikymmeninä ennen sisällissotaa. Sen johtava edistäjä oli orjuusmyönteinen kirjailija George Fitzhugh, jonka teosten otsikot puhuvat puolestaan: ”Sosiologiaa Etelälle, eli vapaan yhteiskunnan epäonnistuminen” (1854) ja ”Kannibaaleja kaikki tyynni!, eli orjat ilman isäntiä” (1857). Fitzhugh otti ilmeisesti voimakkaasti vaikutteita taantumukselliselta ja rasistiselta skotlantilaiselta kirjailijalta nimeltä Thomas Carlyle. Ilmaus ”palkkaorja” toistaa edelleen tätä Yhdysvaltain sisällissotaa edeltänyttä maailmankatsomusta. Sosiologisille teorioilleen uskollisena Fitzhugh halusikin laajentaa orjuuden Yhdysvalloissa myös valkoiseen työväestöön heidän omaksi parhaakseen!

7. Orjuuden lakkauttaminen johtaisi valtaisaan verenvuodatukseen ja muihin pahuuksiin. Yhdysvalloissa monet olettivat, että orjien isännät eivät koskaan sallisi orjajärjestelmän lakkauttamista taistelematta viimeiseen asti sen puolesta. Totta tosiaan, kun Konfederaatio ja Liittovaltio ryhtyivät sisällissotaan — välittämättä nyt siitä, että ensisijainen kysymys sodassa ei ollut orjuuden lakkauttaminen, vaan yhdentoista eteläisen osavaltion irtautuminen liittovaltiosta — valtaisaa verenvuodatusta ja muita pahuuksia todellakin seurasi. Nämä traagiset tapahtuvat todistivat monien mielestä oikeaksi heidän vastustuksensa orjuuden lakkauttamiselle. (He mitä ilmeisimmin eivät välittäneet siitä, että Haitia lukuunottamatta orjuus lakkautettiin kaikkialla muualla läntisessä maailmassa ilman laajamittaista väkivaltaa.)

8. Ilman orjuutta entiset orjat pääsisivät valloilleen ja raiskaisivat, tappaisivat ja yleensäkin aiheuttaisivat sekasortoa. Yhteiskuntajärjestyksen takaamiseksi orjuuden lakkauttaminen oli siis poissuljettua. Etelävaltiolaiset elivätkin jatkuvassa orjakapinoiden pelossa. Pohjoisvaltiolaiset puolestaan totesivat omien naapurustojensa tilanteen riittävän sietämättömäksi 1800-luvun puolivälissä, kun laumoittain juopuneita ja huonosti käyttäytyviä irlantilaisia muutti maahan 1840- ja 1850-luvuilla. Vapautettujen mustien, joista irlantilaiset eivät juuri pitäneet, päästäminen samoille kaduille olisi käytännössä taannut sosiaalisen kaaoksen.

9. Orjuudesta eroon pääseminen on typerän utopistinen ja epäkäytännöllinen ajatus. Vain omituiset haaveilijat saattavat ehdottaa jotain niin mielipuolista. Vakavat ihmiset eivät voi hukata aikaansa noin kaukaahaettujen ideoiden pohtimiseen.

10. Unohtakaa orjuuden lakkauttaminen. Paljon parempi suunnitelma on pitää orjat riittävän hyvin ruokittuina, vaatetettuina, asutettuina ja silloin tällöin viihdytettyinä ja saada heidät olemaan ajattelematta riistoaan kannustamalla heitä keskittymään parempaan elämään, joka heitä odottaa tuonpuoleisessa. Emme voi odottaa reiluutta tai oikeutta tässä elämässä, mutta kaikki meistä, orjat mukaanlukien, voivat haaveilla elämän helppoudesta ja ilosta paratiisissa.

Aikoinaan lukemattomat ihmiset kokivat yhden tai useamman edellämainituista syistä riittävinä perusteluina vastustaa orjuuden lakkauttamista. Silti jälkikäteen, jokainen näistä väitteistä on selvästi heikko — enemmänkin ne ovat yrityksiä järkeistää käyttäytymistä kuin todellisia, kestäviä perusteluja.

Nykyisin näitä samoja perusteluja tai hyvin samankaltaisia väitteitä käyttävät erilaisen lakkauttamisliikkeen vastustajat. Vaatimus kuuluu, että valtiot sellaisina kuin tunnemme ne — monopolistiset, yksilöiltä suostumusta kysymättä toimivat aseistetut ryhmät, jotka vaativat kuuliaisuutta ja verojen maksua — tulisi lakkauttaa. Kirjoittaja jättää harjoitukseksi lukijalle päättää, ovatko edellämainitut perustelut yhtään sen vakuuttavampia tässä suhteessa kuin ne olivat orjuuden lakkauttamisen kohdalla.

(Tämä kirjoitus on vapaa käännös Robert Higgsin artikkelista Ten Reasons Not to Abolish Slavery, joka on julkaistu The Freeman -lehdessä joulukuussa 2009 [vol. 59, issue 10]. Kiitos linkistä Santulle.)

Mielipidekirjoitus: Kapitalismin tilalle talouspasifismi

Kapitalismin tilalle talouspasifismi

Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa (16.11.) referoitiin BBC:n kyselytutkimusta, jonka mukaan kapitalismista ei maailmalla pidetä, mutta ei pidetä sosialismistakaan, vaan nykyjärjestelmään kaivataan lisää uudistuksia ja sääntelyä tai se pitäisi korvata jopa kokonaan uudella järjestelmällä.

Kannatan täysin nykyisen talousjärjestelmän korvaamista uudella ja ehdotankin tilalle talouspasifismia. Lyhyesti talouspasifismissa on kyse samasta kuin tunnetummassa tavallisessa pasifismissakin eli väkivallan vastustamisesta. Talouspasifismi menee tosin tavallista pasifismia pidemmälle ja fyysisen väkivallan lisäksi se vastustaa myös kaikkia muita väkivallan muotoja, kuten taloudellista ja poliittista pakottamista, joskin itsepuolustuksen väkivaltaa vastaan talouspasifismi hyväksyy.

Esimerkkeinä mainittakoon, että talouspasifismi ei olisi hyväksynyt yhdysvaltalaista lakia, joka pakotti pankit antamaan asuntolainoja myös luottokelvottomille kansalaisille. Talouspasifismi ei myöskään olisi hyväksynyt amerikkalaista sääntelyä, joka pakotti pankit hajauttamaan kelvottomien asuntolainojen riskit mielikuvituksellisiin arvopapereihin. Niin ikään hyväksymättä olisi jäänyt keinotekoisen alhaisten, sairaaseen luotonottoon yllyttäneiden korkojen pakottaminen markkinoille.

On huomattava, että vaikka nykyinen globaali lama on monien muidenkin syiden summa, niin jos yksi tai useampi noista kolmesta asiasta olisi jäänyt toteutumatta, laman käynnistänyttä subprime-kriisiä ei olisi edes syntynyt. Talouspasifismi olisi jo periaatteellisista syistä torjunut kaikki kolme mainittua asiaa.

Talouspasifismi olisi mullistava uudistus. Sen ehdottoman kielteinen suhtautuminen väkivaltaan kaikissa muodoissaan olisi lähtökohta rauhanomaiselle yhteiskunnalle, jossa vauraus leviää yrittäjyyden ja työnteon kautta, ja jossa ristiriidat ratkaistaan neuvottelemalla eikä väkivalloin tai pakkovallalla.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Keski-Suomen Liberaalit ry
Jyväskylä

(Tämä kirjoitus on lähetetty Keskisuomalaisen yleisönosastolle 16.11.2009. Lue myös aiempi kyseistä BBC:n tutkimusta käsitellyt kirjoitukseni täältä. Päivitys: Ksml julkaisi kirjoitukseni tänään 17.11.2009.)

Ilmastonmuutos ja libertarismi

Vapaasana.netin Heli Parkkinen kirjoitti sinänsä ihan asiallisen ja kiihkottoman jutun ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka hän epäilee libertaareilla olevan pakonomainen tarve vastustaa valtavirran ilmastonmuutosteoriaa. Uskokaa tai älkää, mutta harrastan toisinaan itsetutkiskelua jopa siinä määrin, että olen tätä samaa kysymystä miettinyt itsekin: epäilenkö ihmisen osuutta ilmastonmuutokseen vain siksi, että olen libertaari ja poliittinen ”ilmastonsuojelu” on mitä suurimmassa määrin vapauden vastaista. Parkkisen kirjoitus sai minut miettimään asiaa jälleen kerran, mutta vastaus on edelleen sama: ei, AGW-epäilyni ei johdu libertaariudestani.

En tiedä onko se merkki jostain henkisestä ongelmasta, mutta epäilen usein itseäni. Epäilen, olenko oikeassa ilmastonmuutoksen suhteen. Epäilen, olenko oikeassa talous- ja yhteiskuntateorian suhteen. Epäilen käsityksiäni myös monesta, monesta muusta maailman ihmeellisestä asiasta. Tietoni ovat väistämättä puutteelliset — kuten kenen tahansa muunkin — joten saatan olla väärässä. Usein olen ollutkin, googlatkaa vaikka. Suurempien henkisten pipien välttämiseksi pyrin kuitenkin olemaan tietoisesti väärässä mahdollisimman vähän aikaa ja siksi korjaan sellaisen tilan nopeasti muuttamalla käsityksiäni.

Vaikka siis toisinaan epäilenkin käsityksiäni, pidän niitä todennäköisesti tai todennäköisimmin oikeina. Onhan se nyt selvää, että jos takertuisin käsitykseen, jota pitäisin todennäköisesti vääränä, niin käytännössä valehtelisin sekä itselleni että muille. Arvojeni oikeellisuutta en kuitenkaan epäile, eikä valehtelu kuulu niihin.

Ilmastonmuutos (joka nykyisin terminä viittaa teoriaan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eikä ilmaston luonnolliseen vaihteluun) ja libertarismi ovat ainakin siinä suhteessa täysin erilaisia asioita, että ensimmäinen on periaatteessa tieteellinen kysymys ja toinen on arvomaailma, josta seuraa tiettyjä yhteiskuntateoreettisia näkemyksiä. Olisi kuitenkin käytännössä uskonnollista lähteä tekemään tiedettä koskevia johtopäätöksiä arvojen pohjalta, joten jos joku sanoo — enkä usko, että oikeasti kukaan sanoo — että ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, koska ilmastonmuutoksen vastaiset toimenpiteet rajoittavat ihmisten vapauksia, niin hän on tietenkin mitä ilmeisimmin väärässä.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole yksinomaan, eikä nykyisin edes ensisijaisesti tieteellinen kysymys. Se on suurelta (ellei jopa suurimmalta) osin politiikkaa. Poliitikot ja poliittiset järjestöt väittävät tietävänsä asian varmaksi. Heidän mukaansa meidän on pakko toimia ja vieläpä pian, sillä aika on loppumassa. He eivät epäile lainkaan. Eivät, vaikka heidän siteeraamaansa tiedemiehet varmasti epäilevät. Jokainen tiedemies tietää voivansa olla väärässä, vaikka pitääkin nykyistä käsitystään todennäköisimmin oikeana.

Ei tiedemiehilläkään (eikä -naisilla) ole kaikista erittäin monimutkaiseen ilmastonmuutoskysymykseen liittyvistä aiheista tarjota edes todennäköistä vastausta. Jopa YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC myöntää, että monesta keskeisestäkin kysymyksestä tieteellisen ymmärryksen taso on alhainen. Yksi sellaisista kysymyksistä on pilvisyyden nettovaikutus, joka yksinäänkin voi olla riittävän suuri negatiivinen palaute hillitäkseen merkittävästi ihmisen tuottaman hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta tai jopa kumotakseen sen.

IPCC ei myöskään ole varma, vaan ainoastaan pitää ihmisen syyllisyyttä todennäköisenä. Se on terve, tieteellinen lähestymistapa, vaikka IPCC:n toimintatavat eivät ihan aina sitä kuitenkaan ole. Esimerkiksi IPCC:n edellinen tieteellinen loppuraportti (AR4) julkaistiin vasta kuukausikaupalla poliittisen yhteenvedon (SPM) kirjoittamisen jälkeen, jotta tieteellinen osuus ehdittiin korjata sellaiseksi, että se ei olisi kovin pahasti ristiriidassa poliittisen yhteenvedon kanssa, kuten edellisen loppuraportin (TAR) kanssa kävi.

Poliittisen kentän lisäksi ilmastonmuutoskysymys sivuaa arvoja. Kaikki tiedemiehet ja muut osanottajat kun eivät ole aivan avoimia, rehellisiä ja tieteen periaatteita orjallisesti noudattavia. No, ihmisiähän hekin toki ovat. Silti esimerkiksi leikkisästi Lätkätiimiksi (The Hockey Team) kutsutun tiedemiesjoukon edesottamukset ovat sitä luokkaa, että pelkästään niistä kuuleminen saa minut epäilevälle kannalle.

Jos esimerkiksi arvostetun tieteellisen julkaisun, oli se sitten Nature, Science tai Philosophical Transactions of the Royal Society B, julkaisusäännöt edellyttävät tutkimusten lähdeaineistojen julkista arkistointia, niin johan siinä on jotain ihmeellistä, jos joku tutkija ei halua julkaista lähdeaineistojaan vielä kymmenenkään vuoden päästä! Käsittääkseni kaikista muista (?) tieteenaloista poiketen tällainen käytös on kuitenkin arkipäivää ilmastotieteessä, erityisesti Lätkätiimiin kuuluvien tutkijoiden kohdalla. Jos ilmastonmuutos on kerran niin varma asia, miksi dataa pitää pimittää? Jos ilmastonmuutos on kerran niin vakava asia, miksi dataa annetaan pimittää?

Kyllä, henkilökohtainen arvomaailmani jonkin verran vaikuttaa käsityksiini ilmastonmuutosteoriasta, mutta ei niinkään tieteellisten tulosten vaan enemmänkin metodologian osalta. Tosin luulen, että riippumatta kuulijan arvomaailmasta joidenkin yksityiskohtien kertomatta jättäminen tai suoranainen pimittäminen herättää epäilyksiä. Asiaa voi verrata vaikkapa käytettyjen autojen kauppaan. Ostaisitko, jos myyjä kieltäytyisi näyttämästä huoltokirjaa?

Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että libertarismin ja AGW-epäilyn meemit ovat jossain määrin kytkeytyneet, siis että samoilla ihmisillä tapaa olla molemmat käsitykset. Useammin kuitenkin niin, että libertaari epäilee ilmastoteoriaa kuin ilmastoteoriaa epäilevä olisi libertaari. Ymmärrän siis hyvin, mistä Parkkinen on lähtenyt jutussaan liikkeelle.

Omalla kohdallani asia on kyllä viime kädessä harvinaisen yksinkertainen: epäilin AGW-teoriaa ainakin jo vuonna 2002 (valitettavasti vielä viime vuonna bongaamastani todisteesta ei taida olla jäljellä muuta kuin tämä hakutulos ja valitettavasti muistini on niin huono, etten muista tarkalleen, milloin aloin epäillä) ja libertaari minusta on tullut vasta muutamana viime vuotena. Esimerkiksi vielä vuonna 2004 olin Vasemmistoliiton sitoutumaton kunnallisvaaliehdokas, joskin silloin jo kovasti vasemmistolaisuudesta pois liukumassa havaittuani jälleen kerran olleeni väärässä.

Kunnallinen jätehuolto: sivistymätöntä!

Tämä artikkeli on suomennos Jeffrey A. Tuckerin artikkelista Municipalized Trash: It’s Uncivilized. Alkuperäisen kirjoituksen — kuten myös suomennoksen — lisenssi on CC 3.0 BY.

Ajaessani töihin tänään näin ylipursuavia roska-astioita ja täpötäysiä kaupungin roskalavoja. Ne haisevat. Se on iljettävää. Se on sivistymätöntä. Se on luultavasti jossain määrin vaarallista.

On yleinen vapaapäivä, joten näiden luotaantyöntävien jätösten korjaamiseen palkatut julkishallinnon työntekijät eivät tietenkään voi tehdä töitä, vaikka yksityisten rakennusfirmojen työntekijät käyttävät ylimääräisen työajan tehokkaasti hyväkseen.

Sama pätee kotitalousjätteisiin: jätteet haetaan kerran viikossa — aikataulun mukaisesti — etkä voi tehdä mitään saadaksesi roskasi noudetuiksi useammin. Se on suunniteltu juttu, etkös nyt tiedä, ja jos tuotat enemmän jätteitä kuin kaupungin kerran viikossa kiertävät kuljetukset voivat ottaa mukaan, se on sinun ongelmasi, ei kaupungin.

Juuri se asia, mitä ihmiset pelkäävät yksityisesti hoidetussa jätehuollossa — eli että jätteet kasautuisivat kaikkialle eikä kukaan tekisi asialle mitään — näyttää olevan normaalia toimintaa kunnallisessa jätehuollossa. Mutta siitä emme välitä. Miksi?

Ennen kuin tartumme tähän asiaan, todettakoon ensin, että jätteet ovat vakava asia. [Amerikkalainen tärkeä konservatiivivaikuttaja] William F. Buckley torui aikoinaan libertaareja siitä, että nämä vaivautuivat käsittelemään sellaisia mitättömiä asioita kuin jäteongelmaa, kun hän itse pelotteli väestöä ydinsodalla.

”Koko libertaarien mahdollisuus tuntea ylemmyyttä järjestäessään mukatärkeitä pieniä seminaarejaan mitättömistä asioista kuten kunnallisen jätehuollon yksityistämisestä, on vain konservatiivien vihollisen kestämiseksi tekemän uhrautuvuuden ansiota”, Buckley kirjoitti vuonna 1961.

Tosiaan, pieniä seminaareja. Seminaareja sellaisista asioista kuin ruton välttäminen. Ihmiskunnalla on jonkin verran kokemusta kelvottomasta jätehuollosta, ja ne kokemukset ovat olleet tappavia. Ruttoepidemiat pyyhkäisivät yli antiikin yhteiskuntien suurinpiirtein puolen vuosisadan välein, lähinnä hyvän puhtaanapidon puutteen vuoksi. Euroopan Musta Surma olisi vältetty paremmalla puhtaanapidolla ja kunnollisella jätehuollolla, sen sijaan että jätteiden annettiin kerääntyä kaduille.

Historian taistelu kehittyneen maailman ruton kanssa päättyi kapitalismin nousun aikaan myöhäisellä keskiajalla, eikä se ole mikään ihme. Pääoman muodostumisen mukana syntyi innovaatioita myös jätteiden hävittämiseen, koska eläminen hygieenisissä olosuhteissa ja elossa pysyminen tuntuu olevan jollain tapaa tärkeää ihmisille. Tämän vuoksi suurimmat kehitysaskeleet jätehuollossa otettiin teollisen vallankumouksen aikoihin.

Ja täällä me olemme vuonna 2009, kaduille kertyvien haisevien jätteiden kanssa, pussit täynnä raakoja eläinten osia (kanaa, sikaa, nautaa, kalaa), käytettyjä vaippoja, mätäneviä munia ja dippikastikkeita, kasoissa, joita torakat ja rotat möyhivät ravinnon perässä. Tämä kaupungissa, joka ylpeilee siisteydellään.

Ja me siedämme tämän samasta syystä kuin siedämme kadonneet kirjeet, katujen kuopat, kehnot peruskoulut, arvoaan menettävän valuutan ja tukkeutuneen oikeusjärjestelmän: koska nämä palvelut ovat julkishallinnon monopolisoimia.

Nyt voit esittää kaikki haluamasi julkishyödykeargumentit teistä, kaduista ja oikeusistuimista, mutta jätehuolto ei ole rakettitiedettä ja voisi olla helposti vapaiden markkinoiden hoitamaa. Kaikki haluavat jätteet hävitetyiksi, ja sen parempi, mitä nopeammin.

Se tarkoittaa, että jätehuoltopalvelulle on kysyntää. On rahaa tehtäväksi. Ainoa tapa estää vapaiden markkinoiden ratkaisu tällaiseen asiaan on tehdä se laittomaksi.

Jos markkinat olisivat vastuussa, jätteet noudettaisiin varmasti useammin kuin kerran viikossa. Meidän ei tarvitsisi raahata jätepönttöjämme tien reunaan. Itse asiassa, meille annettaisiin useita erilaisia vaihtoehtoja jätteiden keräämiseen.

Jos tuottaisimme enemmän jätettä kuin meidän ”pitäisi”, emme saisi vihaisia kirjeitä kunnalta. Yksityiset jätehuoltoyritykset olisivat innoissaan. Saattaisimme maksaa palvelusta noutotiheyden mukaan tai kenties painon mukaan. Se jäisi markkinoiden ratkaistavaksi.

Jätehuoltopalveluita saattaisi jopa kohdata — pois se minusta — innovaatio, aivan kuin 1900-luvun alkupuolella, kun jätehuoltopalvelut olivat enimmäkseen yksityisiä. Ehkä asuntomme olisivat kiinteästi yhteydessä maanalaisiin jätehuoltoputkistoihin, jotka poistaisivat jätteet silmistämme yhdessä hujauksessa. Keittiöissämme saattaisi olla tehokkaita jätekouruja, jotka vievät jätteemme pois sitä mukaa kuin tuotamme niitä.

Mutta tämän kauhistuttavan jätehuollon kunnallistamisperinteen (tai kutsuisimmeko sitä neuvostoistamiseksi) vuoksi koko toimiala on juuttunut menneisyyteen, täysin immuunina kehitykselle ja modernisaatiolle.

Saamme kaikki uutisemme optisten kuitujen kautta, kuljemme ympäriinsä pienet langattomat puhelimet mukanamme pystyen milloin tahansa ottamaan yhteyden keneen tahansa missä tahansa, voimme tehdä digitaalisesti ostoksia kenen tahansa kauppiaan kanssa ympäri maailmaa. Mutta kun puhe on roskista, luotamme edelleen kerran viikossa kulkevaan, tiukasti aikataulutettuun jätteiden noutoon, jossa verovaroilla palkatut kuljettajat ajavat suuria, vanhanaikaisia roska-autoja.

Omassa kunnassani jopa roskapöntöt ovat julkishallinnon ostamia ja omistamia, aivan kuin yksityinen sektori ei olisi vielä keksinyt astiaa, johon voi laittaa asioita.

Joten miksi tämä järjestelmä kestää ja pysyy? Kysyin muutamilta ihmisiltä mielipiteitä, ja useimmiten vastaus liittyi jonkinlaiseen rakenteelliseen korruptioon. Jäteautoja valmistavat ja kaatopaikkoja ylläpitävät ihmiset ovat merkittäviä henkilöitä ja saavat jätehuoltosopimukset suhteilla. Ehkäpä niin, mutta miksi siedämme sitä?

Tämä saattaa kuulostaa absurdissa määrin hyväksyttävältä ajatukselta: avataan järjestelmä kilpailulle ja saamme innovaatiota.

Enkä tarkoita vain jätehuollon kilpailuttamista. Tarkoitan kunnallisen jätepalvelun lopettamista kokonaan ja jätehuollon jättämistä täysin yksityisten yrittäjien huoleksi. Nykyinen kerrassaan surkea, kaikkia esteettisiä arvoja loukkaava ja terveysriskejä synnyttävä meno ei voi millään jatkua.

Mitä tulee vanhaan konservatiivien väittämään, jonka mukaan libertaarit eivät ole riittävän huolestuneita Neuvostoliiton uhasta ja ovat liiankin huolestuneita jäteongelmasta, muistakaa, että Neuvostoliitto on ollutta ja mennyttä, mutta jäteongelma on edelleen arkipäivää.