Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Viimeisen kerran ei ilmastolaille

Eduskunta tullee tänään perjantaina hyväksymään ilmastolain, jolla ei ole sitä kannattavien kansanedustajien mukaan suoria vaikutuksia ilmeisesti mihinkään ja joka Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan mukaan ei vaikuta talouteen eikä ilmastoon. Ilmastolaki tulisi väitetystä vaikutuksettomuudestaan huolimatta hylätä, sillä todellisuudessa lailla olisi haittavaikutuksia, mutta ei hyötyjä.

Kun hallituksen ilmastolakiesitys oli eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä viime viikolla, moni sitä puolustaneista kansanedustajista katsoi asiakseen korostaa, että laki on puitelaki, eikä sillä ole suoria vaikutuksia eikä se varsinkaan aiheuta suoria kustannuksia. Samaan hengenvetoon he kehuivat, kuinka laki antaa signaalin muulle maailmalle sekä parantaa ilmastopolitiikan suunnitelmallisuutta ja raportointia.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen, puolestaan piti selvänä Talouselämän haastattelussa viime viikolla sitä, että ilmastonmuutokseen esitetty ilmastolaki ei vaikuta, vaikka ilmastolakia hän itse kannattaakin. Muitakaan vaikutuksia Ollikainen ei ilmastolailla nähnyt ministeriöiden välisen ilmastopoliittisen työnteon järkevöittämisen ja yhteistyön voimistamisen lisäksi.

Ilmastofoorumi ry:n ilmastolakiin esittämän exit-pykälän professori Ollikainen tyrmäsi poliittisena ehdotuksena ja vieläpä tarpeettomana, sillä hänen mukaansa tarpeettomaksi osoittautuva laki varmaan muutenkin raukeaisi itsestään. Valitettavasti tiedossa ei ole, kuinka lait raukeavat itsestään, jos ne eivät ole väliaikaisia tai sisällä sunset- tai exit-tyyppisiä pykäliä.

Pidämme outona, että halutaan säätää laki, jolla ei muka ole vaikutuksia. Onko säädösviidakossa joku tyhjä kohta, joka on pakko täyttää? Halutaanko kiertoteitse tukea paperiteollisuutta ja metsänomistajia muuttamalla muutama ylimääräinen puu lakikirjojen sivuiksi vaikutuksetonta lakia varten?

Jos vaikutuksettomuudella halutaan antaa muulle maailmalle signaali, niin mikähän se signaali mahtaa olla? Sekö, että ilmastopolitiikalla ei tarvitse olla vaikutuksia, kunhan näyttää ja kuulostaa hyvältä?

Miltä Suomen signaali näyttää muiden maiden signaalien joukossa? Isossa-Britanniassa jo kadutaan sikäläistä ilmastolakia, Australia ehti jo kumota hiiliveronsa, Intia ilmoitti aloittavansa vähentämään päästöjään aikaisintaan 30 vuoden kuluttua ja presidentti Obama on jo tehnyt selväksi, että Yhdysvallat ei tule liittymään ilmastosopimukseen Pariisissa tänä vuonna. Muuttaako tätä isoa kuvaa yhtään miksikään se, että Suomessa kansanedustajat hyväksyvät lain, joka ei heidän omien puolustuspuheenvuorojensakaan mukaan vaikuta mihinkään?

Tosiasiassa ilmastolaki ei kuitenkaan ole vaikutukseton, väittivät mitä tahansa. Ilmastolain 9 § velvoittaa tai valtuuttaa valtioneuvoston hyväksymään kerran vaalikaudessa kaikkia hallinnonaloja päästökaupan ulkopuolisella sektorilla koskevan toimenpideohjelman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ilmastolain 6 §:ssä annetun 80 % vähennystavoitteen mukaisesti. Nämä toimenpiteet eivät enää tule eduskunnan käsittelyyn talousarviota lukuunottamatta muuten kuin ilmastolain 8 § mukaisena selontekona.

Toisin sanoen, ilmastolaki on tosiaankin puitelaki, joka sitoo tulevat hallitukset sekä ministeriöiden suunnittelevat ja valmistelevat virkamiehet päästövähennyksiin kautta linjan, olivat Vihreät sitten mukana hallituksissa tai eivät. Laki antaa hallituksille lähes avoimen valtakirjan toimenpiteiden suhteen, eikä eduskunta pääse siihen enää puuttumaan. Lain kumoaminenkin on epätodennäköistä, sillä mikä enemmistöhallitus koskaan kumoaisi saamansa avoimen valtakirjan, vaikka ilmastotieteellinen kuva muuttuisikin?

Ilmastolain todelliset vaikutukset kustannuksineen voivat olla aivan mitä tahansa, mutta siitä huolimatta Ilmastofoorumi ry yhtyy ilmastopaneelin puheenjohtajan, professori Ollikaisen arvioon siltä osin, että ilmastonmuutokseen laki ei tule vaikuttamaan. Sen sijaan se tulee välillisesti lisäämään hallinnollista taakkaa sekä asumisen, elämisen, työnteon ja yritystoiminnan sääntelyä ja kustannuksia Suomessa kaikin mahdollisin tavoin päästökaupan ulkopuolisella sektorilla.

Jos väitetty vaikutuksettomuus ei ole kansanedustajien mielestä riittävä syy hylätä ilmastolakia, niin sen hyödyttömyyden yhdistettynä haitallisuuteen tulisi ainakin olla. Ilmastofoorumi ry:n kanta on selvä: ilmastolakia ei ole syytä säätää, vaan on todellakin syytä hylätä se.

 

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

Ilmasto ja riskienhallinta

Ilmastonmuutos on riski, joka on hallittava. Vaikka tämä onkin ilmastoaktivistien käyttämä vasta-argumentti skeptikoille, niin silti se on totta. Paneudutaanpa siis hieman laajemmin ja yksityiskohtaisemmin ilmastolliseen riskienhallintaan.

Kuten riskienhallintaan kuuluu, ensin tulee tunnistaa riskit. Joten tehdäänpä niin ja annetaan riskeille tunnistekoodit. 

Ensimmäinen (IR-01) ilmastoriski on tietenkin ”ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöillä aiheuttama ilmastonlämpeneminen”, mutta se ei ole ainoa. Voidaan tunnistaa myös riski ”luonnollisesta vaihtelusta johtuva ilmastonlämpeneminen” (IR-02) sekä käänteinen ”luonnollisesta vaihtelusta johtuva ilmastonviileneminen” (IR-03).  Lisäksi mieleen tulee ”tulivuorenpurkauksen aiheuttama äkillinen ilmastonviileneminen” (IR-04).

Kun riskit on tunnistettu, tulee analysoida niiden todennäköisyys (P) ja (haitta)vaikutus (I), jotta voimme arvioida miten tärkeää kunkin riskin hallinta on. Käyttäkäämme analyysissä asteikkoja yhdestä viiteen siten, että P:n osalta 1 tarkoittaa alhaista todennäköisyyttä ja 5 korkeaa todennäköisyyttä ja I:n osalta 1 tarkoittaa alhaista vaikutusta ja 5 tarkoittaa suurta vaikutusta. Jos jonkun riskin jotain arvoa ei voida arvioida, käytetään kohdassa keskimääräistä arvoa 3. Koska oikeita todennäköisyyksiä on tässä hankala arvioida, suhteutetaan asteikko muihin riskeihin.

IR-01 on tunnetuin riski eli se paljon puhuttu ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja olettakaamme tässä analyysissä, että sen todennäköisyys ja haitat ovat niin suuria, kuin ilmastotutkijat ja -aktivistit meille kertovat. Asetetaan siis IR-01:n P:n arvoksi 5 (suuri todennäköisyys) ja I:n arvoksi 5 (suuri [haitta]vaikutus). Henkilökohtaisesti arvioisin IR-01:n kohdalla pienemmät arvot, mutta luottakaamme tässä kerrankin konsensukseen.

IR-02 on IR-01:n vaihtoehtoinen hypoteesi, eli se, että tähän asti 1750-luvulta havaittu lämpeneminen on luonnollista vaihtelua ja tulee jatkumaan samalla trendillä tulevaisuudessa. Todennäköisyyttä tälle on edellisen rinnalla pidettävä hyvin pienenä (P=1), koska tiedeyhteisön konsensus. Mitä tulee tämän riskin vaikutukseen, sitä on varmaankin pidettävä alhaisempana kuin IR-01:n vaikutusta, koska jatkuva trendi ei ole nouseva, mutta se ei kuitenkaan voi olla 1, koska lämpenemistä pidetään ilmastoaktivismissa varsin haitallisena. Olkoon siis I=2.

IR-03 on IR-02:n johdannainen: jos havaittu lämpeneminen on luonnollista eikä keinotekoista, niin emme nyky-ymmärryksellä voi tietää jatkuuko se samanlaisena vai tapahtuuko tulevaisuudessa käänne viilenemisen suuntaan. Koska tiedeyhteisön konsensus, tämänkin todennäköisyys on alhainen, mutta koska luonnollisen vaihtelun syklisyys, todennäköisyys on oltava suurempi kuin IR-02:n, olkoon siis P=2. Vaikutuksen osalta voimme todeta, että kylmä on haitallisempaa kuin lämmin, joten viileneminen on haitallisempaa kuin lämpeneminen, joten suhteessa edelliseen olkoon I=3.

IR-04 onkin sitten erilainen tapaus suhteessa muihin. Se viittaa täysin yllätyksellisiin suuriin tulivuorenpurkauksiin (luokkaa Krakatau tai jopa Toba-järvi), joita ei voida ennustaa juuri lainkaan ja joiden ilmastollinen vaikutus on hyvin suuri, joskin väliaikainen. Koska niiden todennäköisyyttä ei voida arvioida, olkoon P=3. Jättimäiset purkaukset voivat viilentää maapallon ilmastoa useallakin asteella pariksi vuodeksi ja ilmaston täydellinen normalisoituminen voi viedä jopa vuosikymmenen. Menneinä aikoina jättipurkausten vaikutukset ovat olleet rajallisia, mutta maapallon nykyisellä väkiluvulla nopean viilentymisen ja auringonvalon vähenemisen vaikutukset maatalouteen ja sitä kautta ravinnon riittämiseen voivat olla merkittävät, varsinkin kun varoitusaikaa saattaa olla vain muutamia kuukausia, jos sitäkään. Olkoon siis tämän riskin I=4.

Tämän analyysin jälkeen voimme laittaa riskit tärkeysjärjestykseen siten, että analyysin komponenttien (P ja I) tulo on tärkeysjärjestysluku (*). Voimme havaita, että tärkein riski on IR-01 P(5)xI(5)=*(25). Seuraavaksi tulevat IR-04 (*=12), IR-03 (*=6) ja IR-02 (*=2). Näyttää siis siltä, että jos valitsemamme P:n ja I:n arvot ovat oikeat, ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos (IR-01) on tuplasti tärkeämpi hallittavaksi kuin seuraavaksi tärkein ilmastoriski eli jättitulivuorenpurkaus.

Jatkakaamme riskienkäsittelyn arvioinnilla. Ilmastoriskien kohdalla voimme suoraan todeta, että koska vaikutukset ovat globaaleja, riskien siirtäminen (vastuista vapautuminen tai vakuutussopimukset) ei ole relevantti vaihtoehto. Jäljelle jäävät riskien välttäminen ja pienentäminen sekä niiden hyväksyminen ja mukautuminen. 

Hyväksyminen tarkoittaisi sitä, että ok, toteamme riskin olevan olemassa, mutta emme tee sille mitään. Esimerkiksi IR-02:n * on niin pieni, että se voisi olla kandidaatti pelkälle hyväksymiselle, mutta jos mukautumisen kustannukset ovat pienet, voimme valita myös mukautumisen. Välttäminen tai pienentäminen eivät ole vaihtoehtoja luonnollisissa tapahtumissa (eli riskeissä IR-02, IR-03 ja IR-04), koska ne tapahtuvat joka tapauksessa, jos ovat tapahtuakseen.

Havaitsemme IR-01:n olevan ainoa riskeistämme, jota voidaan pyrkiä välttämään tai pienentämään, ja juuri tähänhän ilmastopolitiikka tähtää. Ilmastopolitiikka eli ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuminen on kaikkien arvioiden mukaan erittäin kallista ja tarkoittaa käytännössä maailman energia-, teollisuus- ja liikennejärjestelmien rakentamista lähes kokonaan uudelleen. Lisäksi myös IR-01:n kohdalla vaihtoehtona on mukautuminen ja varautuminen, mutta tätä ei mediassa ja politiikassa juuri käsitellä, vaan torjunta esitetään ainoana vaihtoehtona. Mukautuminen, joka on validi strategia kaikkiin neljään riskiin, olisi kuitenkin huomattavasti edullisempaa.

Koska eri riskien käsittelyn kustannukset eroavat huomattavasti toisistaan ja koska käytettävissämme ei ole rajattomia resursseja, vaan joudumme priorisoimaan, lisätään riskimatriisiimme uusi muuttuja eli käsittelyn kustannukset (C). Käytetään C:lle samanlaista suhteellista asteikkoa siten, että 1 tarkoittaa hyvin suuria kustannuksia ja 5 tarkoittaa alhaisia kustannuksia. Korkea C:n arvo siis nostaa riskin tärkeyttä, koska se on kustannustehokkaampi.

On ilmeistä, että riski IR-01 saa arvon C=1, koska edellä kuvatun mukaisesti sen välttäminen ja pienentäminen on erittäin kallista. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että riskien IR-02 ja IR-03 kohdalla C=5, koska mukautuminen luonnolliseen ilmastonvaihteluun voi tarkoittaa niinkin vähäistä asiaa kuin varmuusvarastojen ja vastaavien ylläpitämistä, koska luonnolliset muutokset ovat hitaita ja niihin mukautuminen on parhaillaan vain normaalia elämistä.

IR-04 on muihin riskeihin nähden erilainen, koska se voi tapahtua hyvin nopeasti ja odottamatta. Siihen mukautuminen ja varautuminen edellyttänee huomattavasti riskejä IR-02 ja IR-03 suurempia toimenpiteitä, kuten jopa parin vuoden kulutuksen kokoisten varmuusvarastojen pitämistä valituissa raaka-aineissa ja elintarvikkeissa. Mutta sekään ei ole mitään verrattuna ilmastopolitiikan kustannuksiin, joten olkoon IR-04:n C=4.

Kustannusten arvioinnin yhteydessä havaitsimme, että eri riskien aikajänteet ovat niinikään hyvin erilaiset. Koska ajanjaksot vaihtelevat kymmenissä tai sadoissa vuosissa, niin ottakaamme myös tämä huomioon riskimatriisissa, koska onhan sillä merkitystä, onko aikaa toimenpiteille vähän, paljon vai todella paljon. Uuden sarakkeen nimi olkoon aikajänne (T), jossa 1 tarkoittaa hyvin pitkää aikaväliä ja 5 tarkoittaa hyvin lyhyttä aikaväliä.

Koska riskit IR-02 ja IR-03 edustavat hidasta luonnollista vaihtelua, niiden aikajänne on pitkä eli T=1. IR-04 puolestaan edustaa äkillistä ja odottamatonta tapahtumaa, joten sen T=5. IR-01 onkin hankalampi; toisaalta ilmastoaktivistit sanovat, että toimenpiteet pitää tehdä heti tai on liian myöhäistä, mutta samaa he ovat sanoneet jo viimeiset 20 vuotta ja silti he voivat edelleen siirtää maalitolppia eteenpäin, kun eivät ole päässeet tavoitteisiinsa; toisaalta, ilmasto ei ole tilastollisesti lämmennyt viimeisiin 16-26 vuoteen, vaikka samaan aikaan kasvihuonekaasupäästöt ovat jatkuvasti kasvaneet, jolloin riskin välittömyys käy kyseenalaiseksi. Ratkaistaan tämä ristiriita antamalla IR-01:lle T=3.

Nyt pääsemme loppuarviointiin. Tämän PICT*-analyysin mukaan tunnistettujen ilmastoriskien tärkeysjärjestys on IR-04 (*=240), IR-01 (*=75), IR-03 (*=30) ja IR-02 (*=10). Toisin sanoen, jättitulivuorenpurkauksen riskinhallinta on kolme kertaa tärkeämpää kuin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen riskin. Edelleen voimme huomata, että täsmälleen samalla kun varautuisimme riskin IR-04 toteutumiseen, tulisimme taklanneeksi myös riskit IR-03 ja IR-02 sekä varautuisimme myös riskiin IR-01, jos kävisi niin, että torjuntatoimenpiteet olisivat riittämättömiä tai turhia.

Tästä huolimatta nykypolitiikka ei huomioi näitä muita riskejä lainkaan, vaan itse asiassa toimimme täysin päinvastoin muun muassa vähentämällä varmuusvarastojamme. Ilmastopolitiikka keskittyy ainoastaan riskin IR-01:n välttämiseen tai pienentämiseen, eikä minkään riskin toteutumiseen varauduta tai mukauduta. Tämä on erittäin huonoa riskienhallintaa. 

Toisaalta on niinkin, että varautumisessa ja mukautumisessa poliitikoilla ja aktivisteilla ei ole juurikaan tehtävää tai roolia. Niistä pidetyt puheet eivät kiihottaisi ketään eivätkä saisi massoja marssimaan uurnille ja luopumaan rahoistaan ja oikeuksistaan maailman pelastamiseksi. Ehkä kysymys ei sittenkään ole vain riskienhallinnasta. 

Toistettakoon nyt vielä sekin, että omasta mielestäni ja monien tutkijoidenkin mielestä P=5 ja I=5 ovat liian suuria riskille IR-01, jolloin ilmastopolitiikan perustelu riskienhallinnalla ontuu entisestään. Toki kaikki edellä esitetyt arvot ovat avoimia keskustelulle.

Ilmastonmuutos muuttuu, Suomen ilmastopolitiikka ei

Jos ilmastonlämpenemättömyys olisi henkilö, se voisi nyt hankkia ajokortin, suorittaa ase- tai siviilipalveluksen, ostaa mietoja alkoholijuomia ja äänestää vaaleissa. Syyskuussa se nimittäin saavutti 18 vuoden ja yhden kuukauden iän satelliittimittauksissa. Tuoreen tilastollisen analyysin mukaan maapallon ilmasto ei ole lämmennyt jopa 26 vuoteen.

Vertaus täysi-ikäisyyteen on ehkä huvittava, mutta asia on vakava. Tiedän kyllä, että luonnollisen ilmastonmuutoksen kieltäjät (denialistit?) huitovat käsiään siitä, että 18-26 vuotta on liian lyhyt ajanjakso ilmastonmuutoksen arviointiin ja pelkkää kirsikanpoimintaa. Mutta he unohtavat, että ilmastotutkijat ovat itse aiemmin sanoneet tätä lyhyempien jaksojen riittävän epäilyyn.

Virallisimmin tämä tuli todettua, kun vuonna 2009 (viisi vuotta sitten) NOAA-tutkimuslaitoksen raportissa kirjoitettiin, että vaikka vuosikymmenen mittaiset nollatrendit ovat ilmastomalleissa tavallisia, simulaatiot poissulkevat 15 vuotta ja sitä kauemmin kestävät nollatrendit, jolloin vähintään 15-vuotinen nollatrendi riittää osoittamaan ilmastomallien poikkeavan todellisuudesta.

Climategate-sähköposteistakin tuttu professori Phil Jones sanoi niinkin äskettäin kuin vuonna 2012, että "lämpenemättömyyden täytyy jatkua ainakin 15 vuotta ennen kuin huolestumme". Tiukemman rajan antoi tri Ben Santer vuonna 2011 sanoessaan, että tarvitaan vähintään 17 vuoden ajanjakso ilmastonmuutossignaalien erottamiseksi toisistaan.

Samalla ilmastotutkijat ovat entistä hämmentyneempiä siitä, mihin se lämpeneminen oikein on kadonnut. Tähän asti suosituin arvaus oli lämpenemisen piiloutuminen valtamerien syvänteisiin, mutta tuore tutkimus on kumonnut tämänkin mahdollisuuden ja merien syvänteet saattavat itse asiassa olla viilenemässä..

Nyt kun kaikki ilmastotutkijoiden antamat aikarajat ovat paukkuneet, vain heinäsirkat ovat äänessä. Media ei enää puhu ilmastonmuutoksesta yhtä paljon kuin ennen, eikä varsinkaan kysele näiltä tutkijoilta asianmukaisia kysymyksiä. Silloinkin kun ilmastosta vielä uutisoidaan, siitä joko surutta valehdellaan yleisölle tai typerinä toistetaan muiden valheita (1, 2, 3, jne...).

Poliitikot eivät kuitenkaan nuku. Pääministeri ja tuore ympäristöministeri hokevat ilmastonmuutosmantroja ilman sisältöä aivan kuin mikään ei olisi muuttunut. Ilmastolakia viedään eteenpäin eduskunnassa, vaikka ilmastolain juurisyy on Vihreille hallitusneuvotteluissa annettu lupaus, eivätkä Vihreät enää ole hallituksessa. Tosin myönnettäköön sellainen pieni muutos, että ensimmäistä kertaa avoimesti ilmastopolitiikkaa kritisoivalta Ilmastofoorumi ry:ltä pyydettiin asiantuntijalausuntoa, eikä vain kerran, vaan kahdesti.

Maailmalla ilmastopolitiikka on kuitenkin osittain todellisuuteen heräämisen ja osittain huonon talouden vuoksi kovassa vastatuulessa.

Intian ympäristöministeri Prakash Javadekar ilmoitti, ettei Intia tule vähentämään päästöjään ainakaan 30 vuoteen, minkä aikana Intia nousee suurimmaksi hiilidioksidipäästöjen tuottajaksi ohi Kiinan ja Yhdysvaltojen. Jo tähän verrattuna Suomen mahdolliset päästövähennykset ovat pisara meressä, eikä EU:nkaan vähennyksillä ole juuri merkitystä. Tai no tietenkin se, että niin kauan kuin päästövähennykset lasketaan tuotannosta eikä kulutuksesta, onnistumme ajamaan tuotantoamme ja siten työpaikkoja enenevässä määrin mihinkäs muualle kuin Kiinaan ja Intiaan.

Amerikkalaiset äänestäjät pitävät mielipidetiedusteluissa ilmastonmuutosta vähäisimpänä ongelmista ja amerikkalaisista meteorologeistakin vain puolet uskoo ihmisen aiheuttavan valtaosan ilmastonmuutoksesta. Australiassa ilmastolainsäädäntökin jo kumottiin ja usean maan johtajat jättivät väliin äskettäisen ilmastokokouksen New Yorkissa. Jopa muualta Euroopasta on alkanut kantautua vastalauseita EU:n ilmastopolitiikkaa kohtaan.

Mutta toisin on Suomessa. Ilmastolakiesitys on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä ja ainakin toistaiseksi myötätuulessa. Se on harmillista, sillä jos ilmastolaki hyväksytään, sen täysin tarpeettomia ja hyödyttömiä kustannuksia tulevat maksamaan ne nykypäivän lapset, teinit ja nuoret aikuiset, jotka eivät edes ole omakohtaisesti koskaan kokeneet ilmastonlämpenemistä.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi