Ilmastoskeptikkojen ”missio”

Päivän Savon Sanomat julkaisi oheisen mielipidekirjoitukseni lyhennettynä otsikolla Ilmastonsuojelu lisää ympäristöongelmia. Alla sama teksti alkuperäisessä muodossaan. Viitattu Sara Sajaniemen kirjoitus löytyy täältä ja sen kirvoittanut Matti Viialaisen kirjoitus täältä.

Ilmastoskeptikkojen missio

Sara Sajaniemi kysyi Lukijan sanomissa (SS 10.2.10) mitä ilmastoskeptikot ajavat takaa. Meitä motivoi pelko siitä, että ilmastopolitiikasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Monelta osin tämä pelko on jo osoittautunut oikeaksi.

Sajaniemi tekee alkeellisen virheen väittäessään, että kasvihuonekaasujen pitoisuuden nousemisen ja maailman keskilämpötilan kohoamisen samanaikaisuus ei voi olla sattumaa. On kuitenkin tilastotieteen alkeita, että kahden asian samanaikainen muutos ei todista niiden välistä syy-seuraussuhdetta. Jos todistaisi, tilanne olisi vielä huonompi Sajaniemen argumentin kannalta, sillä vaikka CO2-päästöt ovat kasvaneet jatkuvasti, lähes 15 vuoteen keskilämpötila ei ole noussut tilastollisesti merkittävästi. Jos muutosten samanaikaisuus siis olisi todiste, tämä todistaisi yksiselitteisesti, ettei ihminen aiheuta ilmastonlämpenemistä.

Todellisuudessa asia on monimutkaisempi, mutta yhteyttä CO2-päästöjen ja keskilämpötilojen välillä ei ole empiirisesti havaittu, huolimatta vuosikymmenien tieteellisestä työstä ja siihen käytetyistä kymmenistä miljardeista. Teoria perustuu tietokonemalleihin, jotka kuvastavat nykytietämystä ilmaston toiminnasta. Ongelmana malleissa on se, että monia keskeisiä ilmaston sisäisiä prosesseja — kuten esimerkiksi pilvien käyttäytymistä — ei tunneta lainkaan riittävällä tasolla, jolloin niiden vaikutus on malleissa arvioitu.

Mielestämme olisi syytä puuttua nimenomaan todellisiin ympäristöongelmiin sen sijaan, että käytetään varoja turhaan ilmastotyöhön ja samalla aiheutetaan lisää ympäristöongelmia.

Ilmastonsuojelu onkin aikamme nopeimmin kasvava ympäristöongelma. Biopolttoaineiden tuottamiseksi sademetsiä poltetaan öljypalmuviljelmien tieltä. Hehkulamppujen kieltämisellä ihmisten kodit ja kaatopaikat kyllästetään energiansäästölamppujen sisältämällä elohopealla, jota muuten on määrätietoisesti pyritty vähentämään.

Ilmastokustannukset myös kiihdyttävät teollisuuden siirtymistä Euroopasta kehittyviin maihin. Modernin eurooppalaisen hiilivoimalan päästäessä lähinnä hiilidioksidia ja vesihöyryä, Kiinassa vastaava laitos tupruttaa sellaisinaan ilmoille niin rikin ja typen oksidit kuin noetkin, muista saasteista puhumattakaan. Seurauksena on ympäristötuhoja ja mm. happosateita, joista täällä on jo päästy eroon.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi
Jyväskylä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *