Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Spekulaattoreiden puolustus

Netissä kiertää huumorimielessä kuvakaappaus Arvopaperin keskustelupalstalta, jossa nimimerkki pörssipeluri kertoo varastoineensa käyttämättömään saunaansa jo kolme tonnia (3.000kg) sokeria ja aikoo varastoida yhteensä ainakin kymmenen tonnia samaa tavaraa. Vaikka nimimerkki hamstraa sokeria varautuakseen talouden kunnolliseen -- ja ihan mahdolliseen -- romahtamiseen, niin häneen tunnutaan suhtautuvan vähintäänkin lievästi huvittuneesti. Naureskelijat unohtavat, että kyseessä on spekulaattori, joka saattaa olla tekemässä lähiseutunsa asukkaille merkittävää palvelusta.

Nimimerkki myöntää avoimesti aikovansa tehdä sokerivuorellaan räävittömät voitot siinä tapauksessa, että talous romahtaa ja sokerista tulee pulaa. Nimimerkki ei mainitse sitä, että jos myös rahajärjestelmä romahtaa, sokeri on mitä erinomaisin kandidaatti vaihdon välineeksi vaihdantataloudessa, jolloin hänen voittonsa olisivat vielä räävittömämmät.

Spekulaattoreita halveksutaan yleisesti siitä, että he tekevät räävittömiä voittoja rahastamalla hädällä ja niukkuudella. Totuus on kuitenkin se, että ne huikeat voitot ovat mahdollisia vain siksi, että spekuloimalla ja nimenomaan siinä onnistuessaan nämä henkilöt tekevät muille ihmisille palveluksen! Jos pörssipeluri ei varastoisi sokeria ja Suuri Rommaus tulisi, hänen lähiseudullaan sokerista tulisi vielä suurempi pula, kun sitä ei saisi mistään. Hänen hamstraamisensa mahdollistaa sen, että varastoituna on 10.000 ylimääräistä kilon pakettia sokeria, jos pulatilanne sattuisikin tulemaan.

Spekulaattori voi toki myös aina epäonnistua. Jos talous ei romahdakaan, niin sitten pörssipelurillamme on kymmenen tonnia sokeria saunassaan ja muissa varastotiloissaan sekä lähemmäs kymmenen tuhatta euroa vähemmän rahaa, eikä hän todennäköisesti saa myytyä sokeriaan pois täyteen hintaan. Hän siis ottaa riskin.

Jos romahdus tapahtuu, spekulaattori hyödyttää sekä itseään että satoja tai tuhansia muita ihmisiä hamstrauksellaan. Jos sitä ei tapahdu, hän kantaa itse riskinottonsa seuraukset. Ja hänelle vielä nauretaan?!

Pörssipeluri on toki pieni tekijä eivätkä hänen toimensa vaikuta sokerin nykyhintaan käytännössä mitenkään. Raaka-aine- ja johdannaismarkkinoilla toimivat ammattispekulaattorit kuitenkin pelaavat sellaisilla summilla, että ne vaikuttavat hintoihin jo spekulaatiovaiheessa. Kuitenkin he tekevät ihan samaa asiaa kuin nimimerkkikin eli ottavat riskejä ja niin tehdessään joko hyödyttävät itseään ja muita tai kärsivät riskinottonsa seuraukset, riippuen spekulaation onnistumisesta.

Jos ammattispekulaattorit esimerkiksi ostavat läjäpäin viljaa (tai viljafutuureja) hyvänä satovuonna, jolloin viljat ovat halpoja, he tulevat lisänneeksi viljan kysyntää ja siten saavat aikaan viljan hinnan nousua. Heidän tarkoituksensa on tietenkin tehdä räävittömät voitot jonain toisena vuonna, jolloin sato on heikompi ja viljaa on vähemmän markkinoilla.

Viljan säilyvyys on rajallinen, joten heillä on joitakin vuosia aikaa odottaa kovempaa hintaa. Jos huono vuosi tai jopa katovuosi tulee, spekulaattorit dumppaavat viljansa markkinoille ja paikkaavat siten tarjonnan vajetta. Tällöin markkinahinta laskee. Jos hyvät vuodet jatkuvat, spekulaattorit pyrkivät myymään vanhat viljansa vähitellen markkinoille ja korvaamaan ne varastoissaan tuoreemmalla tavaralla. Tällöin markkinahinta ei juuri muutu.

Käytännössä spekulaattorit saavat siis aikaan kausittaisen yli- ja alituotannon erojen tasaantumista ja niistä johtuvien hintaheilahtelujen tasaantumista. Ilman spekulaattoreiden riskinottoa esimerkiksi ruoan hintavaihtelut olisivat suurempia ja erilaisten ruokatuotteiden saatavuudessa olisi suurempaa vuosittaista vaihtelua. He tekevät kaikille palveluksen ja saavat vielä vasemmiston halveksunnan siitä hyvästä päälleen. Reilu meininki.

Tottakai he tekevät siinä sivussa räävittömät voitot, mutta se on paitsi heidän palkkansa riskinotosta, myös se syy, miksi se moiseen hommaan ryhtyvät. Jos spekulaattoreiden voittoihin puututaan, jossain vaiheessa toiminta muuttuu kannattamattomaksi ja spekulointi loppuu -- ja siitä kärsimme me kaikki.