Kreikan talouden pelastaminen ja Euron loppu | Philipp Bagus

Euron arvo on laskenut Yhdysvaltain dollarin suhteen viikkojen ajan. Finanssimarkkinoilla on herännyt epäilyksiä euroalueen niin kutsuttujen PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) julkisen talouden rahoituksesta. Kreikan kohdalla kriisi on pahin, kun sen kymmenvuotisten velkakirjojen korko lähenee 7 prosenttia. Kreikan hallitus arvioi valtion budjettialijäämäksi 12,7% BKT:sta vuonna 2009. Bruttovaltionvelka on 113% BKT:sta. Jos korko, jota Kreikka joutuu maksamaan veloistaan, jatkaa kasvuaan, maa saattaa joutua laiminlyömään sitoumuksensa.

Kreikan hallitus on pyrkinyt palauttamaan luottamusta valtion tulevaisuuseen julistamalla julkisen sektorin palkat jäädytetyiksi, virkamiesten määrää vähennettäväksi sekä korotuksia polttoaineiden, tupakan, alkoholin ja suurten kiinteistöjen verotukseen. Näiden toimenpiteiden avulla budjettialijäämä olisi tarkoitus kutistaa kahdeksaan prosenttiin vuonna 2010. Markkinat eivät tosin luota onnistumiseen.

Vaikka veronkorotukset voivat aiheuttaa kreikkalaisille uusia ongelmia, muihin ongelmiin ei edelleenkään saada ratkaisua: valtava julkinen sektori säästyy merkittäviltä leikkauksilta. Palkat pysyvät kilpailukyvyttöminä vahvojen ammattiliittojen ansiosta.

Lisäksi ei ole lainkaan selvää, että hallitus voi pitää näistä pienistä menonkevennyksistä kiinni, koska helmikuussa on odotettavissa yleislakko. Joulukuussa 2008 Kreikassa mellakoitiin verrattain pieniä poliittisia uudistuksia vastaan. Koska enemmistö kansalaisista vaikuttaa olevan menoleikkauksia vastaan, hallitus ei välttämättä kykene estämään valtion menemistä konkurssiin.

Vuosien ajan Kreikan hallitus on näyttänyt esimerkkiä melko hillittömästä julkisesta kulutuksesta. Tämä korostui entisestään, kun Kreikka liittyi Euroopan talous- ja rahaliittoon, minkä seurauksena sen valtionvelkakirjojen korko laski reilusti.

Kreikan alhaista korkotasoa tuki vahvojen euromaiden epäsuora takuu siitä, että nämä tulevat tukemaan heikompia maita vaikeina aikoina. Joten Euron ensimmäisten vuosien aikana kreikkalaisten velkakirjojen korot laskivat; ne lähestyivät Saksan velkakirjojen tasoa. Kreikan valtio kulutti villisti, mutta maksoi korkoa huomattavasti konservatiivisemman julkistalouden mukaan. Tänä aikana Kreikan talous ja äänestäjäkunta tottuivat alhaisen korkotason tukemiin kasvaviin julkisiin menoihin.

Kun maailmanlaajuinen talouskriisi puhkesi, sekä vahvojen että heikkojen euroalueen maiden budjettialijäämät kasvoivat. Vahvoilla mailla oli omat ongelmansa ja ihmiset alkoivat epäillä, josko vahvat sittenkään tukisivat heikkoja maita hätätilanteessa. Lisäksi Kreikan ja Saksan velkakirjojen korkoero alkoi kasvaa.

Tänä päivänä kysytään, pelastavatko muut euromaat Kreikan taloudellisesti? Heikkojen maiden päättäjät tapaavat korostaa unionin solidaarisuutta, kun taas vahvemmat maat tekevät selväksi, että pelastusta ei ole tulossa.

Silti koko keskustelu on harhaanjohtava: muu unioni on jo koko ajan pelastamassa Kreikkaa. Euroopan keskuspankki (EKP) hyväksyy Kreikan valtion velkakirjoja vakuutena lainoista. Eurooppalaiset pankit voivat ostaa Kreikan velkakirjoja (joista saatava korko on tällä hetkellä yli 3% suurempi kuin Saksan vastaavista) ja käyttää näitä vakuutena ottaakseen lainaa EKP:lta yhden prosentin korolta — erittäin kannattava kauppa siis.

Pankit ostavat Kreikan velkakirjoja, koska ne tietävät, että EKP hyväksyy ne vakuutena uusille lainoille. Koska EKP:lle maksettava korko on pienempi kuin Kreikan maksama korko, kreikkalaisille velkakirjoille on kysyntää. Jos EKP ei hyväksyisi niitä vakuutena, Kreikka joutuisi maksamaan paljon nykyistä korkeampaa korkoa niistä. Tämä tarkoittaa sitä, että Kreikkaa pelastetaan jo.

Euroalueen muut maat maksavat laskun. Uusia euroja lasketaan käytännössä liikkeelle EKP:n hyväksyessä Kreikan velkakirjoja vakuuksina. Kreikan velat arvopaperistetaan ja setelirahoitetaan, ja Kreikan hallitus käyttää velkakirjoista saamansa rahat vahvistaakseen kannatustaan väestönsä keskuudessa.

Hinnat alkavat nousta Kreikassa ja raha virtaa muihinkin maihin, nostaen hintoja ympäri euroaluetta. Muissa maissa ihmiset kokevat hintojen nousevan tulojaan nopeammin. Tämä on tulonsiirtoa Kreikan hyväksi. Kreikan valtiota pelastetaan jatkuvalla ostovoiman siirrolla muualta Euroopasta.

Euron tulevaisuus on niin pimeä sen vuoksi, että holtittomalle talouspolitiikalle on näin kovat kannustimet, ei vain Kreikassa, vaan myös muissa maissa. Eräät muut maat ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Kreikka. Espanjassa virallinen työttömyysaste lähestyy 20 prosenttia ja julkinen alijäämä on 11,4% BKT:sta. Portugali julkisti suunnitelman yksityistää kansallista omaisuutta alijäämänsä ollessa 9,3% BKT:sta. Irlannin asuntokupla puhkesi ja alijäämä on 11,5% BKT:sta.

Kannustimet vastuuttomaan käyttäytymiseen näille ja muille maille ovat selvät. Miksi kattaa menoja korottamalla epäsuosittuja veroja? Miksi ei sen sijaan myisi velkakirjoja, jotka ostetaan luomalla uutta rahaa, vaikka se lopulta nostaisikin hintoja koko euroalueella? Miksi ei ulkoistaa poliittiselle vallalle tärkeän julkisen sektorin menojen kustannuksia muille?

Rahajärjestelmässämme itse rahan omistusoikeuksia ei ole riittävän tarkkaan määritelty eikä niitä riittävästi puolusteta, mikä kannustaa inflationääriseen luoton laajennukseen. Fiat-rahaan ja osittaiseen kassavarantoon perustuva pankkijärjestelmämme tuottaa yhteismaan ongelman, jollaisesta aina seuraa resurssien liikakäyttö.

Tyypillinen esimerkki yhteismaan ongelmasta on merien liikakalastus. Koska kalaparvet eivät ole kenenkään omaisuutta, kalastamisen kustannukset kalakannalle ulkoistuvat kaikille muille kalastajille. Jos et kalasta niin monta kalaa kuin mahdollista niin nopeasti kuin suinkin pystyt, kilpailijasi kalastaa ne.

Vastaavasti pankkitalletusten omistusoikeuksia ei ole tarkasti määritelty. Pankeilla on kannustin laajentaa luottoa ja ulkoistaa kustannukset yhteiskunnalle.

Euroalueen jäsenmaat voivat myös jossain määrin ulkoistaa hillittömän talouspolitiikan kustannukset. Mikä tahansa hallitus, jonka velkakirjat kelpaavat vakuutena EKP:lle voi käyttää tätä rahapainokonetta rahoittamaan menojaan. Tämän strategian kustannukset siirtyvät osittain muille maille, kun vastikään luotu uusi raha nostaa hintoja kautta rahaliiton alueen.

Jokaisella hallituksella on kannustin synnyttää suurempia alijäämiä kuin muualla euroalueella, koska sen kustannukset voidaan ulkoistaa. Tästä seuraa se, että eurojärjestelmässä on sisäänrakennettu taipumus jatkuvaan ostovoiman heikkenemiseen. Tämän liikakäyttö voi lopulta aiheuttaa euron romahduksen.

Mikä tahansa yhteismaan ongelma voidaan ratkaista yksityistämällä kyseinen resurssi. Mutta yksityistämisen sijasta hallitukset yleensä suosivat sääntelyä.

Myös Euroopan rahaliittoon (EMU) lisättiin sääntelyä, jota kutsutaan Vakaus- ja kasvusopimukseksi (Stability and Growth Pact), joka edellyttää, että jokaisen euromaan vuosittainen budjettialijäämä on alle 3% ja bruttovaltionvelka korkeintaan 60% BKT:sta. Näiden sääntöjen noudattamiseksi määriteltiin myös sanktioita.

Sanktioita ei ole koskaan kuitenkaan määrätty ja yleensäkin sopimuksesta ei välitetä. Vuonna 2010 yhtä lukuunottamatta kaikilla euromailla odotetaan olevan suurempi alijäämä kuin 3% ja keskimääräinen euromaan valtionvelka on 88% BKT:sta. Saksa, joka oli tärkein näitä rajoituksia vaatinut valtio, oli ensimmäisten joukossa jättämässä niitä noudattamatta.

Mikä on siis euron tulevaisuus? Kuten olemme nähneet, synnynnäiset kannustimet eurojärjestelmässä kannustavat valuutan tuhoamiseen, koska alijäämien kustannukset voi ulkoistaa. Tämän vuoksi tulevaisuudelle on kolme pääasiallista vaihtoehtoa.

  1. Vakaus- ja kasvusopimusta aletaan lopulta noudattaa sanktioiden voimalla. Valitettavasti vahva poliittinen vastarinta tekee tästä vaihtoehdosta epätodennäköisen.
  2. Konservatiivisemmat jäsenvaltiot kieltäytyvät holtittomampien maiden avustamisen jatkamisesta. Taloudellisesti vahvemmat maat pakottavat heikot maat konkurssiin ja ulos rahaliitosta.
  3. Valtiot jatkavat alijäämiensä kasvattamista, yrittäen ulkoistaa kustannukset. Ne taipuvat kannustimille ja osallistuvat kulutuskilpaan, joka johtaa hyperinflaatioon ja euron romahduksen lähestymiseen.

(Tämä kirjoitus on vapaa suomennos Philipp Bagusin artikkelista The Bailout of Greece and the End of the Euro. Bagus toimii apulaisprofessorina Universidad Rey Juan Carlos -yliopistossa Madridissa ja vierailevana professorina Prahan yliopistossa. Sekä alkuperäinen artikkeli että tämä käännös on julkaistu CC-BY-lisenssin alla.)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *