Äänestäjän vastuu tekemisistään

Kun Vihreät ehdottivat äänestysiän laskemista 16 vuoteen, Ben Zyskowicz tyrmäsi ajatuksen todeten, että vasta 18-vuotiaana "henkilö on täysi-ikäinen ja vastuussa tekemisistään". Totta, lain mukaan täysi-ikäisyys (useimmilta osin) koittaa 18-vuotiaana, mutta kun ajatellaan esimerkiksi puheena olevaa äänestämistä, niin koittaako vastuu tekemisistään vielä silloinkaan? Milloin äänestäjä onkaan vastuussa tekemisistään?

No, ei tietenkään milloinkaan, kun ajatellaan henkilökohtaista vastuuta. Äänestäjä ei millään tavoin joudu maksamaan, vaikka äänestäisi kuinka tyhmästi tai vaikka äänestyksen valtuuttamat poliitikot tekisivät kuinka tyhmiä päätöksiä. Edes Saksan kansallissosialistista puoluetta vuoden 1932 marraskuussa äänestäneet saksalaiset eivät joutuneet henkilökohtaiseen vastuuseen äänensä antamisesta, vaikka kyseessä lienee kiistatta seurauksiltaan historian kallein vaalitulos, niin rahassa kuin ihmishengissäkin mitattuna. Myöskin Euroopan ja Suomen nykyisiä päättäjiä äänestäneet pääsevät henkilökohtaisen vastuun osalta kuin koira veräjästä, vaikka historia tulee heidänkin aikaansaannoksensa valitettavan hyvin muistamaan.

Kollektiivisesti vastuuta toki joudutaan kantamaan poliitikkojen tekosista, äänestettiin sitten voittajia, häviäjiä tai ei ollenkaan. Esimerkiksi ammoin Saksassa edellä mainittujen vaalien aikaan 5-10-vuotiaat pojat kantoivat kollektiivista vastuuta vuosikymmen myöhemmin pakotettuina tappamaan ja kuolemaan, lukemattomien muiden "vastuunkantajien" ohella toki. Samalla tavoin meidän lapsemme ja lapsenlapsemmekin pääsevät aikanaan kantamaan vastuuta meidän poliitikkojemme tekosista, toivottavasti eivät kuitenkaan yhtä hirvittävällä tavalla.

Jos vastuun kantamisen täytyisi olla edellytys äänioikeudelle, niin kollektiivisen vastuun näkökulmasta vielä syntymättömien ja hedelmöittämättömienkin lasten tulisi saada äänestää. Zyskowicz tuskin kuitenkaan ajatteli kollektiivista vastuuta vaan tarkoitti pikemminkin tuota henkilökohtaista vastuuta. Siinä mielessä poliitikkojenkaan ei pitäisi saada äänestää, hehän sitä vastuuta kantavat vielä vähemmän kuin tavalliset kansalaiset, jotka viime kädessä maksavat kaiken entisten poliitikkojen viettäessä leppoisaa elämää jossain täysin turhissa mutta hyvin tuottavissa palkkioviroissa. Se toki on myönnettävä, että Aatu sentään aikoinaan lopulta kantoi vastuunsa, joskin hyvin pelkurimaisella tavalla.

Entäpä jos tehtäisiin niin, että vaalien lopputulokset saisivat jatkossa koskea vain niissä äänestäneitä? Äänestäneethän äänestämällä ilmoittavat kannattavansa vaalien lopputulosta, äänestivät sitten itse voittajia tai häviäjiä. Äänestämättä jättäneet eivät moista valtuutusta anna, joten ei kai heidän ole oikein joutua vaalituloksista kärsimään, puhuttiin sitten aikuisista, joilla oli parempaakin tekemistä kuin lähteä uurnalle, tai nykyisistä lapsista saati tulevista lapsista, joille ei siihen edes anneta mahdollisuutta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *