Blogi

Vaihtoehto rajojen sulkemiselle

Olen sanonut sen usein ennenkin ja nyt Turun tapahtumien jälkeen sanon sen taas uudelleen: vapaa maahanmuutto ei ole ongelma, vaan ongelmia aiheuttaa alistava ja syrjivä sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka.

Vaikka tämä johdonmukainen selviö ei suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ole lähes kenellekään selviö, niin miten tämä liittyikään Turkuun ja terrorismiin?

Vastausta sivusi hyvin tänään Iltalehden näkökulmassaan tutkija Alan Salehzadeh: "tietyt segmentit Euroopassa jo asuvasta muslimivähemmistöstä ovat heikentyneessä sosio-ekonomisessa asemassaan yhä vastaanottavaisempia jihadistiselle propagandalle." (Korostus minun.)

Miksi maahanmuuttajat ovat "heikentyneessä sosio-ekonomisessa asemassa"? Koska he eivät saa töitä. Miksi he eivät saa töitä? Vastaus ei ole rasismi, vaan se, että takapajuinen sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka (puhumattakaan muutenkin ahdistavan talouspolitiikan aiheuttamasta taantumasta) tekee työllistymisestä yhtäältä vaikeaa ja toisaalta kannattamatonta jopa niille, joilla on paikallinen kieli hallussa ja edes jonkinlainen ammattitaito hallussa - tarkoitan siis kantaväestön suurta työttömien ja työvoimasta syrjäytyneiden joukkoa.

Hulluja joukkomurhaajia on aina, mutta silloin kun ihmisillä menee muuten hyvin, niin "normaali" hullujen määrä on mitättömän pieni ja samalla heidän hoitamiseensa on enemmän resursseja. Uskonnollinen ideologia saattaa kenties synnyttää enemmän joukkomurhaajia kuin sekulaari yhteiskunta muuten, mutta elintason nousu vähentää uskonnollisuuden merkitystä ja sitä kautta myös uskonnollisten joukkomurhaajien ja terroristien määrää.

Vapaa maahanmuutto on sinänsä oikea vastaus, mutta liberalismi maahanmuutossa ei toimi yhdistettynä epäliberaaliin sosiaali- ja työmarkkinapolitiikkaan. Työmarkkinapolitiikan liberalisointi parantaisi kaikkien työllistymistä, niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin, kun taas sosiaalipolitiikan liberalisointi vähentäisi elintasoon liittyvän maahanmuuton kannustimia.

Talouspolitiikan laajempi liberalisointi puolestaan nostaisi kaikkien elintasoa, myös kolmannessa maailmassa, sillä kehitystukien, tullien ja vientitukien lopettaminen lopettaisi myös niiden haitallisen vaikutuksen kehitysmaiden omaan talouteen ja kasvumahdollisuuksiin.

Vaikka liberalismi ei olekaan sellainen pulla, josta voidaan valita rusinat (esim. vapaa maahanmuutto) päältä, niin jos jonkin kotimaisen poliittisen linjan kannattajia pitäisi syyttää maahanmuuton haitoista ja terrorismista (itse tekijöiden sijasta tai lisäksi), niin vapaan maahanmuuton kannattajia en syyttäisi. Sen sijaan lähettäisin peilin ääreen ensisijaisesti nykyisen sosiaali- ja työmarkkinapolitiikan puolesta äänestäneet.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Automaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus

Viime aikoina on puhuttu pitkästä aikaa enemmän siitä, että automaatio tuhoaa työpaikat eikä kaikille riitä enää töitä. Moni muistaa tasoitella, että tuohan se samalla niitä myös lisää, jos kohta ne ovatkin hieman erilaisia työpaikkoja. Keskustelijoilta kuitenkin unohtuu yksi tärkeä näkökulma.

Viedäänpä tilanne ääripäähänsä ja kuvitellaan, että automaatio tuhoaa kaikki työpaikat. Siis aivan kaikki. Mitä silloin tapahtuu? Kuolevatko kaikki nälkään, kun kenelläkään ei ole töitä eikä siten tuloja eikä siten rahaa eikä siten ruokaa? Eivät, mutta tätä ei huomata, koska ajatusketjua ei koskaan vielä loppuun saakka.

Ymmärrämme sen, kun ajattelemme hetkisen, kuinka tuotteiden, kuten ruoan, sekä palveluiden hinnat muodostuvat. Oikeastaan hinnassa on aina neljä komponenttia. Työ, työvälineet sekä raaka-aineet, verot, ja vähäisimpänä liikevoitto.

Työn hinnasta emme pääse mihinkään, paitsi tietenkin automaatiolla, joka kuuluu työvälineisiin ja raaka-aineisiin. Mutta miten niiden hinta muodostuu? Kas, kuinkas muuten kuin niihin sisältyvän työn kautta. Sillä mitäs muuta työvälineet ja raaka-aineita ovat kuin muiden tuottamia tuotteita ja palveluita?

Jos viljelet perunaa, käytät työssäsi traktoreita ja lannoitteita, jotka olet ostanut joltain muulta. Tai jos myyt puhelimia, olet ostanut kokoonpanolinjat, sirut ja näytöt joltain muulta. Näiden muiden tuotteiden valmistamisen kustannus on aivan vastaavasti koostunut työstä sekä työvälineistä ja raaka-aineista. Ja onpa niidenkin valmistaja halunnut liikevoittoa vielä niiden maksamiensa verojen jälkeenkin.

Kun viemme ketjun loppuun saakka, aivan vihoviimeiseen, jopa myyttiseen alkutuottajaan, joka tuottaa pelkästään omalla työllään, voimme todeta, että työvälineet ja raaka-aineet ovat itse asiassa vain säilöttyä työtä, ja siten kaikki hinnatkin muodostuvat vain kolmesta komponentista: työstä, veroista ja liikevoitosta.

Jos siis käy niin, että aivan kaikki työ joskus automatisoidaan, eikä työpaikkoja enää ole, niin kukaan ei myöskään maksa palkkoja eikä kenelläkään ole enää tuloja eikä työllä siten ole enää hintaa, niin tuotteiden ja palveluiden hinta muodostuu enää vain kahdesta komponentista: veroista ja liikevoitosta.

Mutta mitä varten veroja kerätään? Karkeasti yleistettynä verotus on kaikissa muodoissaan tulojen tasaamisen keino, jos eliitin elättämistä ei lasketa. Niiden avulla ostetaan tuotteita ja palveluita niille, joilla ei olisi niihin muuten varaa, sekä niille, jotka eivät olisi niitä muuten kuin ilmaiseksi halunneet.

Mutta jos kenelläkään ei ole tuloja, niin miten niitä voisi enää yhtään sen enemmän tasata? Verotuskin siis menettää merkityksensä ja näin pääsemme siihen, että tuotteiden ja palveluiden hinnalla on enää vain yksi komponentti: yrittäjän edelleen haluama liikevoitto.

Ja eikö se olekin kaikista jaloin ja puhtain "kustannuserä", kysyvät heti eräät. Sillä eikö koko tämän kaiken hyvän edellytyksenä olekin aina se, että yrittäjät koordinoivat hintasignaalin avulla koko talouden toiminnan ja siten ovat mahdollistaneet kaiken edistyksen ihmiskunnan aamunkoitosta saakka?

Kyllä, kyllä se on juurikin sitä. Ilman yritteliäitä yksilöitä emme olisi koskaan päässeet puusta pidemmälle.

Ja toisaalta sitten taas ei. Sillä jos tuotteiden ja palveluiden hinnan ainoa peruste olisi liikevoitto, niin mitä yrittäjät sillä liikevoitolla oikein tekisivät? Ostaisivat tuotteita ja palveluita, joiden hintojen ainoa komponentti olisi niin ikään pelkkä liikevoitto? Ja niin kävisi, että talous olisi pelkkää yrittäjien rahanvaihtoa keskenään.

Siksi edes liikevoitosta ei ole hinnan komponentiksi automatisoidussa maailmassa. Siitä huolimatta yrittäjätkin, nuo monasti myyttisiksikin mainitut, jatkaisivat yrittämistä, sillä he saavat siitä muutakin arvoa kuin rahaa, eikä ihmiskunnan kehitys siihen päättyisi, vaikka kaiken hinta olisikin nyt nolla.

Näin havaitsemme, että automaation päätepiste on se, että mikään ei enää maksa mitään. Onko se sitten mahdollinen tai edes todennäköinen skenaario, on toissijaista. Olennaisempaa on huomata, että kuljemme polulla, jolla kaikki maksaa aina vain vähemmän, eikä tarvetta suurille tuloille enää ole.

Realistisestikin olemme melko piankin tilanteessa, jossa suurin osa hinnoista on enää veroja ja liikevoittoa, kun työ on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Eliitin elättämisestä emme hevillä pääse, eivätkä he suostune heidän oman “työnsä” automatisointiin, mutta onneksi elättämisestäkin tulee aina vain halvempaa.

Syytä huoleen ei siis ole. Automaation osalta siis. Päinvastoin, etenevän automatisoinnin ansiosta meillä kaikilla on edessämme loistava tulevaisuus. Vielä kun eliitti lopettaisi oman ihanne-elämäntapansa pakottamisen kaikille muillekin. Pah, aloittaisivat edes itsestään.

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Al Gore julkaisi elokuvansa Epämiellyttävä totuus. Elokuvansa ensi-illassa hän julisti maailmalla olevan enää kymmenen vuotta aikaa rajusti hillitä kasvihuonekaasupäästöjä, minkä jälkeen se olisi liian myöhäistä ja planeetta olisi hätätilassa.

Päästöjen hillitseminen jäi Al Goren pelottelusta huolimatta tekemättä. Päinvastoin, päästöjen kasvu vain kiihtyi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 22 miljoonasosaa, joka on noin viidennes koko teollisen ajan eli 265 vuoden aikana tapahtuneesta kasvusta.

Hillitsemistoimenpiteiden puutteesta ei silti ole kyse. Esimerkiksi täällä Suomessa olemme luoneet rahantekoautomaatin kansainvälisille pääomasijoittajille erittäin anteliaiden tuulivoimatukiaisten muodossa. Myllyt eivät tietenkään pyöri silloin kun sähkön hinta ylittää tukien tason eli kovilla pakkasilla, mutta eihän niiden tarvitsekaan.

Tukiaiset ovat osaltaan ajaneet sähkön hintaa ennätyksellisen alas ja tehneet muista investoinneista kannattamattomia, mutta kuluttajien sähkölaskuilla se ei näy, mistä pitävät huolen siirtohintoihin sisältyvät ennätykselliset sähköverot.

Sama ilmiö näkyy huoltoasemilla. Öljyn markkinahinta on alimmillaan kolmeentoista vuoteen, mutta silti bensiinin litrahinta on korkeampi kuin Goren leffan aikaan. Kiitos osittain kalliille etanolille, jota polttoaineeseen on lain mukaan lisättävä, mutta erityisesti polttoaineen korkealle verotukselle. Autoilija maksaa kiltisti ja samalla lainsäätäjä poltattaa hänen moottorissaan maissintähkän kehitysmaan köyhän lapsen suusta.

Rakennamme liian tiiviitä hometaloja, ajamme puhdasta teollisuuttamme ja työpaikkojamme likaisiin maihin, väsäämme risupaketteja, näpertelemme loputtomiin mitättömien yksityiskohtien parissa ja tuhoamme valmiutemme varautua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin.

Samaan aikaan maapallon ilmasto ei ole hiilidioksidipitoisuuden kiihtyvästä kasvusta huolimatta enää lämmennyt lähes kahteen vuosikymmeneen, pohjoiset merijäät ovat palautuneet normaalitasolle, eteläiset merijäät ovat nakutelleet useana vuotena uusia laajuusennätyksiä ja jääkarhujenkin kanta on suurimmillaan puoleen vuosisataan. Lisääntynyt hiilidioksidi on sen sijaan lisännyt maapallon vihreyttä ja kasvillisuutta sekä auttanut maanviljelyssä hehtaarisatojen kasvua uusiin ennätyksiin, myös Suomessa.

Mitä vielä pitää tapahtua, että heräämme tästä häpeällisestä unesta oikeasti epämiellyttävään totuuteen, siihen, että meitä on huijattu pahan kerran?

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

Rajoittamattoman väestönkasvun puolustuspuhe

Arno Kotro nosti mukavasti huomiota herättäen esiin vihreiden syvästi arvostaman Pentti Linkolan ihmisvihamieliset ajatukset sekä niihin liittyvän kaksinaismoralismin. Linkola ei ole kuitenkaan ajatuksineen yksin, kun tarkastellaan vihreän liikkeen vaikuttajia muualla maailmassa.

Esimerkiksi Ison-Britannian prinssi Philip, kuningatar Elisabeth II:n puoliso ja entinen ympäristöjärjestö WWF:n presidentti, on toivonut syntyvänsä uudelleen tappajaviruksena, jotta voisi vähentää ihmiskunnan kokoa.

Viime marraskuussa edesmennyt Maurice Strong, entinen YK:n alipääsihteeri ja YK:n ympäristöohjelman UNEP:in perustaja, näki teollistuneiden yhteiskuntien romahtamisen planeetan ainoana toivona ja katsoi sen edistämisen velvollisuudeksi.

Ihmiskunnan nälkäkuolemaa ja eri raaka-aineiden loppumista lukemattomia kertoja puolen vuosisadan ajan epäonnistuneesti ennustanut Stanfordin yliopiston professori Paul Ehrlich puolestaan on verrannut ihmiskuntaa syöpään, joka tulisi leikata maapallolta pois.

Vihreässä ajattelussa, jossa luonnon koskemattomuutta pidetään itseisarvona, katsotaan yleisesti ihmisiä olevan yksinkertaisesti liikaa. Joidenkin haikaillessa jopa ihmiskunnan sukupuuttoa, useimmat tyytyvät kaipaamaan reilua väkiluvun leikkausta, esimerkiksi tuonne miljardin tuntumaan.

Liikakansoitus on niin vahva meemi, että sen ovat omaksuneet monet vihreän liikkeen kriitikotkin, vaikka vihreiden toiveita tai keinoja sen suhteen edelleen kritisoivat. Jopa ”pahimpien ilmastoänkyröiden” joukosta löytyy sellaisia, jotka osoittavat liikakansoituksen todelliseksi ongelmaksi ilmastonmuutoksen sijaan.

Todellisuus on kuitenkin se, että vaikka tänä päivänä meitä ihmisiä on enemmän kuin koskaan, myös monet niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvointia osoittavat mittarit näyttävät paremmalta kuin koskaan aiemmin, eikä todellisia rajoja ihmiskunnan kasvulle ole havaittavissa.

Kaikkien aikojen pohjalukemissaan ovat niin lapsikuolleisuus, aliravitsemus ja nälänhätä, absoluuttinen köyhyys, lukuisat tappavat ja vammauttavat kulkutaudit kuin äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttama kuolleisuuskin, joka on vajaassa vuosisadassa laskenut huikeat 98 prosenttia.

Samaan aikaan kaikkien aikojen huipussaan ovat viljan hehtaarisadot, joiden ansiosta maailman viljelypinta-alaa on voitu jopa vähentää jatkuvasta väestönkasvusta huolimatta ihmisten ravitsemuksen silti parantuen.

Tunnettuja ja hyödynnettäviä raaka-aineita, mukaan lukien fossiiliset polttoaineet, on nyt enemmän kuin koskaan, vaikka niiden on ennusteiden mukaan pitänyt loppua jo moneen kertaan. Ironisesti niukkuutta esiintyy litiumista ja eniten ympäristöhaittoja aiheutuu harvinaisten maametallien louhimisesta, vaikka juuri niitä vihreät tuomiopäivän julistajat tarvitsevat tuulimyllyihinsä ja akkuihinsa.

Nykyään kehittyneiden maiden köyhimmätkin elävät terveemmin, paremmin ja vapaammin kuin entisaikojen kuninkaat. Mutta toisin kuin muinaiset kuninkaat, he eivät lisäänny kuten jänikset. Elintason nousu alentaa syntyvyyttä, kun lapsia ei enää tehdä vanhuuden turvaksi tai ehkäisyvälineiden puutteessa, vaan enemmän rakkaudesta ja ehkä myös toisinaan vahingossa. Sama kohtalo myös koittaa kehitysmaissa, kun ne vaurastuvat ja tulevaisuus alkaa näyttää niissäkin valoisammalta. Tällöin väestönkasvu aikanaan hidastuu maailmanlaajuisestikin.

Vauraus kulkee käsi kädessä paitsi alhaisen syntyvyyden, myös paremman ympäristönsuojelun kanssa. Kehittyneissä maissa ympäristö on parhaassa kunnossa satoihin vuosiin, koska me sitä vaadimme ja edellytämme päättäjiltä ja yrityksiltä.

Ympäristötuhoa maailmalla aiheuttavat köyhyys, jolloin ympäristöstä ei ole varaa välittää, sekä riittävää vaurastumista edeltävä teollistuminen, jolloin ympäristönsuojelua ei vielä osata tai haluta vaatia. Nämä tulevat korjautumaan vaurastumisen sekä valistuksen myötä edullisten fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman avulla, olkoonkin että työtä on vielä paljon edessä.

Erinäisiä itse aiheutettuja talousvaikeuksia lukuun ottamatta maailman, ihmiskunnan ja myös ympäristön tulevaisuus näyttää paremmalta kuin koskaan aiemmin. Edes liikakansoitus ei ole eikä tule olemaan ongelma, paitsi luonnon koskemattomuutta itseisarvona pitävien mielestä.

Tummia pilviä valoisan tulevaisuuden tielle kuitenkin kertyy vihreiden ajattelijoiden muodossa. Jos alistumme kuuntelemaan kaiken maailman linkoloita, maltillisemmat versiot mukaan lukien, ja sivilisaationa pysähdymme tai otamme jopa takapakkia, niin uhraamme paitsi oman ja lastemme, myös erityisesti kehitysmaiden asukkaiden tulevaisuuden turhuuden ja ylimielisyyden alttarille.

 

Rajoittamattoman väestönkasvun puolustuspuhe

Arno Kotro nosti mukavasti huomiota herättäen esiin vihreiden syvästi arvostaman Pentti Linkolan ihmisvihamieliset ajatukset sekä niihin liittyvän kaksinaismoralismin. Linkola ei ole kuitenkaan ajatuksineen yksin, kun tarkastellaan vihreän liikkeen vaikuttajia muualla maailmassa.

Esimerkiksi Ison-Britannian prinssi Philip, kuningatar Elisabeth II:n puoliso ja entinen ympäristöjärjestö WWF:n presidentti, on toivonut syntyvänsä uudelleen tappajaviruksena, jotta voisi vähentää ihmiskunnan kokoa.

Viime marraskuussa edesmennyt Maurice Strong, entinen YK:n alipääsihteeri ja YK:n ympäristöohjelman UNEP:in perustaja, näki teollistuneiden yhteiskuntien romahtamisen planeetan ainoana toivona ja katsoi sen edistämisen velvollisuudeksi.

Ihmiskunnan nälkäkuolemaa ja eri raaka-aineiden loppumista lukemattomia kertoja puolen vuosisadan ajan epäonnistuneesti ennustanut Stanfordin yliopiston professori Paul Ehrlich puolestaan on verrannut ihmiskuntaa syöpään, joka tulisi leikata maapallolta pois.

Vihreässä ajattelussa, jossa luonnon koskemattomuutta pidetään itseisarvona, katsotaan yleisesti ihmisiä olevan yksinkertaisesti liikaa. Joidenkin haikaillessa jopa ihmiskunnan sukupuuttoa, useimmat tyytyvät kaipaamaan reilua väkiluvun leikkausta, esimerkiksi tuonne miljardin tuntumaan.

Liikakansoitus on niin vahva meemi, että sen ovat omaksuneet monet vihreän liikkeen kriitikotkin, vaikka vihreiden toiveita tai keinoja sen suhteen edelleen kritisoivat. Jopa ”pahimpien ilmastoänkyröiden” joukosta löytyy sellaisia, jotka osoittavat liikakansoituksen todelliseksi ongelmaksi ilmastonmuutoksen sijaan.

Todellisuus on kuitenkin se, että vaikka tänä päivänä meitä ihmisiä on enemmän kuin koskaan, myös monet niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvointia osoittavat mittarit näyttävät paremmalta kuin koskaan aiemmin, eikä todellisia rajoja ihmiskunnan kasvulle ole havaittavissa.

Kaikkien aikojen pohjalukemissaan ovat niin lapsikuolleisuus, aliravitsemus ja nälänhätä, absoluuttinen köyhyys, lukuisat tappavat ja vammauttavat kulkutaudit kuin äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttama kuolleisuuskin, joka on vajaassa vuosisadassa laskenut huikeat 98 prosenttia.

Samaan aikaan kaikkien aikojen huipussaan ovat viljan hehtaarisadot, joiden ansiosta maailman viljelypinta-alaa on voitu jopa vähentää jatkuvasta väestönkasvusta huolimatta ihmisten ravitsemuksen silti parantuen.

Tunnettuja ja hyödynnettäviä raaka-aineita, mukaan lukien fossiiliset polttoaineet, on nyt enemmän kuin koskaan, vaikka niiden on ennusteiden mukaan pitänyt loppua jo moneen kertaan. Ironisesti niukkuutta esiintyy litiumista ja eniten ympäristöhaittoja aiheutuu harvinaisten maametallien louhimisesta, vaikka juuri niitä vihreät tuomiopäivän julistajat tarvitsevat tuulimyllyihinsä ja akkuihinsa.

Nykyään kehittyneiden maiden köyhimmätkin elävät terveemmin, paremmin ja vapaammin kuin entisaikojen kuninkaat. Mutta toisin kuin muinaiset kuninkaat, he eivät lisäänny kuten jänikset. Elintason nousu alentaa syntyvyyttä, kun lapsia ei enää tehdä vanhuuden turvaksi tai ehkäisyvälineiden puutteessa, vaan enemmän rakkaudesta ja ehkä myös toisinaan vahingossa. Sama kohtalo myös koittaa kehitysmaissa, kun ne vaurastuvat ja tulevaisuus alkaa näyttää niissäkin valoisammalta. Tällöin väestönkasvu aikanaan hidastuu maailmanlaajuisestikin.

Vauraus kulkee käsi kädessä paitsi alhaisen syntyvyyden, myös paremman ympäristönsuojelun kanssa. Kehittyneissä maissa ympäristö on parhaassa kunnossa satoihin vuosiin, koska me sitä vaadimme ja edellytämme päättäjiltä ja yrityksiltä.

Ympäristötuhoa maailmalla aiheuttavat köyhyys, jolloin ympäristöstä ei ole varaa välittää, sekä riittävää vaurastumista edeltävä teollistuminen, jolloin ympäristönsuojelua ei vielä osata tai haluta vaatia. Nämä tulevat korjautumaan vaurastumisen sekä valistuksen myötä edullisten fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman avulla, olkoonkin että työtä on vielä paljon edessä.

Erinäisiä itse aiheutettuja talousvaikeuksia lukuun ottamatta maailman, ihmiskunnan ja myös ympäristön tulevaisuus näyttää paremmalta kuin koskaan aiemmin. Edes liikakansoitus ei ole eikä tule olemaan ongelma, paitsi luonnon koskemattomuutta itseisarvona pitävien mielestä.

Tummia pilviä valoisan tulevaisuuden tielle kuitenkin kertyy vihreiden ajattelijoiden muodossa. Jos alistumme kuuntelemaan kaiken maailman linkoloita, maltillisemmat versiot mukaan lukien, ja sivilisaationa pysähdymme tai otamme jopa takapakkia, niin uhraamme paitsi oman ja lastemme, myös erityisesti kehitysmaiden asukkaiden tulevaisuuden turhuuden ja ylimielisyyden alttarille.

 

Mitä muita lakeja kumoaisit?

Sipilän hallitus aloitti normien purkamisen ansiokkaasti esittämällä kauppojen aukioloa säätelevän lain kippaamista kokonaan. OIKEIN. Muitakin lakeja voisi kumota samalla tavoin.

Mitkä ovat omia suosikkejasi? Tein aiheesta kyselyn, johon keräsin eräitä sopivia kandidaatteja, autoverosta arvonlisäveroon ja niin edelleen.

Vastaa kyselyyn täällä: http://goo.gl/forms/QtHLBFyOAg (huom. uusittu kysely, nyt voi valita useita vaihtoehtoja)

Annetut vastaukset löytyvät täältä.

Mitä muita lakeja kumoaisit?

Sipilän hallitus aloitti normien purkamisen ansiokkaasti esittämällä kauppojen aukioloa säätelevän lain kippaamista kokonaan. OIKEIN. Muitakin lakeja voisi kumota samalla tavoin.

Mitkä ovat omia suosikkejasi? Tein aiheesta kyselyn, johon keräsin eräitä sopivia kandidaatteja, autoverosta arvonlisäveroon ja niin edelleen.

Vastaa kyselyyn täällä: http://goo.gl/forms/QtHLBFyOAg (huom. uusittu kysely, nyt voi valita useita vaihtoehtoja)

Annetut vastaukset löytyvät täältä.

Suklaavedonlyönti (crosspost)

Aamulehti uutisoi tänään, että suklaasta voi tulla luksusta vuonna 2045, koska ilmastonmuutos. Ensituntumalta sanoisin, että hevonpaskaa, mutta kokeillaanpa jotain muuta.

Artikkeli on niin täynnä konditionaaleja, että kiireisempi lukija ei niitä jaksa laskea. Joten eipäs lasketa, vaan tarjotaan vedonlyöntiä artikkelin kirjoittaneelle Annika Martikaiselle sekä haastateltaville WWF:n Jussi Nikulalle ja ympäristöneuvos Sauli Rouhiselle, koska en tiedä kuka heistä suklaaväitteen päästi ilmoille. Heistä ensimmäinen haasteeseen tarttuva korjaa potin.

Lyön heistä jonkun kanssa vetoa suklaasta vuonna 2045. Väitän, että artikkelissa esitetty väite ”Suklaalle voi käydä niin kuin punaiselle lihalle: siitä tulee harvojen herkkuja.” on hevonpaskaa ja että todellisuudessa vuonna 2045 suklaata (sekä aitoa suklaata että miksei myös synteettistä) tulee olemaan tarjolla sekä laajemmin että edullisemmin kuin nykyisin.

Jos olen väärässä, ostan vastapuolelle vuonna 2045 joululahjaksi en vain yhtä, vaan kymmenen suklaakonvehtirasiaa, jotta ”harvojen herkkua” riittää myös kavereille jaettavaksi. Vastapuolen niin halutessa voin antaa vastaavan summan rahana, jos ”harvojen herkku” ei jostain syystä maistukaan. Jos olen väärässä, tämä siis tulee minulle luultavasti todella, todella kalliiksi.

Jos taas olen oikeassa ja suklaa onkin vuonna 2045 yleisempää ja halvempaa kuin nykyisin, niin ei taida olla täysin tasapuolista vedonlyöntiä, jos vastapuolen tarvitsisi ostaa minulle vain kymmenen halpaakin halvempaa suklaakonvehtirasiaa, mutta olkoon silti niin. Jos kohta arvostaisin kyllä suuresti, jos vedonlyönnin vastapuoli uskaltaisi pistää kovemman panoksen peliin.

No, kuka näistä maailmanlopun ennustajista ottaa vedon vastaan? Sähköpostilla etunimi.sukunimi@ilmastofoorumi.fi voi ilmoittaa kiinnostuksensa.

Ystävällisin terveisin,

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry

(Julkaistu myös Ilmastofoorumin blogissa.)