Tunne osaamisesta

Se on jannaa, miten sita melkein alkaa tuntea osaavansa jotain hyvin, kun mikroluokan muut asukkaat rientavat sankoin joukoin kysymaan apua harjoitustyo-ongelmiinsa. Varsinkin kun eraat ovat viela kaksi tuntia ennen deadlinea samassa pisteessa, jossa itse oli 10 tuntia sitten. Taytyy varmaan rajoittaa mikroluokkailua, ettei ala ihan luulemaan itsestaan liikoja.

Lahjojen lahja

Näin joulun alla sitä päätyy paatuneinkin shoppailua kammoava raavas mies kauppaan tavalla tai toisella, ja onhan siellä kaupoissa vaihteeksi ihan mukava kierrelläkin. Ja onnistuinpas bongaamaan Suomalaisessa kirjakaupassa Jyväskylässä aiemmin tänään oikean Lahjojen Lahjan: mikäpä piristäisi tunnelmaa sen paremmin kuin lahjaksi annettu peli ja palapelithän kun ovat peleistä terveellisimpiä (lue: kehittävät aivotoimintaa; rasitus sydämelle ja hermoille on asia erikseen), niin hulppea kahdeksantoistatuhannen (18000) palan yli kolme metriä leveä ja puolitoista metriä korkea palapelien kuningas todellakin olisi lahjoista parhaimpia… Monellakin tapaa. Harmi, että valtavan palapelilaatikon kyljessä komeili 189,00 euron hintalappu.

JYY:n edustajistovaalit

Syksy tulee ja siten myos JYY:n edustajistovaalit pukkaavat pian paalle, joten mina olen jalleen kerran ehdokkaana, poissaolostani huolimatta. Jos huvittaa olla huvittunut, kannattaa ehka vilkaista vaalimainosjulistettani seka vaalisivuilla olevia tietojani

Niin ja kirjoitin ylla etta “syksy tulee,” koska taalla se on edelleenkin viela tulossa. Lehdet alkavat kellastua ja tuulisuus lisaantyy, mutta yhteenkaan pahaan vesisateeseen en ole viela joutunut ja paivat ovat paasaantoisesti aika lampimia. Vahan toista kuin siella kotipuolessa? 🙂

Terve kaikki!

Moi kaikki! Kirjoitan vain nopeasti nettikahvilasta ilmoittaakseni etta olen ehjana perilla Edinburghissa, ollut jo viikon itseasiassa. Paasen tassa jonain paivana mikroluokkaankin, jossa netti ei maksa puntaa per 20 minuuttia… Ja niissa ehka on korppuasemakin, niin saan laitettua kirjoittamiani teksteja tanne. Kampalla ei ole nettia, valitettavasti. 🙁

Tentti

Päivän tentti meni kaiketi ihan ok, eli enköhän minä sen läpi pääse, vaikkakaan arvosana ei liene nouse kovin korkeaksi. Nyt tulin juuri Suonenjoelle, siirrettiin suurin osa kamoistani pois kämpältäni tänne, jotta sen saa tyhjäksi helposti, kun kahden viikon päästä lähden Ediin.