Sinutkin on nyt sosialisoitu!

Kuten jo ennakkoon on ollut puhetta (#1, #2), elintenluovutus on nyt muutettu lailla elintenottamiseksi. Vaikka ainakin toistaiseksi meillä on vielä mahdollisuus ennalta kieltää lakisääteinen elimenryöstö, jää nähtäväksi säilyykö sekään ”oikeus” kuinka kauan. Joka tapauksessa sen lisäksi, että puolet ajastamme on verotuksen muodossa sosialisoitu jo ennestään, nyt myös ruumiimme on sosialisoitu. Kuten olen luvannut, tämän päivän koittaessa oma elintenluovutuskorttini kohtaa päiviensä pään.

elinluovutuskortti-pasi.png

Iltalehti uutisoi eilen ohjeita elinluovutuksesta kieltäytymiseen. Omalla kohdallani kiellän elinten ottamisen, elleivät omaiseni erikseen anna siihen lupaa. Omaiseni kyllä tietävät, etten vastusta luovutusta, vaan luovuttamiseen pakottamista.

Sinä olet valtion omaisuutta, nyt ja iänkaikkisesti.

Taannoin lakimuutosta perusteltiin sillä, että elinten ”luovuttamista” ollaan helpottamassa tekemällä siitä likimain pakollista. Ihmisen keho on jokaisen ihmisen ensisijainen ja tärkein omaisuus. Kun se sosialisoidaan valtiolle, ennen tai jälkeen kuoleman, niin ei voida puhua mistään muusta kuin orjuudesta. Pakkoluovutuksen (vaikka siitä voikin erikseen kieltäytyä, jos ennen kuolemaansa ehtii ja tietää) puolustaminen on orjuuden puolustamista. Ovatko kansalaiset valtiolle vain karjaa? (Video linkin takana on mainio.)

Elinten ”luovutus”

Tämä kysymys on todellakin periaatteellinen. Itse pidän yksilön koskemattomuutta niin tärkeänä, että sen tulee koskea myös aivokuollutta ja täysin kuolluttakin. Jos siitä lipsutaan, mennään hyvän matkaa sitä vaarallista tietä, joka kyseenalaistaa lopulta myös elävien oikeuden koskemattomuuteen. (No, tämä pointti on tosiaankin akateeminen, sillä nykyisinkin yksilöiden koskemattomuutta loukataan monin tavoin, verotuksella, asevelvollisuudella, ja niin edelleen. Se ei kuitenkaan ole mikään perustelu loukata yksilöitä lisää.)

Sallimusolettama ei myöskään ole edes ainoa ratkaisu siirtoelinpulaan.

Jos kerran 90% väestöstä on valmis elintenluovuttajaksi, niin pelkästään aktiivisella kampanjoinnilla on varmasti saatavissa merkittäviä lisäyksiä luovuttajien määrään. Oman elintenluovutustestamenttini allekirjoitin 11.3.2002 hammaslääkärikäynnin odotustilassa seinäjulisteen innoittamana. Entä jos joku asiasta huolestunut kansalaisjärjestö ryhtyisi vaikkapa feissaamaan asian tiimoilta?

Nykyisten rajoitusten purkaminen olisi myös askel eteenpäin. Jos elintensiirroilla saisi tavoitella taloudellista hyötyä, ihmiset (yrittäjät etunenässä) myös keksisivät innovatiivisia keinoja saavuttaa sitä ilman, että uhraukset olisivat suuremmat kuin saatava hyöty.

Esimerkiksi vakuutusyhtiöillä olisi kannustin hankkia edullisia siirtoelimiä sairausvakuutusasiakkailleen, jolloin yhtenä lähteenä voisivat olla yhtiön henkivakuutusasiakkaat, joita yhtiö voisi kannustaa lisäkorvauksilla edunsaajille tai alennuksilla vakuutusmaksuihin, jos asiakas suostuu elintenluovutukseen aivokuolleena tai muuten kuolemaisillaan.

Tämä myös kannustaisi löytämään tehokkaampia ratkaisuja elintenluovuttajien löytämiseksi muiden potilaiden joukosta.

Kolmas näkökulma on bioteknologia. Joitakin siirtoelimiä on jo saatu muilta eläimiltä ja elinten suoranainen kasvattaminenkin kehittyy jatkuvasti. Elintenluovutuksen sallimusolettama olisi jopa haitallinen tämän teknologian edistymisen kannalta, sillä se laajentaisi siirtoelinten huomattavan edullista saatavuutta ja tekisi monet teknologiahankkeet kannattamattomammiksi.

Teknologian kehittymisessä on kuitenkin potentiaalia vapauttaa meidät lopulta kokonaan elintenluovuttajien tarpeesta, jos ja kun siirtoelimen tarvitsijalle voidaan joskus kasvattaa uusi elin hänen omista soluistaan. Tällaisen teknologian kehitystä ei kannata ehkäistä tuhoamalla sen markkinoita.

Jos siis lähdetään sinne jonkun peräänkuuluttamalle utilitaristiselle linjalle, niin suurin kokonaishyöty lienee saavutettavissa nimenomaan tuon teknologisen kehityksen kautta, eikä kenenkään oikeuksia tarvitse rikkoa. Toki teknologian kehitystä voi joutua odottamaan, siksi siirtoelinten vapaaehtoisia markkinoita ei pitäisi estää. Ihmiskauppa ja ihmisten vahingoittaminen näiltä saatavien elinten vuoksi olisi silti edelleen väärin, joten se ei ole mikään perustelu elinkaupan kieltämiselle.

On siis tärkeää huomata, että nykyinen siirtoelinpula johtuu olemassaolevista rajoituksista eli valtion omasta toiminnasta.. Jos elinkauppaa ei olisi kielletty ensinkään, pulaan olisi jo löytynyt markkinaehtoinen ratkaisu.

Uusien säännösten (tässä tapauksessa sallimusolettaman) luominen olisi vain purkkaratkaisu, joka synnyttäisi omat ongelmansa, kuten elintensiirtoja hyväksymättömien harvojen oikeuksien ja todennäköisesti myös uskonnollisten tunteiden loukkaamisen. Seuraavaksi sitten varmaan säädetäänkin uutta lakia, joka vapauttaa jotkut nimeltä mainitsemattomat uskontokunnat sallimusolettamasta (ellei tuo nykyinen sitä jo tee) ja oltaisiin entistä monimutkaisemmassa tilanteessa.

PÄIVITYS: Enpäs muistanut tätä vanhaa kirjoitustani heti: Elinkauppa poistaa elinsiirtojonot. On siis olemassa parempiakin vaihtoehtoja, kuin pakotettu salliminen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *