Kohti Uutta Jyväskylää?

Alkaa vahvasti näyttää siltä, että vuonna 2009 asumme maan seitsemänneksi suurimmassa kaupungissa. Kaupungin päättäjät tulevat varmaankin olemaan tyytyväisiä ja ylpeitä, mutta itse en ole asian hienoudesta ihan niin varma, sillä sikäli kun ihmisten tarvitsee tehdä paikallistasolla yhteisiä päätöksiä, niin eikö olisi sitä parempi mitä lähempänä ihmisiä ne päätökset tehtäisiin, eikä suinkaan etäännyttää päätöksentekoa kuntaliitosten myötä entistä kauemmaksi tavallisista ihmisistä?

En tarkoita päätöksenteon etäisyydellä maantieteellistä matkaa Korpilahden ja maalaiskunnan perimmäisiltä kyliltä Jyväskylän kaupungintalolle, vaan kuntakoneiston laajentumisen aiheuttamaa henkistä kuilua päättäjien ja kuntalaisten välille. Kunnan alueen ja väkimäärän lisääntyminen tuo valtuustolle ja virkamiehistölle yhä suuremman määrän asioita käsiteltäviksi, jolloin yhteisten asioiden hoito muuttuu pinnallisemmaksi, varsinkin kun yksittäinen asia saattaa lopulta koskea suhteellisesti nykyistä pienempää osaa kunnan väestöstä.

Olen siis huolissani kuntaliitoksen mahdollisista ongelmista. Se siitä. Mutta kai laajentumisesta piti jotain hyötyjäkin olla? Kyllä vain, nimittäin kuntaliitoksilla ylipäätään ilmeisesti pyritään saavuttamaan jonkinlaista suuruuden ekonomiaa, jolla vastata tulevaisuuden haasteisiin, kuten huoltosuhteen heikentymiseen. Kysymyksessä on siis kunnallisten palvelujen turvaaminen. Luonnollinen vastakysymys onkin, että miksi kuntien pitäisi kyseisiä palveluita edes tuottaa?

Oletetaan, että kunnan tehtäviin kuuluu hyvinvointipalvelujen tarjoaminen kuntalaisille. Kunta saa rahaa tähän tarkoitukseen veroista (ja valtionosuuksista) ja toimii täten palvelujen maksajana veronmaksajien puolesta. Sillä on palvelujen suhteen käytettävissään kaksi vaihtoehtoa eli palvelujen tuottaminen itse tai niiden ostaminen ulkopuolisilta tuottajilta. Nykyisinhän kunnat tuottavat itse suurimman osan palveluistaan eli toimivat sekä palveluiden maksajina että tuottajina. Asetelma muistuttaa jokseenkin vanhoja kolossaalisia monialayrityksiä.

Yritysmaailmassa monialaisuus on kuitenkin havaittu ongelmalliseksi ja katsottu paremmaksi keskittyä siihen mitä tekee parhaiten (tai ainakin paremmin kuin muut). Ei Nokiakaan enää tee kumisaappaita tai autonrenkaita, vaan kyseiset liiketoiminnat on aikaa sitten eriytetty omiksi yhtiöikseen. Nokia ei myöskään tee itse kaikkea mitä se tarvitsee valmistaakseen mm. kännyköitä ja multimediatietokoneita, vaan ostaa alihankkijoilta sellaisia tuotteita ja palveluita, joissa se itse ei ole hyvä tai joita se ei syystä tai toisesta pysty tekemään itse. Yksi Nokian keskeisiä vahvuuksia onkin tehokas alihankintakoneisto.

Samalla tavoin kuntasektorilla voitaisiin keskittyä siihen mitä osataan parhaiten ja ostaa muut tarvittavat palvelut muilta. Harvassa suomalaisessa kunnassa on tuskin mitään sellaista, joka tekee niistä esimerkiksi erityisen hyviä terveyspalveluiden tuottajia. Sen sijaan maassa on paljon yksityisiä terveyspalveluiden tuottajia, mukaanlukien joitakin ketjuja, jotka takuulla tietävät mitä ovat tekemässä ja miten se kannattaa tehdä. (Ja jos eivät tiedä, tulevat häviämään markkinoilta.) Yksityiset palveluyritykset eivät myöskään ole millään tavoin sidottuja kuntien rajoihin, joten palvelujen ostaminen niiltä onnistuisi myös ilman kuntaliitoksia.

Kunnat voisivat siis aivan hyvin käyttää huomattavasti nykyistä enemmän ostopalveluita ja turvata näin palvelut kuntalaisille ilman pakottavaa tarvetta kuntaliitoksiin. Mutta mikä sitten on kuntien keskeinen osaamisalue (core competence), sellainen asia, jota ei voida ulkoistaa? Tähän kysymykseen vastaaminen määrittelee myös hyvin pitkälti sen, mitä kaikkea lopulta voitaisiin ulkoistaa. Vastaus on tietysti jo mainittukin, nimittäin se paikallinen yhteisistä asioista päättäminen.

Koko kuntarakennelma on olemassa vain ja ainoastaan sen vuoksi, että samalla maantieteellisellä alueella asuvat ihmiset voivat yhdessä tehdä päätöksiä asuinalueensa tulevaisuudesta. (Demokratian voisi tietysti teoriassa ulkoistaa yhtiöille, jotka tekevät mielipidetutkimuksia, mutta sellaiseen ratkaisuun on tuskin aihetta lähteä.) Yhteisiin päätöksiin voisi kuulua mm. se, miltä yrityksiltä niitä hyvinvointipalveluja yhdessä hankitaan ja millaista palvelutasoa yhdessä halutaan.

Yhdessä päättäminen toimii tietysti sitä paremmin, mitä lähempänä ihmisiä päätökset tehdään, eli mitä suurempi on päättävässä joukossa sellaisten osuus, joita asia todella koskee (oli se sitten maksajan tai hyötyjän roolissa), sen parempi. Tällainen ajatusketju puolestaan puhuu pikemminkin entistä pienemmän kuntakoon puolesta, eikä suinkaan kuntaliitosten.

Siinäpä ajateltavaa, mutta allekirjoittanut siirtyy nyt työn vuoksi Helsinkiin pariksi päiväksi tsekkailemaan sitä Suomen suurinta kuntaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *