Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.