Ilmastonmuutos ja libertarismi

Vapaasana.netin Heli Parkkinen kirjoitti sinänsä ihan asiallisen ja kiihkottoman jutun ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka hän epäilee libertaareilla olevan pakonomainen tarve vastustaa valtavirran ilmastonmuutosteoriaa. Uskokaa tai älkää, mutta harrastan toisinaan itsetutkiskelua jopa siinä määrin, että olen tätä samaa kysymystä miettinyt itsekin: epäilenkö ihmisen osuutta ilmastonmuutokseen vain siksi, että olen libertaari ja poliittinen ”ilmastonsuojelu” on mitä suurimmassa määrin vapauden vastaista. Parkkisen kirjoitus sai minut miettimään asiaa jälleen kerran, mutta vastaus on edelleen sama: ei, AGW-epäilyni ei johdu libertaariudestani.

En tiedä onko se merkki jostain henkisestä ongelmasta, mutta epäilen usein itseäni. Epäilen, olenko oikeassa ilmastonmuutoksen suhteen. Epäilen, olenko oikeassa talous- ja yhteiskuntateorian suhteen. Epäilen käsityksiäni myös monesta, monesta muusta maailman ihmeellisestä asiasta. Tietoni ovat väistämättä puutteelliset — kuten kenen tahansa muunkin — joten saatan olla väärässä. Usein olen ollutkin, googlatkaa vaikka. Suurempien henkisten pipien välttämiseksi pyrin kuitenkin olemaan tietoisesti väärässä mahdollisimman vähän aikaa ja siksi korjaan sellaisen tilan nopeasti muuttamalla käsityksiäni.

Vaikka siis toisinaan epäilenkin käsityksiäni, pidän niitä todennäköisesti tai todennäköisimmin oikeina. Onhan se nyt selvää, että jos takertuisin käsitykseen, jota pitäisin todennäköisesti vääränä, niin käytännössä valehtelisin sekä itselleni että muille. Arvojeni oikeellisuutta en kuitenkaan epäile, eikä valehtelu kuulu niihin.

Ilmastonmuutos (joka nykyisin terminä viittaa teoriaan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eikä ilmaston luonnolliseen vaihteluun) ja libertarismi ovat ainakin siinä suhteessa täysin erilaisia asioita, että ensimmäinen on periaatteessa tieteellinen kysymys ja toinen on arvomaailma, josta seuraa tiettyjä yhteiskuntateoreettisia näkemyksiä. Olisi kuitenkin käytännössä uskonnollista lähteä tekemään tiedettä koskevia johtopäätöksiä arvojen pohjalta, joten jos joku sanoo — enkä usko, että oikeasti kukaan sanoo — että ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, koska ilmastonmuutoksen vastaiset toimenpiteet rajoittavat ihmisten vapauksia, niin hän on tietenkin mitä ilmeisimmin väärässä.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole yksinomaan, eikä nykyisin edes ensisijaisesti tieteellinen kysymys. Se on suurelta (ellei jopa suurimmalta) osin politiikkaa. Poliitikot ja poliittiset järjestöt väittävät tietävänsä asian varmaksi. Heidän mukaansa meidän on pakko toimia ja vieläpä pian, sillä aika on loppumassa. He eivät epäile lainkaan. Eivät, vaikka heidän siteeraamaansa tiedemiehet varmasti epäilevät. Jokainen tiedemies tietää voivansa olla väärässä, vaikka pitääkin nykyistä käsitystään todennäköisimmin oikeana.

Ei tiedemiehilläkään (eikä -naisilla) ole kaikista erittäin monimutkaiseen ilmastonmuutoskysymykseen liittyvistä aiheista tarjota edes todennäköistä vastausta. Jopa YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC myöntää, että monesta keskeisestäkin kysymyksestä tieteellisen ymmärryksen taso on alhainen. Yksi sellaisista kysymyksistä on pilvisyyden nettovaikutus, joka yksinäänkin voi olla riittävän suuri negatiivinen palaute hillitäkseen merkittävästi ihmisen tuottaman hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta tai jopa kumotakseen sen.

IPCC ei myöskään ole varma, vaan ainoastaan pitää ihmisen syyllisyyttä todennäköisenä. Se on terve, tieteellinen lähestymistapa, vaikka IPCC:n toimintatavat eivät ihan aina sitä kuitenkaan ole. Esimerkiksi IPCC:n edellinen tieteellinen loppuraportti (AR4) julkaistiin vasta kuukausikaupalla poliittisen yhteenvedon (SPM) kirjoittamisen jälkeen, jotta tieteellinen osuus ehdittiin korjata sellaiseksi, että se ei olisi kovin pahasti ristiriidassa poliittisen yhteenvedon kanssa, kuten edellisen loppuraportin (TAR) kanssa kävi.

Poliittisen kentän lisäksi ilmastonmuutoskysymys sivuaa arvoja. Kaikki tiedemiehet ja muut osanottajat kun eivät ole aivan avoimia, rehellisiä ja tieteen periaatteita orjallisesti noudattavia. No, ihmisiähän hekin toki ovat. Silti esimerkiksi leikkisästi Lätkätiimiksi (The Hockey Team) kutsutun tiedemiesjoukon edesottamukset ovat sitä luokkaa, että pelkästään niistä kuuleminen saa minut epäilevälle kannalle.

Jos esimerkiksi arvostetun tieteellisen julkaisun, oli se sitten Nature, Science tai Philosophical Transactions of the Royal Society B, julkaisusäännöt edellyttävät tutkimusten lähdeaineistojen julkista arkistointia, niin johan siinä on jotain ihmeellistä, jos joku tutkija ei halua julkaista lähdeaineistojaan vielä kymmenenkään vuoden päästä! Käsittääkseni kaikista muista (?) tieteenaloista poiketen tällainen käytös on kuitenkin arkipäivää ilmastotieteessä, erityisesti Lätkätiimiin kuuluvien tutkijoiden kohdalla. Jos ilmastonmuutos on kerran niin varma asia, miksi dataa pitää pimittää? Jos ilmastonmuutos on kerran niin vakava asia, miksi dataa annetaan pimittää?

Kyllä, henkilökohtainen arvomaailmani jonkin verran vaikuttaa käsityksiini ilmastonmuutosteoriasta, mutta ei niinkään tieteellisten tulosten vaan enemmänkin metodologian osalta. Tosin luulen, että riippumatta kuulijan arvomaailmasta joidenkin yksityiskohtien kertomatta jättäminen tai suoranainen pimittäminen herättää epäilyksiä. Asiaa voi verrata vaikkapa käytettyjen autojen kauppaan. Ostaisitko, jos myyjä kieltäytyisi näyttämästä huoltokirjaa?

Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että libertarismin ja AGW-epäilyn meemit ovat jossain määrin kytkeytyneet, siis että samoilla ihmisillä tapaa olla molemmat käsitykset. Useammin kuitenkin niin, että libertaari epäilee ilmastoteoriaa kuin ilmastoteoriaa epäilevä olisi libertaari. Ymmärrän siis hyvin, mistä Parkkinen on lähtenyt jutussaan liikkeelle.

Omalla kohdallani asia on kyllä viime kädessä harvinaisen yksinkertainen: epäilin AGW-teoriaa ainakin jo vuonna 2002 (valitettavasti vielä viime vuonna bongaamastani todisteesta ei taida olla jäljellä muuta kuin tämä hakutulos ja valitettavasti muistini on niin huono, etten muista tarkalleen, milloin aloin epäillä) ja libertaari minusta on tullut vasta muutamana viime vuotena. Esimerkiksi vielä vuonna 2004 olin Vasemmistoliiton sitoutumaton kunnallisvaaliehdokas, joskin silloin jo kovasti vasemmistolaisuudesta pois liukumassa havaittuani jälleen kerran olleeni väärässä.

Todistustaakka ilmastokeskustelussa

(Tämä kirjoitus on alunperin kirjoitettu Ilmastofoorumi ry:n keskustelufoorumille.)

Lorentz kirjoitti:

BorisW kirjoitti:Toistan käsikirjan sanomaa, että skeptikolla (kyseenalaistaja) ei ole todistusvelvotetta vaan vastapuolen tulee todistaa väitteidensä paikkansapitävyyden.

Täysin väärin. Tieteessä kyseenalaistajan on nimenomaisesti osoitettava kritisoimansa teoria vääräksi tai esitettävä uusi parempi teoria!

Tässä nyt menee iloisesti taas kaksi asiaa sekaisin, nimittäin tiede ja politiikka.

Kukaanhan ei vastusta sitä, että tieteen keinoin selvitetään, tutkitaan ja opitaan asioita. Tämähän on selvää pässinlihaa. Tieteessä on vaihtoehtoisia teorioita, toiset osoittautuvat aikanaan vääriksi, toiset oikeammiksi, kunnes taas uudet teoriat tulevat tilalle. Voimme varmasti luottaa siihen, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tiede on selvittänyt hyvin luotettavalla tasolla esimerkiksi kaikki ilmastoon liittyvät oleelliset prosessit.

Mutta jos kysymys olisi vain tieteestä ja sen kehittymisestä, emme kävisi tätäkään keskustelua nyt. Keskiössä on se, että mitä tällekin asialle tehdään, jos tehdään. Tiede voi tarjota erilaisia ratkaisumalleja tai muita pohjatietoja, mutta tämä osa on silti puhdasta politiikkaa. Ja jos politiikassa esitetään jollekin asialle tehtävän jotain, ratkaisun esittäjällä on todistustaakka. Jos kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että asialle pitää tehdä jotain, niin vasta silloin ensin tarjotulle ratkaisuehdotukselle on pystyttävä tarjoamaan vaihtoehto.

Todistustaakka tarkoittaa sitä, että ratkaisuehdotuksen tekijän on osoitettava, että 1) ongelma on tosi, 2) hänen ehdotuksensa ratkaisee ongelman ja 3) hänen ehdotuksensa ei aiheuta muita ongelmia, tai jos aiheuttaa, on osoitettava, että ratkaisun haitat ovat pienemmät kuin sen hyödyt.

1) Poliitikot ja muut politiikkaan osallistuvat (eli tavalliset kansalaiset) eivät ole tiedemiehiä (paitsi se hyvin pieni osa poliitikoista ja tavallisista kansalaisista, jotka ovat tiedemiehiä), joten heillä ei ole valmiuksia arvioida, mitkä tieteen esittämistä eri vaihtoehdoista ovat parempia kuin toiset. He voivat mennä tiedemiesten määrän tai auktoriteetin mukana, mutta tieteen historia osoittaa, että pelkästään näillä perusteilla valitseminen on vain yhtä hyvä ellei jopa huonompi menetelmä kuin kolikon heittäminen.

Jos ja kun tieteessä on kiistanalaisia kysymyksiä, poliittisten ratkaisujen tekemisen niiden pohjalta täytyy ottaa tämä huomioon. Ilmastopolitiikassa näin ei tehdä, vaan politiikassa on valittu yksi tieteen näkökulma yli muiden ja muihin vaihtoehtoihin ei edes varauduta.

2) Politiikan historia puolestaan opettaa, että poliittisilla ratkaisuilla on vielä huonompi onnistumisprosentti kuin tieteellisillä teorioilla. Vaikka ongelma olisikin tosi (eli se ei olisi tieteellisesti kyseenalainen, kuten monet ilmastoon liittyvistä kysymyksistä vielä nykyisin), on vielä osoitettava, että tarjottu poliittinen ratkaisu korjaa tai lieventää ongelmaa. Tämäkään ei nykyisin toteudu, sillä kuten esimerkiksi Kioton sopimuksesta tiedämme, vaikka sen pohjana olleet tieteelliset teoriat olisivat pitäneet täysin paikkansa ja vaikka sopimusta olisi noudatettu ja noudatettaisiin täydellisesti, niin sen vaikutus ilmastonlämpenemiseen olisi silti vain asteen tuhannesosien luokkaa vuosisadassa. Tämän kyllä myöntävät käsittääkseni useimmat alarmistitkin.

3) Pitämällä silmät ja korvat auki meidän on helppo todeta, että ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla on jo nyt saatu aikaan paljon haittoja, kuten muun muassa

  • sademetsien tuhoaminen öljypalmujen tieltä,
  • ruoan käyttäminen polttoaineeksi samaan aikaan kun maailmassa nähdään nälkää,
  • luonnonsuojelun ja ympäristöpolitiikan huomion keskittyminen liikaa ilmastoasioihin, jolloin resursseja jää vähemmän todellisempiin ongelmiin,
  • energian ja hyödykkeiden hintojen nousu, mikä satuttaa vähävaraisimpia eniten ja on hyödyttänyt lähinnä energiayhtiöitä ja niiden omistajia, vaikka väitetysti varakkaimmat ovat eniten syyllisiä,
  • myrkyllisen elohopean käytön lisääntyminen hehkulamppujen kiellon myötä, mikä johtaa lisääntyvään kaatopaikkojen ja ympäristön elohopeakuormitukseen, kasvaviin ongelmajätemenoihin, luonnonvarojen tuhlaamiseen (energiansäästölamppujen valmistus on moninkertaisesti kuluttavampaa kuin hehkulamppujen, eikä niiden todellinen käyttöikä ainakaan vielä paikkaa eroa) ja valaistusmenojen osuuden kasvuun niin kotitalouksissa kuin yrityksissä ja julkisella sektorillakin.
  • jne.

Lisäksi on odotettavissa, että haittoihin lukeutuu kehitysmaiden kyykyttämistä, yksilönvapauksien kaventamista ja kaikenlaista muuta epämukavaa. Silti seuraavastakin ilmastosopimuksesta voidaan odottaa lähinnä hyödytöntä (jopa olettaen vallitsevan ilmastoteorian täysin todeksi) kompromissia, jos sitä ylipäätään syntyy.

Joten kyllä se todistustaakka on hyvin vahvasti teidän [alarmistien] puolellanne. Meidän ei tarvitse kuin sanoa, että

1) ilmastotieteessä on paljon epävarmuuksia ja jopa tuntemattomia yksityiskohtia, joten varmaa tietoa ei ole (ja tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan tiedettä koskeva osuus),

2) ehdotetut poliittiset ratkaisut eivät ole toimivia ja koska ykköskohta ei päde, asiaa ei välttämättä tarvitse edes ratkaista, vaan on parempi varautua kaikkiin vaihtoehtoihin ja puuttua mahdollisiin seurauksiin (tähän liittyy Ilmastoskeptikon käsikirjan ydin eli: ”Todistustaakka ei ole niillä, jotka eivät usko. Skeptikot eivät vaadi itselleen rahaa tai valtaa.”), ja

3) ehdotetuista poliittisista ratkaisuista on ollut ja tulee olemaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pasi Matilainen
Hallituksen puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

(Edit 14:02: otsikko muutettu yleisön ehdotuksesta, oli: Miksi todistustaakka on ilmastoalarmisteilla eikä epäilijöillä.)