Sananvapaus ei riitä!

Meillä on ainakin teoriassa täysi sananvapaus — joskin se on yhä useammin kovalla koetuksella ja käytännössä melko rajoitettu — eli sen keskeisenä ominaisuutena saamme olla eri mieltä vallanpitäjien kanssa ja myös ilmaista tämän erimielisyytemme ääneen, kirjoitettuna, sähköisesti, mediassa, ihan miten vain. Jotain olennaista kuitenkin puuttuu.

Otetaanpa esimerkiksi eräs suosikkikommentoijistani, nimimerkki Vanha demari. Hän kannattaa nykyistä hyvinvointivaltiota ilmeisesti viimeiseen saakka ja luonnollisesti hänellä on tähän täysi oikeus. Hän epäilemättä on myös iloinen veronmaksaja, vaikka ei heidän yhdistykseensä välttämättä kuulukaan.

Huomatkaa toki, että Vanhalla demarilla (kaikkine hengenheimolaisineen) on kaksi vapautta: hän saa ilmaista kannattamansa ajatukset ja hän saa toimia niiden mukaisesti. Tämä on ehdottoman hieno juttu ja kannatan hänen vapauksiaan täydellisesti.

Minä puolestani saan julkisesti esittää mielipiteeni siitä, että hyvinvointivaltio on syvältä ja että en kannata sitä missään olosuhteissa. Voin jopa sanoa, että koko valtion käsite on syvältä, enkä kannata sitä missään olosuhteissa. On todella hienoa, että voin näin sanoa. Mutta siihenpä se sitten jääkin.

Jos minä haluan toimia ajatuksieni mukaisesti, eli olla osallistumatta valtion rahoitukseen tai valtion toimintaan, niin valtio laittaa minut vankilaan. Jos pakenen vankilasta, valtio — tai joku valtiota edustavista poliiseista — viime kädessä ampuu minut karkulaisena. Mitä vapautta se on? Vapaus tulla murhatuksi?

Niin, eri mieltä saa olla ja siitä saa kertoakin, puhumattakaan siitä, että myös muita saa suostutella omalle kannalleen, mikä on erittäin edistyksellistä vaikkapa kaikkiin totalitaarisiin valtioihin nähden. Mutta että joku haluaisi ihan toimiakin epäsovinnaisten ajatustensa mukaisesti! Huh huh.

Tällainen sananvapaus on aivan yhtä hieno ja laaja asia kuin keskiaikaisten tytärten vapaus mennä naimisiin aivan kenen kanssa tahansa, kunhan tämä oli hänen vanhempiensa valitsema henkilö. Vapautta todellakin.

En epäile hetkeäkään, etteikö nimimerkki Vanha demari kannattaisi minun vangitsemistani tai ampumistani, jos päättäisin elää täysin kaikkien ajatusteni mukaisesti. Mutta mitä mieltä sinä olet? Minä kunnioitan kaikkien muiden oikeutta ajatella ja toimia ajatustensa mukaisesti, kunhan eivät vahingoita muita. Onko minulla oikeus samaan, vai kannatatko sinä sitä, että valtio saa vangita tai murhata minut?

[h/t Stefan Molyneux]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *