Valtio pilaa kaiken, jopa ydinvoiman

Nyt taitaa olla aika vetää se kuuluisa punainen rasti seinään. Olen nimittäin kerrankin jostakin asiasta ainakin osittain samaa mieltä itsensä Satu Hassin (vihr.) kanssa! Usarin mukaan Hassi nimittäin blogaa, että laissa on porsaanreikä, joka käytännössä rajaa ydinonnettomuuksien korvausvelvollisuuden energiayhtiöille "kohtuulliseksi" ja jättää loput kustannukset veronmaksajien huoleksi. Tämähän ei ole lainkaan epätyypillistä valtioille, tuttua toimintaa muun muassa pankkikriiseistä ja muista vastaavista.

Likimain kaiken oleellisen asiasta sanoi Usarin uutisen perässä nimimerkki John Galt (kuka on John Galt?!) kirjottaessaan seuraavasti:

"Ydinvastuulain porsaanreiät ... on jätetty sinne tahallaan. Jos ydinvoimayhtiöt joutuisivat ylläpitämään riittävää vakuusrahastoa onnettomuuksien varalle, ydinvoima ei enää olisi kannattava tapa tuottaa sähköä. Ydinvoiman nykyinen kannattavuus johtuu siis siitä, että lähes kaiken riskin kantaa veronmaksaja.

Sama pätee ydinjätteen varastointiin, jonka kustannukset kaatuvat väistämättä veronmaksajille. Kuka oikeasti kuvittelee TVO:n olevan pystyssä vielä 100 vuoden kuluttua, ylläpitämässä jätevaraston valvontaa?"

Juurikin näin. Kuten nykyfilosofian mahtimies Stefan Molyneux'kin tuoreessa videossaan totesi, ydinvoima nykyisellään ei olisi kannattavaa, jos valtiot eivät rajaisi sen riskien vastuita voimayhtiöiltä. Stefan taisi jopa epäillä, että vapailla markkinoilla uraanifission riskit olisivat niin suuret, ettei niitä todennäköisesti kannattaisi edes vakuuttaa, jolloin ydinvoimalat olisivat todennäköisesti jääneet suurelta osin rakentamatta vapailla markkinoilla. 

Jos ydinvoimayhtiöillä olisi rajaton korvausvastuu, mitä allekirjoittaneen lisäksi ilmeisesti myös Satu Hassi kannattaa, vähänkin merkittävämpi ydinonnettomuus riittäisi todennäköisesti kaatamaan koko yhtiön. Tällöin vahingot eivät tietenkään tulisi korvatuiksi täysimääräisesti, jos vahinkojen määrä olisi yhtiön maksukykyä suurempi, mutta kysymyksessä on yhtiölle niin suuri riski - sen koko olemassaolo olisi uhattuna -, että ydinvoima joko jäisi rakentamatta tai se rakennettaisiin niin, että riski olisi äärimmäisen pieni ja kaikki turvatoimet olisivat niin kunnossa kuin suinkin mahdollista.

Lisäksi yhtiöiden kannattaisi keskittyä turvallisempiin ydinenergian muotoihin, kuten thoriumiin, joka on ilmeisesti hylätty siksi, että valtiot eivät olisi voineet saada siitä plutoniumia ydinaseisiin. Thoriumreaktorithan kun voivat käyttää polttoaineenaan mm. nykyisten reaktoreiden jätettä ja muuttaa sen vähemmän haitalliseen muotoon, jolloin loppusijoituksenkin tarve vähenee dramaattisesti.

Mutta koska valtiot ovat ottaneet asiakseen suojella energiayhtiöitä pankkien, maatalousyrittäjien ja monien muiden ohella, tässäkin mennään pieleen. Koska valtiot suosivat uraania ja rajaavat yhtiöiden vastuita, yhtiöillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa uraanivoimaa niin paljon kuin suinkin sallitaan ja yrittää tehdä sillä mahdollisimman paljon voittoa, muun muassa ylimääräisistä (siis muista kuin lain edellyttämistä) turvatoimista tinkien. Kysymyksessä on siis jälleen kerran valtion ja korporaatiokapitalismin epäpyhä liitto ja sen äpärät.

Vapailla markkinoilla meillä olisi vähemmän uraaniydinvoimaloita, ja nekin olisivat nykyistä turvallisempia. Lisäksi meillä olisi todennäköisesti koko joukko thoriumydinvoimaloita, jotka ovat uraaniversioita huomattavasti turvallisempia ilman erillisiä turvalaitteitakaan. Mutta ei, sen sijaan saamme tyytyä valtiolliseen sääntelyyn; uraanivoimaloihin, joiden suunniteltua elinikää pidennetään jatkuvasti ja kenties kestämättömästi (Fukushimakin oli jo jatkoajalla), koska uusia ei saada rakentaa mm. virheiden innokkaan vastustuksen ansiosta; ydinvoimaloiden rakennustyömaiden jatkuviin ongelmiin; toistuviin pieniin ja vähemmän pieniin ydinvahinkoihin; sekä ikuiseen itkuun ydinvoiman turvattomuudesta. Samalla melkoinen osa maailman väestöstä elää ilman minkäänlaista energiaa äärimmäisessä köyhyydessä, joka sekin on lähinnä paikallisten valtioiden ansiota.

Hyvin suureen osaan maailman pahasta syynä ovat valtiot, joiden olemassaolo perustuu vain ja ainoastaan väkivaltaan, pakottamiseen ja uhkailuun, joita ne käyttävät päivästä toiseen omia kansalaisiaan vastaan. Ydinvirheet ovat vain yksi ranskalainen viiva lisää valtioiden aiheuttamien vääryyksien listaan. 

Tervetuloa Mises-instituutti!

Reilu viikko sitten nettisivunsa avasi Suomen Ludwig von Mises -instituutti, jonka voi sanoa olevan enemmän kuin tervetullut Suomen talouskeskustelua kehittämään. Aiemmin perustettu ja sittemmin tarkemmin määrittelemättömälle tauolle jäänyt Centre for Individual and Economic Liberty CIEL teki jo vuosi sitten hyvän avauksen samaan suuntaan ja vaikka sen nettisivuilla on edelleen paljon hyvää suomenkielistä materiaalia, on erittäin hyvä, että vastaavaa toimintaa jatketaan aktiivisestikin. (Ei muuten sovi myöskään unohtaa Talouden perusteet -sivustoa, jolla on samansuuntaista materiaalia suomeksi.) Silti jokin tässä uudessa hankkeessa vähän epäilyttää...

Yhdysvaltain Alabamassa kotipaikkaansa pitävää Ludwig von Mises Institutea (LvMI) mitä ilmeisimmin esikuvanaan pitävä Mises-instituutti on ensimmäisen viikkonsa aikana tuottanut koko joukon varsin kelvollisia artikkeleita, ottaen tietenkin huomioon, että alkuperäistä mises.orgia ylläpitävät taloustieteen professorit, tutkijat ja muut ammattilaiset, joten esikuvaan on luonnollisestikin matkaa.

Instituutin yhden perustajan Markus Törnqvistin avausartikkeli määritteli instituutin tarkoitukseksi valottaa taloustieteen ja vapauden välistä suhdetta sekä levittää tietoa itävaltalaisesta taloustieteen koulukunnasta. Erittäin hyvä, tätä juuri tarvitaan. Toisen perustajan, Oskar Lindmanin, avaus ja samalla sivuston ensimmäinen artikkeli olikin sitten jotain ihan muuta. Koska kyseisen artikkelin sisältö hieman (ja siinäpä vasta understatement) huolettaa minua, koen tarpeelliseksi purkaa artikkelia auki ja kumota sen virheellisiä väitteitä. Toivottavasti tämä auttaa instituuttia keskittymään Törnqvistin määrittelemään suuntaan, kuten sivuston muut artikkelit varsin hyvin kyllä tekevätkin.

Lindman aloittaa kertomalla Ludwig von Misesistä: "Hän on taloustieteiden itävaltalaisen koulukunnan kuuluisin edustaja ja libertarismin (ovat arkikäytössä lähes synonyymeja) kehittäjien keskushahmoja. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, me olemme tilanteesta riippuen milloin anarkokapitalisteja, oikeistoanarkisteja, ääriliberaaleja tai eurooppalaisittain vain pelkästään liberaaleja."

Ai siis mitä? Mistä lähtien taloustieteen itävaltalainen koulukunta ja libertarismi ovat olleet edes lähes synonyymeja? Ei pidä paikkaansa. Itävaltalainen koulukunta edustaa selittävää taloustiedettä, joka pyrkii prakseologian keinoin selittämään talouden toimintaa ihmisen toiminnan funktiona. Libertarismi on puolestaan poliittinen aate, joka pitää yksilönvapautta moraalisesti ylivertaisena arvona. Vaikka itävaltalaisen koulukunnan ja libertarismin kannattajat ovat usein - mutta eivät aina - samoja henkilöitä, niin näiden kahden asian välille ei voida vetää yhtäläisyysmerkkiä. Itse asiassa haluttaessa korostaa itävaltalaisuuteen nojautuvaa libertarismia, puhutaan joskus austrolibertarismista.

Vastaavasti anarkokapitalisti, oikeistianarkisti, ääriliberaali ja liberaali voivat katsantokannasta riippuen olla lähes synonyymejä libertaristille, mutta eivät itävaltalaiselle koulukunnalle.

"sivustoamme seuraamalla pääsee kyllä perille vaikeimmistakin asioista, se on tehty selkolukuiseksi."

Myös tämän artikkelin olisi voinut tehdä selkolukuiseksi. :-)

"Alabaman Auburnissa sijaitseva Ludwig von Mises –Instituutti (www.mises.org) toimii libertaarisen liikkeen toiminnallisena keskuksena, se vastaa libertarismin kulloisestakin noin suunnilleen vallitsevasta tuulensuunnasta."

Taas sekoitetaan iloisesti LvMI:n itävaltalaisuus ja libertarismi. Sitä paitsi libertarismilla ei ole mitään vallitsevia tuulensuuntia, vaan suuntana on vain ja ainoastaan yksilönvapaus.

"Periaatteessa libertarismin ydinajatukset sopivat niin mihin tahansa aikaan ja mihin tahansa paikkaan, ne on tarkoitettu ikuisiksi. Oma sivustomme aikoo olla vähemmän puhdasoppinen, vaikutteiltaan valistushenkinen ja manner-eurooppalainen, jopa pohjoismainen."

Tämä "periaatteessa mutta käytännössä" -rakenne alkaa tässä vaiheessa hieman pelottamaan. Vähemmän puhdasoppinen, jopa pohjoismainen? Mitä ihmettä tämä tarkoittaa, aikooko mises.fi puolustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota vapausretoriikalla? Toivottavasti ei...

"Vaikka maailmalla on muutama libertaari-puolue, on aatteen formulointi politiikaksi pitkälti vielä tekemättä."

No, ei oikeastaan ole tekemättä, mutta toivottavasti mises.fi ei aio ryhtyä formuloimaan politiikkaa vaan pysyy neutraalina talouskasvattajana. Joka tapauksessa libertarismin poliittiset implikaatiot ovat hyvin yksinkertaiset ja suoraviivaiset: lopetetaan kollektivistinen pakottaminen ja annetaan ihmisten päättää ja vastata ihan itse omista asioistaan.

"Meidän vapauden puolustajien prioriteetti-lista tulee sijoittaa vallitsevaan valtiojärjestelmään..."

Ei kyllä pidä. Vapauden puolustajat ovat kautta aikain valinneet puolia ja tukeneet yksittäisissä asioissa pahimpien vapauden loukkaajien vastustajia. Tämä "vihollisesi vihollinen on ystäväsi" -lähestymistapa on kuitenkin saanut aikaan vain sen, että vapauden viholliset ovat onnistuneet jatkuvasti kasvattamaan valtaansa ja rajoittamaan vapautta, vaikka olisivat joskus yksittäisiä taisteluita hävinneetkin.

Vapautta voi puolustaa vain vastustamalla sen vihollisia johdonmukaisesti, järkähtämättömästi ja tasapuolisesti. Jos vapauden viholliselle ojentaa käden, vaikka vain vastustaakseen yhdessä jotain vielä pahempaa vapauden vihollista, niin voi olla varma, että mukana menee käsivarsi ja vielä paljon enemmän.

Alkuperäinen Alabaman LvMI osoittaa herkeämättä valtiollisen intervention haittavaikutuksia ihmisten elämään, talouteen ja vapauteen itävaltaisen koulukunnan murskaavalla päättelyvoimalla. Samoille linjoille on perustettu Mises-instituutteja moniin muihinkin maihin, kuten Brasiliaan ja Ruotsiin, ja nyt siis myös Suomeen. Toivottavasti Suomen mises.fi ei kuitenkaan vesitä tarkoitustaan sortumalla "vallitsevaan valtiojärjestelmään" sopeutumiseen saati sitten - hyi olkoon - politikointiin.

Pelkästään tämän Lindmanin artikkelin pohjalta pidän hyvin kyseenalaisena käyttää sivuston tunnuksena von Misesin vaakunaa. Muut artikkelit osaltaan pelastavat tilannetta, mutta olisi suotavaa, että heti alusta alkaen pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan siihen korkeaan tasoon, jota nimi ja vaakuna edellyttävät.

It’s Funny because it’s True!

Kokoomus on keksinyt tavoitteekseen/vaalisloganikseen "paremminvointivaltion". Pidän tätä käsitettä erittäin onnistuneena, sillä se on mielestäni moninkertaisesti rehellisempi ja todenmukaisempi kuin perinteisesti suosittu "hyvinvointivaltio", joka puolestaan käytännössä ilmenee lähinnä pahoinvointivaltiona.

Kokoomuksen "paremminvointivaltio" on todenmukainen siksi, että se on vertaileva käsite. Suomi on todellakin toistaiseksi paremminvoiva valtio ja yhteiskunta kuin esimerkiksi Pohjois-Korea, Libya, Tunisia, Egypti, Iran, Irak ja moni, moni muu. Voitaneen jopa suuremmin valehtelematta väittää, että Suomi on yksi maailman parhaiten voivia valtioita ja yhteiskuntia.

Näistä vertailuista olen toki kirjoittanut ennenkin (ks. Hyvä, parempi, paras - kelvottomat vertailut). Se, että Suomi on paremminvointivaltio, ei tarkoita sitä, että Suomi tai suomalaiset voivat hyvin. Myös huonostivointivaltio on paremminvointivaltio, kun verrataan johonkin toiseen huonosti- tai pahoinvointivaltioon. Suomi on paremminvoiva kuin Tunisia aivan samoin kuin Kreikka on paremminvoiva kuin Afganistan.

Kokoomukselle siis pisteet rehellisyydestä tässä asiassa. On hienoa, että tunnustetaan avoimesti, ettei tarkoituksena ole olla hyvä, vaan ainoastaan parempi kuin muut, vaikka se sitten olisikin edelleen huono. Muuten Kokoomuksen tavoitteet eivät mielestäni eroa merkittävästi, suuntaan tai toiseen, muiden puolueiden tavoitteista, vaikka pari hyvää ehdokasta siihen joukkoon mahtuukin.

Ehdokkaiden väkivaltaisuus?

Tein pari viikkoa sitten Sosiaaliseen vaalikoneeseen kysymyksen, jolla pyrin kartoittamaan ehdokkaiden ja äänestäjien asenteita poliittista vallankäyttöä eli systemaattista väkivaltaa kohtaan. Yritin esittää kysymyksen tiiviisti, mikä ilmeisesti teki siitä joillekin hankalan ymmärtää, mutta joka tapauksessa, kysymys vastausvaihtoehtoineen oli seuraavanlainen:

Onko mielestäsi yksittäisellä ihmisellä tai ihmisjoukolla oikeus käyttää väkivaltaa (ml. uhkaus) tai valtuuttaa ulkopuolinen taho käyttämään väkivaltaa puolestaan saadakseen toisen ihmisen tai ihmisjoukon antamaan rahaa tai palveluksia itsensä tai kolmannen osapuolen hyväksi?

  • Ei missään tapauksessa.
  • Kyllä, jos kyseisten ihmisten enemmistö hyväksyy asian.
  • Kyllä, jos kysymyksessä on valtio.
  • Kyllä, aina.

Oikean vastauksen eli "Ei missään tapauksessa" on tähän mennessä valinnut 89,9% ehdokkaista ja 87,6% äänestäjistä (yhteensä vastaajia 234 kappaletta). Hieno tulos, mutta valitettavasti se ei näy käytännössä, sillä käytännössä kaikki valtion toimenpiteet (mm. verotus ja sääntely) ovat sitä, että ihmisjoukko (äänestäjät) valtuuttavat ulkopuolisen tahon (valtio) käyttämään väkivaltaa puolestaan saadakseen toisen ihmisjoukon (veronmaksajat, kansalaiset) antamaan rahaa tai palveluksia itsensä tai kolmannen osapuolen (esim. sosiaaliturvan, maataloustukien, elinkeinotukien, julkisten palveluiden, yms. saajat).

Verotuksen väkivaltaisuutta ei mielestäni ole edes tarpeen perustella, mutta tiedän kyllä, että tämä tosiasia on monille vaikea ymmärtää tai hyväksyä. Verotus on väkivaltaa (tarkalleen ottaen laillistettua ryöstöä) siksi, että jos veronmaksaja ei veroja maksa, niin verot pannaan ulosottoon ja verovelvollinen tuomitaan sakkoihin ja ehdolliseen tai ehdottomaan vankeuteen. Jos verovelvollinen ei tuomioon suostu tai pakenee, niin hänet otetaan kiinni ja vangitaan väkisin. Jos hän vastustaa viimeiseen saakka, fyysistä väkivaltaa lisätään asteittain, kunnes tuomio voidaan panna täytäntöön. Vai eikö? Onko jonkun mielestä mahdollista välttää rikosoikeudelliset seuraamukset, jos niihin ei vaan suostu? Rohkeasti käsi ylös vain.

No, lienee selvää, että suurin osa oikein vastanneista ei tiennyt mitä tuli vastattua, lukuunottamatta sitä kourallista libertaareja yms., jotka tarkalleen tiesivät, ja niitä "tapauksia", jotka tiesivät, mutta kannattavat väkivallattomuutta vain periaatteessa ja käytännössä suostuvat väkivaltaisuuteen, koska se on "realistista". Jatketaan eteenpäin.

Demokraattisen vaihtoehdon eli "Kyllä, jos kyseisten ihmisten enemmistö hyväksyy asian." valitsi puolestaan vain 1,6% ehdokkaista eikä kukaan äänestäjistä. Itse asiassa odotin tähän suurempaa osuutta ja yllätyin hieman demokratian alhaisesta suosiosta. Demokratia - erityisesti suora demokratia, mutta periaatteessa myös edustuksellinen - on nimittäin juuri tätä. Jos 50%+1 kyseisistä ihmistä hyväksyy demokratiassa jonkin asian, niin se on demokratiassa "oikein". Oli sitten kysymys verottamisesta tai vähemmistön desimaatiosta. Edustuksellisessa demokratiassa tilanne on oikeastaan vielä surullisempi, sillä se edellyttää ainoastaan vaaleilla valittujen edustajien 50%+1 enemmistöä, joka käytännössä saa vaaleissa yleensä vain 30-40% kannatuksen koko äänioikeutetusta väestöstä. Tällöin mikä tahansa päätös voidaan tehdä väestön selvän vähemmistön valtuutuksella.

Etatistisen eli valtiojohtoisen vaihtoehdon "Kyllä, jos kysymyksessä on valtio." valitsi 4,7% ehdokkaista ja 3,8% äänestäjistä. Tässä vastausvaihtoehdossa on huomattavaa se, ettei se ota kantaa valtion ominaisuuksiin. Toisin sanoen 4-5% ihmisistä hyväksyy yhtälailla sen, että Suomen valtio verottaa omia kansalaisiaan, ja myös sen, että Libyan valtio pommittaa tottelemattomia kansalaisiaan. Oikeasti, miettikää nyt hyvät ihmiset, onko valtiolla enemmän oikeuksia kuin kansalaisilla vain siksi, että se on valtio?

Sinänsä myönteistä on se, että viimeistä vaihtoehtoa "Kyllä, aina." ei valinnut kukaan. Tosin "aina" onkin sen verran vahva sana, että sitä eivät valitsisi massamurhaajatkaan, sillä sehän oikeuttaisi väkivallan käytön myös heitä itseään vastaan.

Sosiaalisen vaalikoneen vakiovaihtoehdon "Ei mikään annetuista vaihtoehdoista" sai kannatusta 3,9% ehdokkaista ja 8,6% äänestäjistä. Varsinkin jälkimmäisen luvun koen kuvastavan hienoisesti epäonnistunutta kysymyksenasettelua, mutta ainahan ei voi onnistua täydellisesti, eikä edes joka kerta.

Oman näkemykseni siitä, miten poliittinen valta on aina väkivaltaa ja mitkä ovat väkivallattoman yhteiskunnan edellytykset, saa parhaiten ilmi pari päivää sitten julkaistusta nettivideosta "Vapaus ja valta yhteiskunnassa", jossa esitelmöin tästä aiheesta n. 20 minuuttia. 

Ehdokkaat ovat voineet jättää myös omia kommenttejaan kysymykseen. Kommentoin tässä joitakin huomiotani herättäneitä kommentteja.

Miriam Sato Ramirez (Vas.): "Epäilen että kysymys viita eri kulttuurin edustajia?" 

  • Sinänsä mielenkiintoista, että kysymys väkivaltaisuudesta tulkitaan kysymykseksi monikulttuurisuudesta. Mutta ei, kysymys ei viittaa eri kulttuurien edustajiin, vaan se on yleinen ja koskee kaikkien valtioiden perustaa.

Sampo Syreeni (Pir.): "Tietty oikeutus riippuu olennaisesti siitä mitä ja miten rahoilla ollaan tekemässä."

  • No kun ei riipu. Vai saanko muka varastaa rahasi, jos ostan niillä sinulle terveyspalveluita (joita saatat tarvita tai olla tarvitsematta)? Kai saan ottaa pienen siivun siitä itsellenikin, eikö vain? Hämmästyttävää, että tämä perustelu tuli Sampolta, hänen luulisi tietävän paremmin.

Kristina Ljungqvist (PS): "Älytön ajatuskin. - Tosin viranomaistahojen voidaan katsoa syyllistyvän tähän ;("

  • Hienoa, että ymmärrät viranomaisten tähän syyllistyvän. Nyt kun vain vaadit viranomaisten noudattavan samoja rajoituksia (ei aloitteellista väkivaltaa) kuin kenen tahansa muunkin ihmisen, niin homma on siinä!

Oula Lintula (M11): "Suomen tapauksessa Suomen valtiolla on tämä oikeus ja saakin olla. Tällaistahan on esim. verotus."

  • Hyvä, että ymmärrät verotuksen luonteen, mutta olisi ollut mukava, jos olisit myös perustellut, miksi mielestäsi Suomen valtiolla saa tämä oikeus olla. Ja koskeeko oikeutus ainoastaan Suomen valtiota vai myös muita? Jos se ei koske muita valtioita, onko Suomen valtiolla tällöin myös oikeus käyttää väkivaltaa muita valtioita kohtaan?

Petri Kaivanto (M11): "Valtiot toimivat juuri näin. Verotus on murhaa."

  • Hyvin sanottu, mutta hyväksytkö asian osallistumalla vaaleihin ehdokkaana, vai onko tarkoituksesi tehdä loppu verotukselle?

Esa Nyyssönen: "Kysymysasettelu on jo aika hupaisa. Mitä "oikeutta" tässä tarkoitetaan? Laillista vai moraalista oikeutta?"

  • Pahoitteluni epätarkkuudesta. Moraalista oikeutta. "Lailliseksihan" voidaan määritellä demokratiassa enemmistöpäätöksillä ja diktatuureissa diktaattorin päätöksillä mitä tahansa.

Eerin Rosenström (M11): "Tuo kuulostaa järjestäytyneelta rikollisuudelta ja törkeältä kiristykseltä. Kellään ei tule olla moisia oikeuksia vapaassa maassa."

  • Eikä vain kuulosta siltä, vaan juuri sitä se on. Valtio on alueellisen monopoliaseman saavuttanut mafia.

Että semmoista. Tiivistelmänä voitaneen todeta, että sekä ehdokkaat ja äänestäjät mielellään sanovat vastustavansa väkivaltaa, mutta käytännössä asettuvat väkivaltaa tukemaan, kun se on heidän omien tavoitteidensa mukaista tai jos he odottavat voivansa tulevaisuudessa kääntää kyseisen väkivaltakoneiston omien tavoitteidensa mukaiseksi. Lopputuloksena me kaikki joudumme kärsimään väkivallan seurauksista. Tästä lisää nettivideossani "Vapaus ja valta yhteiskunnassa".

Väkivallaton vaihtoehto

Pidin marraskuussa Ahvenryhmän Valta-seminaarissa Helsingissä hieman erilaisen esitelmän vapaudesta ja vallasta. Nyt tuo yhä ajankohtaisempi esitelmä on saatu myös verkkojakeluun ja suosittelenkin jokaista käyttämään reilun kaksikymmenminuuttisen hyvin tässä osoitteessa: http://vimeo.com/pasi/vapaus-ja-valta.

Lyhyesti tiivistettynä käyn esitelmässä läpi vapauden määritelmän (yksilön loukkaamaton oikeus omaan kehoon ja oman työn tuloksiin), nykyisen poliittisen vallankäytön kiistämättömän sisäisen väkivaltaisuuden ja siitä aiheutuvat yhteiskuntajärjestelmälle fataalit ongelmat sekä ratkaisuehdotuksen väkivallattomasta yhteiskunnasta.

Toivottavasti tämä herättää keskustelua, sana on vapaa alla. Lisäksi toivon, että kriitikot käyttävät älykkäämpiä argumentteja, kuin seminaarin ensimmäinen kommentoija, joka kuvitteli lyttäävänsä väitteeni täydellisesti toteamalla vain kylmästi, että "täysi vapaus ei vaan toimi" edes yrittämällä perustella toteamustaan, ennen kuin jatkoi kommenttipuheenvuoronsa käyttämistä puhumiseen aivan jostain muusta omasta mieliaiheestaan.

Eli siis, linkki videoon: Pasi J. Matilainen: Vapaus ja valta yhteiskunnassa, sekä linkki kalvoihin: Vapaus ja valta -esitelmän kalvot.

Protestivaalit, vapausvaalit, vaalikonevaalit…? – Sekalaista vaalipohdiskelua

Vaikka nykyisin vastustankin vaaleja - koska äänestämällä ei voi vaikuttaa - pidän vaaleja edelleen mielenkiintoisina. Pahoista tavoista ei pääse helposti eroon tai jotain sellaista. No, enimmäkseen suhtautumiseni on melko välinpitämätöntä, mutta joitakin asioita nousee välillä esiin.

Ensinnäkin vaalikoneet. Uusi Suomi avasi tällä kertaa pelin Puoluekoneella, joka on siitä virkistävä ajatus, että puoluettahan sitä todellakin Suomen vaalitavassa ensisijaisesti äänestetään ja vasta toissijaisesti ehdokasta. Valitettavasti mukana ovat vasta eduskuntapuolueet, mutta ehkä ne muutkin puolueet sinne tulevat US:n lupauksen mukaisesti.

Kysymysten osalta toteutus on valitettavasti samaa tyypillistä, kelvotonta vaalikonekauraa kuin aina ennenkin. Jo ensimmäinen kysymys, "Pitäisikö lapsilisät poistaa hyvätuloisilta?", on vapausmielisen vastaajan kannalta hirvitys. Vastaus olisi luonnollisesti vahva kyllä, koska lapsilisät pitäisi poistaa kaikilta, mutta puoluekone ei tulkinne vastausta aivan näin vaan laskenee vastaajan kylmästi populistiksi.

Eikään ei voi vapausmielinen kuitenkaan vastata, mutta ei myöskään "en osaa sanoa", koska osattaisiinhan tässä sanoa, jos vastausvaihtoehdot sen sallisivat. Kaikki vaihtoehdot ovat siis enemmän tai vähemmän vääriä. Kun muissakin kysymyksissä on samaa ongelmaa, aivan kuin kaikki poliittiset kysymykset olisivat aseteltavissa vastakkain kyllä-ei-akselille, niin yritäpä siinä sitten vastata.

No, jotenkin onnistuin vastaamaan ja tuloksena lähinnä minua oli RKP, huikealla 48% samanmielisyydellä. Kaukaisin puolue oli puolestaan Vasemmistoliitto, 33% samanmielisyydellä. "Parhaan" ja huonoimman osuman ero oli siis vain 15 prosenttiyksikköä. Ehkä tämä antaa jotain kuvaa siitä, miten lähellä kaikki eduskuntapuolueet toisiaan ovat konsensus-Suomessa. Jos vielä kysymyksenasettelu olisi objektiivisempaa ja moniulotteisempaa, osumaprosentitkin vastaisivat paremmin todellisuutta: en nimittäin varmasti ole edes 48% asioista samaa mieltä edes RKP:n kanssa.

Toisaalta, ehkä en kuulu vaalikoneiden kohderyhmään. Silti erityisellä mielenkiinnolla odotan ainakin sitä, millaisia tuloksia antaa aikoinaan perustamani Sosiaalinen Vaalikone uusien omistajiensa käsissä, kunhan vielä saavat ehdokkaat vastaamaan sen kysymyksiin...

Mitä tulee itse vaaleihin, niin vaikka en edelleenkään usko äänestämällä voitavan vaikuttaa, osittaiset sympatiani ovat silti entisen puolueeni Liberaalien suunnalla. On sinänsä mukavaa, että Liberaaleilla on taas ainakin yksi uusi aktiivinen blogaajakin, Jouni Flemming, jonka kirjoitukset ovat pääsääntöisesti lähes kokonaan hyviä. Lisäksi "puolue" on vihdoin saanut jopa uudistettua nettisivunsa.

Lisäksi osittain sympatisoin Piraattipuoluetta, koska poliittisen piratismin teoreettinen kulmakivi on periaatteessa yhtenevä libertarismin kanssa, nähdäänhän piratismissa immateriaalioikeudet nimenomaan loukkauksena luonnollisia omistusoikeuksia kohtaan. Valitettavasti piraatit eivät jostain syystä vaadi johdonmukaisesti immateriaalioikeuksien kumoamista kokonaan vaan tarjoavat jotain vajaata välimallin ratkaisua... Huoh. Siis sama ongelma kuin Liberaaleillakin. Rohkeus ei riitä radikaaleihin teemoihin.

Joka tapauksessa on sinänsä luonnollista ja sopivaa, että Liberaalit ja Piraattipuolue tekevät yhteistyötä siten, että ensinmainitut ovat mukana jälkimmäisen vaalilistoilla, kun Liberaaleilta puuttuu edelleen (ja nähtävästi tällä menolla ikuisesti) se oma puolue. Mutta Piraattipuolueen ja sen listoilla olevien Liberaalien äänestäjillä onkin käsissään varsinainen äänestäjän kuluttajansuojapommi, sillä Piraatit ovat epätoivoissaan tai ymmärtämättömyyttään (?) hyväksyneet listoilleen myös talousdemokraatteja, jotka nyt eivät voisi ainakaan talouspoliittisesti enää kauempana Liberaaleista olla, enkä kyllä nyt näe heillä mitään yhteistä piraattienkaan kanssa.

Jos siis äänestät Liberaalia, äänesi saattaa hyödyttää talousdemokraattia! Esimerkiksi Keski-Suomessa Jani Korhosta äänestäessä ääni saattaa mennä jonkun "Tähtikävelijän" eduksi. No, todellisuudessa ongelma on mitätön, sillä Piraattipuolue ei tule saamaan yhtään ehdokasta läpi vaaleissa. Ja vaikka saisikin, ei se muuttaisi mitään, koska äänestämällä ei voi vaikuttaa.

Todellisia läpipääsymahdollisuuksia kunnolla vapaushenkisistä ehdokkaista on nähdäkseni vain kahdella, nimittäin Kokoomuksen Henri Heikkisellä ja Elina Lepomäellä. Heikkinen tunnetaan erityisesti innovatiivisista julkisuustempauksistaan, mutta molemmilla on paljon oikeita näkemyksiä ja laadukkaita blogitekstejä. Eivät hekään täydellisiä ehdokkaita ole, mutta suurin mielenkiintoni vaaleissa kohdistuu silti varmaankin heihin. Puolue tosin on molemmilla totaalisen väärä, mutta oikeaa puoluetta ei tietysti ole olemassakaan.

Mutta se siitä. Suomen vaalit, jotka eivät muuta mitään, vaikka Perussuomalaiset nousisikin kolmen suurimman joukkoon, ovat kuitenkin loppupeleissä hiiren papanoita verrattuna isompiin kuvioihin: euron (ja sitä kautta ehkä myös EU:n) vääjäämättömään tuhoon; domino-efektiin Pohjois-Afrikassa ja arabimaailmassa; Kiinan, Brasilian ja muiden kuplien puhkeamiseen valuuttakriisin kärjistyessä; dollarin todennäköiseen hyperinflaatioon; jne.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Puoli maailmaa on pian enemmän tai vähemmän tulessa, ja jotkut vielä jaksavat kuvitella, että äänestämällä voisi vaikuttaa. Hih. :-)

Ihmissuhteet – Viimeinen Vapaa Markkina

Mietin viikonloppuna kirjoittavani joskus siitä, mitä kaikkea valtio nykyisin sääntelee, rajoittaa, kieltää ja verottaa. Aikani pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että on paaaaaljon helpompi listata asioita, joihin valtio ei millään tavalla puutu. Se on nimittäin erittäin lyhyt lista, koska siihen löytyy vain yksi asia, ja jopa sekin vain varauksin.

Oli vaikkapa seksuaalisesta markkina-arvoteoriasta mitä mieltä tahansa, niin ihmis- ja parisuhteet ovat viimeinen vapaa markkina, sillä ystävyys- ja kaverisuhteiden sekä parisuhteiden muodostus on ainoa asia, johon valtio ei puutu tai sekaannu.

Kaikenlaisia ihmissuhteita voi pyrkiä muodostamaan periaatteessa kenen kanssa tahansa ja jokainen on vapaa valitsemaan, kenen pyrkimyksiin vastaa myönteisesti ja kenen ei. Ihmissuhteet ovat kaikkien osapuolien kannalta vapaaehtoisia. Valtio ei niihin pakota ketään eikä myöskään estä ketään sellaisiin ryhtymästä.

Mutta varsinkin parisuhteissa sääntely toki astuu kuvaan varsin pian. Avioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet ovat tietysti lailla säädettyjä, ja niiden solmimisella on muitakin sääntelyseuraamuksia. Lisäksi myös avoliiton sääntely on joidenkin poliitikkojen asialistalla, joskin myös sillä on jo nykyisin vaikutuksia muunmuassa sosiaalitukiin. Näistä johtuen parisuhteiden vapaat markkinat rajoittuvat niiden muodostamiseen.

On hyvä juttu, että saamme sentään valita kumppanimme ja ystävämme, vaikka kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin valtio sekaantuu enemmän tai vähemmän. On varsin mahdollista, että kaikissa maissa tilanne ei ole tältäkään osin yhtä onnellisesti kuin täällä, vaikka viralliset kastijärjestelmät ja muut vastaavat taitavatkin olla kaikissa maissa lakkautettuja. Silti hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään tuon "saamme" -sanan kohdalla.

Se, että saamme tehdä jotakin vapaasti, viittaa siihen, että valtio/hallitsija on suuressa armossaan moisen toiminnan meille sallinut. Aivan kuin valtiolla tai hallitsijalla olisi oikeus tai valta se meiltä edes kieltää! Ihmissuhteiden kohdalla asia onkin jokaiselle päivänselvä, paitsi ehkä niille, jotka vaativat lakisääteisiä oikeuksia ihmissuhteisiin vaikkapa alemman tason miehille tai naisille eli sääntelyä ihmissuhdemarkkinoille.

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten ihmissuhteisiin eikä sitä oikeutta ole myöskään valtiolla. Ajatuskin on absurdi. Samoin kaikki ymmärtävät, että kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisten henkilöön, omaisuuteen, elinkeinoon tai muuhun yksityisasiaan. Silti useimmat eivät pidä mitenkään omituisena ajatusta, että valtiolla jostain kumman syystä sitten onkin valta puuttua toisten henkilöön, omaisuuteen, elinkeinoon ja moneen, moneen muuhun asiaan.

Se, jos mikä, on minusta varsin omituista.

Siksi onkin erityisen päräyttävää, kun kutakuinkin kaikista maailman ongelmista syytetään vapaita markkinoita, koska sellaisia ei ole missään. Paitsi niissä parisuhteissa tietenkin. Eiväthän parisuhteetkaan ole ongelmattomia eivätkä kaikki niistä kestä niin kauan kuin osapuolet alunperin aikoivat, joten pitäisikö niitäkin sitten oikeasti säädellä? Voisiko joku valtion virkamies löytää kaikille sopivat kumppanit ja ystävät, jotta ihmissuhteiden ongelmilta säästyttäisiin?

Ei tietenkään. Ihmis- ja parisuhteiden ongelmathan räjähtäisivät käsiin, jos ne suhteet annettaisiin ylhäältä eivätkä ihmiset olisivat niissä mukana vapaaehtoisesti. Eivät ihmiset silloin sitoutuisi niihin eivätkä kantaisi niistä vastuutakaan ja pelkästään se tuhoaisi useimmat suhteet hyvin varhain. Täysin sama pätee kaikkeen, mitä valtio sääntelee. Sääntely rapauttaa sitoutumisen ja vastuun suoraan suhteessa määräänsä. Muun muassa - sääntelyllä on toki muitakin haittoja - siksi säännellyt markkinat eivät toimi.

Haaste lukijoille: Nimeä ja perustele jokin asia, jota valtio ei mielestäsi sääntele jollain tavoin. Voi olla, etten ole vain miettinyt asiaa tarpeeksi, kun en ihmissuhteiden lisäksi muuta keksinyt. Lähetä ehdotuksesi kommentteihin, niin katsotaan, pääsenkö myöntämään erehtyneeni. :)

Hyvä, parempi, paras – kelvottomat vertailut

Suomi pärjää perinteisesti hyvin erityisesti erilaisissa hyvinvointi- ja koulutusvertailuissa. Vertailujen keskeinen, usein kritiikkiäkin herättänyt ongelma on usein niiden arvolatautunut mittaristo, eli esimerkiksi etsittäessä "hyvinvointia" julkisen sektorin suhteellisen koon perusteella, "hyvinvointia" yllättäen löytyy enemmän niistä maista, joissa julkisen sektori on suhteellisen suuri.

Toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt, mutta ehkä jopa tärkeämpi vertailujen ongelma on se, että vertailut ovat vertailuja. Vertailu ei siis kerro mitään siitä, onko jokin maa (tai muu vertailtava kohde) oikeasti hyvä jossakin, vaan ainoastaan sen, onko se parempi kuin jokin toinen tai ehkä paras vertailluista. Paraskaan ei vaan välttämättä ole hyvä, vaikka yleisesti komparatiivi ja superlatiivi käsitetäänkin positiivia eli perusastetta "suuremmiksi", ellei muuta ole vertailukonjunktiolla (kuin) ilmaistu.

Jos vertailuasteet asetetaan akselille huonosta hyvään, ne voivat esiintyä kahdessa eri kohdassa:

  • Huono < parempi < paras < hyvä < parempi < paras

Sekä parempi että paras voivat siis yhtä hyvin olla huonoja tai hyviä. Jos kaikki muut vertailtavat kohteet ovat huonoja, ei vertailun perusteella voida mitenkään tietää, onko edes paras hyvä. Hyvyys onkin ratkaistavissa vain objektiivisilla tai moraalisilla mittareilla.

Valitettavasti varsinkin politiikassa erilaiset vertailut saavat paljon huomiota ja johtavat keskustelua harhaan. Esimerkiksi käy vaikkapa Newsweekin "Suomi on maailman paras maa" -uutinen, jota on sittemmin ahkerasti käytetty argumenttina suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntakokeilun puolesta, tai PISA-tutkimus, joka julistamalla Suomen koulutusjärjestelmän parhaaksi muka todistaa jotain koulutusmallimme hyvyydestä.

Mutta onko pelkkä paremmuus edes tavoiteltava asia? Vastaus on jyrkkä ei. Toki paremmuus on houkutteleva ajatus, mutta kuten tiedämme, huonosta ei saa hyvää tekemälläkään. Onko tavoiteltava asia olla esimerkiksi vähiten väkivaltainen eli siinä mielessä paras tai naapuria vähemmän väkivaltaisempi eli siinä mielessä parempi puolisonhakkaaja? Ei tietenkään. Huonoa ei auta parantaa, vaan se on korvattava hyvällä. Huonon "parantaminen" on paitsi ajan ja vaivan haaskaamista, myös sen huonon pitkittämistä eli asian säilyttämistä huonona!

On mieletöntä perustella poliittisia muutosehdotuksia sillä, että sen jälkeen yhteiskunta olisi parempi tai vaikkapa vapaampi. Ainoat muutokset, joihin kannattaa panostaa, ovat ne, että tehdään yhteiskunnasta hyvä ja vapaa ja kaikkea muuta objektiivisesti määriteltävää ja mitattavaa hyvää. Unohdetaan vertailut ja katsotaan olemmeko oikeasti hyviä. Hyvästä kannattaa sitten vaikka pistää paremmaksikin.

Valitettava vastaus on tietenkin se, että nykyisin emme ole hyviä. Valtio välikätenämme me varastamme toisiltamme, määräilemme ja pakotamme toisiamme, estämme toisiamme yrittämästä ja tekemästä työtä ja jopa sairastutamme toisiamme luomallamme kontrolli- ja holhousyhteiskunnalla. Ei se ole hyvää, vaan huonoa, jopa pahaa. Jokainen meistä, joka tähän osallistuu, vaikkapa vain yrittämällä tehdä siitä paremman, ei voi rehellisesti pitää itseään hyvänä.

Verotuksen hinta

"Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen." -- Veronmaksajien keskusliitto

Tämän määritelmän mukainen veroaste ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Esimerkiksi Suomen veroaste oli 43,1% viime vuonna, mikä ei ole lähellekään sitä määrää, minkä verran valtio (ja kunnat, mutta luen ne tässä kirjoituksessa valtion osiksi) todellisuudessa verottaa. Todellisen veroasteen laskeminen onkin sitten pari astetta työläämpää, mutta tässä kirjoituksessa esitän suuntaa antavan arvion siitä.

Kuinka paljon valtio kaiken kaikkiaan kerääkään veroja ja veroluonteisia maksuja siitä, että työntekijä tekee töitä ja ostaa antaisemillaan rahoilla tuotteita? Verokertymän purkaminen on itse asiassa yksinkertaisempaa aloittaa tuotantoprosessin alkupäästä.

Olen täältä löytyvään Google-taulukkoon (HTML-versio) laskenut geneerisen mielikuvitustuotteen (Gemitu) verokertymän aina raaka-ainetuottajasta lähtien, kuluttajan ostoskassiin saakka. Koska tuotteen valmistuksen jokaisessa vaiheessa kertyy muun muassa työhön liittyviä veroja ja yhteisöveroja, lopulliseen tuotteen myyntihintaan sisältyykin itse asiassa paljon enemmän veroja kuin pelkkä arvonlisävero. Gemitun hinnassa erilaisia veroja on melkein 43%, mikä pitää suuntaa antavasti paikkansa tavallisten tuotteiden kohdalla, paitsi ettei laskelmani ota huomioon kaikkia veroja, kuten erilaisia valmisteveroja. Tuotteiden keskimääräinen verorasitus on siis todellisuudessa vähintään 43%.

Jotta kuluttaja voi ostaa jonkin tuotteen, hänen on ensin ansaittava palkkaa tai muuta tuloa. Olettaen, että kuluttaja on jyväskyläläinen kirkkoon kuulumaton henkilö, jonka bruttopalkka on 2000 €/kk, hänen tuloveroprosenttinsa on 17. Tällöin hänen nettopalkkansa on 65% siitä summasta, jonka hänen työnantajansa maksaa palkkana, veroina ja sivukuluina hänen palkkaamisestaan. (Ks. Yrittäjät.fi:n Palkkalaskuri) Jotta kuluttajalle jäisi käteen Gemitun hinta 78,25 €, hänen työnantajansa on maksettava yhteensä 120,38 €.

Summa on naurettavan suuri siihen nähden, että Gemitun valmistaminen ja yrittäjien myyntikatteet yhteensä eli tuotteen täysin veroton hinta on 45,00 €. Kaiken kaikkiaan Gemitun valmistamisesta ja ostamisesta ostamiseen tarvittavat ansiot huomioiden valtio siis kerää veroja yhteensä 75,38 € eli noin 63% kuluttajan työnantajan maksamasta rahasta.

Jos verotusta ei olisi lainkaan, kuluttajan ostovoima olisi 1,5 - 2,7-kertainen nykyiseen nähden! Ja tämä on siis alaraja, todellinen veroaste on nykyisin vieläkin suurempi, kun kaikki erilaiset verot otetaan huomioon. Ostovoimakerroin riippuisi siitä, missä suhteessa säästyneet työnteon verot jakautuisivat työnantajan ja työntekijän kesken. Jos työnantaja pudottaisi palkan nykyisen nettopalkan tasolle, ostovoima olisi 1,5-kertainen, jos taas työnantaja maksaisi jo nykyisin maksamansa summan kokonaan työntekijälle palkkana, ostovoima olisi 2,7-kertainen.

Tällä kasvaneella ostovoimalla kuluttaja olisi verotuksen puuttuessa vapaa omien tarpeidensa, mieltymystensä ja harkintansa hankkimaan esimerkiksi niitä palveluita, joilla verotuksen tarpeellisuutta perustellaan.

Verotuksen poistamisella olisi lisäksi työllisyyttä voimakkaasti kehittävä vaikutus, sillä työnteettämisestä tulisi todellisen veroasteen poistumisen verran kannattavampaa. Jos kirvesmies nykyisin haluaa ostaa perheelleen sadalla eurolla ruokaa, hänen palkkaajansa on maksettava yhteensä noin 150 euroa, josta noin 50 euroa menee veroihin ja sivukuluihin. Ilman veroja saman ruokamäärän saisi noin 50 eurolla, jolloin kirvesmies voisi myydä työtään tuolla samalla 50 eurolla. Hänen palkkaamisensa olisi siis sata euroa halvempaa eli samalla rahalla saisi kolme kirvesmiestä, joista jokainen pystyisi ostamaan perheelleen saman verran ruokaa kuin mihin aiemmin vain yksi pystyi.

Lyhyesti sanottuna: Verotus nimenomaan luo juuri sitä työttömyyttä ja köyhyyttä, joilla sen tarpeellisuutta perustellaan. Verotus luo itseäänruokkivan kehän, joka synnyttää lisää työttömyyttä ja köyhyyttä ja sitä kautta tarvetta verottaa lisää, ja kun ei enää voida verottaa lisää, otetaan velkaa niin paljon ja kauan kuin mahdollista...