Todistustaakka ilmastokeskustelussa

(Tämä kirjoitus on alunperin kirjoitettu Ilmastofoorumi ry:n keskustelufoorumille.)

Lorentz kirjoitti:

BorisW kirjoitti:Toistan käsikirjan sanomaa, että skeptikolla (kyseenalaistaja) ei ole todistusvelvotetta vaan vastapuolen tulee todistaa väitteidensä paikkansapitävyyden.

Täysin väärin. Tieteessä kyseenalaistajan on nimenomaisesti osoitettava kritisoimansa teoria vääräksi tai esitettävä uusi parempi teoria!

Tässä nyt menee iloisesti taas kaksi asiaa sekaisin, nimittäin tiede ja politiikka.

Kukaanhan ei vastusta sitä, että tieteen keinoin selvitetään, tutkitaan ja opitaan asioita. Tämähän on selvää pässinlihaa. Tieteessä on vaihtoehtoisia teorioita, toiset osoittautuvat aikanaan vääriksi, toiset oikeammiksi, kunnes taas uudet teoriat tulevat tilalle. Voimme varmasti luottaa siihen, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tiede on selvittänyt hyvin luotettavalla tasolla esimerkiksi kaikki ilmastoon liittyvät oleelliset prosessit.

Mutta jos kysymys olisi vain tieteestä ja sen kehittymisestä, emme kävisi tätäkään keskustelua nyt. Keskiössä on se, että mitä tällekin asialle tehdään, jos tehdään. Tiede voi tarjota erilaisia ratkaisumalleja tai muita pohjatietoja, mutta tämä osa on silti puhdasta politiikkaa. Ja jos politiikassa esitetään jollekin asialle tehtävän jotain, ratkaisun esittäjällä on todistustaakka. Jos kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että asialle pitää tehdä jotain, niin vasta silloin ensin tarjotulle ratkaisuehdotukselle on pystyttävä tarjoamaan vaihtoehto.

Todistustaakka tarkoittaa sitä, että ratkaisuehdotuksen tekijän on osoitettava, että 1) ongelma on tosi, 2) hänen ehdotuksensa ratkaisee ongelman ja 3) hänen ehdotuksensa ei aiheuta muita ongelmia, tai jos aiheuttaa, on osoitettava, että ratkaisun haitat ovat pienemmät kuin sen hyödyt.

1) Poliitikot ja muut politiikkaan osallistuvat (eli tavalliset kansalaiset) eivät ole tiedemiehiä (paitsi se hyvin pieni osa poliitikoista ja tavallisista kansalaisista, jotka ovat tiedemiehiä), joten heillä ei ole valmiuksia arvioida, mitkä tieteen esittämistä eri vaihtoehdoista ovat parempia kuin toiset. He voivat mennä tiedemiesten määrän tai auktoriteetin mukana, mutta tieteen historia osoittaa, että pelkästään näillä perusteilla valitseminen on vain yhtä hyvä ellei jopa huonompi menetelmä kuin kolikon heittäminen.

Jos ja kun tieteessä on kiistanalaisia kysymyksiä, poliittisten ratkaisujen tekemisen niiden pohjalta täytyy ottaa tämä huomioon. Ilmastopolitiikassa näin ei tehdä, vaan politiikassa on valittu yksi tieteen näkökulma yli muiden ja muihin vaihtoehtoihin ei edes varauduta.

2) Politiikan historia puolestaan opettaa, että poliittisilla ratkaisuilla on vielä huonompi onnistumisprosentti kuin tieteellisillä teorioilla. Vaikka ongelma olisikin tosi (eli se ei olisi tieteellisesti kyseenalainen, kuten monet ilmastoon liittyvistä kysymyksistä vielä nykyisin), on vielä osoitettava, että tarjottu poliittinen ratkaisu korjaa tai lieventää ongelmaa. Tämäkään ei nykyisin toteudu, sillä kuten esimerkiksi Kioton sopimuksesta tiedämme, vaikka sen pohjana olleet tieteelliset teoriat olisivat pitäneet täysin paikkansa ja vaikka sopimusta olisi noudatettu ja noudatettaisiin täydellisesti, niin sen vaikutus ilmastonlämpenemiseen olisi silti vain asteen tuhannesosien luokkaa vuosisadassa. Tämän kyllä myöntävät käsittääkseni useimmat alarmistitkin.

3) Pitämällä silmät ja korvat auki meidän on helppo todeta, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla on jo nyt saatu aikaan paljon haittoja, kuten muun muassa

  • sademetsien tuhoaminen öljypalmujen tieltä,
  • ruoan käyttäminen polttoaineeksi samaan aikaan kun maailmassa nähdään nälkää,
  • luonnonsuojelun ja ympäristöpolitiikan huomion keskittyminen liikaa ilmastoasioihin, jolloin resursseja jää vähemmän todellisempiin ongelmiin,
  • energian ja hyödykkeiden hintojen nousu, mikä satuttaa vähävaraisimpia eniten ja on hyödyttänyt lähinnä energiayhtiöitä ja niiden omistajia, vaikka väitetysti varakkaimmat ovat eniten syyllisiä,
  • myrkyllisen elohopean käytön lisääntyminen hehkulamppujen kiellon myötä, mikä johtaa lisääntyvään kaatopaikkojen ja ympäristön elohopeakuormitukseen, kasvaviin ongelmajätemenoihin, luonnonvarojen tuhlaamiseen (energiansäästölamppujen valmistus on moninkertaisesti kuluttavampaa kuin hehkulamppujen, eikä niiden todellinen käyttöikä ainakaan vielä paikkaa eroa) ja valaistusmenojen osuuden kasvuun niin kotitalouksissa kuin yrityksissä ja julkisella sektorillakin.
  • jne.

Lisäksi on odotettavissa, että haittoihin lukeutuu kehitysmaiden kyykyttämistä, yksilönvapauksien kaventamista ja kaikenlaista muuta epämukavaa. Silti seuraavastakin ilmastosopimuksesta voidaan odottaa lähinnä hyödytöntä (jopa olettaen vallitsevan ilmastoteorian täysin todeksi) kompromissia, jos sitä ylipäätään syntyy.

Joten kyllä se todistustaakka on hyvin vahvasti teidän [alarmistien] puolellanne. Meidän ei tarvitse kuin sanoa, että

1) ilmastotieteessä on paljon epävarmuuksia ja jopa tuntemattomia yksityiskohtia, joten varmaa tietoa ei ole (ja tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan tiedettä koskeva osuus),

2) ehdotetut poliittiset ratkaisut eivät ole toimivia ja koska ykköskohta ei päde, asiaa ei välttämättä tarvitse edes ratkaista, vaan on parempi varautua kaikkiin vaihtoehtoihin ja puuttua mahdollisiin seurauksiin (tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan ydin eli: ”Todistustaakka ei ole niillä, jotka eivät usko. Skeptikot eivät vaadi itselleen rahaa tai valtaa.”), ja

3) ehdotetuista poliittisista ratkaisuista on ollut ja tulee olemaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pasi Matilainen
Hallituksen puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

(Edit 14:02: otsikko muutettu yleisön ehdotuksesta, oli: Miksi todistustaakka on ilmastoalarmisteilla eikä epäilijöillä.)