Ensimmäinen vasemmistolainen

Ensimmäinen vasemmistolainen ei olisi suosittu tämän päivän maailmassa. Alkuperäiset vasemmistolaiset nimittäin halusivat poistaa valtion kontrollin teollisuudelta, kaupalta ja ammatinharjoittamiselta. He halusivat palkkojen, hintojen ja liikevoittojen määräytyvän kilpailun kautta vapailla markkinoilla ilman valtion sääntelyä. He olivat vannoneet vapauttavansa talouden valtion keskussuunnittelulta ja poistavansa valtion takaamat etuoikeudet killoilta, ammattiyhdistyksiltä ja muilta järjestöiltä, joiden jäsenet olivat liittoutuneet käyttääkseen lakia hyväkseen työnsä, pääomansa tai tuotteensa hinnoittelussa kalliimmaksi kuin vapailla markkinoilla.

Ensimmäiset vasemmistolaiset olivat ryhmä vastavalittuja edustajia Kansalliskokouksessa Ranskan vallankumouksen alkuhetkinä 1789. Heitä kutsuttiin ”vasemmistolaisiksi” yksinkertaisesti siksi, että he sattuivat istumaan parlamentin vasemmalla puolella.

Parlamentin oikealla puolella istuvia lainsäätäjiä kutsuttiin vastaavasti oikeistoksi. Oikeistolaiset kannattivat vahvasti keskitettyä kansallista hallintoa, erityisiä lakeja ja etuoikeuksia ammattiyhdistyksille sekä sekalaisille muille ryhmille ja säädyille, valtion taloudellisia monopoleja erilaisiin elämän välttämättömyyksiin, sekä hintoja ja tuotantoa koskevien valtion sääntelyiden jatkamista.

Vaikutteita Amerikan idealismista

Vasemmiston idealismi perustui laajalti Yhdysvaltain Perustuslain henkeen ja periaatteisiin. Nuo ensimmäiset Ranskan vasemmistolaiset kannattavat yksilöiden vapautta valita ja henkilökohtaista vastuuta jokaisen omasta hyvinvoinnista. Heidän tavoitteenaan oli rauhanomainen ja laillinen keskushallinnon vallan rajoittaminen, paikallisen itsehallinnon palauttaminen, itsenäinen oikeuslaitos ja etuoikeuksien poistaminen.

Kyseiset vasemmistolaiset omasivat niukan enemmistön Kansalliskokouksessa sen kahden vuoden olemassaolon ajan ja saivat aikaan mainioita tuloksia. He rajoittivat keskushallinnon äärimmäistä valtaa. He poistivat etuoikeudet, jotka valtio oli antanut erinäisille ryhmille ja henkilöille. Heidän haaveensa henkilökohtaisesta vapaudesta ja täysin tasavertaisesta kohtelusta lain edessä oli nopeasti muuttumassa todellisuudeksi. Mutta ennenkuin ensimmäisten vasemmistolaisten ohjelma ehdittiin täyttää, väkivaltainen vähemmistö heidän omista riveistään — väkivaltaiset jakobiinit — kaappasivat valtiovallan itselleen ja aloittivat oman julman valtakautensa.

Tämä kehityskulku näyttää nousseen tästä huonosti ymmärretystä ja vaarallisen petollisesta järjestelystä: kaksi täysin erilaisia tavoitteita ajavaa ryhmää saattaa joskus huomata olevansa samalla puolella yhteistä vihollista vastaan. Todisteena siitä ettei tätä vaaraa ymmärretä kunnolla vielä tänäkään päivänä, meidän ei tarvitse kuin tarkkailla Lännen omien liittoumien tuloksia sekalaisten diktaattoreiden kanssa yhteisiä vihollisia — toisia diktaattoreita — vastaan. Sama tilanne oli Ranskassa 1789. Suurempi ryhmä halusi rajoittaa valtion valtaa, kun taas toisen ryhmän johtajat halusivat kumota entiset johtajat ja kaapata vallan itselleen.

Vallan kolmijako

Alkuperäisen vasemmiston enemmistö oli vastustanut keskushallinnon valtaa riippumatta siitä, kuka sitä valtaa käytti. Mutta väkivaltaiset vallankumoukselliset heidän keskuudessaan, Robespierren, Dantonin ja Maratin johtamina, vastustivat keskushallinnon valtaa vain niin kauan kuin sitä käytti joku muu kuin he itse. Robespierre, joka esiintyi kansan puolestapuhujana, sanoi ensin, että vallan kolmijako oli hyvä asia, koska se vähensi kuninkaan valtaa. Mutta kun Robespierrestä itsestään tuli johtaja, hän väittikin vallan kolmijaon olevan huonon asian, koska nyt ”valta kuului kansalle.”

Niinpä, kansan nimessä, alkuperäisten vasemmistolaisten ajatukset torjuttiin. Käytännössä paikallinen itsehallinto katosi kokonaan, oikeuslaitoksen itsenäisyys tuhottiin ja uusista johtajista tuli valtiaita. Ensimmäisen vasemmiston ohjelma oli kuollut.

Useimmat ensimmäisestä vasemmistosta vastustivat. Niinpä heidätkin torjuttiin pian vallankumouksessa, jota kutsuttiin vapaudeksi. Mutta koska nimi vasemmistolainen oli jo tullut tunnetuksi yksilön kamppailuna valtion tyranniaa vastaan, uudet tyrannit jatkoivat tuon hyvän nimen käyttämistä omiin tarkoituksiinsa. Tämä oli täydellinen vääristymä nimen alkuperäisestä tarkoituksesta. Siten syntyi se liike, jota olisi oikeampi kutsua uudeksi tai toiseksi vasemmistoksi.

Sanojen merkityksen muuttaminen on tehokas väline, joka suuresti auttoi uuden vasemmiston johtajia kansan hämäämisessä. Sanaa ”tyrannia” oltiin käytetty kuvaamaan vanhan hallinnon valtaa. Sanaa ”vapaus” oltiin puolestaan käytetty kuvaamaan alkuperäisen vasemmiston tavoitteita. Hyvä niin. Mutta kun uudesta vasemmistosta tuli vuorostaan tyranneja, he jatkoivat sen kutsumista vapaudeksi! Vapauden nimessä he kannustivat joukkoja väkivaltaan, kumosivat habeas corpus -periaatteen ja ottivat käyttöön giljotiinin!

Katso leimojen taakse

Eihän kukaan voi vastustaa vapautta, kehitystä ja muita tavoiteltavia ihanteita, joita poliittiset päättäjät väittävät heidän ”epäitsekkäistä ohjelmistaan kansan hyväksi” seuraavan. Niinpä ihmiset ovat taipuvaisia hyväksymään lähes minkä tahansa ideologian — kommunismin, sosialismin, imperialismin, tms. — jos niitä ajetaan houkuttelevien leimojen avulla, kuten vapaus puutteesta, puolustus hyökkääjiltä, hyvinvointi, tasa-arvo, vapaus, toveruus ja turvallisuus. Koska suurin osa maailmasta edelleen kärsii tästä ”sanasekoilusta,” on tuskin ihme, että 1790-luvun ranskalaisia johdettiin myös harhaan samalla keinolla.

Uuden vasemmiston iskulause oli ”Kaikki valta kansalle!” Ja, kuten aina, se kuulosti kansasta hyvältä. Mutta Ranskan kansa ei huomannut samaa pientä yksityiskohtaa, joka vainoaa maailmaa vielä tänäkin päivänä: ihmiset eivät voi henkilökohtaisesti käyttää valtion valtaa, vaan se valta on aina annettava harvojen käsiin. Vallanpitäjät väittävät aina käyttävänsä valtaa kansan hyväksi, riippumatta siitä onko hallintomuotona monarkia, diktatuuri, demokratia tai mikä tahansa. Jos ihmiset oikeasti haluavat säilyttää vapautensa, heidän tulisi kääntää huomionsa valtiovallan itsensä rajoittamiseen sen sijaan, että vaadittaisiin vain oikeutta äänestää oikeat puolueet tai henkilöt käyttämään valtion valtaa. Sillä onko valtiovallan uhri yhtään vähemmän riistetty elämästään, vapaudestaan tai omaisuudestaan vain koska riistäminen tapahtuu kansan nimessä tai jopa sen enemmistön hyväksynnällä?

Juuri tätä yksityiskohtaa esimerkiksi Hitler käytti harhaanjohtaessaan saksalaisia ja Stalin pettäessään venäläisiä. Molemmat heistä kiirehtivät maalaamaan kuvaa itsestään nimenomaan kansan sankareina. Ja ilmeisesti on hyvin vähän epäilystä sen suhteen, että suurin osa kyseisistä kansoista hyväksyi tai ainakin myöntyi ohjelmiin, jotka luotiin heidän nimissään.

Kun ”johtajat” murhasivat miljoonia ihmisiä, heidän tekosyynsä oli se, että he tekivät sen ”kansan vuoksi.”

Kun he orjuuttivat lukemattomia miljoonia ihmisiä, he pyyhkivät kaiken kritiikin tieltään todeten: ”Mutta kansahan äänesti minua viime vaaleissa.”

Kun he takavarikoivat omaisuutta ja ansiotuloja, he väittivät tekevänsä sitä ”yleisen hyvinvoinnin” vuoksi ”kansalta saamallaan mandaatilla.”

Hitler ja Stalin vain mukauttivat omaan aikaansa ja olosuhteisiinsa Ranskan jakobiinien filosofian, joka julisti, että valta on aina liian suuri tyrannin käsissä, mutta se ei koskaan voi olla liian suuri kansan käsissä — ja ”kansa” tarkoitti tietysti Hitleriä, Stalinia, jakobiinijohtajaa tai ketä tahansa, joka halajaa omata ja lisätä valtion valtaa yksittäisten kansalaisten yli.

Mikä valtio on?

Tässä on toinen epälooginen syy, jonka vuoksi Ranskan kansa vaihtoi ensimmäisen vasemmiston tarjoaman vapauden ja vastuun toisen vasemmiston tarjoamaan veriseen tyranniaan: he uskoivat, että järjestäytynyttä poliisivoimaa — valtiota — voitaisiin käyttää pakottamaan kansalaiset hyviksi ja hyveellisiksi.

On totta, että tätä valtion järjestäytynyttä voimaa voidaan käyttää, ja pitääkin käyttää, pidättämään ja rankaisemaan ihmisiä, jotka tekevät rikoksia — murhia, varkauksia, jne. — toisia ihmisiä kohtaan; mutta tätä valtion valtaa ei voida käyttää pakottamaan ihmisiä olemaan hyviä tai rohkeita tai myötätuntoisia tai hyväntekeväisiä tai hyveellisiä missään mielessä. Kaikkien hyveiden täytyy tulla ihmisestä itsestään; niitä ei voida määrätä väkivalloin tai väkivallan uhalla. Tästä seuraa se, että lähes kaikki ihmisten tekemiset ja instituutiot tulisi jättää täysin valtion auktoriteetin ulottumattomiin, ilman mitään valtion sääntelyä. Mutta tämä näyttää olevan hankala ajatus monille ymmärrettäväksi.

Keskitetyn valtion vallan ajatus — voima ihmisiä kohtaan — on helppo ymmärtää. On myös helppo kuvitella, että tätä voimaa voidaan käyttää pakottamaan tasa-arvo erilaisille ihmisille. Mahdollisesti tämä selittää sen, miksi niin moni ihminen uskoo, että maailma voisi olla lähes täydellinen, jos vain juuri hän saisi käyttää valtion valtaa pakottamaan toiset ihmiset siihen, minkä juuri hän uskoo olevan heille parhaaksi. Tämä käsitys valtiosta on kuitenkin suora tie despotismiin. Kuka tahansa näin ajatteleva haluaisi olla diktaattori: henkilö, joka himoitsee tekevänsä ihmiskunnan omaksi kuvakseen — pakottaa muut ihmiset seuraamaan hänen käsityksiään moraalista, taloudesta, sosiaalisista suhteista ja hallinnosta. Se, että tällaisilla diktaattoriksi haluavilla voi olla hyvät tarkoitusperät ja vilpitön halu tehdä hyvää kansalle, ei oikeuta heidän ylimielistä toivettaan saada valtaa yli muiden.

Niin siinä sitten kävi, että uuden vasemmiston terrori käänsi vapauden kehittymisen, joka alkoi Ranskassa 1789. Näin Ranskan vallankumouksesta tuli lopulta vain taistelu siitä, kuka pääsee käyttämään ylintä valtaa maassa.

Uudet vasemmistolaiset eivät pelänneet valtion valtaa, kuten ei kukaan muukaan valtaa muiden ihmisten yli halajava. Päinvastoin, he ihannoivat sitä. Kuten Hitler, Stalin tai kuka tahansa muu despootti, he kannustivat ihmisiä hylkäämään vanhat vallanpitäjät vain saadakseen vallan itselleen. Ja kansa ei vastustanut aluksi, koska se ei ymmärtänyt, että valtiovalta on vaarallinen kenen tahansa käsissä. Kansalaiset luulivat, että se on vaarallista vain kuninkaan käsissä, joten he ottivat vallan kuninkaalta ja siirsivät sen ”johtajalle.” He eivät ymmärtäneet, että se oli brutaali paluu juuri sille, mitä vastaan he olivat kapinoineet! Itse asiassa, uudella vasemmistolla oli lopulta enemmän valtaa kuin Ludvig Kuudennellatoista oli ikinä ollut.

Voimmeko nykymaailmassa oppia jotain tästä ranskalaisesta kokeilusta vahvasti keskitetyn ”kansanvallan” suhteen? Ehkä esimerkiksi nykyvasemmiston ”vapaus valita toisin” ja ”laajempi demokratia” ovat vain kauniita leimoja valtiovallan lisäämiseksi harvojen käsiin? Valtion vallan lisääminen tuntuu nykyisin olevan hyväksytty tavoite kaikissa valtapuolueissa, kunhan se vain tapahtuu niiden omilla ehdoilla.

Jotain ilmaiseksi

Olemmeko täysin harkinneet, mihin tämä tie voi johtaa? Olemmeko unohtaneet historian lukuisat esimerkit ja vapausfilosofien opetukset sekä heidän varoituksensa siitä, että ainoa toivo pysyvän vapauden saavuttamisessa on valtion vallan rajoittamisessa, riippumatta siitä ketkä valtiovaltaa käyttävät tai kuinka heidät valitaan? Olemmeko unohtaneet heidän erityisen varoituksensa populisteista, jotka lupaavat meille jotain ilmaiseksi?

Yhdysvaltain perustajat ja Ranskan ensimmäiset vasemmistolaiset ajoivat samaa politiikkaa ja olivat hyvin tietoisia siitä, että yksilöllinen vapaus ja henkilökohtainen vastuu omasta hyvinvoinnista ovat tasavertaisia ja erottamattomia osia samasta totuudesta. He tiesivät, että historia tukee hyvin tätä totuutta: kun henkilökohtainen vastuu menetetään — vietiin se sitten väkivalloin tai annettiin vapaaehtoisesti — niin silloin yksilöllinen vapaus ei enää kestä kauan.

Tämä kirjoitus on vapaasti suomennettu pienin omin muutoksineni Dean Russellin vuonna 1952 julkaistusta kirjoituksesta The First Leftist. Julkaisu tapahtui Freeman-lehden Esseitä vapaudesta, osa 1 -julkaisussa, jonka oikeudet omistaa nykyisin Mises-instituutti, joka on julkaissut lehdet uudelleen Creative Commons BY-lisenssin alaisina, joten sitä saa kääntää, muokata ja julkaista uudelleen vapaasti, kunhan mainitsee alkuperäisen lähteen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *