Sosiaaliturvasta ja hyväntekeväisyydestä

Kun pari kokoomusnuorta antoi epäsovinnaisia lausuntoja lapsilisistä ja sosiaaliturvasta, useimpien reaktio oli torjuva. Jotkut harvat sen sijaan saattoivat jopa aidosti kiinnostua siitä, kuinka lasten, köyhien ja vähäväkisten toimeentulo muka voitaisiin taata ilman julkisen sektorin osallistumista. Tämä kirjoitus on heille.

Lyhyt vastaus on tietenkin se, että ei sitä voisi ehdottomasti taata, kuten ei tiukasti tulkiten voi julkinen sektorikaan. Uskallan kuitenkin väittää, että siitä huolimatta kaikkien oikeasti tarvitsevien toimeentulo olisi kuitenkin taattu niin kutsutun yksityisen sosiaaliturvan keinoin.

Lähtökohta on tietenkin se, että jokainen huolehtii itse toimeentulostaan myös poikkeustilanteissa, joihin on mahdollista varautua esimerkiksi säästämällä tai ottamalla vakuutuksia, tai lainaamalla rahaa tarvittaessa. Sosiaaliturvasta puhuttaessa itsestään huolehtimaan pystyvät eivät ole kuitenkaan kovin kiinnostavia, muuten kuin korkeintaan maksajan roolissa itsestään huolehtimaan kykenemättömien toimeentulon osalta.

Jos siis ihminen ei kykene hankkimaan toimeentuloa, eikä ole pystynyt, osannut tai halunnut hankkia säästöjä ja/tai vakuutuksia kyseisen tilanteen varalle, eikä jostain syystä saa lainaa, niin hänen toimeentulonsa on hyväntekeväisyyden varassa. Nykyjärjestelmässä tätä kutsutaan sosiaaliturvaksi, koska varast-, köh, siis veroina kannetut varat eivät ole hyväntekeväisyyttä, sillä hyväntekeväisyys on aina sekä antajalle että vastaanottajalle vapaaehtoista.

Julkisen sosiaaliturvan puuttuessa olisi siis jäljellä vain yksityinen hyväntekeväisyys, jota voi tulla niin sukulaisten, ystävien, järjestöjen, yritysten kuin täysin ventovieraidenkin taholta.

Monet vastustavat hyväntekeväisyyteen nojaamista sillä perusteella, että sitä joko ei esiintyisi tai se olisi täysin riittämätöntä, koska ihmiset ovat niin itsekkäitä ja ahneita.

Hyväntekeväisyyden olemattomuus on helppo kumota, sillä sitä esiintyy nykyisinkin. Vaikka julkisista menoista 43,1% (v. 2010) käytetään sosiaaliturvaan (ml. eläkkeet), silti meillä on nenäpäiviä, nälkäpäiviä, movembereita, veteraanikeräyksiä, talkoita yhden jos toisen asian edestä, ja niin edelleen. Itse asiassa (v. 2011) suomalaisista 49% lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja 30% lahjoittaa aikaansa eli osallistuu talkoisiin, keräyksiin, yms. (Eniten hyväntekeväisyyttä esiintyy muuten Yhdysvalloissa, jossa 65% lahjoittaa rahaa ja 43% aikaa. Amerikkalaiset antavat hyväntekeväisyyteen vuosittain n. 300 miljardia dollaria. Suomesta en löytänyt rahatilastoja, mutta esimerkiksi pelkästään Nenäpäivä keräsi äskettäin 2,24 miljoonaa euroa.)

Ei ole mitään syytä olettaa, että julkisen sosiaaliturvan lakkauttaminen lopettaisi tai edes vähentäisi hyväntekeväisyyttä nykyisestä, varsinkaan jos verotusta leikattaisiin sosiaaliturvan verran eli 43,1 prosentilla... Verotuksen leikkaaminen ei ainoastaan lisäisi käteen jääviä eli myös hyväntekeväisyyteen käytettävissä olevia tuloja, vaan myös alentaisi tuotteiden ja palveluiden hintoja kautta linjan eli vähentäisi ulkopuolisen avun tarvetta, kun vähemmälläkin tulisi toimeen. Esimerkiksi pelkän arvonlisäveron lakkauttamisen jälkeenkin julkinen talous olisi vielä reilusti ylijäämäinen.

Yhdysvalloissa ihmisten hyväntekeväisyyskäyttäytyminen on tutkimusten valossa muuttunut sen mukaan, mikä on ihmisten mielikuva julkisen sosiaaliturvan tasosta. Jos ihmisten mielestä julkisen sosiaaliturvan taso on joinakin vuosina ollut liian alhainen, he ovat antaneet silloin enemmän hyväntekeväisyyteen, ja päinvastoin. Jos ja kun saman voi olettaa pätevän missä tahansa sivistyneessä yhteiskunnassa, myös Suomessa, niin tällöin on pääteltävä, että julkisen sosiaaliturvan lakkauttaminen johtaisi yksityisen hyväntekeväisyyden lisääntymiseen.

On silti huomattavasti vaikeampi vastata kysymykseen siitä, olisiko yksityinen hyväntekeväisyys silti varmasti riittävää tuottamaan riittävän toimeentulon kaikille oikeasti sitä tarvitseville. Uskon vakaasti, että olisi, mutta en pysty todistamaan sitä. On kuitenkin koko joukko seikkoja, jotka puoltavat uskomustani.

Kuten jo mainitsinkin, sosiaaliturvan verran alemman verotuksen Suomessa avun tarve olisi vähäisempi, koska alentuneiden verojen vuoksi hinnat olisivat alhaisemmat, jolloin vähemmälläkin pärjäisi. Lisäksi samasta syystä työllistäminen olisi edullisempaa eli kannattavampaa, jolloin työllisyys kehittyisi ja avuntarvitsijoiden määrä vähenisi. Työllisyyden kasvu ja sitä kautta kulutuksen kasvu lisäisi myös tuotannon ja kaupan volyymejä eli lisäisi entisestään työvoiman tarvetta ja auttaisi entisestään alentamaan hintoja, joskaan ei tietenkään ad infinitum.

Lisäksi sosiaaliturvan päällekkäisyys - eli se, että osa sosiaaliturvan saajista on myös sen maksajia - sekä sen kustannukset, kuten luonnostaan tehoton byrokratia, poistuisivat, säästäen varoja parempiin tarkoituksiin, kuten itse toimeentuloon. Yksityiseen hyväntekeväisyyteen saattavat myös julkista sosiaaliturvaa herkemmin liittyä henkilökohtaisen ylpeyden ja kunnian kysymykset, eli moni voisi löytää itsestään suuremmat kannustimet hankkiutua pois hyväntekeväisyyden varasta kuin sosiaaliturvan varasta, mikä auttaisi kohdentamaan hyväntekeväisyyspottia niille, joilla ei ole esimerkiksi sairauden tai vammaisuuden vuoksi mahdollista irroittautua muiden avunvaraisuudesta.

Ilman julkista sosiaaliturvaa sen tarvitsijoita olisi siis vähemmän ja he tarvitsisivat vähemmän. Sen lisäksi hyväntekeväisyyttä olisi tarjolla enemmän. Kuten jo sanottua, verotuksen ja hintojen keventyminen jättäisi suuremman osan tuloista käytettäväksi myös hyväntekeväisyyteen. Avuntarvitsijoiden vähentyminen tarkoittaisi myös lähes vastaavaa lisäystä mahdollisten hyväntekijöiden määrässä. Mahdollisuus valita itse hyväntekeväisyytensä kohteet, toisin kuin julkisessa sosiaaliturvassa, olisi myös suuri kannustin antaa hyväntekeväisyyteen, ja toisaalta voisi osaltaan myös vähentää turhaa avun pyytämistä, koska varmaankin harva haluaisi antaa sellaisille, jotka eivät oikeasti ole sen tarpeessa, vaan halutessaan voisivat huolehtia itsestään. Julkisen sosiaaliturvan "puute" myös kannustaisi ihmisiä ottamaan asian omiin käsiinsä eli lisäämään panostustaan hyväntekeväisyyteen, niin rahassa kuin ajassakin mitattuna.

Jos sitten hyväksytäänkin se, että yksityinen hyväntekeväisyys voi olla paitsi riittävää, myös tehokkaampaa ja kannustavampaa julkiseen sosiaaliturvaan nähden, niin moni sen vastustaja vetää esiin tasa-arvokortin. Heidän mielestään se nyt vaan ei ole oikein, että jotkut ihmiset voisivat olla antamatta mitään hyväntekeväisyyteen, kun toiset antavat verrattain paljon pienistäkin tuloista ja tekevät selkä vääränä talkootyötä.

Ensinnäkään, jos moraalisiin argumentteihin kerran lähdetään, niin se nyt vaan ei ole oikein, että ihmisiltä varast-, köh, siis otetaan pois pakkokeinoin eli verotetaan rahaa ja annetaan se toisille ihmisille. Toisekseen, koska aidossa hyväntekeväisyydessä on kyse molemmin puolin vapaaehtoisuudesta, sen antamattomuus ei voi olla sen enempää väärin kuin sen vastaanottamisesta kieltäytyminenkään.

Kolmanneksi, kuten missään muussakaan asiassa, vapaamatkustajuus ei ole oikeasti mikään ongelma hyväntekeväisyydessäkään. Kuten nykyisinkin, jotkut ihmiset antaisivat hyväntekeväisyyteen ja toiset eivät. Luultavasti antajia olisi toki enemmän ja antamattomia vähemmän kuin nykyisin, koska edellä mainitut syyt. Se, ettei joku antaisi siksi, että joku muukaan ei anna, on vain tekosyy, eikä siinä sitä paitsi mitään: yhtä hyvin rehellisesti kuin tekosyynkin varjolla hyväntekeväisyyteen antamaton kantaa kortensa kekoon muilla keinoin, kuten tekemällä työtä, tuottamalla tuotteita ja palveluita sekä ostamalla niitä, eli lisäten sekä kysyntää että tarjontaa omalta osaltaan, hyödyttäen siten kaikkia muita, myös niin hyväntekeväisyyden antajia kuin saajiakin.

Viimeinen merkittävä hyväntekeväisyyteen nojaamisen vastustajien ryhmä on se, joiden mielestä on väärin pakottaa ihmiset turvautumaan hyväntekeväisyyteen eli siihen, että joku toinen suostuu antamaan apua sitä tarvitsevalle. He menevät vikaan siinä, että ihmisen tarve saada ravintoa, vettä ja suojaa ei ole ihmisen asettama pakko vaan johtuu ihan biologisista seikoista. Biologisista tarpeista ei voi seurata muiden ihmisten velvollisuutta niiden täyttämiseen, eikä myöskään ole oikein pakottaa muita ihmisiä täyttämään niitä. Sitä paitsi, jos kaikki ihmiset päättäisivät heittäytyä muiden avun varaan, kenen velvollisuus se sitten olisi ruokkia ja suojata heidät? Karhujenko?

TL;DR: Paitsi että yksityinen hyväntekeväisyys olisi tehokkaampi ja kannustavampi tapa järjestää välttämätön perustoimeentulo apua tarvitseville ihmisille, se myös vähentäisi avuntarvitsijoita ja avun tarpeen määrää, koska sosiaaliturvan lakkauttamisen ja sitä seuraavan verotuksen ja hintojen keventymisen myötä nykyisillä avuntarvitsijoilla olisi paremmat mahdollisuudet elättää itse itsensä ja perheensä. Lisäksi se olisi ylivoimaisesti moraalisesti kestävämpi järjestelmä.