Ympäristön todellinen parantaminen alkaa rahasta

Vaikka hiilidioksidin suhteen olemmekin erimielisiä, kaikki lienevät kutakuinkin yhtä mieltä siitä, että liiallinen kulutus on yksi suurimmista ellei suurin ympäristöä rasittavista asioista. Liiallisella kulutuksella tarkoitan nykyisen velkavetoisen talousjärjestelmämme kannustamaa taipumusta hankkia jatkuvasti enemmän suurempia ja parempia tuotteita, vaikka vähemmällä ja nykyisilläkin pärjätään hyvin. Erityisesti liiallisena kulutuksena voidaan pitää sitä, kun hyväkuntoinen, toimiva tuote vaihdetaan uuteen vain vaihtamisen ilosta ja koska osamaksulla se on helppoa.

Perinteinen ympäristöliike yrittää ratkaista tätä ongelmaa saarnaamalla kulutuksen vähentämisen ja kierrätyksen puolesta sekä erityisesti ajamalla erilaisia verotus- ja sääntelyratkaisuja kulutuksen hillitsemiseksi. Tämä lähestymistapa on kuitenkin mitä suurimmassa määrin väärä, sillä sitä voisi verrata lähinnä sairauden oireiden hoitamiseen sen sijasta, että parannettaisiin itse sairaus.

Lisäksi sääntelyllä on taipumusta aiheuttaa uusia ongelmia, joten tilanne saattaa jopa huonontua. Ilmastoasia on tästä hyvä esimerkki, sillä siinä hyvää tarkoittavat ihmiset ovat saaneet aikaan muun muassa sademetsien laajamittaista tuhoamista biopolttoaineiden tuottamisen tieltä.

Liiallisen kulutuksen taustalla on fantasia jatkuvasta kasvusta, joka ei kuitenkaan yleisestä käsityksestä huolimatta aiheudu tavallisten ihmisten ahneudesta, vaan jo mainitsemastani velkavetoisesta talousjärjestelmästä. Se nimittäin voi toimia vain, jos talouden kokoa ja velan määrää kasvatetaan jatkuvasti, ja silloinkaan ei loputtomiin.

Talous pyrkii tietenkin jatkuvasti korjaamaan itseään, jolloin velalla rakennettu kasvu väistämättä kääntyy ennen pitkää taantumaksi ja lamaksi, kuten viimeisen parin vuoden aikana on käynyt, kunnes valtiot ja keskuspankit saavat velkamoottorin uudelleen käyntiin ja uusi kupla alkaa muodostua.

Velkavetoista kerskakulutusta ei voi korjata ympäristöystävälliseksi verottamalla ja sääntelemällä. Ainoa todellinen ratkaisu on rahauudistus, jossa painokoneiden auliisti sylkemä fiat-raha korvataan hyödykepohjaisilla vakailla rahoilla ja pankkien petoksellinen rahan moninkertaistaminen lainoiksi estetään poistamalla pankkien etuoikeudet muihin yrityksiin verrattuna.

Hyödykepohjainen raha (esimerkiksi kulta tai hopea) on määrältään suhteellisen vakaa. Koska hyödykettä on olemassa vain rajallinen määrä (toisin kuin paperille painettavia nollia), rahakäytössä olevan hyödykkeen määrä voi kasvaa vain esimerkiksi kaivostoiminnan kautta tai hyödykkeen muiden käyttöjen (esimerkiksi kullan kohdalla korut ja elektroniikka) vähentymisen myötä. Vastaavasti hyödykkeen muiden käyttöjen lisääntyminen vähentäisi sen määrää rahakäytössä. Tällöin rahamäärän olisi käytännössä niin pieni, että se voidaan olettaa nollaksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos ja kun tuottavuus parantuu jatkuvasti esimerkiksi teknologisen kehityksen avulla, niin tuotteiden hintojen on pakko laskea jatkuvasti suorassa suhteessa tuottavuuden kasvuun. Tämä maltillinen deflaatio (hintadeflaatio, ei rahadeflaatio) ei voisi olla vaikuttamatta kulutustottumuksiin.

Vakaan rahan vastustajat ja nykyjärjestelmän apologistit väittävät deflaation lopettavan kysynnän ja pysäyttävän talouden, ja pelkäävät sitä siksi enemmän kuin kuolemaa. Näin asia ei kuitenkaan ole. Totta kai ihmisten on pakko edelleen kuluttaa. Jos ihmiset vain istuisivat rahojensa päällä odottaen, että niiden ostovoima nousee deflaation myötä jatkuvasti, he kuolisivat nälkään ja muihin puutteisiin.

Ei deflaatio kulutusta poistaisi eikä taloutta pysäyttäisi, mutta se laittaisi ihmiset harkitsemaan kulutustaan. Velaksi ei missään tapauksessa kannattaisi kuluttaa, vaan säästäminen nousisi arvoonsa. Välttämättömyyshyödykkeitä kuten ruokaa hankittaisiin toki jatkuvasti, mutta säästeliäämmin, hukkaan menevä ruoka minimoiden. Miettikää jo sitä ilmastohyötyäkin, kun syntyisi vähemmän ruokajätettä metaania muodostamaan.

Muita hyödykkeitä, kuten televisioita ja autoja vaihdettaisiin harvemmin, lähinnä vain vanhan rikkoutuessa tai todellisten tarpeiden muuten muuttuessa, kuten perhekoon kasvun vaatiessa suurempaa kulkuvälinettä. Autojen polttoainettakin ostettaisiin vain tarvittava määrä ja auton käyttökin tällöin mitoitettaisiin todellisen tarpeen mukaan. Epäilemättä joukkoliikenne kasvattaisi suosiotaan.

Kaikissa teollisuuden prosesseissa tarve vähentää hukkaan menevien raaka-aineiden ja energian osuutta kasvaisi entisestään. Teknologinen innovaatio tavoittelisi yhä pontevammin kykyä tuottaa aiempaa vähemmällä saman verran tai jopa enemmän. Raaka-ainevarastot kannattaisi pitää pieninä ja kierrätystä kannattaisi suosia jo taloudellisistakin syistä. Näin myös raaka-ainetuotanto kohtaisi painetta tehostua ja tuottaa vain tarpeeseen.

Rahauudistuksen vaikutus olisi mullistava ja kokonaisvaltainen. Se olisi kestävän kehityksen lähtölaukaus. Rahauudistus ei ole helppo toteutettava, sillä talouden rakennemuutokset olisivat suuria, esimerkiksi hyvin pitkälle velkatalouden varassa oleva rakennusteollisuus kokisi erittäin suuria muutospaineita.

Ympäristön kannalta rahauudistus olisi kuitenkin suurin yksittäinen parannus ja lisäksi rahauudistuksella olisi monia muita hyötyjä, kuten ihmisten vapauden lisääntyminen. En näe mitään syytä, miksi yksikään ympäristön ja ihmisen todellinen ystävä ei kannattaisi rahauudistusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *