Blogi

Miksi Kompensäätiö on hyvä asia

Antero Vartian ilmastonmuutoksen torjuntaan perustama Kompensäätiö sr on puhuttanut paitsi mediassa, myös ilmastoskeptisissä piireissä. Skeptikoiden keskuudessa hanke on kohdannut yllättävän paljon vastustusta, vaikka ajatus on mitä kannatettavin.

Mikäli mediassa kerrotut tiedot pitävät paikkansa ja Kompensäätiön toteuttama kasvihuonekaasupäästöjen kompensaatio on täysin vapaaehtoista, niin mitään järjellistä syytä vastustaa tällaista hanketta ei voi olla olemassa. Päinvastoin, koko ilmastopolitiikka ja oikeastaan kaikki muukin politiikka pitäisi hoitaa juuri näin: ne maksavat, jotka pitävät asiaa tärkeänä. Muut pitävät sitten muita asioita tärkeinä, ja maksavat niistä.

Kirjoitin oikeastaan tästä täysin samasta aiheesta kauan sitten kirjoituksen otsikolla Vapaamatkustajuuden epäongelma

Pitkähkön mutta suositeltavan kirjoituksen pointti oli, että kaikin puolin parhaaseen lopputulokseen sekä yksittäisten asioiden että kokonaisuuden kannalta päästään siten, että jokainen keskittyy ratkaisemaan yhdessä muiden kanssa tai omillaan niitä yhteiskunnan epäkohtia, jotka itse kokee tärkeimmiksi, sen sijaan, että valtion poliittisen prosessin ja byrokraattisen koneiston kautta pakotettaisiin kaikki osallistumaan kaikkien epäkohtien tai joidenkin epäkohdiksi kokemien asioiden ratkaisemiseen.

Kirjoituksessani käytin esimerkkeinä maanpuolustusta ja ympäristönsuojelua. Ilmastoskeptikkona (ja viitaten muuhun viime päivien uutisointiin, vapaata maahanmuuttoa kannattavana, mutta liiallista julkista sosiaaliturvaa vastustavana sellaisena) olen vain tyytyväinen, että Antero Vartia on ryhtynyt ratkomaan kokemaansta ilmastoepäkohtaa anarkokapitalistisesti vapaan markkinatalouden keinoin vanhan ehdotukseni mukaisesti. 

Mielestäni päästötariffit, tuulimyllyjen tuet, ilmastoperusteiset osuudet sähkö- ja polttoaineveroissa voisi lakkauttaa, ja jättää koko homman Kompensäätiön ja muiden vastaavien vapaaehtoisten hankkeiden varaan. Jos ongelma on todellinen ja tarpeeksi merkittäväksi koettu, niin se varmasti ratkaistaan parhaiten juuri näin, eikä pakottamalla kaikkia mukaan hillittömään poliittis-byrokraattiseen hankkeeseen, jota kaikki osapuolet vieläpä lobbaavat tukemaan omia näkökulmiaan, hukuttaen varsinaisen asian.

Pienenä kauneusvirheenä Kompensäätiössä ehkä näkisin hankkeen voittoatavoittelemattomuuden - mikseipä yhteiskunnan koettujen epäkohtien ratkaisemisella voisi tehdä myös bisnestä? Mutta kuten todettua, tämä on vain kosmeettinen asia.

Minä en ole paha ihminen

Olen ilmastoskeptikko, denialistiksikin haukuttu. Olen ollut skeptikko jo pitkään. Vuonna 2007 perustin skeptisen kansalaisjärjestön, Ilmastofoorumi ry:n ja olen sen puheenjohtaja. Meillä on lähes kaksisataa jäsentä ja viime aikoina uusia jäsenhakemuksia on tullut lähes päivittäin.

Kaltaisiani skeptikoita tai "haalentajia" (lukewarmer), olivat he sitten taviksia kuten minä tai tutkijoita, kuten Roy Spencer, Judith Curry, Richard Lindzen Jr., Willian Happer, Freeman Dyson, Mauri Timonen, Jyrki Kauppinen, Mikko Paunio ja moni, moni muu, haukutaan tosiaan denialisteiksi, viitaten holokaustin kieltäjiin. Meidän sanotaan olevan öljy- tai hiiliteollisuuden palkkalistoilla tai vähintäänkin niiden hyödyllisiä idiootteja. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Mutta ymmärrän mistä pilkka ja vähättely johtuvat. Ymmärrän, että ilmastonmuutos pelottaa ja ahdistaa monia ihmisiä, ja että tarve ilmastoteoille tuntuu suurelta. Ja kuinka muuten voisikaan olla, kun media, poliitikot ja aktivistit rummuttavat päivittäin ilmastonmuutoksen kauhusanomaa kaikille, jotka vähänkin korvaansa asialle letkauttavat, ja itse asiassa vaikka ei kiinnostaisikaan.

Ymmärrän, että monella tämänkin blogin lukijalla huoli ilmastonmuutoksesta on suuri.

Mutta huoli, ja suuri sellainen, se ajaa minuakin eteenpäin. Ei fossiiliteollisuuden "likainen" raha, eikä idioottimainen typeryys, vaan ihan todellinen huoli.

Olen huolissani siitä, että vaikka ilmastotiede ei vieläkään tunne kovin hyvin ilmaston luonnollisia ja moninaisia syklejä, valtamerten kiertoja, pilvisyyden vaihteluita tai auringon aktiivisuuden ja kosmisten säteiden muutosten vaikutuksia, joista monen tuntemus on kansainvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:nkin mukaan tasolla "Low Level of Scientific Understanding" (Low LOSU, alhainen tieteellisen ymmärryksen taso), niin silti meillä ja muualla ajetaan voimallisesti läpi laajaa ja kauaskantoista ilmastopolitiikkaa, jonka seurauksia ja vaikutuksia ei niitäkään tunneta kovin hyvin.

Olen huolissani siitä, että globaalilla ilmastopolitiikalla haittaamme kehittyvien maiden ihmisten mahdollisuuksia rakentaa parempaa elämää itselleen. Nautimme itse ennenkuulumattomasta yltäkylläisyydestä, joka olisi ollut entisaikojen kuninkaidenkin tavoittamattomissa, mutta samalla olemme valmiita ilmastonmuutoksen varjolla tuomitsemaan kehitysmaat pysyvään köyhyyteen ja kurjuuteen kieltämällä heiltä juuri sen keinon, jolla olemme oman varallisuutemme rakentaneet - nimittäin edulliset fossiiliset polttoaineet.

Ei kaikkein köyhimmillä ole varaa aurinkopaneeleihin ja tuulimyllyihin, vaan ilman fossiilisia he jatkavat kotiensa lämmittämistä ja ruoan valmistamista avotulella sisätiloissa, mikä on Mikko Paunion mukaan erittäin suuri kansanterveysongelma kehittyvissä maissa. Hänen mukaansa ilmastopolitiikka aiheuttaa 200 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa kehittyvissä maissa vuoteen 2050 mennessä, kaikista keuhkosyövistä, hengityselinsairauksista ja muista haitoista puhumattakaan.

Olen huolissani siitä, kuinka kotoisella ilmastopolitiikallamme ajamme teollisuutemme ja työpaikkamme kehittyviin maihin kuten Kiinaan ja Intiaan, joissa surkeiden työolojen lisäksi ympäristönsuojelusta piittaamattomuus on vertaansa vailla. Kun suljemme täällä tehtaan, jonka savukaasut on äärimmäisen tarkasti puhdistettu ja muutenkin päästöt ja jätteet käsitellään asianmukaisesti, niin samaan aikaan Kiinassa avataan lukuisia tehtaita ja voimalaitoksia, joiden piipuista ja putkista päästetään ilmaan ja luontoon kaikki saasteet suodattamattomina.

Kiinan suurten kaupunkien saastepilvet ovatkin monille tuttuja uutisista. Minulle ne ovat tuttuja omakohtaisestikin, asuinhan maassa puolitoista vuotta, joskaan en aivan pahimmin saastuneilla alueilla. Mutta kuinka moni tietää, että kolmannes Kiinan pinta-alasta kärsii happosateista? Siitä ongelmasta täällä lännessä päästiin eroon jo niin kauan sitten, että nuorimmat äänestäjämme eivät edes tunne koko termiä.

Kiinassa on muuten reilusti yli 90% maailman tunnetuista varoista niissä harvinaisissa maametalleissa, joita tarvitaan aurinkopaneelien, tuulimyllyjen ja sähköautojen komponentteihin. Kiinalaisen kaivosteollisuuden aiheuttamista järkyttävistä ympäristötuhoista ei voi edes puhua samana päivänä kuin jostain Talvivaarasta, joka niihin verrattuna on kärpäsen paska Tyynessä valtameressä. Kiinalaisten kaivosten läpeensä mustat jätealtaat aiheuttavat syöpiä ja epämuodostumia kymmenien kilometrien säteellä.

Mutta erityisesti olen huolissani siitä, kuinka nämä ja kaikki muut todelliset ympäristöongelmat lakaistaan maton alle käyttämällä sanaa ilmastonmuutos. Jo vuosien ajan ympäristöjärjestöjen ja poliitikkojen retoriikkakin on ollut pelkkää ilmastonmuutosta. Aivan kuin oikeita ympäristöongelmia ei enää olisikaan - tai jos onkin, niin aina ne jotenkin muka johtuvat ilmastonmuutoksesta tavalla tai toisella. 

Rahaa kerätään ja poliittisia toimenpiteitä tehdään enää lähes yksinomaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kaikkien konkreettisten ja kosketeltavien ongelmien jäädessä ikuiseen paitsioon. Korjautuvatko ne muka ehkäisemällä ilmastonmuutosta? Eivät, eivät todellakaan. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen ei edes ehkäise ilmastonmuutosta, vaikka kuinka paljon kaataisimme rahaa, työtä ja sääntelyä siihen pohjattomaan kaivoon.

Olen huolissani myös siitä, millaisen maailman ja yhteiskunnan me jätämme jälkipolville. Siitä, kuinka lapset ja nuoret ovat päivä päivältä ahdistuneempia ja masentuneempia ilmastonmuutoksen edessä. Siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia he menettävät ylitsepursuavan ilmastosääntelyn ja -verotuksen vuoksi. Siitä, millaista heidän elämänsä on yhteiskunnassa, jossa jokaista pienintäkin tekoa säännellään ja kytätään ilmastonmuutoksen nimissä. Siitä, millaisiin kauhuihin näköalattomuuden ja toivottomuuden tilaan ahdistettu seuraava sukupolvi tulee ryhtymään. Jokelastahan se jo alkoi.

Lisäksi olen huolissani monesta muusta asiasta, kuten liikkumisen ja asumisen jatkumisesta meillä täällä Pohjolassa, meihin kaikkiin kohdistuvan verotaakan kiristymisestä, ja niin edelleen, mutta ikävä kyllä lista on loputon. Mihinpä ilmastopolitiikka ei vaikuttaisi? Suomen ilmastolakikin edellyttää sen vaikuttavan kaikkeen lainsäädäntötyöhön.

Onko tämä kaikki vain hyväksyttävä, jos ilmastonmuutos todella on niin paha asia kuin meille kerrotaan?

Ei, ei todellakaan ole. Niin kutsutun puolentoista asteen tavoitteen kustannuksiksi energiantuotannon uudistamisen osalta IPCC arvioi taannoin jopa 106 biljoonaa euroa vuoteen 2050 mennessä. Toisin sanoen pelkät taloudelliset kustannukset uusiin energialaitoksiin olisivat yli sata miljoonaa miljoonaa euroa vuoteen 2050 tai muutama miljoonaa miljoonaa euroa joka vuosi. Se on pahimmillan kymppitonni vuodessa per suomalainen kotitalous. Eikä se luku edes sisällä lukemattomia muita taloudellisia kustannuksia, eikä tosiaankaan noita edellä mainitsemiani muutamia esimerkkejä ilmastopolitiikan konkreettisemmista haitoista, joita ei voi edes rahassa mitata.

Toisaalta, jos edelleen mitataan rahassa, niin IPCC:n sangen monimutkaisesti muotoiltujen arvioiden mukaan torjumattoman tai ehkäisemättömän ilmastonmuutoksen taloudelliset kustannukset olisivat ilmeisesti noin 1-2% maailman bruttokansantuotteesta vuosittain vuosisadan loppuun saakka. Se on "vain" 0,7-1,4 biljoonaa (miljoonaa miljoonaa) euroa vuodessa menetettyä globaalia kansantuloa. Mittaamattoman paljon sekin, mutta reilusti alle puolet siitä, mitä pelkkä energiantuotannon uudistaminen SR15-mallissa maksaisi.

Olettaen, että IPCC:n lähtökohtaisesti poliittinen näkemys ilmastonmuutoksesta jotenkin sattumalta pitäisi paikkansa, niin IPCC:n omien lukujenkin mukaan tulisi selvästi edullisemmaksi vain kylmästi ottaa vastaan se mitä on tulossa, ja lisäksi välttyisimme kaikilta ilmastopolitiikan haitoilta.

Ja koska kysymys on politiikasta, niin ei ole mitään syytä uskoa, että ilmastopolitiikka koskaan edes osuisi todelliseen maaliinsa, kaikista sen aiheuttamista haitoista ja kustannuksista huolimatta. Mikä massiivinen poliittinen hanke olisi koskaan onnistunut kunnolla, tai edes pieni? Mainitsiko joku jo soten?

Koska huoli on suuri, niin jotain on tehtävä. Ilmastofoorumi ry:ssä kannamme pienen kortemme kekoon paremman huomisen puolesta muun muassa avaamalla uuden hiilipelotonsuomi.fi -sivuston. Toistaiseksi sisältöä on vähemmän kuin tässä blogissa, mutta sivun tarkoitus on antaa toinen näkökulma, tiivistää ilmastopolitiikan ongelmakohdat ja tarjota niihin ratkaisuja, sekä antaa vinkkejä lisätiedon lähteille. Lisäksi esittelemme saman huolen jakavia eduskuntavaaliehdokkaita.

Todellisuus on se, että maailma on parempi paikka kuin koskaan aiemmin. Käyttämällä enemmän fossiilisia polttoaineita ja ydinvoimaa teemme maailmasta vieläkin paremman paikan, myös kaikkein köyhimmille. Emme saa nyt uhrata loistavaa tulevaisuuttamme ilmastopolitiikan alttarille. Älä ahdistu, vaan perehdy myös siihen, mitä sinulle jätetään kertomatta.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja
Ilmastofoorumi ry

Bitcoin, maailmanvaluutta

Jos olet seurannut bitcoinin kurssikehitystä vain viimeiset kaksitoista kuukautta, kuten suurin osa muusta maailmasta, niin otsikkoni saattaa vaikuttaa sinusta harhaiselta. Bitcoinhan on sukeltanut jo yli 80% ja julistettu kuolleeksi satoja kertoja, joten miten siitä muka enää koskaan voisi tulla mitään? Helposti, lue vaikka.

Bitcoinin fundamentit

Ennen varsinaista asiaa on syytä kerrata mistä bitcoinissa on kysymys. Bitcoin on siis ensimmäinen ja laajimmalle levinnyt sovellus lohkoketjuteknologiasta. Bitcoin käyttää lohkoketjua muodostamaan maailmanlaajuisen jaetun tilikirjan, johon kuka tahansa voi (louhijoiden avustuksella) tehdä uusia merkintöjä, jota kuka tahansa voi lukea, ja jonka vanhoja merkintöjä ei enää koskaan voi muuttaa. 

Tilikirjan turvallisuuden ja muuttamattomuuden takaa louhijoiden käyttämä massiivinen laskentateho, josta heille maksetaan palkkioksi siirtomaksuja sekä vielä toistaiseksi uusia bitcoineja. Kuka tahansa voi ryhtyä louhijaksi, mutta edes yli puolet laskentatehosta omaavista louhijoista ei voi yhdessäkään yrittää huijata muita muuten kuin yrittämällä perua jonkin tuoreen tilikirjamerkintänsä suurin kustannuksin ja silti todennäköisesti siinä epäonnistuen.

Bitcoinin tarjoamaa tilikirjaa voi käyttää paitsi bitcoin-siirtojen kirjaamiseen, myös lukuisten muiden sovellusten pohjana. Esimerkiksi salamaverkko (Lightning Network) on bitcoin-siirrot lähes välittömiksi ja lähes maksuttomiksi muuttava toisen kerroksen sovellus, joka mahdollistaa bitcoinin skaalaamisen jopa maailmanvaluutaksi. Bitcoinin avulla voitaisiin muun muassa myös luotettavasti allekirjoittaa sopimuksia, pitää säästöt turvassa myös onnettomuuksien varalta sekä perustaa yrityksiä ja demokraattisia yhteisöjä (multisig-lompakot).

Jaetun ja taatusti luotettavan tilikirjan edut ovat varmasti ilmeiset kenelle tahansa korruption ja talousrikollisuuden problematiikkaa pohtineille. Edullisten, nopeiden ja luotettavien globaalien maksusuoritusten edut ovat puolestaan ilmeiset kenelle tahansa verkkokauppojen käyttäjälle tai kansainvälisiä tilisiirtoja tehneille.

Ja mitä tulee bitcoinin 80% kurssiromahdukseen, niin tämä taitaa olla bitcoinille jo kolmas sellainen, eräiden hieman pienempien lisäksi. Toisaalta bitcoinin historian ensimmäinen maksusuoritus oli se kuuluisa kymmenentuhatta bitcoinia eli nykykurssillakin vielä 30 miljoonaa euroa kahdesta pizzasta. Pitkälle on siis tultu, ja muna-kana-ongelman ratkettua volatiliteetti poistuu myös.

Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Kuulen jo ajatuksesi näytön siltä puolelta: "jos bitcoinin edut ovat kerran niin ylivertaiset, niin miksi kurssi sakkaa?" Tähän on muutamakin hyvä syy.

Ensinnäkin, kun bitcoin reilu vuosi sitten hurjan nousunsa ansiosta kohosi ensimmäistä kertaa kunnolla niin suurpääoman kuin tuulipukukansankin vaihtoehtoiseksi sijoituskohteeksi, siinä mahdollisesti lähti niin sanotusti mopo vähän lapasesta. Kurssi kävi ehkä korkeammalla, kuin mihin bitcoinilla siinä vaiheessa oli vielä varsinaisesti edellytyksiä.

Toisaalta, viime loppuvuoteen asti taloussykleista irrallisena tai jopa osittain vastasyklisenä toiminut bitcoin saattoi kohonneen asemansa vuoksi tulla ainakin väliaikaisesti osaksi taloussykliä. Ja koska bitcoin on lopultakin sangen likvidi sijoituskohde, niin kuluneen vuoden kurssilasku voi olla osa taloussyklin kääntymistä, jolloin bitcoin varsin ironisesti voi olla romahduksen airut.

Kolmanneksi, kuten mikä tahansa verkostovaikutusten päälle rakentuva uusi teknologia, myös bitcoin "kärsii" muna-kana-ongelmasta. Jotta bitcoin voisi olla massojen maksuväline, riittävän monen pitäisi sitä käyttää, mutta riittävän montaa käyttäjää ei välttämättä saada, ellei se ole jo massojen maksuväline. Tätä ongelmaa tosin jo viime vuoden ralli osittain oli murtamassa, mutta se mitä tapahtuu seuraavaksi, on varsinainen läpimurto.

Viimeinen taloussykli

Keskuspankkiaikakauden taloushistoria alkaa olla pikkuhiljaa yksitoikkoista luettavaa. Ensin talous kasvaa hurjaa vauhtia ja sitten tulee romahdus. Romahduksesta toivutaan uuteen hurjaan nousuun, kunnes tullaan taas alas.

Taloussyklien tahti on vain kiihtynyt sen jälkeen, kun 1970-luvun alussa globaali rahatalous irtosi viimeisistäkin pidäkkeistään presidentti Nixonin irrotettua reservivaluutta dollarin jo siihen mennessä nimelliseksi muuttuneesta sidoksestaan kultaan.

Sen jälkeen taloussykleissä on korostunut myös fokusoituneiden kuplien merkitys. On ollut asuntokuplaa ja IT-kuplaa. Keskuspankkipiireissä, erityisesti Yhdysvaltain Fedissä, on jopa julkilausutusti käytetty uusien kuplien puhaltamista korjauskeinona viimeisimpään romahdukseen. Se ei olennaisesti poikkea uuden kännin vetämisestä korjauksena krapulaan.

Valitettavasti viinakin loppuu joskus, ja pitkän rännin päätteeksi on edessä maailmanluokan madafakin darra. On hyvin mahdollista, että nykyinen julkisen velan kupla on osa viimeistä taloussykliä ja että seuraavan romahduksen koittaessa ei enää voida puhaltaa uutta kuplaa tilalle, eikä riipaista sitä korjaavaa känniä.

Maailmanvaluutta

Bitcoin auttaa jo konkreettisesti ihmisiä Etelä-Amerikan ja Afrikan erinäisissä rikkinäisissä talouksissa. Esimerkiksi Venezuela on tuhonnut taloutensa ja virallisen valuutan inflaatio kiitää jo pitkälti yli miljoonassa prosentissa. Ei siis liene ihme, että venezuelalaiset omaksuvat nopeasti käyttöönsä bitcoinia, joka kaiken muun hyvän lisäksi on vapaa myös inflaatiosta.

Sama on edessä kehittyneessä maailmassa, kun keskuspankkiaikakausi kohtaa tiensä pään. Silloin on hyvä, että bitcoin on vaihtoehtona olemassa, salamaverkko on valmis ja kryptovaluutta jo suurehkon vähemmistön käytössä.

Kun rahatalous viimeksi romahti kunnolla lähes koko tunnetussa maailmassa, seurasi satojen vuosien mittainen pimeä keskiaika, jolloin rahaa ei entisen Länsi-Rooman alueella käytetty lainkaan, vaan ihmiset kurjistuivat vaihdantatalouden varassa. Onneksi tällä kertaa meillä on vaihtoehto valmiina.

Tämän joulun paras lahja?

Bitcoinien enimmäismäärä on 21 miljoonaa kappaletta. Yksi bitcoin jakautuu sataan miljoonaan satoshiin, ja salamaverkon myötä on periaatteessa mahdollista siirtää jopa satoshin osia.

Kun 21 miljoonaa bitcoinia jaetaan hieman jo vanhentuneella arviolla maailman väkimäärästä eli seitsemällä miljardilla, saadaan tulokseksi kolme millibitcoinia eli kolmesataatuhatta satoshia. Jos (ja kun) bitcoin on maailmanvaluutta, keskimääräinen maailmankansalaisen varallisuus on kutakuinkin sen verran.

Tänä jouluna meidän lastemme joululahjojen joukossa on kullekin oma kotimainen Denarium-kolikko, joka sisältää tuon kolme millibitcoinia. Denariumit ovat eräänlaisia bitcoin-lompakoita, joihin voi säilöä turvallisesti bitcoineja pitämättä niitä tietokoneella tai verkossa, soveltuen erityisesti pitkäaikaiseen säilytykseen.

Bitcoin on tällä hetkellä alennuksessa, joten kolmesataatuhatta satoshia saa kympillä! Isommat omaisuudet lapset kerätkööt aikanaan itse, mutta eikö tulevaisuuden maailman keskivertovarallisuus olekin aika mukava pesämuna?

Kymppitonni vuodessa ilmastonsuojeluun? Ei kiitos.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusi maanantaina julkaistu erikoisraportti SR15 arvioi, että pelkästään energiantuotannon uudistaminen 1,5 asteen tavoitteessa pysymiseksi maksaa jopa 106 biljoonaa euroa vuodeen 2050 mennessä. Joka vuosi puhutaan siis 1,4-3,3 biljoonan euron kustannuksista. 

Biljoonat - kyllä, biljoonat, tämä ei ole käännösvirhe - ovat niin suuria lukuja kahdentoista nollansa kanssa, että lienee syytä tuoda luvut käytännön tasolle.

Jokaiselle maailman ihmiselle jaettuna tämä tarkoittaisi jopa 443 euron vuosittaista kustannusta. Se ei vielä kuulosta pahalta, mutta koska jopa miljardilla ihmisillä on käytettävissään alle tuon verran pelkkään elämiseen vuodessa, on selvää, että maksukykyisille maksettavaa tulee reilusti enemmän.

Suomen ostovoimakorjattu osuus maailman BKT:sta on 0,19 % (IMF 2017). Suomen osuus kustannuksista suhteessa maailman BKT:een olisi siis 2,6-6,2 miljardia euroa vuodessa.

Jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle (4,45 milj. v. 2017) maksettavaa tulisi siis 591-1405 euroa vuodessa. Vielä ihan sietokyvyn rajoissa, joskin monen perheen taloudessa alkaa vihloa varsinkin haarukan yläpäässä.

Vaikka lähes kaikki maailman maat ovat mukana ei-sitovassa Pariisin ilmastosopimuksessa, suurin osa maista on sopimuksessa saamapuolella. Käytännössä kustannukset jakautuvat todellisuudessa varakkaiden teollisuusmaiden kesken. Lisäksi ainakin Yhdysvallat ja Australia ovat ilmoittaneet jäävänsä pois talkoista. Suomen osuus OECD-maiden BKT:sta (poislukien Yhdysvallat ja Australia) on 0,67 %.

Jos kustannukset jaetaan siis rikkaiden ja halukkaiden teollisuusmaiden kesken, Suomen osuus on 9,2-22,0 miljardia euroa vuodessa, eli jopa 40 % Suomen valtion ensi vuoden määrärahoista!

Jokaiselle suomalaiselle aikuiselle se tekee sitten jo 2079-4937 euroa per vuosi. Pelkästään globaalin energiasektorin "korjaamiseen", IPCC:n uusimman raportin mukaan. Oletko sinä valmis tähän?

Kun otetaan vielä huomioon työttömät, eläkeläiset, opiskelijat ja muuten vähävaraiset, niin keskiluokkainen ydinperhe ei näistä talkoista selviä edes vaivaisen kymppitonnin vuosikuluilla, hyvä jos pysyy alle kahdessa. Se on pahimmillaan perheen toisen vanhemman vuoden nettopalkka. Joka vuosi, aina vuoteen 2050 asti. Tuleekohan vielä maksettua ylimääräistä ympäristöystävällisistä tuotteista?

Energiasektorin osuus hiilidioksidipäästöistä on kaksi kolmannesta, joten summiin pitää laittaa vielä ainakin puolet lisää, olettaen että muiden sektorien kustannukset ovat linjassa energiasektorin kanssa.

Ja lopuksi: kuka on joskus kuullut valtioiden hankkeesta, joka olisi pysynyt budjetissa? IPCC:n antaman jo valmiiksi tähtitieteellisen hintalapun ylälaitaan on syytä suhtautua vähintäänkin epäilevästi.

-- 

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry (Ilmastofoorumi Facebookissa)

Kuinka kaikki voivat olla yht’aikaa sekä oikeassa että väärässä abortista?

Jälleen on aborttikeskustelu roihahtanut. Debatti on joka kerta yhtä käsittämätön, sillä keskustelun molemmat osapuolet onnistuvat olemaan yht'aikaa sekä oikeassa että väärässä, ja juoksuhaudat on vieläpä kaivettu niin syviksi, ettei ole toivoakaan, että kummankaan puolen ikiaikaiset argumentit vakuuttaisivat toista puolta liikahtamaan tuumaakaan. Yritetäänpäs korjata se asia.

Kuten sanoin, väittelyn molemmat puolet - siis abortin kannattajat ja sen vastustajat - ovat oikeassa.

Abortin kannattajat ovat täysin oikeassa siinä, että naisella on täysi määräämisoikeus omaan kehoonsa. Itse lisäisin tähän tarkennuksena sen, että sama täysi määräämisoikeus omaan kehoonsa koskee kaikkia ihmisiä, ei ainoastaan naisia. Ei ole naisten oikeuksia, on vain ihmisoikeuksia. Myös miehet ja nykyään myös muunsukupuoliset omaavat täysin samat oikeudet.

Abortin vastustajat ovat myös täysin oikeassa siinä, että lapsella on oikeus elämään, ihan kuten jokaisella muullakin ihmisellä. Lasta ei saa tappaa sen paremmin kuin ketään muutakaan ihmistä, eikä tähän vaikuta piirun vertaa se, onko lapsi sattunut jo omia aikojaan siirtymään kohdun ulkopuolelle vai ei.

Nämä näkökulmat - eli kummankin osapuolen oleminen oikeassa - saattavat vaikuttaa vastakkaisilta ja yhteensovittamattomilta, ja sitä mieltä keskustelijat tuntuvat olevan. Kaikki uskovat, että täytyy valita jompi kumpi eikä näiden näkökulmien sovittaminen yhteen ole mahdollista. Ja juuri tässä kohtaa keskustelun osapuolet ovat väärässä.

Ratkaisu on äärimmäisen yksinkertainen. Naisella (tai miehellä tai jollain muulla) tulee olla täysi oikeus häätää toinen ihminen oman kehonsa sisäpuolelta. Tämä ei kuitenkaan suo kenellekään oikeutta tappaa tätä toista ihmistä. Sen sijaan äidin (tai isän) kehosta häädettyä lasta tulee hoitaa kuten mitä tahansa keskosta.

Tällöin sekä aikuisen että lapsen ihmisoikeudet toteutuvat. Aikuisella on täysi määräämisoikeus kehoonsa ja lapsella on oikeus elämäänsä. Himpskatin iso win-win, ja hyvin ansaittu loppu tälle(kin) keskustelulle.

(Myönnetään, tässä jää vielä harmaaksi alueeksi se aikaväli, jolloin sikiö on liian kehittymätön selviytyäkseen edes kehittyneimmän mahdollisen keskoshoidon kanssa. Mutta jos debatti siirtyisi siihen aikaväliin, niin keskustelu voisi olla hedelmällisempää, koska fokus olisi tarkempi.)

Vaihtoehto rajojen sulkemiselle

Olen sanonut sen usein ennenkin ja nyt Turun tapahtumien jälkeen sanon sen taas uudelleen: vapaa maahanmuutto ei ole ongelma, vaan ongelmia aiheuttaa alistava ja syrjivä sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka.

Vaikka tämä johdonmukainen selviö ei suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ole lähes kenellekään selviö, niin miten tämä liittyikään Turkuun ja terrorismiin?

Vastausta sivusi hyvin tänään Iltalehden näkökulmassaan tutkija Alan Salehzadeh: "tietyt segmentit Euroopassa jo asuvasta muslimivähemmistöstä ovat heikentyneessä sosio-ekonomisessa asemassaan yhä vastaanottavaisempia jihadistiselle propagandalle." (Korostus minun.)

Miksi maahanmuuttajat ovat "heikentyneessä sosio-ekonomisessa asemassa"? Koska he eivät saa töitä. Miksi he eivät saa töitä? Vastaus ei ole rasismi, vaan se, että takapajuinen sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka (puhumattakaan muutenkin ahdistavan talouspolitiikan aiheuttamasta taantumasta) tekee työllistymisestä yhtäältä vaikeaa ja toisaalta kannattamatonta jopa niille, joilla on paikallinen kieli hallussa ja edes jonkinlainen ammattitaito hallussa - tarkoitan siis kantaväestön suurta työttömien ja työvoimasta syrjäytyneiden joukkoa.

Hulluja joukkomurhaajia on aina, mutta silloin kun ihmisillä menee muuten hyvin, niin "normaali" hullujen määrä on mitättömän pieni ja samalla heidän hoitamiseensa on enemmän resursseja. Uskonnollinen ideologia saattaa kenties synnyttää enemmän joukkomurhaajia kuin sekulaari yhteiskunta muuten, mutta elintason nousu vähentää uskonnollisuuden merkitystä ja sitä kautta myös uskonnollisten joukkomurhaajien ja terroristien määrää.

Vapaa maahanmuutto on sinänsä oikea vastaus, mutta liberalismi maahanmuutossa ei toimi yhdistettynä epäliberaaliin sosiaali- ja työmarkkinapolitiikkaan. Työmarkkinapolitiikan liberalisointi parantaisi kaikkien työllistymistä, niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin, kun taas sosiaalipolitiikan liberalisointi vähentäisi elintasoon liittyvän maahanmuuton kannustimia.

Talouspolitiikan laajempi liberalisointi puolestaan nostaisi kaikkien elintasoa, myös kolmannessa maailmassa, sillä kehitystukien, tullien ja vientitukien lopettaminen lopettaisi myös niiden haitallisen vaikutuksen kehitysmaiden omaan talouteen ja kasvumahdollisuuksiin.

Vaikka liberalismi ei olekaan sellainen pulla, josta voidaan valita rusinat (esim. vapaa maahanmuutto) päältä, niin jos jonkin kotimaisen poliittisen linjan kannattajia pitäisi syyttää maahanmuuton haitoista ja terrorismista (itse tekijöiden sijasta tai lisäksi), niin vapaan maahanmuuton kannattajia en syyttäisi. Sen sijaan lähettäisin peilin ääreen ensisijaisesti nykyisen sosiaali- ja työmarkkinapolitiikan puolesta äänestäneet.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi