Kuinka vapaus voitetaan ja kuinka ei

Kun tavoite on niinkin radikaali kuin vapaa yhteiskunta eli vapaaehtoiseen kanssakäymiseen pohjaava yhteiskunta, jossa ei ole esivaltaa eikä esiinny pakkovaltaa, niin sen saavuttamiseen tähtääviä keinoja on hyvä miettiä harvinaisen tarkkaan. On nimittäin varsin mahdollista, että näennäisen toimivilla keinoilla käydäänkin itse asiassa tehokkaasti omaa päämäärää vastaan, eikä mikään syö miestä tai naista niin paljon kuin huomata taistelleensa väärällä puolella.
Ennen toimintatapojen pohdintaa on kuitenkin hyvä aloittaa määritelmistä, jotta olisimme kaikki varmasti samalla sivulla. Vapaa yhteiskunta perustuu siis, kuten jo sanottua, ihmisen vapaaehtoiseen keskinäiseen kanssakäymiseen.

Vapaaehtoisuushan tarkoittaa itsestäänselvästi sitä, että jokaisen tapahtuman kaikki osapuolet osallistuvat (tai jättävät osallistumatta) kyseiseen kanssakäymiseen täysin omasta vapaasta tahdostaan, ja että kanssakäymisen laatu kokonaisuudessaan kaikkine ehtoineen ja poikkeuksineen on vain ja ainoastaan sen kaikkien osapuolten yhteisymmärryksessä sopima, ei siis kenenkään ulkopuolisen edes osittain sanelema.

Kanssakäymisen osapuoli on puolestaan jokainen, jonka henkilöön tai omaisuuteen kyseinen tapahtuma suoraan vaikuttaa. Vastaavasti kukaan, jonka henkilöön tai omaisuuteen kyseinen tapahtuma ei suoraan vaikuta, ei myöskään ole kanssakäymisen osapuoli, vaikka se tai sen tulokset herättäisivät hänessä millaisia tunteita hyvänsä.

Koska ihmiset osallistuvat vapaaehtoisesti vain sellaisiin kanssakäymisiin, joista he kokevat itse saavansa jotain hyötyä, oli se sitten taloudellista, ravitsemuksellista, viihteellistä tai vaikka ihan muuten vain hyvää mieltä, niin meidän on todettava kaikkien tällaisten tapahtumien olevan niiden kaikille osapuolille hyödyllisiä. Vapaaehtoinen kanssakäyminen ei voi myöskään aiheuttaa kenellekään haittaa, koska mahdolliset haitankokijat olisivat väistämättä kanssakäymisen osapuolia ja vaatisivat mahdollisen haitan korvaavaa hyvitystä osallistumisestaan tai torjuisivat koko hankkeen. 

Näin ollen on kiistämätöntä, että vapaaehtoisesta kanssakäymisestä on pelkästään hyötyä koko yhteisölle. 

Käänteinen pitää myös täysin yllätyksettömästi paikkansa. Vapaaehtoisen kanssakäymisen rajoittamisesta tai estämisestä on väistämättä haittaa koko yhteisölle, koska se pakottaa ihmiset kanssakäymisiin, joiden kaikki osapuolet eivät osallistu niihin vapaaehtoisesti ja/tai joiden haitankärsijät eivät saa täysimääräistä tai lainkaan hyvitystä kokemastaan haitasta. Tällöin osa ihmisistä joudutaan uhkaamalla tai väkivalloin pakottamaan mukaan kanssakäymiseen, kun vapaaehtoisessa yhteisössä ainoat keinot olisivat neuvottelu, suostuttelu ja kompensaatio. Uhkaamisen ja pakottamisen kustannuksiin ja seurauksiin joutuvat puolestaan osallistumaan viime kädessä kaikki yhteisön jäsenet.

Vaikka onkin selvää, että vapaaehtoisesta kanssakäymisestä on kaikille hyötyä ja pakottamisesta on kaikille haittaa, niin asiaan voidaan ottaa lisäksi moraalinen näkökanta: vapaaehtoisuus on hyvä, pakottaminen on paha.

Kun pohjatyö on nyt tehty, niin lienee vaivatonta todeta, että nyky-yhteiskunnassa on paljon sekä vapaaehtoista kanssakäymistä että osittain tai kokonaan pakotettua kanssakäymistä. On siis sekä hyvää että pahaa. Pahaa kuitenkin näyttäisi olevan jopa enemmän, sillä onhan niin, että jokaiseen ihmisten väliseen kanssakäymiseen puututaan ulkopuolisten toimesta tavalla jos toisellakin, ja niitä tapahtumia, joihin ei puututa, kutsutaan suurelta osin harmaaksi taloudeksi ja pidetään rikollisena. Kaiken lisäksi nykyisin puututaan moneen, moneen sellaiseen tapahtumaan, joissa on vain yksi osapuoli, eli kun joku tekee jotain yksikseen tai itselleen.

On siis tehtävä jotain, jotta voimme estää pakottamisen eli poistaa pahan eli tehdä yhteiskunnasta kaikille paremman paikan. On kuitenkin huomattava, ettemme voi ottaa tavoitteeksemme pelkästään pakottamisen rajoittamista eli pahan leikkaamista. Jos vertaamme asiaa vaikkapa onnettomuuksiin, olisi mielisairasta ottaa tavoitteeksi vähentää liikennekuolemat Suomessa vuoden 2010 tasosta (270 kuollutta) vaikkapa 200 kuolleeseen vuonna 2012. Sehän tarkoittaisi sitä, että toivoisi 200 ihmisen kuolevan liikenteessä vuonna 2012! Ei, ainoa oikea tavoite on nolla, oli se miten mahdotonta tahansa, ja aivan vastaavasti ainoa oikea tavoite on estää pakottaminen eli poistaa paha, ei suinkaan vain vähentää pakottamista eli pahaa, sillä sehän tarkoittaisi sitä, että toivoisi edelleen jotain (jos kohta pienempää) määrää pakottamista eli pahaa! Vain ja ainoastaan sillä tavoitteella on edes mahdollista pyrkiä tekemään yhteiskunnasta kaikille parempaa paikkaa.

Ehkä yllättävänkin yksinkertainen ratkaisu pakottamisen lopettamiseen on se, että vain suostuttelemme kaikki (tai ainakin useimmat) muut torjumaan pakottamisen. Sen ei pitäisi edes olla kovin vaikeaa, sillä lähes kaikki ihmiset ovat jo valmiiksi sitä mieltä, että ketään ei saa eikä ole oikein pakottaa mihinkään, ei varsinkaan heitä itseään. Toisaalta heti kun laskeudumme abstraktista käytännölliselle tasolle, lähes kaikki ihmiset ovat sitä mieltä, että jokin määrä pakottamista tarvitaan, jotta yhteiskunta toimisi. 

Yleisimpiä argumentteja ovatkin laki ja järjestys, sosiaaliturva, terveydenhuolto ja peruskoulutus. Monet ihmiset eivät yksinkertaisesti usko, että näitä asioita pystyttäisiin järjestämään riittävästi tai lainkaan, ellei niitä järjestettäisi yhteisesti, ja se taas vaatii jonkun verran pakottamista. Yleensä myös jokaisella on oma suosikkinsa näistä, jonka kohdalla yhteisvastuun tarpeeseen uskotaan eniten.

Kuten tiedämme, kaikki näistä asioista pystytään järjestemään laadukkaammin, kohdennetummin ja edullisemmin silloin kun ne järjestetään vapaaehtoisen kanssakäymisen pohjalta, mutta se on sivuseikka, sillä me emme pääse näyttämään sitä toteen, ellei pakottamista näissä asioissa ensin lopeteta.

Sekä yleinen elämänkokemus että tieteelliset tutkimukset osoittavat, että ihmiset pitävät helpommin tosina sellaisia asioita, joita muutkin pitävät tosina (myös silloin kun ne ovatkin vääriä!). Toinen vastaava tiedonjyvänen on se, että ihmiset luottavat enemmän tekoihin kuin sanoihin. Näistä asioista juontaa vanha viisaus esimerkillä johtamisesta ja se onkin käsillä olevan kirjoituksen ydin.

Vapaus voitetaan kertomalla ihmisille siitä, kuinka vapaaehtoinen kanssakäyminen on oikein ja kuinka pakottaminen on väärin, minkä he toki jo tietävätkin, joten lisäksi on kerrottava kuinka vapaaehtoisella kanssakäymisellä saavutetaan enemmän ja paremmin kuin pakottamalla, jotta he voivat luopua ajatuksesta, että jonkin verran pakottamista tarvitaan yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi. 

Asiasta kertominen ei kuitenkaan lähimainkaan riitä, vaan ihmisille on omalla esimerkillä näytettävä, kuinka pakkovaltaisessakin yhteiskunnassa voi pyrkiä elämään mahdollisimman paljon vapaaehtoisuutta korostaen ja mahdollisimman vähän pakottamiseen osallistuen.
Oma esimerkki ei kuitenkaan sekään lähimainkaan riitä, sillä esimerkillisinkin ihminen on vain yksittäinen "tapaus", jota on helppo seurata lähinnä huvittuneesti sivusta. Ihmisille on näytettävä, että moni muukin uskoo vapaaehtoisen yhteiskunnan toimivuuteen ja paremmuuteen jopa siinä määrin, että näyttävät siitä esimerkkiä muille. Asiaan vihkiytyneimpiä lukuunottamatta muiden vakuuttamiseksi tarvitaan riittävän monen heidän lähipiirinsä jäsenen esimerkki, toisille harvemman, muille useamman. Työ on siis hidasta ja aikaavievää, mutta tämä on ainoa oikea keino.

Vapaan yhteiskunnan tavoittelemisen sekä itseltään että muilta voi sen sijaan varmimmin torpedoida sillä, että puhuu yhtä ja tekee toista. On kerrassaan surullista kuulla itse asian ymmärtävien ihmisten sanovan, että "olen kyllä samaa mieltä, mutta..." tai "olen itse voluntaristi/anarkokapitalisti, mutta...". Mutan kohdalla luovutetaan, annetaan periksi omista periaatteista ja tavoitellaan lyhyen aikavälin pikavoittoja pitkän aikavälin kustannuksella. Moni vapaaehtoisen yhteiskunnan kannattaja kuuluu esimerkiksi Kokoomukseen tai Edistyspuolueeseen ja väittää tavoittelevansa "vapaampaa" yhteiskuntaa ensin, koska täysin vapaa yhteiskunta on kuulemma nykyisin mahdoton tai liian etäinen tavoite.

Mutta mitä heidän esimerkkinsä kertookaan? "Kannatan kyllä vapaaehtoisuutta, mutta pakottamista tarvitaan silti ainakin nykyisin jonkin verran." Jos kerrot jollekin vapaaehtoisen yhteiskunnan parhaudesta ja pakottamisen pahuudesta, mutta toimit silti itse pakottavan yhteiskunnan osana esimerkiksi jossain puolueessa tai ehdokkaana vaaleissa, niin miten ihmeessä voit odottaa kenenkään ottavan asiaasi tosissaan? Oma esimerkillinen toimintasi vapauden tavoittelussa ei välttämättä sekään vie pitkälle, jos muut tunnetut vapauden puolestapuhujat näyttävät vastakkaista esimerkkiä vaikkapa puoluepolitiikassa tai vaaleissa.

Pakottavan yhteiskunnan instituutiot kuten vaalit voivat olla sinänsä hyödyllisiä työkaluja tunnettuuden saamisessa, mutta niitä käytettäessä pitäisi jatkuvasti muistaa pitää esillä, että pakottava instituutio ei ole koskaan ratkaisu vaan aina ongelma, ja että sitä käytetään (tai yritetään käyttää) tässä tapauksessa ainoastaan sitä itseään vastaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että vapaampaa yhteiskuntaa ei pitäisi tavoitella poliittisen osallistumisen (eli pakottamisen) keinoin, koska se käy suoraan vapaan yhteiskunnan tavoittelua vastaan näyttäen ihmisille, että vapaamman yhteiskunnan tavoittelijat pitävät politiikkaa eli pakottamista toimivana ratkaisuna, niin en silti torju vapaamman yhteiskunnan tavoittelua. Totta kai vapaan yhteiskunnan kannattajat suostuvat ottamaan vastaan minkä tahansa muutoksen, joka lisää vapautta ja vähentää pakottamista, mutta sellaisten muutosten tavoitteluun ehdottomasti parempia ovat esimerkiksi yhden asian liikkeet ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen. Ainoana varsinaisena tavoitteena tulee kuitenkin, kuten jo sanottua, pitää täysin vapaata yhteiskuntaa.

Pakottaminen yhteiskunnassa perustuu vain ja ainoastaan siihen, että suurin osa ihmisistä kannattaa sitä. Se voidaan poistaa vain ja ainoastaan murentamalla ja tuhoamalla tuo kannatus. Se taas tapahtuu vain ja ainoastaan valistamalla, näyttämällä esimerkkiä ja joukolla vakuuttamalla. Mikä tahansa pakottamisinstituutioiden käyttö yksittäisten pakottamisten torjumiseksi vain tukee kyseisiä pakottamisinstituutioita ja ehkäisee niiden kannatuksen murentamista. Voluntaristit ja ankapistit, valitkaa prioriteettinne. Kahteen maaliin pelaaminen ei vain toimi.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *