Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Suklaavedonlyönti (crosspost)

Aamulehti uutisoi tänään, että suklaasta voi tulla luksusta vuonna 2045, koska ilmastonmuutos. Ensituntumalta sanoisin, että hevonpaskaa, mutta kokeillaanpa jotain muuta.

Artikkeli on niin täynnä konditionaaleja, että kiireisempi lukija ei niitä jaksa laskea. Joten eipäs lasketa, vaan tarjotaan vedonlyöntiä artikkelin kirjoittaneelle Annika Martikaiselle sekä haastateltaville WWF:n Jussi Nikulalle ja ympäristöneuvos Sauli Rouhiselle, koska en tiedä kuka heistä suklaaväitteen päästi ilmoille. Heistä ensimmäinen haasteeseen tarttuva korjaa potin.

Lyön heistä jonkun kanssa vetoa suklaasta vuonna 2045. Väitän, että artikkelissa esitetty väite ”Suklaalle voi käydä niin kuin punaiselle lihalle: siitä tulee harvojen herkkuja.” on hevonpaskaa ja että todellisuudessa vuonna 2045 suklaata (sekä aitoa suklaata että miksei myös synteettistä) tulee olemaan tarjolla sekä laajemmin että edullisemmin kuin nykyisin.

Jos olen väärässä, ostan vastapuolelle vuonna 2045 joululahjaksi en vain yhtä, vaan kymmenen suklaakonvehtirasiaa, jotta ”harvojen herkkua” riittää myös kavereille jaettavaksi. Vastapuolen niin halutessa voin antaa vastaavan summan rahana, jos ”harvojen herkku” ei jostain syystä maistukaan. Jos olen väärässä, tämä siis tulee minulle luultavasti todella, todella kalliiksi.

Jos taas olen oikeassa ja suklaa onkin vuonna 2045 yleisempää ja halvempaa kuin nykyisin, niin ei taida olla täysin tasapuolista vedonlyöntiä, jos vastapuolen tarvitsisi ostaa minulle vain kymmenen halpaakin halvempaa suklaakonvehtirasiaa, mutta olkoon silti niin. Jos kohta arvostaisin kyllä suuresti, jos vedonlyönnin vastapuoli uskaltaisi pistää kovemman panoksen peliin.

No, kuka näistä maailmanlopun ennustajista ottaa vedon vastaan? Sähköpostilla etunimi.sukunimi@ilmastofoorumi.fi voi ilmoittaa kiinnostuksensa.

Ystävällisin terveisin,

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

(Julkaistu myös Ilmastofoorumin blogissa.)

Ilmasto ja riskienhallinta

Ilmastonmuutos on riski, joka on hallittava. Vaikka tämä onkin ilmastoaktivistien käyttämä vasta-argumentti skeptikoille, niin silti se on totta. Paneudutaanpa siis hieman laajemmin ja yksityiskohtaisemmin ilmastolliseen riskienhallintaan.

Kuten riskienhallintaan kuuluu, ensin tulee tunnistaa riskit. Joten tehdäänpä niin ja annetaan riskeille tunnistekoodit. 

Ensimmäinen (IR-01) ilmastoriski on tietenkin ”ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöillä aiheuttama ilmastonlämpeneminen”, mutta se ei ole ainoa. Voidaan tunnistaa myös riski ”luonnollisesta vaihtelusta johtuva ilmastonlämpeneminen” (IR-02) sekä käänteinen ”luonnollisesta vaihtelusta johtuva ilmastonviileneminen” (IR-03).  Lisäksi mieleen tulee ”tulivuorenpurkauksen aiheuttama äkillinen ilmastonviileneminen” (IR-04).

Kun riskit on tunnistettu, tulee analysoida niiden todennäköisyys (P) ja (haitta)vaikutus (I), jotta voimme arvioida miten tärkeää kunkin riskin hallinta on. Käyttäkäämme analyysissä asteikkoja yhdestä viiteen siten, että P:n osalta 1 tarkoittaa alhaista todennäköisyyttä ja 5 korkeaa todennäköisyyttä ja I:n osalta 1 tarkoittaa alhaista vaikutusta ja 5 tarkoittaa suurta vaikutusta. Jos jonkun riskin jotain arvoa ei voida arvioida, käytetään kohdassa keskimääräistä arvoa 3. Koska oikeita todennäköisyyksiä on tässä hankala arvioida, suhteutetaan asteikko muihin riskeihin.

IR-01 on tunnetuin riski eli se paljon puhuttu ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ja olettakaamme tässä analyysissä, että sen todennäköisyys ja haitat ovat niin suuria, kuin ilmastotutkijat ja -aktivistit meille kertovat. Asetetaan siis IR-01:n P:n arvoksi 5 (suuri todennäköisyys) ja I:n arvoksi 5 (suuri [haitta]vaikutus). Henkilökohtaisesti arvioisin IR-01:n kohdalla pienemmät arvot, mutta luottakaamme tässä kerrankin konsensukseen.

IR-02 on IR-01:n vaihtoehtoinen hypoteesi, eli se, että tähän asti 1750-luvulta havaittu lämpeneminen on luonnollista vaihtelua ja tulee jatkumaan samalla trendillä tulevaisuudessa. Todennäköisyyttä tälle on edellisen rinnalla pidettävä hyvin pienenä (P=1), koska tiedeyhteisön konsensus. Mitä tulee tämän riskin vaikutukseen, sitä on varmaankin pidettävä alhaisempana kuin IR-01:n vaikutusta, koska jatkuva trendi ei ole nouseva, mutta se ei kuitenkaan voi olla 1, koska lämpenemistä pidetään ilmastoaktivismissa varsin haitallisena. Olkoon siis I=2.

IR-03 on IR-02:n johdannainen: jos havaittu lämpeneminen on luonnollista eikä keinotekoista, niin emme nyky-ymmärryksellä voi tietää jatkuuko se samanlaisena vai tapahtuuko tulevaisuudessa käänne viilenemisen suuntaan. Koska tiedeyhteisön konsensus, tämänkin todennäköisyys on alhainen, mutta koska luonnollisen vaihtelun syklisyys, todennäköisyys on oltava suurempi kuin IR-02:n, olkoon siis P=2. Vaikutuksen osalta voimme todeta, että kylmä on haitallisempaa kuin lämmin, joten viileneminen on haitallisempaa kuin lämpeneminen, joten suhteessa edelliseen olkoon I=3.

IR-04 onkin sitten erilainen tapaus suhteessa muihin. Se viittaa täysin yllätyksellisiin suuriin tulivuorenpurkauksiin (luokkaa Krakatau tai jopa Toba-järvi), joita ei voida ennustaa juuri lainkaan ja joiden ilmastollinen vaikutus on hyvin suuri, joskin väliaikainen. Koska niiden todennäköisyyttä ei voida arvioida, olkoon P=3. Jättimäiset purkaukset voivat viilentää maapallon ilmastoa useallakin asteella pariksi vuodeksi ja ilmaston täydellinen normalisoituminen voi viedä jopa vuosikymmenen. Menneinä aikoina jättipurkausten vaikutukset ovat olleet rajallisia, mutta maapallon nykyisellä väkiluvulla nopean viilentymisen ja auringonvalon vähenemisen vaikutukset maatalouteen ja sitä kautta ravinnon riittämiseen voivat olla merkittävät, varsinkin kun varoitusaikaa saattaa olla vain muutamia kuukausia, jos sitäkään. Olkoon siis tämän riskin I=4.

Tämän analyysin jälkeen voimme laittaa riskit tärkeysjärjestykseen siten, että analyysin komponenttien (P ja I) tulo on tärkeysjärjestysluku (*). Voimme havaita, että tärkein riski on IR-01 P(5)xI(5)=*(25). Seuraavaksi tulevat IR-04 (*=12), IR-03 (*=6) ja IR-02 (*=2). Näyttää siis siltä, että jos valitsemamme P:n ja I:n arvot ovat oikeat, ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos (IR-01) on tuplasti tärkeämpi hallittavaksi kuin seuraavaksi tärkein ilmastoriski eli jättitulivuorenpurkaus.

Jatkakaamme riskienkäsittelyn arvioinnilla. Ilmastoriskien kohdalla voimme suoraan todeta, että koska vaikutukset ovat globaaleja, riskien siirtäminen (vastuista vapautuminen tai vakuutussopimukset) ei ole relevantti vaihtoehto. Jäljelle jäävät riskien välttäminen ja pienentäminen sekä niiden hyväksyminen ja mukautuminen. 

Hyväksyminen tarkoittaisi sitä, että ok, toteamme riskin olevan olemassa, mutta emme tee sille mitään. Esimerkiksi IR-02:n * on niin pieni, että se voisi olla kandidaatti pelkälle hyväksymiselle, mutta jos mukautumisen kustannukset ovat pienet, voimme valita myös mukautumisen. Välttäminen tai pienentäminen eivät ole vaihtoehtoja luonnollisissa tapahtumissa (eli riskeissä IR-02, IR-03 ja IR-04), koska ne tapahtuvat joka tapauksessa, jos ovat tapahtuakseen.

Havaitsemme IR-01:n olevan ainoa riskeistämme, jota voidaan pyrkiä välttämään tai pienentämään, ja juuri tähänhän ilmastopolitiikka tähtää. Ilmastopolitiikka eli ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuminen on kaikkien arvioiden mukaan erittäin kallista ja tarkoittaa käytännössä maailman energia-, teollisuus- ja liikennejärjestelmien rakentamista lähes kokonaan uudelleen. Lisäksi myös IR-01:n kohdalla vaihtoehtona on mukautuminen ja varautuminen, mutta tätä ei mediassa ja politiikassa juuri käsitellä, vaan torjunta esitetään ainoana vaihtoehtona. Mukautuminen, joka on validi strategia kaikkiin neljään riskiin, olisi kuitenkin huomattavasti edullisempaa.

Koska eri riskien käsittelyn kustannukset eroavat huomattavasti toisistaan ja koska käytettävissämme ei ole rajattomia resursseja, vaan joudumme priorisoimaan, lisätään riskimatriisiimme uusi muuttuja eli käsittelyn kustannukset (C). Käytetään C:lle samanlaista suhteellista asteikkoa siten, että 1 tarkoittaa hyvin suuria kustannuksia ja 5 tarkoittaa alhaisia kustannuksia. Korkea C:n arvo siis nostaa riskin tärkeyttä, koska se on kustannustehokkaampi.

On ilmeistä, että riski IR-01 saa arvon C=1, koska edellä kuvatun mukaisesti sen välttäminen ja pienentäminen on erittäin kallista. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että riskien IR-02 ja IR-03 kohdalla C=5, koska mukautuminen luonnolliseen ilmastonvaihteluun voi tarkoittaa niinkin vähäistä asiaa kuin varmuusvarastojen ja vastaavien ylläpitämistä, koska luonnolliset muutokset ovat hitaita ja niihin mukautuminen on parhaillaan vain normaalia elämistä.

IR-04 on muihin riskeihin nähden erilainen, koska se voi tapahtua hyvin nopeasti ja odottamatta. Siihen mukautuminen ja varautuminen edellyttänee huomattavasti riskejä IR-02 ja IR-03 suurempia toimenpiteitä, kuten jopa parin vuoden kulutuksen kokoisten varmuusvarastojen pitämistä valituissa raaka-aineissa ja elintarvikkeissa. Mutta sekään ei ole mitään verrattuna ilmastopolitiikan kustannuksiin, joten olkoon IR-04:n C=4.

Kustannusten arvioinnin yhteydessä havaitsimme, että eri riskien aikajänteet ovat niinikään hyvin erilaiset. Koska ajanjaksot vaihtelevat kymmenissä tai sadoissa vuosissa, niin ottakaamme myös tämä huomioon riskimatriisissa, koska onhan sillä merkitystä, onko aikaa toimenpiteille vähän, paljon vai todella paljon. Uuden sarakkeen nimi olkoon aikajänne (T), jossa 1 tarkoittaa hyvin pitkää aikaväliä ja 5 tarkoittaa hyvin lyhyttä aikaväliä.

Koska riskit IR-02 ja IR-03 edustavat hidasta luonnollista vaihtelua, niiden aikajänne on pitkä eli T=1. IR-04 puolestaan edustaa äkillistä ja odottamatonta tapahtumaa, joten sen T=5. IR-01 onkin hankalampi; toisaalta ilmastoaktivistit sanovat, että toimenpiteet pitää tehdä heti tai on liian myöhäistä, mutta samaa he ovat sanoneet jo viimeiset 20 vuotta ja silti he voivat edelleen siirtää maalitolppia eteenpäin, kun eivät ole päässeet tavoitteisiinsa; toisaalta, ilmasto ei ole tilastollisesti lämmennyt viimeisiin 16-26 vuoteen, vaikka samaan aikaan kasvihuonekaasupäästöt ovat jatkuvasti kasvaneet, jolloin riskin välittömyys käy kyseenalaiseksi. Ratkaistaan tämä ristiriita antamalla IR-01:lle T=3.

Nyt pääsemme loppuarviointiin. Tämän PICT*-analyysin mukaan tunnistettujen ilmastoriskien tärkeysjärjestys on IR-04 (*=240), IR-01 (*=75), IR-03 (*=30) ja IR-02 (*=10). Toisin sanoen, jättitulivuorenpurkauksen riskinhallinta on kolme kertaa tärkeämpää kuin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen riskin. Edelleen voimme huomata, että täsmälleen samalla kun varautuisimme riskin IR-04 toteutumiseen, tulisimme taklanneeksi myös riskit IR-03 ja IR-02 sekä varautuisimme myös riskiin IR-01, jos kävisi niin, että torjuntatoimenpiteet olisivat riittämättömiä tai turhia.

Tästä huolimatta nykypolitiikka ei huomioi näitä muita riskejä lainkaan, vaan itse asiassa toimimme täysin päinvastoin muun muassa vähentämällä varmuusvarastojamme. Ilmastopolitiikka keskittyy ainoastaan riskin IR-01:n välttämiseen tai pienentämiseen, eikä minkään riskin toteutumiseen varauduta tai mukauduta. Tämä on erittäin huonoa riskienhallintaa. 

Toisaalta on niinkin, että varautumisessa ja mukautumisessa poliitikoilla ja aktivisteilla ei ole juurikaan tehtävää tai roolia. Niistä pidetyt puheet eivät kiihottaisi ketään eivätkä saisi massoja marssimaan uurnille ja luopumaan rahoistaan ja oikeuksistaan maailman pelastamiseksi. Ehkä kysymys ei sittenkään ole vain riskienhallinnasta. 

Toistettakoon nyt vielä sekin, että omasta mielestäni ja monien tutkijoidenkin mielestä P=5 ja I=5 ovat liian suuria riskille IR-01, jolloin ilmastopolitiikan perustelu riskienhallinnalla ontuu entisestään. Toki kaikki edellä esitetyt arvot ovat avoimia keskustelulle.

Ilmastonmuutos muuttuu, Suomen ilmastopolitiikka ei

Jos ilmastonlämpenemättömyys olisi henkilö, se voisi nyt hankkia ajokortin, suorittaa ase- tai siviilipalveluksen, ostaa mietoja alkoholijuomia ja äänestää vaaleissa. Syyskuussa se nimittäin saavutti 18 vuoden ja yhden kuukauden iän satelliittimittauksissa. Tuoreen tilastollisen analyysin mukaan maapallon ilmasto ei ole lämmennyt jopa 26 vuoteen.

Vertaus täysi-ikäisyyteen on ehkä huvittava, mutta asia on vakava. Tiedän kyllä, että luonnollisen ilmastonmuutoksen kieltäjät (denialistit?) huitovat käsiään siitä, että 18-26 vuotta on liian lyhyt ajanjakso ilmastonmuutoksen arviointiin ja pelkkää kirsikanpoimintaa. Mutta he unohtavat, että ilmastotutkijat ovat itse aiemmin sanoneet tätä lyhyempien jaksojen riittävän epäilyyn.

Virallisimmin tämä tuli todettua, kun vuonna 2009 (viisi vuotta sitten) NOAA-tutkimuslaitoksen raportissa kirjoitettiin, että vaikka vuosikymmenen mittaiset nollatrendit ovat ilmastomalleissa tavallisia, simulaatiot poissulkevat 15 vuotta ja sitä kauemmin kestävät nollatrendit, jolloin vähintään 15-vuotinen nollatrendi riittää osoittamaan ilmastomallien poikkeavan todellisuudesta.

Climategate-sähköposteistakin tuttu professori Phil Jones sanoi niinkin äskettäin kuin vuonna 2012, että "lämpenemättömyyden täytyy jatkua ainakin 15 vuotta ennen kuin huolestumme". Tiukemman rajan antoi tri Ben Santer vuonna 2011 sanoessaan, että tarvitaan vähintään 17 vuoden ajanjakso ilmastonmuutossignaalien erottamiseksi toisistaan.

Samalla ilmastotutkijat ovat entistä hämmentyneempiä siitä, mihin se lämpeneminen oikein on kadonnut. Tähän asti suosituin arvaus oli lämpenemisen piiloutuminen valtamerien syvänteisiin, mutta tuore tutkimus on kumonnut tämänkin mahdollisuuden ja merien syvänteet saattavat itse asiassa olla viilenemässä..

Nyt kun kaikki ilmastotutkijoiden antamat aikarajat ovat paukkuneet, vain heinäsirkat ovat äänessä. Media ei enää puhu ilmastonmuutoksesta yhtä paljon kuin ennen, eikä varsinkaan kysele näiltä tutkijoilta asianmukaisia kysymyksiä. Silloinkin kun ilmastosta vielä uutisoidaan, siitä joko surutta valehdellaan yleisölle tai typerinä toistetaan muiden valheita (1, 2, 3, jne...).

Poliitikot eivät kuitenkaan nuku. Pääministeri ja tuore ympäristöministeri hokevat ilmastonmuutosmantroja ilman sisältöä aivan kuin mikään ei olisi muuttunut. Ilmastolakia viedään eteenpäin eduskunnassa, vaikka ilmastolain juurisyy on Vihreille hallitusneuvotteluissa annettu lupaus, eivätkä Vihreät enää ole hallituksessa. Tosin myönnettäköön sellainen pieni muutos, että ensimmäistä kertaa avoimesti ilmastopolitiikkaa kritisoivalta Ilmastofoorumi ry:ltä pyydettiin asiantuntijalausuntoa, eikä vain kerran, vaan kahdesti.

Maailmalla ilmastopolitiikka on kuitenkin osittain todellisuuteen heräämisen ja osittain huonon talouden vuoksi kovassa vastatuulessa.

Intian ympäristöministeri Prakash Javadekar ilmoitti, ettei Intia tule vähentämään päästöjään ainakaan 30 vuoteen, minkä aikana Intia nousee suurimmaksi hiilidioksidipäästöjen tuottajaksi ohi Kiinan ja Yhdysvaltojen. Jo tähän verrattuna Suomen mahdolliset päästövähennykset ovat pisara meressä, eikä EU:nkaan vähennyksillä ole juuri merkitystä. Tai no tietenkin se, että niin kauan kuin päästövähennykset lasketaan tuotannosta eikä kulutuksesta, onnistumme ajamaan tuotantoamme ja siten työpaikkoja enenevässä määrin mihinkäs muualle kuin Kiinaan ja Intiaan.

Amerikkalaiset äänestäjät pitävät mielipidetiedusteluissa ilmastonmuutosta vähäisimpänä ongelmista ja amerikkalaisista meteorologeistakin vain puolet uskoo ihmisen aiheuttavan valtaosan ilmastonmuutoksesta. Australiassa ilmastolainsäädäntökin jo kumottiin ja usean maan johtajat jättivät väliin äskettäisen ilmastokokouksen New Yorkissa. Jopa muualta Euroopasta on alkanut kantautua vastalauseita EU:n ilmastopolitiikkaa kohtaan.

Mutta toisin on Suomessa. Ilmastolakiesitys on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä ja ainakin toistaiseksi myötätuulessa. Se on harmillista, sillä jos ilmastolaki hyväksytään, sen täysin tarpeettomia ja hyödyttömiä kustannuksia tulevat maksamaan ne nykypäivän lapset, teinit ja nuoret aikuiset, jotka eivät edes ole omakohtaisesti koskaan kokeneet ilmastonlämpenemistä.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Ilmastokeskustelun tila – kolme keissiä

Suomalaisen ilmastokeskustelun tila on siitä surullinen, että keskustelua ei juurikaan ole, vaan on lähinnä vain yksipuolista julistamista. Politiikan ja median dominoivilla tahoilla on halutessaan mahdollisuus tukahduttaa ja vaimentaa perustellutkin epäilykset ja muut soraäänet internetiä lukuun ottamatta. Tämä kirjoitus nostaa esiin viisi malliesimerkkiä keskustelun tukahduttamisesta. Herääkin kysymys, että jos virallinen IPCC-linja on niin oikeassa, niin miksi sitä ei saisi julkisesti epäillä tai osoittaa sen virheitä?

Case Tynkkynen

Jyväskylän Eurooppanuoret ry (JEN) järjesti loppuvuonna 2008 ilmastoseminaaria, johon heillä oli tarkoitus kutsua eri tulkintoja kannattavia osallistujia puhujiksi. Yhdistyksen tuolloinen puheenjohtaja kutsui myös Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtajan (siis allekirjoittaneen) puhujaksi ja mainitsi kutsussa, että seminaarin yhdeksi  puhujaksi oli jo alustavasti lupautunut MEP Satu Hassi.

Seitsemän vuorokautta myöhemmin kutsuni tulla puhujaksi peruutettiin, koska useilta tahoilta, niin yksittäisiltä puhujilta kuin järjestöiltäkin, oli tullut kielteistä palautetta Ilmastofoorumin osallistumisesta seminaariin. ”Olemme kohdanneet niin paljon painostusta tässä asiassa, että meille ei oikein jätetty muuta mahdollisuutta,” perusteli JEN:in puheenjohtaja sähköpostitse.

Myöhemmin muissa yhteyksissä tuli ilmi, että pääasiallinen painostaja asiassa oli ollut Matti Vanhasen hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja Oras Tynkkynen, joka oli uhannut seminaarin järjestäjiä ainakin sillä, että jos Ilmastofoorumi pääsee mukaan, niin heidän puoleltaan ei sitten tule ketään.

Jos tämä kuulostaa enemmän kolmevuotiaiden ”jos sä leikit ton kaa niin me ei leikitä sun kaa” -hiekkalaatikkokiusaamiselta kuin tuolloin valtion korkeimman poliittisen ilmastoasiantuntijan ja nykyisen kansanedustajan ja eurovaaliehdokkaan puheilta, niin juuri sitä se onkin. Ilmastokeskustelua, kansalaiskeskustelua tai demokratiaa se ei ainakaan ole.

Case Lahti

Sitran vanhempi asiantuntija Veli-Matti Lahti on monien muiden "keskustelijoiden" tavoin pyrkinyt rajoittamaan ilmastokeskustelua väittämällä, että ilmastoskeptikot saavat tasapuolisuuden nimissä liikaa palstatilaa mediassa.

Tämä ajatus kulkee niin, että mikä tahansa perinteisen median juttu, jossa ilmastodebatista tuodaan esiin molemmat osapuolet, haastatellaan ilmastonmuutosta tai ilmastopolitiikkaa epäilevää tahoa tai vihjataan, että ilmastoväitteitä on syytä epäillä, on liiallista tasapuolisuutta suhteessa tiedemiesten väitettyyn yksimielisyyteen asiasta.

Todellisuudessa kuitenkaan tiedemiesten välillä ei vallitse yksimielisyyttä tai konsensusta käytännösä mistään niistä ilmastonmuutoksen tai -politiikan väitteistä, joita skeptikot nostavat esiin. Esimerkiksi jopa IPCC:n mukaan pilvien vaikutukseen ja niihin liittyviin takaisinkytkentöihin liittyvä tieteellinen varmuus on alhainen. Silti lähinnä mielipidekyselyihin perustuen väitetään 97% tutkijoista olevan samaa mieltä ilmastonmuutoksesta, mutta toiset kyselyt tuottavat erilaisia tuloksia, esimerkiksi vain 52% amerikkalaisista meteorologeista pitää ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamana.

Jos median tasapuolisuus pitäisi jakaa näiden mielipidekyselyiden perusteella, niin skeptisten näkemysten saaman palstatilan tulisi tasapuolisuuden nimissä olla jotain 3-48% välillä. Kuitenkin mediajulkisuus on lähes täysin aktivistien hallitsemaa eivätkä skeptiset näkemykset pääse ainakaan Suomessa edes yhteen prosenttiin näkyvyydestä, vaikka internetkin laskettaisiin mukaan.

Samaan aikaan ne harvat toimittajat, jotka erehtyvät mainitsemaan jotain skeptistä, ja heidän päätoimittajansa ovat hukkua vihreään sähköpostisaasteeseen jopa ”liian tasapuolisten” juttujen myötä, ilmastorealistisista jutuista puhumattakaan, mikä osaltaan on edesauttanut toimittajien itsesensuuria asiassa.

Case Kanninen

Naurettavin ja siksi myös yksi järkyttävimmistä esimerkeistä on ilmastouutisoinnistaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnollakin palkitun Ylen ilmastotoimittaja Jaana Kannisen tapaus, jossa hän uutisoi Ylen TV-uutisissa, Ylen netissä ja Ylen radio-ohjelmassaan kuudentoista Malediivien saarten tultua evakuoiduksi uhkaavan ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun vuoksi.

Jatkoselvittelyissä paljastui, että Kanninen lähteineen pystyi nimeämään vain kymmenen väittämistään kuudestatoista saaresta, ja että tosiasiassa yhtäkään nimetystä kymmenestä saaresta ei ollut evakuoitu uhkaavan merenpinnan nousun vuoksi tai edes lainkaan. Kannisen pääasiallisena lähteenä toiminut Malediivien presidenttiehdokas oli tunnettu ilmastoaktivisti ja tavoitteli parhaillaan omaa etuaan sikäläisissä presidentinvaaleissa, ja edes hän ei ollut puhunut Kanniselle mitään merenpinnan noususta vaan saarten eroosiosta, joka siellä päin on muuten ihan todellinen ongelma pääasiassa maankäytön muutosten ja rakentamisen aiheuttamana.

Vaikka Kannisen uutisointi oli niin selvästi virheellistä kuin uutisointi voi vain olla, niin siitä huolimatta sen paremmin Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen kuin Julkisen sanan neuvostokaan eivät nähneet siinä mitään moitittavaa.

Loppumiete

Nykyisin monet vaativat ilmastoskeptikkoja vaiennettaviksi, tilille puheistaan ja jopa syytetyiksi Nürnbergin ilmasto-oikeudenkäynteihin. Oikeudenkäynnit vielä odottavat, mutta vaientamisessa on oltu tehokkaita.

Mutta kuinka käy parin vuosikymmenen päästä, kun aikaa sitten seisahtuneet tuulimyllyt ruostuvat metsissämme, yhden sukupolven matalaenergiset omakotitalot homehtuvat niille sijoilleen ja parinkin sukupolven varallisuus ja tulevaisuus on syöty kansainvälisen ilmastosuurpääoman taskuihin – tullaanko orastynkkysiä, jaanakannisia, algoreja, vesamattilahtia, mattivanhasia, petteritaalaksia, michaelmanneja ja mikkoalestaloja vaatimaan tilille teoistaan? Varmasti tullaan vaatimaan, mutta ei tulla saamaan. Maan tapa ja niin edelleen.

* * *

Kirjoitus on julkaistu alunperin Ilmastofoorumi ry:n blogissa 8.5.2014.

Viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle

Ilmastonmuutos on ollut poliittisen keskustelun asialistoilla jo neljännesvuosisadan. Sinä aikana poliitikot ja virkamiehet ovat lentäneet ilmastonmuutoskonferensseissa ympäri maailmaa, niin Riossa, Balilla ja Kiotossa kuin monessa muussakin eksoottisessa kohteessa. Kioton sopimus, päästökauppa, energiaverotus, tuulimyllyt, energiansäästölamput, biopolttoaineet, rakentamisen sääntely ja moni, moni, moni muu asia itse ilmastotutkimuksesta puhumattakaan ovat nielleet jo satoja miljardeja euroja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Siitä huolimatta ilmastokatastrofi on poliitikkojen ja aktivistien puheissa edelleen tulossa. Vieläkään ei olla tehty tarpeeksi ja edelleenkin on viimeinen hetki tehdä todellisia ratkaisuja ilmastokatastrofin estämiseksi, väitetään. Joka ikinen lyhyen aikavälin ennuste on tähän mennessä mennyt metsään, mutta silti meidän pitäisi luottaa uusiin ennusteisiin ja erityisesti niihin pitkän aikavälin ennusteisiin, joita emme voi itse mitenkään todentaa, koska vuonna 2100 olemme kaikki kuolleita – vanhuuteen siis, emme ilmastokatastrofiin.

Yhä useampi on herännyt kyseenalaistamaan ilmastonmuutokseen liittyviä väitteitä, mutta toisinajattelu tuntuu lähestyvän jo rikosta. ”Vääriä mielipiteitä” ei suvaita ja vaikka toisinajattelijoita ei joidenkin aktivistien toiveista huolimatta vielä vangita tai vaienneta, niin heidät kyllä parhaan mukaan pyritään vaikenemaan kuoliaiksi.

Sitra on yksi ilmastoaktivismin pesäkkeistä Suomessa. Se julkaisee veronmaksajien varoilla mielipidekirjoituksia, joita se nimittää tutkimuksiksi ja selvityksiksi. Yksi sellainen oli helmikuussa 2014 julkaistu ”Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle”, joka keskittyi panettelemaan ja vähättelemään skeptikoita. Tässä kirjoituksessa (vai pitäisikö sanoa selvityksessä?) esitän viisi selitystä ilmastonmuutoskeskustelun yksipuolisuudelle Sitran tekstiä mukaillen.

1) Tasapuolisuus ja tiedonvälityksen asiapitoisuus ymmärretään tiedotusvälineissä todellisuudessa juuri niin kuin aktivistit haluavat. Vaikka Sitra ja muut aktivistit mielellään syyttävätkin tiedotusvälineitä ”liiallisesta tasapuolisuudesta” niiden satunnaisesti julkaistessa jonkun skeptikon haastattelun tai jonkin skeptisen mielipiteen, niin käytännössä puntit ovat hyvin vahvasti aktivistien puolella. Sen lisäksi, että skeptisiä näkemyksiä julkaistaan varsinkin Suomessa äärimmäisen harvoin suhteessa aktivistisiin ja virallisiin näkemyksiin, niin toimittajat itse vaikuttavat usein enemmän aktivisteilta kuin neutraaleilta.

Avoimesti skeptisiä toimittajia on Suomessa vain pari, kun taas virheellistä ja paikoin suoranaisesti valheellista aktivistitoimittajien ”journalismia” julkaistaan kritiikittömästi jokaisesta tuutista, palkitaan valtionpalkinnoilla ja pidetään koskemattomana kaikissa valituskanavissa. Kun sitten joku satunnainen tavallinen toimittaja joskus kirjoittaa jotain vähänkin epäilyyn viittaavaa tai edes skeptikoista, on hänen sähköpostilaatikkonsa sen jälkeen sellainen aktivistien paskamyrsky, ettei hän jatkossa erehdy koskemaan aiheeseen pitkällä tikullakaan.

2) Pieni vähemmistö voi myrkyttää keskustelun ja vaientaa epäilyn. Ilmastoaktivismi on alun perin pienen piirin juttu, alkaen jostain Rooman klubista, Sierra-klubista, YK:n ympäristöohjelmasta (UNEP) ja ylipäätään syvävihreiden aktivistien päiväunista maailman mukauttamisesta omaan muottiinsa. Sittemmin samaan kelkkaan on hypännyt yksi jos toinenkin oman edun tavoittelija, joka on nähnyt ilmastoasiassa keinon saada itselleen lisää rahaa, valtaa tai mielellään molempia. Lisäksi puolueet ja poliitikot kautta linjan ovat löytäneet ilmastonmuutoksesta keppihevosen ajaa entistä paremmin samoja vanhoja tavoitteitaan läpi, liittyivät ne sitten ilmastoon tai eivät. Mutta keskustelun päälinjat eivät ole neljännesvuosisadassa muuttuneet alkuperäisen pienen piirin pähkäilyistä mihinkään.

Skeptikoista on kuitenkin alkanut tulla ongelma. Vielä parikymmentä vuotta sitten epäilijöitä oli vähän eivätkä he usein pitäneet tarpeellisena avata suutaan, kun aktivismi seurauksineen ei ollut vielä paisunut sellaisiin mittoihin kuin nykyisin. Samaan aikaan luonto on noudattanut tarkemmin skeptikoiden epäilyksiä kuin aktivistien katastrofiskenaarioita. On selvää, että skeptikoista on päästävä eroon tai saatava ainakin näkymättömiksi tai edes epäuskottaviksi.

Juuri siksi Sitra syyttää skeptikoita keskustelun puurouttamisesta ja haukkuu allekirjoittanutta pahamaineiseksi, vaikka puurouttaa sitä itse. Juuri siksi Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas kutsuu skeptikoita litteän maan puolustajiksi. Juuri siksi entinen pääministeri Matti Vanhanen aikoinaan julisti ilmastokeskustelun päättyneeksi. Juuri siksi Vanhasen hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja Oras Tynkkynen painosti ja uhkaili kulissien takana ilmastokeskustelupaneelien järjestäjiä, että nämä eivät päästäisi skeptikoita mukaan keskusteluun. Juuri siksi aktivistit syyttävän mediaa liiallisesta tasapuolisuudesta, jotta skeptikot eivät pääsisi ääneen sitäkään vähään kuin tähän asti.

Juuri siksi, että kansa saisi eteensä vain yhden näkökulman, kaikkien yksimielisesti jakaman Totuuden™, josta ei vallitsisi epäilystä, paitsi korkeintaan avohoitopotilaiden keskuudessa. Jos tässä ei haise totalitaristinen ideologia, niin ei missään.

3) Ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti aiheuttaa moraalisia ongelmia. Kuten aina Hyvällä Asialla™ olevilla, myöskään ilmastonmuutosaktivisteilla ei ole mitään vaikeuksia ylittää moraalisia esteitä, jotka olisivat tavalliselle, normaalisti tuntevalle ihmiselle normaalisti suunnattoman vaikeita varsinkin läheisten kohdalla.

Valehtelu nyt tietenkin on arkipäivää alkaen aktivistiprofessori Stephen Schneiderin ilmastoviestintää koskevasta toteamuksesta vuonna 1989: ”Meidän jokaisen on päätettävä, mikä on oikea tasapaino siinä, että on tehokas ja rehellinen.” Vaikka hän toivoikin, että voisi olla molempia, niin hänen viestinsä viittasi selvästi ilmastoviestinnän tehokkuuteen rehellisyyden kustannuksella. Rehellisyyden varjopuolena kun olisi tieteellisten epäilyksien ja epävarmuuksien esille tuominen (eli se mitä skeptikot tekevät), mikä kummasti haittaisi ilmastokatastrofilla pelottelun tehokkuutta.

Valehtelua vielä moraalittomampaa on tietenkin pakottaminen, varsinkin kun se tehdään valtion väkivaltamonopolin uhalla. Jos joku pakottaisi naapurinsa aseella uhaten ostamaan vihreää sähköä, niin eihän siitä hyvä heiluisi, jos kohta aktivismi voitaisiin tulkita lieventävänä asianhaarana. Mutta sen sijaan tuntuu olevan ihan sopivaa pakottaa kaikki tukemaan tuulimyllyjä syöttötariffeilla ja sijoittamaan verotuksen kautta cleantechiin, jota mainostetaan suurin piirtein parhaaksi investoinniksi koskaan. Oikeasti, jos se on niin hyvä investointi, niin investoikaa sitten itse ja käärikää siitä aikanaan huikeat tuotot ihan itsellenne! Se, että kaikki pitää pakottaa mukaan investointeihin, on melko vahva signaali siitä, että ei se niin hirveän hyvä sijoitus taidakaan olla, vaan ne huikeat tuotot perustuvat juuri siihen, että kaikki saadaan mukaan vaikka tai juurikin väkisin.

4) Ilmastonmuutoksesta puhuminen voi johtaa ikäviin väittelyihin. Siis johtaisi, jos keskusteluun otettaisiin mukaan epäileviä tuomaita. Mikäs siinä keskustellessa, kun voi taputella uskonasioista toisiaan selkään ja erimielisyydet koskevat lähinnä sitä, että pitäisikö tuulimyllyille antaa vielä kuinka paljon enemmän veronmaksajien ja sähkönkuluttajien rahoja, tai että pitäisikö autoihin asentaa paikannusjärjestelmä lisäverottamiseksi vai pitäisikö autot kieltää kokonaan.

Jos yksikin skeptikko pitäisi päästää samaan pöytään, hän saattaisi kysyä ikäviä kysymyksiä uppoavista atollisaarista, jotka ovat ilmeisesti myös näkymättömiä, pian jo ajokortti-iän saavuttavasta ilmakehän lämpenemättömyydestä tai niin ikään näkymättömistä ilmastopakolaisista, joita piti tulla 50 miljoonaa jo viisi vuotta sitten.

5) Ilmastonmuutos on hyvä bisnes. Ilmastoasia ei olisi koskaan ottanut tuulta niistä pienen syvävihreän piirin päiväunista sillä tavoin kuin se on nyt tehnyt, ellei siinä olisi jokaiselle jotakin. Nykypäivänä suuria salaliittoja ei edes tarvita, kun vain idealla voidaan tehdä rahaa ja kahmia valtaa. Silloin jokainen toimija liittyy ”yhteisen” agendan taakse omasta vapaasta tahdostaan tavoitella omaa etuaan. Esimerkiksi ilmastoaktivistien ”arkkivihollinen” eli monikansallinen öljyteollisuus on jo siirtynyt vuosia sitten ilmastokelkkaan, kun pakollisiksi tehdyt biopolttoaineet (eli lähinnä etanolilla lantrattu bensiini sekä osaltaan biodieselit) ovat monin verroin parempi bisnes kuin puhtaat polttoaineet. Politiikassakin ilmastokelkka tasoittaa tietä Brysseliin, kun taas epäily nostaisi kummasti muureja tielle. Suuryhtiöt kiittävät, verottaja kiittää, poliitikot kiittävät, kansalaiset ja kuluttajat kumartavat ja maksavat. Niin se maailma pyörii, Ymmiseni.

* * *

Kirjoitus on julkaistu alunperin Ilmastofoorumin blogissa täällä: http://www.ilmastofoorumi.fi/2014/05/02/viisi-selitysta-ilmastonmuutoskeskustelun-yksipuolisuudelle/

Sitran ilmastoselvityksessä ei päätä eikä häntää

Tyrmäsin jo aiemmin Sitran tuoreen ilmastoselvityksen pelkän lehdistötiedotteen pohjalta (ks. Turun Sanomat) aikomuksenani palata asiaan, kunhan saan itse selvityksen käsiini. Nyt tuo, köh, "selvitys" on sitten luettu ja voi pojat, että osasikin olla masentava paperi. Masentava siksi, että tulinkin haaskanneeksi vapaa-aikaani veronmaksajille 20 tuhannen euron loven tehneen roskan tavaamiseen ilman sentinkään korvausta.

En lähde tässä toistamaan aiemman kirjoitukseni asioita, koska ne tuntuvat vieläkin pätevän. Tosin selvityksessä oli kyllä mainittu myös oletetun ilmastonmuutoksen mahdollisia myönteisiä seurauksia, joten siinä menin pelkän pressin perusteella harhaan.

Selvityksen mukaan 2080-luvulla "Suomen ilmasto on suunnilleen sellainen kuin Unkarin ilmasto oli vuosituhannen vaihteessa." Jostain syystä selvityksessä kuitenkin keksitään Suomelle ilmastollisia ja ympäristöllisiä ongelmia, joita ei vuosituhannen vaihteen tai tämän päivän Unkarissa esiinny, kuten malarian leviämisen.

Ilmeisesti Sitran ja Gaian asiantuntijoilla on aika huvennut Maailmanpankin viimevuotisen Turn Down the Heat: Why a 4°C Warmer World Must Be Avoided -selvityksen referoimisessa omaan selvitykseensä niin, etteivät he ole ehtineet perehtymään esimerkiksi äskettäiseen suomalais-kanadalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan malarian levinneisyys ei riipu ilmastollisista olosuhteista vaan kotitalouksien koosta. Mutta tokihan alarmistinen selvitys on mukavampi lähde kuin vertaisarvioitu tutkimus, kun tarkoituksena on tehdä oma alarmistinen selvitys.

Oletetun katastrofaalisen ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia kuvittelevan selvityksen hämmentävin ominaisuus näyttää kuitenkin olevan se, että oletetun katastrofaalisen ilmastonmuutoksen kuvitellut yhteiskunnalliset seuraukset näyttävätkin olevan seurausta niin ikään oletetusta raaka-aineiden ja polttoaineiden ehtymisestä.

Kuvittelevatko selvittäjät, että oletettu katastrofaalinen ilmastonmuutos jotenkin haihduttaa kivihiilen, öljyn, maakaasun, uraanin ja toriumin maaperästä kadoksiin? Mene ja tiedä, mutta ainakaan selvityksestä ei löydy perusteluja luonnonvarojen ehtymiselle. Se on vain oletus ja selvityksen kannalta erittäin tärkeä sellainen, sillä ilman luonnonvarojen ehtymistä ei millään päästä villeihin fantasioihin muurien taakse suojautuvista rikkaista riistäjistä, vaikka itse oletettu katastrofaalinen ilmastonmuutos oletettaisiin kuinka katastrofaaliseksi tahansa.

Selvityksen lähtökohta on se, että mitään ilmastonmuutoksen torjuntatoimia ei tehdä, mutta silti siinä oletetaan, että energiantuotanto on paljolti uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden varassa, jolloin niitä ei riitä kaikille ja kaikkeen, josta suurin osa spekuloiduista yhteiskunnallisista ongelmista johdetaan. Siitä huolimatta selvitys tarjoaa lääkkeeksi ongelmien ennaltaehkäisyyn hiilidioksidipäästöjen vähentämistä eikä esimerkiksi luonnonvarojen säästämistä ja kierrättämistä.

Sitra olisi käyttänyt verovarat paljon paremmin, jos se olisi tilannut 20 tuhannen euron selvityksen vaikka siitä, kuinka korjataan vanhusten pakkomakuuttaminen laitoksissa vailla ulkoilumahdollisuuksia. Mutta sepä vaatisikin oikeisiin ongelmiin perehtymistä sen sijaan, että voi vain kirjoittaa satuja aikakausista, joita kukaan selvittäjistä ei tule olemaan henkilökohtaisesti todistamassa, satuilustaan vastaamisesta puhumattakaan.

Paljon puhuvaa on myös Sitran johtajan Jukka Noposen vastaus (Turun Sanomat, Talouselämä, Sitra) aiemmin esittämääni kritiikkiin. Noponen ei vaivaudu esiin tuomiini epäkohtiin puuttumaan, vaan toteaa tyynesti mutta virheellisesti, että "Ilmastonmuutoksen faktoihin ei liity mitään tieteellisiä ristiriitoja." ja työntää sitten sormet korviinsa huutaen "TÄMÄ ON TOTTA, KOSKA SE ON TOTTA, KOSKA ME SANOMME, ETTÄ SE ON TOTTA LÄLÄLÄLÄLÄÄ EN KUULE MITÄÄN".

Selvä.

Sitran ilmastoraportti mielikuvitusta

Sitra julkaisi tänään mielikuvituksellisen tulevaisuusraportin ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista Suomessa vuonna 2080. Raportin on kirjoittanut ilmastoalarmismista tulonsa saavan Gaia Consulting Oy:n toimitusjohtaja Juha Vanhanen ja siinä kuvitellaan, miltä Suomi näyttäisi 67 vuoden kuluttua, jos IPCC:n pahin skenaario toteutuisi.

Ensinnäkin raportista kertova tiedote spekuloi maailman keskilämpötilan nousua neljällä asteella ja Suomen kuudella asteella vuosisadan loppuun mennessä. Mutta noinkohan pahin skenaario on toteutumassa? Viimeisen 17 vuoden aikana ihmiskunta on päästänyt ilmoille neljänneksen kaikista hiilidioksidipäästöistään 1880-luvulla alkaneen teollisen vallankumouksen jälkeen. Samaan aikaan maapallon pintalämpötilat ovat tilastollisen merkittävyyden rajoissa pysyneet keskimäärin lähes muuttumattomina, jääden tällä hetkellä jopa 0,3 astetta IPCC:n neljännen arviointiraportin viileimpien skenaarioiden alapuolelle.

Ilmastotiede yrittääkin parhaillaan kuumeisesti selvittää ilmiön syytä ja arvauksia onkin useita, mutta todisteita suuntaan tai toiseen ei löydy. Osaltaan tämä vaikutti myös siihen, ettei IPCC pystynyt enää uusimmassa raportissaan antamaan arviota ilmastoherkkyyden arvolle (eli hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamalle lämpenemiselle), koska siitä ei enää vallitse tiedemaailmassa yhteisymmärrystä.

”Vaikka Suomen kilpailukyky olisikin muuttuvassa ilmastossa keskimääräistä parempi, ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutukset globaalien heijastusvaikutusten kautta ovat erittäin epäedullisia Suomelle ja suomalaisten hyvinvoinnille”, kertoo Sitran Gaia Consultingilla teettämä pienimuotoinen selvitys Miten Suomi selviää yli 4 astetta lämpimämmässä maailmassa, kertoo Sitran lehdistötiedote.

Niitä oletetun muutoksen myönteisiä vaikutuksia ei kuitenkaan ilmeisesti selvitetä raportissa lainkaan? Vain muutaman esimerkin mainitakseni kasvukauden piteneminen parantaisi satoja ja talvien lauhtuminen vähentäisi merkittävästi lämmitysenergian tarvetta sekä vähentäisi merkittävästi kylmyyteen kuolemisia, joka on moninverroin suurempi tappaja kuin helteet. 

Hiilidioksidi muuten on kasvien ruokaa, joten sen lisääntyminen parantaa satoja sekä muunkin biomassan määrää riippumatta siitä tuleeko sitä ennustettua lämpenemistä vai ei. Erityisen hyödyllistä hiilidioksidin lisääntyminen on kuivilla seuduilla, koska lisääntynyt hiilidioksidi vähentää kasvien veden kulutusta ja tarvetta, jolloin kasvillisuus kukoistaa. Tästä syystä esimerkiksi Sahelin autiomaa (Saharan eteläreuna) on vihertynyt ja siten kutistunut 1970-luvulta lähtien. Vuosien 1982 ja 2010 välillä kasvillisuus on lisääntynyt hiilidioksidipitoisuuden kasvun ansiosta maailmanlaajuisesti 11%. Vaikka hiilidioksidin lisääntymisen ja ilmastonmuutoksen välisessä yhteydessä on lukuisia erisuuruisia epävarmuuksia, tämä kasvien ja sitä kautta myös eläinten ja ihmisten saama hyöty hiilidioksidin lisääntymisestä on kiistaton fakta.

Raportti jatkaa pelottelemalla merenpinnan nousulla puolella metrillä Suomenlahdella sekä tietenkin myrskyjen ja tulvien lisääntymisellä.

Itse asiassa Sitran viittaaman IPCC:n tuoreimman raportin pahimman skenaarion mukaan Suomenlahdella merenpinnan nousu olisi 20-40 senttiä vuosisadan loppuun mennessä viime vuosisadan loppuun verrattuna, eikä siis vuosien 2013-2080 välillä, ja Pohjanlahdella merenpinta itseasiassa laskisi 20-40 senttiä. Pääosin syynä tähän eroon globaalista merenpinnan noususta on maanpinnan kohoaminen, jota Sitran siteeraama puoli metriä ei ota huomioon.

Sitä paitsi, jos merenpinta nousisikin vajaassa 70 vuodessa puoli metriä, niin siinä on aika hyvin varautumisaikaa: jos menisit makaamaan Hietsun rannalle tänään siten, että korkeimmat aallot yltävät kantapäihisi, niin ehkä 8 vuoden päästä takapuolesi saattaisi kostua korkeimmista aalloista, 15 vuoden päästä aallot voisivat yltää jopa hiuksiisi ja 32-35 vuoden päästä suuhusi. Kuvittelisitko ehtiväsi tekemään jotain estääksesi (tai lavastaaksesi) oman hukkumakuolosi? Hailuodon rannalla joutuisit puolestaan hivuttautumaan alaspäin merenpinnan perässä, jotta edes ne kantapääsi kostuisivat jatkossakin.

Myrskyjen, tulvien ja muiden sään ääri-ilmiöiden, kuten niitä nykyisin kutsutaan, ja ilmastonlämpenemisen välillä ei ole IPCC:n arvioimien tutkimusten mukaan havaittu tilastollista yhteyttä. Tämä johtunee siitä, että esimerkiksi pyörremyrskyt ovat olleet vähenemään päin, vaikka yksittäiset suuret sellaisetkin saavat aikaan tuhoja ja palstamillimetrejä. Lisätietoja IPCC:n SREX-raportissa.

Seuraavaksi tulevaisuusskenaario intoilee siitä, kuinka vuonna 2080 ruoka, energia ja vesi ovat kallistuneet niin, ettei vähävaraisilla ole varaa monipuoliseen ravintoon. 

Hiilidioksidin lisääntyminen helpottaa ruoantuotantoa, joten vaikea sen on kallistua; oletettu lämpeneminen vähentää merkittävästi energiantarvetta erityisesti talvella, joten vaikea sen on kallistua; ja lisääntynyt sateisuus parantaa vedenkiertoa ja siten veden saatavuutta, joten vaikea sen on kallistua. Kännissäkö raportti on kirjoitettu? 

Sen sijaan jos käykin niin, kuten jotkut tutkijat jo epäilevät, että auringon aktiivisuuden hiipumisen myötä tulemme vaipumaan globaaliin viilenemiseen seuraaviksi kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi, niin nämä raportissa esitetyt uhkakuvat muuttuvatkin erittäin todellisiksi ehkä jopa aiemmin kuin vuonna 2080. Harmi vain, että hiilidioksidin torjuntatoimet ja fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman kohtaama vihapuhe heikentävät ratkaisevasti kykyämme tarvittaessa selviytyä kylmemmistä olosuhteista.

Ilmastopakolaisiakin raportti lupailee, mutta niin niitä on luvattu jo moneen kertaan aiemminkin. Esimerkiksi YK:n alaiseen UNEP:iin kuuluvan tutkimuslaitoksen vuonna 2005 tekemän ennusteen mukaan ilmastopakolaisia piti tulla vuoteen 2010 mennessä 50 miljoonaa. Yhtään ilmastopakolaista ei ole vielä nähty missään päin maailmaa. Maailman matalin valtio Malediivitkään eivät ole uppoamassa, mistä osoituksena muun muassa Ilmastofoorumi ry:n kantelu Julkisen sanan neuvostolle YLE:n virheellisestä uutisoinnista Malediivien hukkumista koskien, tai se, että Malediiveille rakennetaan jatkuvasti uusia lentokenttiä ja loistohotelleja, jotka olisivat melko huono investointi, jos ne olisivat pian jäämässä veden alle.

Raportti ei unohda vanhuksiakaan, joiden se uhkaa sankoin joukoin kuolevan helteisiin. Tosiasia on kuitenkin se, että kylmyys tappaa moninverroin verrattuna helteisiin, ja se, että kuumuuteen on helpompi varautua ja mukautua kuin kylmyyteen. Kylmyyden väheneminen olisi kuolemien ja kansanterveyden valossa hyvä asia, jos niin olisi tapahtumassa. Mielenkiintoinen anekdootti: maailman lämpöennätys mitattiin vuonna 1913 ja maailman kylmyysennätys mitattiin vuonna 2010.

Tiedotteen perusteella raportti vaikuttaa kertakaikkisesti mielikuvituksen tuotteelta. Ja kuinka ollakaan, Sitran tiedotteen viimeinen lause päästää ”selvitystyön” tekijät kuin koiran veräjästä: Raportti keskittyy kirjoittajien tärkeinä pitämiin asioihin eikä pyri antamaan täydellistä kuvaa tulevaisuudesta.”

Niinpä.

* * *

Lue aiheesta myös Turun Sanomat ja Talouselämä. Päivitys: Luin selvityksen ja kirjoitin jatko-osan tähän juttuun.

Ilmastojournalismi hukkasi viimeisenkin häpynsä

Ilmastopaneeli IPCC julkaisee tänään seuraavan raporttinsa ensimmäisen poliittisen yhteenvedon. Useat mediat uutisoivatkin jo heti aamusta, että "Ennakkotietojen mukaan raportissa varoitetaan, että ilman pikaisia toimia maapallon keskilämpötila voi nousta esiteollisista ajoista jopa 5,6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Kahta astetta on pidetty rajana, jonka puitteissa ilmastonmuutos voidaan rajoittaa siedettävälle tasolle." (Malliesimerkin tarjoili HS.)

IPCC:n on odotettu olevan kovan paikan edessä uuden raporttinsa kanssa, kun viimeisen 17 vuoden lämpenemättömyys samaan aikaan ainoastaan kasvaneiden hiilidioksidipäästöjen kanssa on vaikea yhtälö selitettäväksi. Varsinkin kun huipputietokoneistetut ilmastomallit ovat keskimäärin ennustaneet samassa ajassa 0,3 Celsius-asteen lämpenemistä. IPCC:n edellisen raportin (AR4) ennustekuviin lisätyt viimeisimmät havainnot ovat ennusteiden virherajojenkin alapuolella.

Siksi onkin käsittämätöntä, että ennakkouutisoinnissa lyödään se kaikista hälyyttävin paniikkivaihde päälle ja raportoidaan ainoastaan ennustehaarukan yläraja! Suurelta yleisöltä jää näin kokonaan kuulematta, että tänään IPCC:n julkaistavan yhteenvetoraportin viimeisen luonnoksen (AR5 WGI SPM final draft, PDF täällä) mukaan eri skenaarioiden todennäköinen (likely) ennuste maapallon keskilämpötilan nousu vuosisadan loppuun mennessä on 0,3 - 4,8 astetta, kun verrataan vuosien 1986-2005 keskiarvoon.

Uutisissa mainittua "jopa 5,6 astetta" ei muuten mainita IPCC:n viimeisessä luonnoksessa lainkaan, mutta todennäköisesti siihen on päästy tuolla ennustehaarukan 4,8 asteen ylärajalla, mutta muuttamalla vertailuvuosiksi jotain vuosien 1860-1880 paikkeilla, jolloin pieni jääkausi oli lopuillaan ja luonnollinen palautuminen pienestä jääkaudesta alkoi.

Huomasiko kukaan lukijoista, että IPCC:n likely-ennustehaarukan alaraja on 0,3 astetta? Uutisista ei varmasti ainakaan. Tämä siis, kun huomioidaan kaikki neljä IPCC:n skenaariota. Alhaisimman skenaarion oma haarukka on 0,3 - 1,7 astetta, kun taas kuumimman skenaarion välys on 2,6 - 4,8 astetta. Alhaisin skenaario jää kokonaan tuon maagisen eli tuulesta temmatun kahden asteen rajan alapuolelle, kuten jäävät kahden alhaisimman skenaarion keskiarvotkin (1,0 ja 1,8 astetta), eikä kolmannenkaan skenaarion keskiarvo kovin paljon yli mene ollessaan 2,2 astetta.

Vaihtoehtoiset näkemykset medialta luonnollisesti jäivät kokonaan huomiotta tuossa 5,6-hypetyksen lomassa. Eilenhän nimittäin julkaistiin suomeksi valtioista ja YK:sta riippumattoman tutkijaryhmän NIPCC:n vastaavan tieteellisen raportin yhteenveto. Varsinainen NIPCC:n raportti julkaistiin viime viikolla eli samaan aikaan yhteenvedon kanssa. YK:n alaisen IPCC:n käytäntöhän on julkaista poliittisesti muokattu yhteenveto ensin ja varsinainen raportti myöhemmin, ymmärrettävistä syistä toki, ristiriidathan näyttäisivät vähemmän kivoilta.

NIPCC:n raportti ei kuitenkaan pelottele vaan itse asiassa hälventää huolia ilmastonmuutoksesta. Ehkä siinä syy, miksei se mahdu otsikoihin. Huonot uutiset ovat hyviä ja hyvät uutiset huonoja.

Kansainvälisen ilmastopaneelin NIPCC:n laaja katsaus tieteellisestä tutkimuksesta osoittaa, että ihmiskunnan aiheuttama globaali ilmastonmuutos on vähäisempää kuin ilmaston luonnollinen vaihtelu, eikä se ole vaarallista. Globaali ilmasto on ainaisessa muutostilassa. Tällä hetkellä lämpeneminen on pysähtynyt osoittaen jopa vähäistä viilenemistä 1900-luvun keskivaiheen lievän lämpenemisen jälkeen. On varmaa, että samankaltaisia luonnollisia ilmastonvaihteluita esiintyy vastaisuudessakin.

Päättäjien pitäisi vastustaa lobbausryhmien pyrkimyksiä vaientaa sellaiset tutkijat, jotka kyseenalaistavat IPCC:n omaksuman roolin olla ilmastotieteen ainoa auktoriteetti. NIPCC:n “Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede” -julkaisu paljastaa, että tiedeyhteisössä esiintyy paljon epävarmuutta IPCC:n tietokonemallinnuksista, oletuksista ja aihetodisteiden tulkinnasta. Tämä kritiikki ei tule tiedeyhteisön laidalta: se todetaan selvästi ja toistetaan tuhansissa vertaisarvioidun tiedekirjallisuuden artikkeleissa.

NIPCC:n raportin suomenkielinen yhteenveto löytyy PDF:nä täältä. Rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä, että minulla oli kohtuullisen suuri rooli suomennoksen teossa, vaikka en siitä kokonaan kunniaa voikaan ottaa. Haluankin tässä yhteydessä kiittää seitsemää vapaaehtoista suomentajaa ja oikolukijaa, sekä tietysti NIPCC:n vapaaehtoisia tiedemiehiä heidän omasta työstään.