Kapitalismia vastaan, solidaarisuuden puolesta?

Helsingin Sanomat kertoi muutama päivä sitten Kumpulan vaihtopiiristä, jossa paikalliset asukkaat voivat ostaa toisiltaan tai vaihtaa keskenään palveluja kumpenni-nimistä valuuttaa hyväksi käyttäen. Rahan eli vaihdon välineen käyttäminen onkin järkevää, sillä se mahdollistaa epäsuoran vaihdannan ja helpottaa siten vaihtokumppaneiden löytämistä.

Varsinkin palvelujen osalta vaihto- ja vaihdantataloutta on ollut maailman sivu eikä se sinänsä ole mitään ihmeellistä. Veronkiertoahan se toki on, jos (ja kun) vaihtopiiriläiset eivät maksa asianmukaisia veroja palveluistaan. Kumpenni-vaihdossa mielenkiintoista ovatkin hankkeen perustelut. Hollannista kotoisin oleva perustajajäsen Ruby van der Wekken nimittäin kehuu vaihtopiiriä ”solidaariseksi tavaksi käydä kauppaa” ja ”vaihtoehdoksi kapitalistiselle markkinataloudelle”. Hän ei voisi olla enemmän väärässä!

Vaihtopiiri on todellisuudessa kapitalistista markkinataloutta puhtaimmillaan. Siinä ihmiset käyvät keskenään vapaaehtoisesti kauppaa itse hyväksymillään ehdoilla ja valuutalla, eikä kukaan ulkopuolinen pääse vaikuttamaan kaupan sisältöön tai muotoon. Ei ole työaikalainsäädäntöä, ei verotusta, ei yleissitovia työehtosopimuksia, ei kuluttajansuojalautakuntaa, ei siis kertakaikkiaan mitään ulkopuolista sääntelyä. Kauppa tapahtuu puhtaasti vain ja ainoastaan ostajan ja myyjän välillä. Se on kapitalistista markkinataloutta eikä mitään muuta.

Solidaarisuus on varsin häilyvä ja turhankin innokkaasti ja joustavasti viljelty termi. Wikipedian mukaan se tarkoittaa yhteisvastuuta muista ihmisistä, myös kansainvälisesti. Riippuu hyvin pitkälle tulkintatavasta onko vaihtopiiri solidaarista vai ei. Mitään perinteisiä yhteisvastuun tunnusmerkkejähän siitä ei löydy hakemallakaan, kuten vaikkapa verotuksella kustannettua terveydenhuoltoa varattomillekin. Jos taas solidaarisuus tai yhteisvastuu käsitetään niin, että toimitaan henkilökohtaisella tasolla niin, että se on hyväksi muillekin ihmisille (eli väkivallattomasti ja sopimuksia kunnioittaen), niin juuri sitähän kapitalistinen markkinatalous on, joten vaihtopiirikin voidaan nähdä solidaarisena.

Perinteistä solidaarisuutta, siis esimerkiksi julkisia terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluja, vaihtopiiri kuitenkin vastustaa mitä suurimmassa määrin, sillä siinähän ei todellakaan makseta veroja myydyistä palveluista saati saaduista tuloista. (Verottaja epäilemättä mielessään kiittää Hesarin toimittajaa tämän vaihtopiirin tuomisesta tietoon.) Tässä mielessä vaihtopiiri on hyvin epäsolidaarinen tapa käydä kauppaa, sillä siitä eivät pääse osallisiksi muut kuin kaupan osapuolet itse, niin kuin oikein onkin.

Laajemmassa asiayhteydessä erilaisten vaihtopiirien ja paikallisrahojen ilmeinen yleistyminen on selvä merkki siitä, että nykyinen verotuksen ja sääntelyn kuormitus rasittaa ihmisiä yhä enemmän ja siksi he etsivät keinoja kiertää niitä. Tällaisen toiminnan laajeneminen puolestaan vaikeuttaa entisestään sosiaalivaltion rahoitusongelmia, vaikka toistaiseksi puhuttaneenkin verrattain pienistä luvuista. Pienten piirien vaihtokauppa on kuitenkin sen verran tehotonta toimintaa, että niihin osallistuvatkin tekevät edelleen suurimman osan hankinnoistaan verotuksen ja sääntelyn alaisten kanavien kautta.

Jatkuvasti kasvava vaihdantatalous on myös eräänlaista varautumista tulevaan; siihen, että jonain päivänä verotus ja sääntely kasvavat niin raskaiksi, että kamelin selkä katkeaa ja sosiaalivaltio on lopultakin jo aivan liian pitkäksi venyneen elinkaarensa päässä. Kuollut ei ole enää elvytettävissä. Kehittynyt vaihdantatalous ja myös vaihtoehtoiset valuutat, sikäli kun valtiovalta ei niihin puutu kovalla kädellä niiden kasvaessa liian merkittäviksi, ovat ensiarvoisen tärkeitä välineitä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi romahduksen jälkeisissä olosuhteissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *